One Piece: Aallot | S | Nami/Vivi

[Odo]

Ficin nimi: Aallot
Kirjoittaja: Odo
Genre: Romance
Paritus: Nami/Vivi
Ikäraja: S
Fandom: One Piece
Vastuunvapaus: Maailma ja sen hahmot kuuluvat Eeichiro Odalle. Minä vain lainaan saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Koneongelmista huolimatta sain ficin kirjoitettua ja julkaistua (kiitos kirjaston). Inspiraationa toimi tämä kuva. Osallistuu hetslashfemmeen (femme), Ficlet300 (117.   Päivä) ja Multifandom III (One Piece). Tälle on kirjoitettu itsenäinen "jatko-osa" Aamu (S). Vilkaiskaa ihmeessä sekin. :>

Aallot

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja suolainen merituulen henkäys sai oranssit hiukset kutittelemaan niskaa. Nami katseli merta, jossa sinisenvihreät sävyt kamppailivat toisiaan vastaan. Lämmin ilma sai olon raukeaksi, mutta pilvetön taivas ja kaiken rauhallisuus toi muistoja mieleen.

Namin mieleen nousi kuva menneistä päivistä, joista tuntui olevan jo ikuisuus. Muisto Vivistä oli kirkkaana mielessä ja nainen saattoi kuvitella vaalean mekon helman liikkeen tuulessa sekä meren lailla aaltoilevat siniset hiukset, jotka karkasivat kasvoille.

Vivi oli tehnyt valintansa, ja Nami yritti hyväksyä sen.

Suudelmat olivat maistuneet kesältä ja vapaudelta. Nami tiesi, että Viviä oli houkuttanut se vapaus, jonka he merirosvoina pystyisivät tarjoamaan ja elämä hänen kanssaan. Vivin juuret kotiinsa olivat kuitenkin olleet liian vahvat ja saaneet hänet jäämään. Nami ymmärsi, että kokonainen kansa tarvitsi enemmän prinsessaasa kuin Nami tulisi koskaan tarvitsemaan.

Namin koti oli merellä, yhdessä muun miehistön kanssa. Ja hän selviäisi ilman Viviä.

Onnelliset ja elämästä nauttivat kasvot Nami saattoi nähdä mielikuvissaan, joissa silmät tuikkivat ja nauru helmeili huulilta. Siltä Vivi oli näyttänyt silloin samanlaisena päivänä  kauan sitten, kun kaikki oli ollut hetken aikaa hyvin. Nami katsoi tummia aaltoja muistellessaan hetkiä, jotka hän halusi takaisin.

"Muistatko vielä sen päivän?" Luffyn ääni herätti naisen ajatuksistaan. Nami katsoi hetken aikaa kapteeniaan, kunnes nyökkäsi. Hän ei ollut varma puhuivatko he edes samasta asiasta, mutta joskus Luffy vain tiesi, mikä hänen miehistölleen oli tärkeää.

"Minullakin on ikävä häntä. Mennään joskus tervehtimään", Luffy lupasi ja lähti niiden sanojen saattelemana. Nami hymyili vastaukseksi ja tunsi kepeyden rinnassaan. Jos Luffy sanoi, että he palaisivat silloin he todella palaisivat vielä jonain päivänä.

Ajatus siitä, että Nami saisi kietoa kätensä uudelleen rakastamansa naisen ympärille teki hänet onnelliseksi ja vapaammaksi kuin hän oli hetkeen ollut. Tuulenvire tuntui kutittelevan kasvoja, ja se sai huulet kaartumaan hymyyn.

"Muistatko sinäkin, Vivi?" Nami kysyi hiljaa nojatessaan kaiteeseen. Ehkä kilometrien päässä Vivi katselisi samaa merta, joka oli silloin ympäröinyt heitä. Tummat aallot alkoivat näyttää kutsuvammilta ja Nami saattoi kuvitella auringon piirtävän polun niiden pintaan.

Kun he vihdoin palaisivat Nami olisi saanut valmiiksi maailman kartan ja silloin hän saattaisi vihdoin sanoa ääneen sen, että hänkin tarvitsi prinsessaa.

[Kaatosade]

Kiva nähdä femmeä fandomista. <3 Söpö parituskin, josta just Vivin valinta jäädä velvollisuuksiaan hoitamaan tekee haikean. Mutta teksti ei ollut haikeudestaan huolimatta angstinen, vaan sellainen kivan lämminhenkinen.

silloin hän saattaisi vihdoin sanoa ääneen sen, että hänkin tarvitsi prinsessaa.

Ih, loppu oli ihana. Ehkäpä sekin päivä vielä koittaa, kiitoksia tästä. <3

[Odo]

Pics, kiitos paljon kommentista!

Jotenkin tykästyin tähän paritukseen ihan vahingossa, vaikka siitäkin on aikaa kun olen lukenut kyseistä arccia, jossa Vivi oli mukana. Selailin yhtä jatkista varten sitä osaa, jossa Crocodile on voitettu ja sieltä mieleeni nousi Nami/Vivi, kun tytöt olivat yhdessä kylpemässä ja Vivi päätti myöhemmin jäädä Alabastaan, vaikka Olkihattupiraatit tulivat häntä noutamaan. Tästä on työnalla toinenkin ficci, joka liittyy tavallaan tähän vaikka toimii itsenäisenäkin.

[Verinen Paronitar]

Kivan herkkä ja tunnelmallinen, tässä tuntui ihanasti nostalgia ja sellainen merellinen tuoksu. Olit tavoittanut inspiraatiokuvan fiiliksen oivallisesti, jotenkin tätä lukiessa oli vähän sellainen olo kuin katselisi valokuvia.

Picsin lailla tykkäsin siitä, että vaikka tekstissä käsitelläänkin ikävää ja Nami on haikeana, ei meno ylly angstiseksi -- vaikka toista kovasti ikävöikin, on Nami silti ihan onnellinen tässä ja nyt. Heillä on molemmilla omat missionsa, jotka täytyy tehdä ja jotka he haluavatkin tehdä. Mutta niin, onhan se silti kivaa, että lupaus uusista kohtaamisista ja siitä yhteisestä onnellisesta lopusta kuitenkin on. Nami on kyllä just se tyyppi, jonka pitäisikin sitten kaiken päätteeksi saada prinsessa ja vähintäänkin puoli valtakuntaa 

Tämä oli söpö ja jotenkin mukavan raikas, kiitoksia tästä tunnelmoinnista.

[Frederica]

Oi, tämä tuntui läpikotaisin jotenkin tosi raikkaalta. Meri on kirkas ja tuuli puhaltaa, ja vaikka Namin tunteissa on raskautta, niin lopussa kaikki on kuitenkin kevyempää. :>

Vivi ja Nami tosiaan sopivat hyvin yhteen. Pidän tosi paljon siitä, miten tässä Vivi on Namin muistoissa onnellinen ja kepeä ja helposti lähestyttävä. Miten helpolta ajatus Vivin luokse palaamisesta tuntuu, ja miten tässä tulee sellainen varmuus, että he vielä kohtaavat ja saavat toisensa. :3

Ihanaa, että tässä on mukana tuo Namin kartan teko. Se on jotenkin sellainen intohimo, että ei hän voi asettua aloilleen ennen kuin kartta on valmis.

Kevyt ja kepeä, mutta ei liian kepeä, hyvin tasapainotettu tunnelma. Varsinkin lopussa oli syvää kaipuuta, mutta ei onnetonta synkistelyä, vaan hetkessä onnellisen kaipuuta parempaan tulevaisuuteen.
Tykkäsin, kiitos tästä. <3

[Parris]

Bongasinpa tämän Hormipulverin OP-topasta, niin aattelin jättää kommenttia! Nami ja Vivi kuuluvat mun suosikkihahmoihin koko One Piecen historiassa, ja Olkihattujen ja Vivin ero Alabasta-saagan lopussa on yksi ehdottomasti sydäntäsärkevimmistä kohtauksista yhtä lailla. Siksi tykkäsin tosi paljon tämän tunnelmasta - siitä, kuinka nostat esiin Vivin merkityksen Namille ja muillekin Olkihatuille. Erityisesti tunteiden aalto (tarkoituksellinen sanaleikki :p) valtasi minut tuossa Luffyn lupauksessa, että piraatit palaavat tervehtimään Viviä vielä joskus; Luffyn tuntien hän tulee kyllä pitämään lupauksensa Namille sataprosenttisen varmasti. Frederica mainitsee kepeyden ja syvyyden tasapainosta tässä tekstissä, mikä mun mielestä sopii hyvin myös tuohon otsikkoon asti ulottuneeseen motiiviin, aaltoihin - ne kuljettavat ihmiset toistensa luota ja luokse, vilvoittavat ja viilentävät, mutta samalla myös hukuttavat ja peittävät alleen tummiin syvyyksiin tietämättömiä juttuja. Kiitokset, ihana pieni tekstipala tähän lauantai-iltaan! <3