Name:Sinä olet kaikki ja sinä olet minun
Author: Lenune
Rating: K-11
Pairing:Harry ja Draco
Genre: Fluff (todellakin
) Oneshot(aika pitkä sellainen), Romance.
Summary: Siirrappista söpöilyä pitkitettynä. Hyviä tekoja ja joulumieltä.
Disclaimer: Hahmot ovat Rowlingin, jos niitä tätä lukiessa niiksi tunnistaa. Paikat ja tarina minun.
Haaste: Ficci osallistuu siis jouluhaasteeseen, mikäli minut on listaan päivitetty. Jos ei ole niin menen syömään ilkeän päivittäjän. No en vaiskaan, onhan jo melkein joulu ja hänhän on saattanut olla ostamassa joululahjaa vaikkapa minulle ^^
A/N: Haluan taas päästä puhumaan turhaa ja kertomaan tästä lisää
Tuli pakkomielle kirjoittaa siirappista Fluffya Harrysta ja Dracosta ja sitten kun tämä yksi vähän innostui niin tuli aika pitkä oneshotti. Anteeksi ettei tällä ole kovin jouluinen nimi, mutta nimi kyllä tuli mieleen kun kuuntelin All I want for Christmas is you-biisiä, että on se tavallaan jouluinen
Sinä olet kaikki ja sinä olet minunLumihiutaleet leijuivat hiljalleen maahan hämärtyvässä illassa, kun Harry vilkaisi jo omien laskujensa mukaan noin sadatta kertaa ulos kadulle aukeavasta ikkunasta. Kadulla vilisevät viime hetken jouluterveisiä kuljettavat ihmiset ja pöllöt, eivät kuitenkaan herättäneet hänen mielenkiintoaan tai saaneet häntä vilkaisemaan itseään kahdesti. Hän odotti vain tutun hahmon ilmestymistä pihapolulle ja ovelle pimputtamaan ovikelloa kolmesti, kuten joka ilta.
Harry oli ollut koko päivän levoton illan suhteen, sillä se oli monella tapaa erityinen ilta heille. Jo aamulla herätessä perhoset olivat leijuneet Harryn vatsanpohjassa ja koko pitkän päivän odottaminen oli saanut jännityksen muuttumaan villiksi ja salakavalasti iskeväksi melkein pahoinvointiin verrattavaksi vatsanväänteeksi. Huolimatta tästä olosta, joka teki keskittymisen melkein mahdottomaksi, jännitys oli vain positiivista ja oli saanut Harryn pariin otteeseen päivän aikaan hyppimään varmasti typerän näköisenä huoneesta toiseen ja hymyilemään tauotta milloin joulukuuselle, katukauppiaalle tai…
“Voi hitto!” Harry kirosi paksun savun noustessa uunista. Hänen piparinsa. Harry oli varta vasten säästänyt pipareiden paistamisen viimeiseksi, että ne olisivat mahdollisimman tuoreita illalla ja nyt hetkellinen ajatuksiin vaipuminen ikkunan ääressä oli saanut hänet unohtamaan uunissa paistuvat herkut. Kiroten vielä muutaman kerran mielessään Harry veti savuavat piparit uunista ja aukaisi ikkunan yskien savua ulos kirpeään pakkasilmaan. Kun Harry savun hieman haihduttua tarkasteli vahinkoja, hänen oli todettava, että vain muutama paksuimmista pipareista olisi syömäkelpoisia. Hän oli jo ehtinyt syödä ylimääräisen taikinankin, nuollut kulhonkin niin tarkasti kuin se päätään siihen työntämättä oli mahdollista. Kaikki muu olikin sujunut niin hyvin, että jotainhan oli pakko mennä pieleen jossain vaiheessa, Harry ajatteli alistuneena, mutta päätti, ettei antaisi palaneiden pipareiden pilata iltaa. Hän heitti suoraan roskikseen mustimmat yksilöt ja asetti muutamien vähemmän kärventyneiden päälle liinan pelastamaan sen, mitä pelastettavissa oli.
Savu oli hälvennyt ja huone kylmä, joten enää ikkuna kiinni ja sitten sujuva siirtyminen olohuoneeseen. Vielä nopea silmäys keittiöön ja hän voisi aloittaa odottamisen toden teolla. Niin kuin hän ei olisi sitä jo muutenkin tehnyt koko päivää, Harry naurahti itselleen.
“Mistä lähtien olet naureskellut itseksesi?” Vähän liiankin tuttuun venytettyyn tapaan lausutut sanat saivat Harryn pyörähtämään ympäri kannoillaan ja hymyilemään leveästi ovensuussa myös hymy huulillaan nojailevalle pojalle, jolla oli päällään ulkovaatteet lapasia myöten, vaikka eteinen oli kaukana hänen takanaan asunnon toisessa päässä.
“Etkö malttanut riisua vaatteitasi?” Harry naurahti kulmillaan taivaaseen yllättyneen tyytyväisenä kurkottavalle pojalle.
“Minä kysyin ensin, mutta en ole niin halju kysymysten välttelijä kuin eräät täällä ja kerron…” Poika asteli arvoituksellisen hymynsä kera lähemmäs ja päästyään huulillaan kosketusetäisyydelle kuiskasi, “…etten todellakaan malttanut odottaa eteisessä sinun näkemistäsi edes sen aikaa kun olisin riisunut vaatteet.” Huulia kutitelleet sanat vaihtuivat konkreettisempaan kosketukseen, kun poika painoi huulensa pehmeästi vasten toisia, jotka vastasivat suudelmaan yhtä halukkaasti. Suudelman kestäessä myös kädet löysivät itselleen hyvän paikan toisen selän takaa ja ainoa vartaloiden keskinäisen lämmön sekoittumisen estävä asia olivat paksut toppavaatteet Dracon päällä.
“Mmmm… ja sinä kun vielä teet sen tunnetusti hyvin nopeasti.” Harry hymisi hiljaa blondin hiusten läpi tämän korvaan, kun suudelma pakollisen hengitystauon ajaksi keskeytyi.
“Älä pilaa tätä hetkeä riettauksilla, Potter.” Draco komensi toista.
“Minäkö muka rietas, kukahan se yleensä.” Harry puolustautui virnistäen.
“Silläpä juuri, se ei sovi sinulle.” Draco sanoi, “ja nyt suu kiinni, Potter.” Vaalea poika sanoi tiukasti, eikä antanut selityksille tai vastalauseille tilaa Harryn suussa sulkiessaan sen toistamiseen kuumaa hohkaavilla huulilla. Tutut lämpöiset väreet kulkivat pitkin Harryn vartaloa lähtien huulista ja ulottuen kaikkialle, eikä hänen ollut enää juurikaan kylmä, vaikka keittiö oli edelleen viileä tuulettamisen takia. Harry kykeni ainoastaan nauttimaan hetkestä pojan syleilyssä. Joskin se tuntui päättyvän aivan liian pian Dracon vetäytyessä kauemmas katsomaan Harrya silmiin.
“Lähdetään ulos.” Draco sanoi Harryn vihreille silmille ja sai Harryn katsomaan häntä yllättyneenä, sillä oli täysin Dracon luonteen vastaista ehdottaa ulkoilua. Yleensä se oli Harry, joka koetti saada Dracoon liikettä ja motivaatiota ulkoiluun, joka tuntui edelleen olevan Dracolle jonkinmoinen tabu, vaikka tämä väittikin olevansa jo sinut itsensä ja heille väkisin karttuvan huomion kanssa.
“Miksi?”
“Koska siellä on nättiä” Draco sanoi, mutta Harry osasi odottaa jatkoa poikaystävänsä tuntien, “ja tiedän, että sinä pidät siitä.”
Harry ei saanut pidäteltyä hymyään, eikä huuliaan, kun painoi viattoman suukon Dracon huulille.
“Et ole ollenkaan niin itsekeskeinen kuin annat ymmärtää, jääprinssi.” Harry tiesi sen, oli tiennyt jo vuoden, mutta aina välillä hänen oli pakko muistuttaa siitä Dracoakin, joka sinnikkäästi piti yllään ikuista ylpeän Malfoyn naamiotaan. Ja sitä naamiota Harry oli oppinut rakastamaan entistä enemmän huomattuaan, ettei se ollut syvintä Dracoa. Vain kuori, jolla poika suojeli itseään, mutta jonka hän oli avannut Harrylle.
Draco tuhahti huvittuneena, “Luulet vain, kun et tiedä, mitä olen suunnitellut loppuillaksi. Tehdään ensin sinun juttujasi niin sinut on velvollisuudentunnossasi helpompi houkutella minun ohjelmaani.” Dracon muistutus hänen ohjelmastaan sai perhoset ottamaan taas äkkipyrähdyksen Harryn vatsassa huolimatta Dracon ilkikurisesta hymystä, joka kertoi Harrylle, ettei poika ollut tosissaan. Harry päättikin, ettei alkaisi miettiä nyt typeriä vaan nauttisi heidän yhteisestä ajastaan.
“Niinhän sinä luulet.” Hän kuitenkin tokaisi virnistellen.
“Etkö olekaan niin Rohkelikko kuin kuvittelen?” Draco nauroi, sillä hän oli kysynyt kysymyksen Harrylta satoja kertoja vuoden aikana saaden aina saman vastauksen.
“Et tiedä puoliakaan, jääprinssi.” Harry ei voinut pysytellä vakavana, kun Dracon nauru kupli hänen korviinsa ja silmistä tuikki aitoa huvittuneisuutta, kuten Dracon sinisistä silmistä aina, kun Harry käytti tästä lempinimeä jääprinssi.
“No, toivo ei silti ole menetetty, joten eiköhän mennä.” Draco kääntyi, eikä Harry vastustanut ollenkaan mennessään tämän perässä eteiseen, jossa edellä mennyt, ilmeisen kärsimätön tai sitten vain kuumissaan sisällä oleva, Draco ojensi hänelle takin.
“Eikö sinun kuuluisi pujottaa tämä päälleni?” Harry kysyi pidätellen nauruaan, kun kuvitteli Dracon tekevän niin.
“Älä ole neiti, Potter.” Draco sanoi ja hänen poskensa punoittivat hieman syystä, jonka Harry epäili olevan kuumat sisätilat toppavaatteisiin pukeutuneelle. Tai sitten Draco oli tosissaan harkinnut takin auttamista Harryn päälle ja nolostui, kun Harry vitsaili asiasta. Mutta siihen Harry ei jaksanut uskoa, vaikka Dracosta paljastuikin jatkuvasti uusia, yhä mielenkiintoisempia ja yllättävämpiä puolia. Ei Draco sentään kohdellut Harrya kuin tyttöä.
Lumisade ei ollut lakannut pakkasen kiristymisestä huolimatta, kun pojat astelivat katulamppujen valossa kadulla joutuen keskittymään ennen kaikkea sujuvaan liikkumiseen ihmisvilinässä. He olivatkin monta kertaa vähällä törmätä ympärillä velloviin ihmisiin, kun unohtuivat vaihtamaan liian pitkiä vilkaisuja. Heidän määränpäänsä oli selvä, vaikkei kumpikaan sitä ollut ääneen maininnut.
Kylän hälinä hiljeni pikkuhiljaa matkan edistyessä ja kun liikkuvia olentoja oli yhä harvemmassa, se mahdollisti Harryn ja Dracon etenemisen kylkikyljessä. Kun viimeiset katuvalot oli ohitettu ja sininen talviyön hämärä ympäröi heidät ujutti Draco kätensä Harryn käteen ja puristi sitä lujasti. Harry puristi takaisin ja vilkaistessaan vierellä kävelevän pojan kasvoihin näki tämän hymyilevän heidän jalkojaan johdattavalle lumelle. Laskeutuvat lumihiutaleet olivat muuttuneet pienemmiksi ja pilvet olivat melkein kaikonneet paljastaen täysikuun, joka antoi upean syvänsinisen hehkun kumpuilevalle maisemalle. Sen valo sai enää lähinnä puista putoavat hiutaleet tuikkimaan timantteina ja kun yksi pilvi timanttihiutaleita pöllähti heidän päälleen Harry ei voinut kuin katsoa lumoutuneena Dracon vaaleaa kauneutta jäisesti pilkahtelevien hiutaleiden keskellä, hänen jääprinssinsä.
Puut loppuivat ja oli vain aukeaa sinistä ja heidän edessään valkoinen kukkula. Molempia alkoi hengästyttää koskemattomassa lumessa kahlaaminen, mutta lopulta he pääsivät hengitykset höyryten huipulle ja katsoivat ympärillään avautuvaa aukeaa.
“En muistanut, että täällä on näin kaunista.” Draco sanoi, kun hiljaisuutta ei jaksanut enää kuunnella.
“En minäkään. Miksi me emme ole käyneet täällä koko vuonna?” Harry vastasi vetäen syvään keuhkoihinsa raikasta pakkasilmaa.
“Koska täällä on aina ihmisiä.” Draco tiesi vastauksen. Kukkula oli suosituimpia lapsien leikkipaikkoja kylässä, eivätkä aikuisetkaan arkailleet tulla kukkulalle viettämään vapaapäivää perheidensä kanssa.
“Niin.” Ja ihmiset katsoivat heitä oudosti. Sekä jästit, että velhot. Eivätkä vastuulliset vanhemmat tahtoneet lapsiensa näkevän heidän laisiaan leikkipaikoillaan.
Dracoakin alkoi leikityttää ja poika potkaisi lunta edessään niin, että sitä lensi heidän päälleen, vaikka Dracon tarkoitus oli tähdätä Harryyn. Molempien yritettyä äkkinäistä pakoa kauluksien sisään ja pilven laskeuduttua, Harry pyyhki epäonnistuneen piiloutumisen tuloksia kasvoiltaan ja nauroi huolimatta pistelystä poskilla ja paidan alle kulkeutuneesta lumesta. Draco oli saanut paljon lunta kauluksensa sisään ja kaivoi sitä pois tarmokkaasti.
“Olet aika surkea tähtäämään.” Harry virnisti vinosti tietäen Dracon pitävän siitä.
“Sehän on vain sinun onnesi. Ja tein sen tahallani, ettei sinua alkaisi palella.” Draco nosti leukansa pystyyn, vaikka kauluksen sisus oli edelleen luminen.
“Niin, niin, jääprinssi. Selitä vain, kyllä minä tiedän totuuden.” Harry nauroi ja astui aivan toisen pojan eteen, tehden havainnon “sinulla on hiutale nenälläsi.” Huvittunut tuhahdus ja Harry suukotti nenänpäätä, jolla hiutale lepäsi, ja vitivalkoisena kimmeltänyt talventähti suli pois, samoin kuin lumen jättämä kylmyys Harryn huulilta.
“Nyt tiedän, miksi en muistanut paikan kauneutta.” Dracon sininen katse tuikki toistaen lumenhohdetta, kun heidän kasvonsa olivat taas kohdakkain ja odottamatta Harryn huulilta katseeseen jo ehtinyttä kysymystä antoi vastauksen, “Koska katsoin vain sinua.” Sinetiksi ja turhien, mitään todellista kuvaamaan kykenemättömien sanojen välttämiseksi Draco antoi huuliensa valloittaa toiset samanlaiset uudelleen ja uudelleen jouluillan hämärässä.
“Lasketaanko mäkeä?” Kysymys tuntui Harrysta hassulta esitettynä kesken hempeilyn, mutta Dracon Harryn ohi suunnatun katseen kohteen vilkaiseminen toi selityksen Dracon ajatuksen juoksulle. Kelkka. Vanhanmallinen, mutta hyväkuntoinen, ja lojui rinteessä aivan yksin. Joku lapsi oli kai unohtanut sen siihen, kun oli tullut kutsu kotiin.
“Lasketaan vaan.” voisivathan he nyt yhtä pulkkaa lainata. Saisipa lapsikin liikuntaa, kun raahaisi sen taas mäenpäälle seuraavana aamuna. Harry joutui taas huomaamaan, että Dracon seura oli tehnyt hänestä vähemmän kiltin ja ajattelevaisen. Poika menikin jo kovaa vauhtia ja enempiä miettimättä kelkkaa kohti ja Harry asteli perässä hieman paremmin lapsekkaan intonsa hilliten.
Draco istui kelkan takaosassa ja viittoi Harryn istumaan syliinsä, mihin Harry suostui enemmän kuin innokkaasti. Draco kietoi jalkansakin Harryn ympärille, vaikkei se ollut tämän mallisessa jalaskelkassa oikeastaan tarpeellista. Sitten he istuivat kelkassa… saamatta sitä liikkeelle.
“Draco, sinun pitää työntää tämä liikkeelle.” Harry ohjeisti pätevänä, vaikka epäilikin, että Dracolla, vaikka niinkin ylpeällä puhdasverisellä kuin tämä olikin, oli enemmän kokemusta mäenlaskusta kuin Harrylla, jonka oli ainoastaan kerran onnistunut lainata huomaamatta Dudleyn pulkkaa lapsena.
“Äh.” Draco otti jalkansa pois Harryn sylistä, jonne oli ne näppärästi kietonut ja potkaisi heidät vauhtiin, aluksi hitaasti, mutta sitten pikkuhiljaa mäen jyrketessä nopeammin.
Kylmä viima iskeytyi heidän kasvoilleen ja Dracon sivuilla laahaavista jaloista lensi lunta heidän päälleen, kun kelkka viiletti alas pimeässä. Se kiisi alas pieneen notkoon, jonne ei tullut valoa mistään kuunkin jäädessä kukkulan taakse, eikä Harry nähnyt metriä pidemmälle eteensä. Hyppyri. Ei saakeli, Harry näki hyppyrin, kun se oli aivan heidän edessään, eivätkä he enää mitenkään ehtineet väistää sitä. Hän huudahti säikähdyksestä, kun tässä vaiheessa jo hurjaan vauhtiin ehtinyt kelkka lennähti metrin korkuisesta hyppyristä ja he sen mukana.
Rysähdys maahan olisi voinut olla kivuliaampikin, jos lumi ei olisi ollut kinostuneena pehmeäksi dyyniksi. Mutta olisi se voinut olla kivuttomampikin, ainakin Dracolle, joka jäi alimmaiseksi, kun kelkka jatkoi matkaansa matkustajien pudotessa rajuhkossa laskeutumisessa.
“Auh” poika vaikeroi Harryn alla ja Harry pyörähti nopeasti tämän viereen huolestuneena siitä, oliko toinen satuttanut itsensä. Draco irvisti tuskaisesti ja piteli vasenta nilkkaansa, “Kelkka putosi suoraan jalkani päälle.”
“Auts.” Harry otti osaa, “Näytähän tänne sitä.” Harryn käskystä poika lopetti kiemurtelun ja irrotti kätensä nilkastaan, kun Harry nousi istumaan ja katsoi nilkkaa. Ei hän sille paljoa osaisi tehdä, jos siinä jotain olisi, mutta Dracon rauhallisena pitämisen takia hän yritti näyttää siltä, kuin tietäisi jotain tämän kaltaisista tapaturmista. Nilkka näytti aivan normaalilta ja Harry kysyi, “Pystytkö liikuttamaan sitä?”
“Ööh. Joo.” Draco heilutti jalkateräänsä varovasti ja vain vähän irvistellen.
“Hyvä. Luuletko, että pystyisit kävelemään?”
“Kyllä varmaan, mutta en ihan vielä.” Draco sanoi, “maataan hetki tässä ja lepuutetaan sitä.” vakavien huulten takaa paistava virne paljasti tekosyyn.
“Siihen saattaisi auttaa myös suukko.” Harryn virnuilun syyn tajunnut Draco ehdotti toiveikkaasti, ja Harry tottelevaisena poikaystävänä antoi pienen suukon Dracon nilkalle. Draco oli ilmeisesti odottanut suukkoa jonnekin muualle, sen verran hämmästyneeltä hän näytti.
“Auttoiko?” Harryn oli vaikea pysytellä vakavana Dracon pyöreiden silmien katseen vangitsemana.
“Joo… mutta oikeastaan minua koskee myös tähän.” Draco sanoi ja kosketti valkoisella lapasella huuliaan.
“Olet hieman kliseinen, jääprinssi.” Harry ei enää mahtanut itselleen mitään vaan nauroi suu korvissa lumessa makaavalle poikaystävälleen, mutta antoi tälle kuitenkin pusun “kipeille” huulille.
“Enkä ole. Jos olisin kliseinen, minulla ei olisi suu täynnä lapasen nukkaa.” Draco nurisi ja pyöritteli kieltään ja suutaan siihen malliin, että hänellä todella oli muutama lapasen karva suussaan.
“Oma vikasi.” Harry totesi myötäelävänä ja heittäytyi selälleen toisen viereen.
“Katso tähdenlento.” Draco huudahti yhtäkkiä, kun he makasivat hiljaa vierekkäin hengittäen valkoista höyryä pakkaseen. Harry haki pojan mainitsemaa tähdenlentoa katseellaan ja löysikin sen, mutta hänestä se näytti enemmän lentokoneelta tai satelliitilta.
“En usko, ei se lentäisi noin pitkään. Luultavasti se on lentokone tai sitten satelliitti.” Harry sanoi ajatuksensa ääneen, mistä Draco närkästyi.
“Älä pilaa minun iloani, olisin halunnut toivoa. Mikä edes on satelliitti?”
“Voithan sinä toivoa siitä huolimatta.” Harry sanoi ja vilkaisten Dracon ilmettä ja määrittääkseen oliko tämä todella niin pettynyt kuin äänenpaino antoi ymmärtää. “Ja satelliitti sitä paitsi tarkoittaa erityisen pitkää tähdenlentoa.” Harry lipsautti valkoisen valheen, kun Draco mutristi suutaan.
“Oikeasti?”
“Joo.”
Hetken oli hiljaista ja he molemmat katselivat taivaankantta mistään välittämättä ylittävää valopistettä. Se piste oli aivan kuin he. Muista välittämättä he elivät omaa elämäänsä. Kaikki, mitä heillä oli ja mistä he välittivät, oli läsnä tässä hetkessä, eikä mikään ottaisi sitä heiltä pois.
“Harry.” Draco kuiskasi.
“Niin.”
“Toivoin, että voitaisiin olla tässä aina.” Draco sanoi hiljaa ja etsi Harryn käden omaansa.
“Niin voimmekin. Aina kun haluamme.” Harry vastasi hiljaa kohti mustaa tähtien pilkkomaa taivaan samettia.
“Mutta nyt minun on kylmä ja märkä.” Draco tunnusti ja sai Harryn tuhahtamaan huvittuneena.
“Sinä ja sinun toivomuksesi.”
“Lähdetäänkö kotiin?” Draco kysyi ja nousi kyynärpäidensä varaan.
“Tehdään niin.” He nousivat ja pudistelivat vaatteistaan ne lumet, jotka eivät olleet ehtineet imeytyä takkien ja housujen kankaisiin. Draco oli jo menossa, kun Harry huomasi, että kelkka, jolla he olivat laskeneet oli hajonnut. Toinen jalaksista oli poikki ja koko istuinosa lenkotti kummallisesti.
“Draco, tuo pitää korjata.”
“Oho.” Draco sanoi aidosti yllättyneenä kelkan huonosta kunnosta. Pidempään miettimättä hän kuitenkin kaivoi sauvan taskustaan ja lausui korjausloitsun. Kelkka korjaantui entiselleen, mutta Draco ei jättänyt asiaa siihen, hän loihti sanattomasti ja Harry seurasi ainoastaan katseellaan kuinka kelkka hioutui täydelliseksi, sen jalakset kapenivat melkein luistimen terien levyisiksi, istuinosa muotoutui kilpakelkkamaisen virtaviivaiseksi ja väri vaihtui vanhasta puusta joulunpunaiseksi ja teräksen harmaaksi. Dracon hymy haki vertaistaan, kun tämä oli saanut kelkan muokkaamisen valmiiksi.
“Eikö ole upea.” Hän kysyi Harrylta katsoen kelkkaa melkein hellästi, “tuollaista toivoin lapsena monena vuonna, mutten saanut.”
“Upea, mutta tunnistaako lapsi sen huomenna omakseen?” Harry oli huolissaan, sillä kelkka oli muuttunut valtavasti.
“Hmh. Niin. Paras varmistaa.” Draco tuumi ääneen ja loihti vielä kelkkaan naruilla lapun, jossa luki ‘Hyvää joulua sinulle, joka jätit kelkkasi tänne jouluaattona. Otimme oikeuden vaihtaa sen uudempaan. - Joulutontut.’
“Se on ihana.” Harry vastasi Dracon kysyvälle katseelle, ennen kuin he lähtivät kohti kotia.
“Äkkiä se ovi auki. Minua palelee.” Draco hoputti Harrya, joka koetti parhaansa mukaan tähdätä avainta lukkoon kylmillä sormillaan. Draco tehosti sanojaan hyppimällä kärsimättömästi jalalta toiselle ja pitämällä käsiään tiukasti puuskassa.
“Joo joo, mihin jääprinssin kärsivällisyys on kadonnut jouluaattona?” Harry kysyi saadessaan avaimen viimein osumaan reikään.
“Pakkaseen.” Draco vastasi ja piti huolen, että pääsi ensimmäisenä sisälle avautuvasta ovesta.
Sisällä oli lämmin ja molemmat riisuivat märät ja osaksi pakkasen koviksi jäädyttämät vaatteet niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Sillä lopputuloksella, että kummallakin oli parin minuutin kuluttua päällään ainoastaan bokserit ja Harrylla lisäksi t-paita.
Draco huokaisi syvään tyytyväisenä ja huvitti itseään, sekä Harrya, naputtamalla farkuillaan lattiaa kuin ylisuurella rumpukapulalla.
“Ovatko housusi hieman jäässä?” Harry kysyi suupielet nykien.
“Housut kyllä, mutta sisus ei.” Dracon Harrylle suomaa kulmien kohotusta ei saattanut enää luonnehtia lieväksi vihjailuksi, ei edes jouluisella hyvällä tahdolla.
“Niinkö? No, jos ne nyt kuitenkin ovat yhtään kohmeessa niin voin hankkia sinulle ainakin paidan ja kuumaa glögiä, ja jotain syötävääkin taidat kaivata.” Harry totesi, kun kuuli selvästi Dracon vatsan kurisevan.
“No, jos nyt tämän kerran. Mutta muita housuja en tarvitse, ne ovat vain tiellä.” Draco sanoi ja jätti farkkunsa eteisen lattialle sulamaan seuratessaan Harrya asunnon halki makuuhuoneeseen. Siellä Harry kaivoi kaapistaan Dracolle paidan, jota Draco alkoi heti arvostella.
“Harry, eikö sinulta löydy mitään tiukempaa paitaa?”
Harry katsoi Dracoa kysyvänä, sillä lyhythihainen vihreä paita, jota Harry oli ennenkin poikaystävälleen lainannut, istui Dracolle täydellisesti jääden kuitenkin se verran löysäksi, että oli mukava olo.
“vatsalihakseni eivät pääse tässä näkyville.” Poika valitti totisena ja Harry purskahti nauruun tajutessaan pojan pyrkivän kaikella johdattelemaan iltaa haluamaansa suuntaan.
“Minusta se paita on suorastaan seksikäs sinun päälläsi.” Harry latasi sanoihinsa ylimääräistä jännitettä painottamalla tiettyjä sanoja ja luomalla häpeämättömiä vilkaisuja pojan vielä paljaisiin vatsalihaksiin.
“No hyvä on.” Draco myöntyi tyytyväisen näköisenä vetämään paidan ylleen.
Glögi oli valmista muutamassa minuutissa ja Harry oli lisännyt siihen tujauksen jästikaupasta ostamaansa alkoholipitoistakin glögijuomaa. Draco istui sohvan nurkassa viltin alle käpertyneenä ja keskittyen televisiosta pursuaviin lastenohjelmiin, kun Harry kantoi tarjottimella juomalasit ja paistosta hengissä selvinneet piparit pöydälle sohvan edessä.
“Piparit vähän kärähtivät.” Harry kertoi ennen kuin Draco ehti sanoa tummareunaisista pikkuleivistä mitään.
“Ei se mitään, laitetaan päälle enemmän kermaa.” Dracolla oli ratkaisu mukanaan sohvalla, kun hän pursotti pipareille runsaasti kermavaahtoa tuubista, jonka oli pöllinyt Harryn jääkaapista.
“Kermavaahtoa?” Harry kysyi ällistyneenä makuyhdistelmästä.
“Kermavaahto auttaa joka tilanteessa ja paikassa.” Draco valisti vakavana kuin ei olisi itse ymmärtänyt sanojensa monipuolisia merkityksiä, jotka saivat jo pois karkotetut perhoset palaamaan Harryn vatsaan.
“Eikö tässä ole rusinoita?” Draco oli pyöräyttänyt lusikkaansa glögilasissa ja huomannut rusinoiden puuttuvan.
“Ei, mutta jos haluat niin voin hakea niitä.” Harry ihmetteli. Hän muisti tarkalleen, että poika oli joskus sanonut inhoavansa rusinoita.
“Joo, hae vain.” Draco hymyili ja taputti Harrya kehottavasti alaselkään, kun tämä lähti lasi kädessään keittiöön. Tuhahdellen itsekseen keittiössä Dracon muuttuvalle mielelle Harry kippasi vähän rusinoita Dracon lasiin ja lähti sitten kantamaan uhkaavan täyttä lasia takaisin.
Harryn täytyi keskittyä kaikin voimin olemaan läikyttämättä glögiä matolle, eikä hän heti huomannut minkään muuttuneen sillä aikaa kun hän oli ollut keittiön puolella. Mutta kun hän laski lasin pöydälle ja nosti katseensa hän näki Dracon hävinneen sohvalta ja jättäneen pöydälle vain yhden valtavan piparin, jota Harry ei muistanut leiponeensa. Piparin päälle oli kirjoitettu kermavaahdolla: Hyvää vuosipäivää rakas! Ja Harryn katsoessa valkoista tekstiä sydänpiparin pinnalla hänen oma sydämensä tuntui jättävän lyöntejä välistä ja suupielien nousevan korviin näyn söpöydestä.
Sydämen sykettä ei hillinnyt mikään, kun Draco vielä ilmestyi piilostaan Harryn takaa, käänsi hellästi lantiolta ympäri ja sulki syliinsä suudellen.
Tuoksui glögi ja piparit.
Radiossa soi All I want for Christmas is you…
Ja pöydällä roihusivat kynttilät, kuin poikien sydämet.
“Draco, minä rakastan sinua.”
“Niin minäkin sinua Harry.”
“Hyvää joulua!”