Petollinen pehmopeikko (S) Lily/ Severus

[marieophelia]

Nimi: Petollinen pehmopeikko
Kirjoittaja: marieophelia
Genre: draama, fluffy/ (teini-)angst, oneshot
Ikäraja: S (vähän kiroilua)
Päähenkilöt: Lily/ Severus, pieni Lily/ James
Vastuuvapaus: Kaikki, minkä voi tunnistaa J.K. Rowlingille kuuluvaksi, on hänen. Lopun kursivoitu lainaus löytyy Puoliverisestä prinssistä (2006, 566).

A/N: Ajattelin lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi viimein raottaa Hunajaherttuan ovea, sillä ensimmäisissä viidessä ficissäni olen onnistunut välttelemään paritusteemoja. Kuudes rikkokoon tämän kaavan. Vuonna 2007 Lily/ Severus särki sydämeni, mutta sittemmin sydän on palautunut normaaliin toimintakuntoonsa. Antaumuksella ahmimani Rowenan ficit kuitenkin sörkkivät taas vanhaa haavaa ja niinpä ensimmäisestä virallisesta paritustekstistäni tulikin sitten Lily/ Severus.

Kaikenlaiset kommentit otan mielelläni vastaan. Tämä on yhden illan ”katsotaan kuinka nopeasti saan ficin aikaiseksi” –tuotos, joten saa sanoa, jos jokin kohta on töks töks tai jotain muuta onomatopoeettista.
PS. Mitä enemmän asteriskeja, sen enemmän aikaa kuluu osioiden välissä! (Pitäisikö jakaa kahteen lukuun ja epilogiin?)



Petollinen pehmopeikko


Sinä kesänä Severus löysi itsensä harva se päivä loikoilemasta Evansien tuhansissa väreissä rönsyilevästä puutarhasta. Koulussa hänet erotti Lilystä 142 oikukasta portaikkoa ja melkein sama määrä suljettuja ovia, mutta täällä hän saattoi vain ojentaa kätensä ja– kääntää sivua Lilyn numerologian kirjassa. Sillä enimmäkseen Lily ja Severus tekivät läksyjä. Ratkaisevaa askelta ystävyydestä johonkin antoisampaan oli hankala ottaa Lilyn raivostuttavan herttaisten vanhempien ja passiivis-agressiivisen isosiskon silmien alla.

Elokuun lopulla Tohtori Tiramisun Taikativoli pysähtyi yllättäen vain kolmen mailin päähän Lilyn ja Severuksen kotikaupungista.

”Vähän taikaa tähänkin kesään”, Lily maanitteli.

Severus irvisti. Eikö VIP-kokeisiin valmistautumisessa ollut Lilylle tarpeeksi taikaa? Ja millä he sitä paitsi kulkisivat tivoliin. Luudanvarsilla vai?

”Pöhkö, VIP-kokeisiin on melkein vuosi. Ehdit pilata itseltäsi vielä monta päivää ennen kuin ne ovat ohi.”

Kulkupeleihinkin Lilyllä oli mitä yksinkertaisin ratkaisu: Severus voisi lainata Petunian polkupyörää, sillä Petunia vietti koko sen viikon seurakunnan leirillä, eikä saisi koskaan tietää.

”Hyvä on, hyvä on!” Severus antautui ja nosti kädet ilmaan luovuttamisen merkkinä. ”Mutta mihinkään tivolilaitteisiin en suostu astumaan!”


      ***

Severus ei kuitenkaan pystynyt sanomaan Lilylle ei. Ei nyt, eikä koskaan, hän ei kykenisi sanomaan Lilylle ei. Onneksi sentään Avery tai Mulciber, Lucius Malfoysta puhumattakaan ei ollut näkemässä, kun Severus pyöri karusellissa jättihaiskun selässä tai pusersi silmänsä tiukasti kiinni maailmanpyörässä – hän kärsi nimittäin korkeanpaikankammosta. Mutta Lily tarttui rohkaisevasti Severuksen käteen ja se korvasi melkein kaiken, aivan kaiken.

”Katso!” Lily huudahti. ”Jättiläispaukkukarkkeja!”

Severus seurasi Lilya karkkikojulle paljon sutjakammin kuin hän itsekunnioituksensa nimissä suostui myöntämään.

”Minä maksan”, Severus sanoi, sillä niin poikaystävä sanoisi.

Lily valitsi punaviherraidallisen karamellin. Se olisi kokonsa puolesta käynyt takkapuusta. Lily tarttui toiseen ja Severus toiseen päähän.

POKS!

Valtava karvainen otus pomppasi karkin sisuksista suoraan Lilyn syliin. Se näytti jonkinlaiselta jättikokoiselta pehmolelulta. Peikkoko se oli? Miten peikko olikin mahtunut niinkin kapoiseen putkeen? Peikko ylettyi Lilyä melkein varpaista olkapäähän saakka.

”Sillä on sinun silmäsi”, Lily kiusoitteli Severusta ja yritti ojentaa peikkoa hänelle.

”Sinä saat sen”, Severus sanoi ja punastui vähän.

”Oi kiitos”, Lily sanoi ja halasi peikkoaan. ”Mutta sinä saat sitoa sen pyöräsi tarakalle!”

Severus irvisti. Onneksi Mulciber ei ollut näkemässä!



      ******************


Lily onnistui kapuamaan Rohkelikon oleskeluhuoneen muotokuva-aukosta jokseenkin arvokkaasti, mutta heti kun Lihavan Leidin muotokuva oli läjähtänyt kiinni hänen takanaan, hän kompastui johonkin. Maton kulmaan kai – itkun sumentamilta silmiltään hänen oli vaikea nähdä mitään.

”Saatanan saatana!”

”Lily, mitä tapahtui?” Mary kiiruhti nojatuolista hänen luokseen. Kauempana Emeria ja Dorothea tekivät sohvalla tilaa, jopa Fern kohotti katseensa muodonmuutosten kirjastaan.

”Tahdon olla yksin”, Lily vinkaisi ja kiiruhti tyttöjen makuusaliin vilkaisemattakaan ystäviinsä.

Makuusalin hämärässä kyyneleet pääsivät viimein kunnolla valloilleen. Mitä Lily olikaan mennyt Severukselle sanomaan? Ettei halunnut enää olla tämän kanssa tekemisissä? Ei, ei, ei, ei… Mutta mitä muutakaan Lily olisi voinut? Severus haukkui häntä kuraveriseksi melkein koko koulun kuullen! Severus oli idiootti, idiootti, idiootti ja Lily itse oli idiootti, idiootti, idiootti, kun rakasti sellaista idioottia!

Lily heittäytyi ulisten sängylleen, mutta törmäsi valtavaan kumpuun, joka kohosi peiton alta. Mikä hitto sekin oli? Lily raotti peittoaan ja ulvahti entistä katkerammin. Severuksen typerä pehmopeikko! Sitä Lily kaikkein viimeiseksi sietäisi silmissään. Hän tarttui peikkopahasen harjasmaiseen tukkaan ja sinkautti otuksen lattialle. Helvetti! Pitäisikö hänen hukuttaa peikko? Vai repiä se kappaleiksi? Ripustaa hirtettynä Luihuisen makuusaliin johtavan käytävän kattoon? Ei, ei mitään niin julkista! Lily päätti, että palasiksi repiminen kuvastaisi hänen tunteitaan parhaiten.

Hän nousi sängyltään ja etsi yöpöydänlaatikosta kynsisaksia. Hänen pitäisi tietysti ensin puhkoa peikon silmät, nuo sietämättömät mustat nappisilmät, joihin hän joskus unettomina öinä oli kaihoisasti tuijotellut. Sukkapuikon survaiseminen peikon silmään voisi olla tyydyttävää. Mary kutoi parhaillaan kaulaliinaa, Lily lainaisi puikkoa häneltä.

Silloin makuusalin ovi aukesi. Lily piilotti hädissään puikon selkänsä taakse.

”Mitä sinä teet Lily?” Mary kysyi varovasti.

Lily irvisti. Miksi tuon vahingoniloisen vompatin piti seurata häntä yläkertaan? Lily tiesi, että hänen ystävänsä olivat salaa helpottuneita, kun hänen ja Severuksen välit katkesivat. He inhosivat Severusta ja varmaan korkkaisivat pari kermakaljaa tapauksen kunniaksi heti, kun koekausi olisi selätetty.

”Lily? Miksi sinulla on minun neulepuikkoni?”

”Aion repiä tuon turhan möykyn palasiksi”, Lily julisti ja osoitti lattialla makaavaa peikkoa sukkapuikolla.
 
Mutta hän ei pystynyt pitämään itkua loitolla. Peikko tuijotti häntä avuttomana. Pieni peikko-parka. Ei sillä ollut muita ystäviä kuin Lily. Tai oli, mutta eivät ne olleet oikeita ystäviä, Lily oli ainoa. Voihkaisten Lily heittäytyi lattialle ja rutisti peikkoaan.

”Yhyy, minä en halua luopua siitä! Mutta minun täytyy, täytyy, täytyy”, hän nyyhkytti.

Mary huokaisi. Hän näytti yllättävän myötätuntoiselta, ei ollenkaan vahingoniloiselta.

”Minä tiedän paikan, johon voit unohtaa peikkosi”, Mary sanoi.


         ***

”James?”

James Potter kohotti katseensa yllättyneenä muodonmuutosten muistiinpanoistaan. Pitihän hänenkin hieman kerrata huomiseen VIP-kokeeseen. Noin muodon vuoksi ainakin.

”Evans?”

Lily puri huultaan. Vasta tänään hän oli huutanut Potterille naama punaisena. Mutta oli jo myöhäinen ilta, eivätkä edes valvojaoppilaat saaneet liikkua käytävillä omilla asioillaan. Hän tarvitsi Jamesin apua.

”Sinullahan on näkymättömyysviitta…” Lily aloitti.

”Niin?”

Periaatteessa viitan olemassaolo oli salaisuus, mutta James oli kerran epätoivoissaan ehdottanut Lilylle treffejä sen alla.

”Saisinko lainata sitä?”

James tuijotti Lilyä hetken.

”Toki”, hän sanoi.

Lily oli kiitollinen. Kerrankin James ei sanonut mitään typerää, ei haronut hiuksiaan eikä virnuillut. Eikä kysynyt, mihin Lily tarvitsi viittaa.


Tylypahkan käytävät olivat autiot, kun Lily hipsi peikko kainalossaan kohti seitsemännen kerroksen käytävää. Vasta paluumatkalla Voro tuli häntä vastaan, mutta silloin Lily oli jo yksin ja vahtimestarin ohi livahtaminen kävi helposti. Vain pieni surullinen nyyhkäisy herätti Voron epäilykset, että tänä yönä vuoteestaan saattoi olla karkuteillä joku muukin kuin tukahdetusta itkusta värisevä Kalkaroksen poika, jolle Voro tuntia aiemmin oli määrännyt jälki-istuntoa. Nyyhkäisijää Voron yleensä niin tarkat silmät eivät kuitenkaan havainneet.


      **************************


Harry riensi yhdelle käytävälle kaikkien niiden kätkettyjen aarteiden joukkoon. Hän kääntyi valtavan pehmopeikon ohi, juoksi muutaman askelen, kääntyi vasemmalle sen häivytyskaapin kohdalta, johon Montague oli edellisenä vuonna eksynyt, ja pysähtyi viimein edessään suuri kaappi, jonka kupruilevaan pintaan oli kaiketi heitetty happoa.


Ja niin tietymätön huone kätki jälleen yhden salaisuuden syleilyynsä.

[flawless]

Tämäpäs olikin erilainen lukukokemus, kun päähenkilöistä yksi olikin pehmopeikko! Ihana idea napata kirjoista tuo pehmopeikko ja kertoa sille tarina, tykästyin siihen kovasti. Musta se on tosi kivaa, että tekstillä on jokin konkreettinen kosketuspinta canoniin ja se osoittaa vallan ihailtavaa luovuutta, että tällaisesta pikkuyksityiskohdasta saa syntymään kokonaisen tekstin. Pidin siitä, miten tuon pehmolelun kautta kerrottiin Lilyn ja Severuksen ystävyyden kaari alun lähentymisestä lopun unohdukseen asti, se toimi symbolina tosi hyvin ja oli samaan aikaan ajatuksena sekä tosi symppis että kovin surullinen.

Tekstissä oli useita yksityiskohtia, joista pidin ja jotka jäivät mieleen. Alussa kun mainittiin että koulussa heidät erotti 142 oikukasta portaikkoa, oli se musta ihanan kekseliäs ja fandomiin ominainen tapa ilmaista tuo asia, ja jotenkin kovin katkeransuloinen. Koko ensimmäinen kappale oli kiva ja siitä tarina alkoi jo tosi mukavasti. Pidin myös siitä että tivoli ei ollut jästien tivoli vaan taikativoli, kiva yksityiskohta ja tykkään kovin siitä, kun velhomaailmaan ujutetaan omat versionsa jästien jutuista! Severuksen kiusaantuneisuus tivolin laitteissa (ja onni siitä että onneksi muut luihuiset eivät olleet näkemässä) tuntui kovin IC:lta, varsinkin kun pohti hiukan hupsua mielikuvaa Severuksesta polkemassa jästin pyörällä pehmopeikko tarakalle sidottuna, aww.

Lilyn suuttumuksen realisoituminen haluun repiä pehmolelu palasiksi oli kovin samaistuttavan ja luonnollisen kuuloinen reaktio. Tykkäsin siitä, että hän kuitenkin päätyi vain piilottamaan ja unohtamaan sen, eikä täysin tuhoamaan sitä - pidän siitä symboliikasta, että kenties Lily teki samoin myös ystävyydelle, piilotti ja unohti muttei kuinkaan täysin luopunut siitä. Harmitti Severuksenkin puolesta, kun tokassa pätkässä mainittiin hänen olleen poissa makuusalista ja saaneen jälkkäriä, kun jäi sellainen fiilis, että kenties hän oli pyrkinyt yön pimeässä Lilyn luokse sovittelemaan riitaa, muttei koskaan päässyt sinne asti

Musta tekstissä toimi oikein hyvin tämä rakenne, että pätkät oli eroteltu tähdillä! Kokonaisuus oli helppo lukea ja hahmottaa ja musta tämä ei ollenkaan kaipaa jakoa kahteen lukuun, vaan toimii kokonaisuutena näin oikein hyvin Kiitos tästä!

[Salem]

Nimen perässä tulin tätä katselemaan, kun halusin nähdä miten pehmopeikko ja tuo paritus yhdistyvät

Teksti soljui mukavasti eteenpäin, ja minusta tämä koko idea hankkiutua peikosta eroon oli hyvin samaistuttava. Itsekin olen heittänyt pois tai piilottanut näkyviltä esineitä, jotka muistuttavat epämiellyttävistä ajoista tai ihmisistä. Tämä oli toisaalta suloinen ja sitten myös koskettava. Ehkä katkeransuloinen olisi sellainen hyvä sana? Voi tuota peikkoparkaa, mutta onneksi hän ei kohdannutkaan loppuaan. Kiitos paljon toimivasta lukukokemuksesta ♥

[marieophelia]

flawless: Ilahduin kovasti, että valitsit kommentoitavaksi ficin, jolla ei ollut vielä kommentteja. Ihana kuulla, että pidit tarinan rakentumisesta pehmopeikon kohtalon varaan ja oikein kaunis tuo tulkintasi siitä, miten peikon piilottaminen kuvasti Lilyn suhtautumista Severukseen jatkossa. Huojentavaa, jos Severus tuntui IC:ltä, vaikka suostuikin tivoliin Ja joo, kun katson tätä nyt uudestaan muutaman viikon tauon jälkeen, näen jo itsekin, ettei näin lyhyttä tekstiä kannattaisi lukuihin jakaakaan Kiva kuulla, että tähtirakenne pysyi selkeänä. Kiitos hurjasti kommentistasi!♥

Salem: Olipa mukavaa kuulla, että nimi houkutteli lukemaan. Pehmolelusta ei ehkä ensimmisenä tulisi Severus mieleen Katkearansuloinen on oikein hyvä sana ja ihanaa, jos tästä jäi sellainen olo. Paljon kiitoksia kommentistasi!♥

[Rowena]

Vihdoin ehdin istahtamaan alas ja kirjoittamaan kommentin. Luin tämän jo päiviä sitten, mutta en halunnut jättää hutaistua kiirekommenttia.

IHANAA, että kirjoitit Lily/Severusta! Ihan superihanaa. Kymmenen vuotta sitten heistä kirjoitettiin suhteellisen paljon, mutta nykyään uudet tekstit ovat melkoisen harvinaisia. Ja oli ihana kuulla, että mun kirjoitukset ovat inspiroineet .

Lilyn ja Severuksen lisäksi tässä on toinen asia, johon oon ihan heikkona, nimittäin canonista poimittu sivulause, josta tehdään ficin kantava teema. Jos mun pitäis sanoa vain yksi genre, josta pidän ficeissä kaikkein eniten, niin se on just toi! (No, ei sitä ehkä genreksi voi nimittää, mutta ymmärrät pointtini.) Musta on kutkuttavaa, että kirjoista löytyvät sivulauseet saavat ympärilleen kokonaisen tarinan. Mun sydän sulaa siitä ajatuksesta, että Harry löytää äidilleen joskus niin tärkeän pehmopeikon, mutta ei tietenkään uhraa sille kuin puolikkaan ajatuksen. Ai että <3. Tuun virnistelemään päättömästi, kun seuraavan kerran luen Puoliveristä prinssiä ja pääsen sivulle 566 . Pakko vielä kysyä, että muistitko tuon pehmopeikkokohdan ja kirjoitit tarinan sen ympärille vai oliko sulla ensin mielessä tarinan kehykset ja sit etsit siihen sopivan lainauksen kirjasta?

Sitten muutama nosto:

Koulussa hänet erotti Lilystä 142 oikukasta portaikkoa.

Ihanasti ilmaistu!

”Oi kiitos”, Lily sanoi ja halasi peikkoaan. ”Mutta sinä saat sitoa sen pyöräsi tarakalle!”

Severus irvisti. Onneksi Mulciber ei ollut näkemässä!

Ahhahahah .

Sun James oli tosi kiva! Pidin siitä, että hän muodon vuoksi kertaa muodonmuutoksia ja että hän antaa kyselemättä Lilyn lainata näkymättömyysviittaansa. Olikohan tuo jälkimmäinen eka sysäys sille, että Lily alkaa ajatella Jamesista lämpimästi?

Voi että, pidin tästä tekstistä todella, todella paljon! Toivottavasti innostut kirjoittamaan Lilystä ja Severuksesta (ja ehkä myös Jamesista) lisääkin!

Ai niin, pakko vielä sanoa, että Petunia on varmasti ollut herttaista seuraa seurakunnan kesäleirillä x).

[marieophelia]

Rowena: Voi kiitos ihanasta kommentistasi! Vastaan nyt heti, kun kerran sattuu olemaan kone auki

Jos mun pitäis sanoa vain yksi genre, josta pidän ficeissä kaikkein eniten, niin se on just toi! (No, ei sitä ehkä genreksi voi nimittää, mutta ymmärrät pointtini.)

Ymmärrän pointtisi, sillä se on munkin "lempi-genre" Useammassakin ficissäni taitaa olla jokin vastaava lähtökohta, tai ainakin koetan sitoa ne canoniin. (Ja tuleepa mieleen eräs  sun erinomainen ficci, joka rakentui Binnsin lausahdukselle Luihuisen salaisesta luutakomerosta: sehän edustaa juuri tätä samaa "genreä"!)

En muistanut Tarvehuoneen pehmopeikkoa etukäteen. Luin joskus keskustelua siitä, miksei kukaan vihjannut Harrylle aiemmin Lilyn ja Severuksen ystävyydestä ja sen pohjalta aloin miettiä, olisiko puusilmä-Harry voinut törmätä itse joihinkin vihjeisiin. Siitä tuli sitten mieleen tarkistaa PP:sta, mitä kaikkia tavaroita Tarvehuoneeseen olikaan kätketty. Pehmolelu tuntui sopivan parhaiten Lilyn omaisuudeksi. (Ja se mainitaan muuten vielä KV:ssakin, joten muista silloinkin virnistää .)

Ai niin, pakko vielä sanoa, että Petunia on varmasti ollut herttaista seuraa seurakunnan kesäleirillä x).

Hahhah, joo varmasti. Koetin keksiä Petunialle jotain harrastusta ja ajattelin, että hänelle sopisi kuorolaulu ja siitä sitten johdettuna hän voisi mennä seurakunnan leirille. Jos kirjoitan joskus lisää Lilyn lapsuudesta, siellä saattaa olla sitten lisää viittauksia Petunian harrastuksiin. Mulla on pari ideaa olemassa.

Lilystä ja Jamesista olen kirjoittanut toisenkin ficin nimeltä Naapurin pihalla sataa K-11, löytyy Notkosta. Siinä James ei kyllä ole kovin kiva, eikä sen puoleen Lilykään! Ja erityisen kova Snily-shipperi voi siitäkin löytää pienen viittauksen Severus/Lilyyn, vaikkei Severusta tuossa ficissä mainitakaan. Mutta hyvä, jos pidit Jamesista tässä, niin Lilykin alkoi vähitellen pitää

Kiitos vielä paljon!♥

[hiddenben]

Minun teki mieli lukea jotain sinun kirjoittamaasi ja selailtuani listaustasi päädyin tähän (vielä taitaa olla yksi tai kaksi tekstiä siellä jäljellä, onneksi! Säästelen niitä tällaisiin päiviin ♥). Minäkin olen tykästynyt nimenomaan Rowenan Lily/Severus-ficceihin, mutta on ilo huomata, että myös sinä tavoitat näiden kahden kemian! Lilyn ja Severuksen suhteessa on niin paljon tunteita, niin huonoja kuin hyviä, että heistä riittää kirjoitettavaa. Onkin mielenkiintoista lukea jälleen uusi tulkinta siitä, millaisia seurauksia Lilyn ja Severuksen välien rikkoutuminen tuo mukanaan. Tässä tuo pehmopeikko toi hauskan uuden twistin tarinaan ja etenkin lopussa oleva lainaus canonista oli kuin olisi ripotellut nonparelleja valmiin kakun päälle loppusilaukseksi - erittäin hauska tulkinta ja ennen kaikkea toimiva!

Pidin siitä, miten lapsenomaisuus tulee esiin tuossa tivolikohtauksessa. Ovathan Lily ja Severus siinä 14-vuotiaita ja juuri noin innoissaan ajattelen tuon ikäisten nuorten olevan. Samalla Severuksen itsetietoisuus on myös osa teini-ikäisyyttä ja olikin hauska lukea kaikkia siihen viittaavia yksityiskohtia. Etenkin tuo Severus seurasi Lilya karkkikojulle paljon sutjakammin kuin hän itsekunnioituksensa nimissä suostui myöntämään nauratti. Myös koko pehmopeikko-yllätys ja Severuksen söpö ”Minä maksan”, Severus sanoi, sillä niin poikaystävä sanoisi.
saivat sydämeni sulamaan

Ja sitten - pehmopeikko-raukka, joka melkein menettää silmänsä sukkapuikolle, voi kauhea! Raju käänne, mutta täysin ymmärrettävä. Tietenkin Lily haluaa purkaa tunteensa, mutta onneksi vahingoniloinen vompat... siis Mary pelastaa tilanteen Yhteys canoniin herätti ajatuksen siitä, miten paljon Tylypahkassa onkaan varmasti muistoja Lilyn ja Jamesin ajalta, mutta joista Harrylla ei ole aavistustakaan. Ihanaa ajatella, että linna on täynnä kaikenlaisia muistoja monenlaisista suhteista, käänteistä ja tapahtumista Tämä oli kaikin puolin erinomainen ficci, kiitos tästä! ♥

[marieophelia]

hiddenben: Kiitos paljon kommentistasi tähän tekstiin, joka olikin ehtinyt jo unohtua minulta kuin pehmopeikko tarvehuoneeseen. Minusta on kiva kirjoittaa Severukselle joitain iloisempia hetkiä, vaikka loppu ei tässäkään tarinassa ole niin onnellinen. Hahhah, taisin lukea erästä australialaista kirjaa kirjoittaessani tämän ficin - siitä varmaan tuo vompatti-nimitys Mary-paralle. Kiitokset vielä!<3

[Fiorella]

Siis eikä, miten suloinen ja haikea ja hellyttävä tämä ficci olikaan! Niin paljon tunteita, nuorten herkkiä ja niin vahvoja tunteita. Ettei vain Mulciber näkisi, miten Severus on tytön kanssa tivolissa ja siitä ihan innoissaan! Ja miten Severus punasteli vähän ujona, kun oli ihan niin kuin poikakaveri kuunaan, sai antaa Lilylle pehmopeikon ja kaikkea! Awws.

Ja toki Lily ja Lilyn suuret tunteet, kun yhtä aikaa on täynnä epätoivoista kiukkua, pettymystä ja vihaa, eikä sitä raaski purkaa peikkoparkaan, jolla on Severuksen tummat silmät! Onneksi ystävällä oli hyvä neuvo ja James osoitti kerrankin harvinaista herkkävaistoisuutta.

Periaatteessa viitan olemassaolo oli salaisuus, mutta James oli kerran epätoivoissaan ehdottanut Lilylle treffejä sen alla.

Tämä lause kaiken muun keskellä alkoi naurattaa. Aina voi yrittää, James!

Olinkin aina miettinyt, miten ihmeessä Lilyn tunteet saattoivat lämmetä Jamesia kohtaan, kun poika oli semmoinen kusipää. Ehkä sieltä se toinenkin puoli lopulta onnistui nousemaan pintaan.

Lilyn ja Severuksen lisäksi tässä on toinen asia, johon oon ihan heikkona, nimittäin canonista poimittu sivulause, josta tehdään ficin kantava teema. Jos mun pitäis sanoa vain yksi genre, josta pidän ficeissä kaikkein eniten, niin se on just toi! (No, ei sitä ehkä genreksi voi nimittää, mutta ymmärrät pointtini.) Musta on kutkuttavaa, että kirjoista löytyvät sivulauseet saavat ympärilleen kokonaisen tarinan.

Rowena lainasi ne kohdat, joita lukiessani itsekin meinasin, mutta tähän täytyy kyllä vielä yhtyä - se on minunkin suosikkijuttuni koko ficcaamisessa! Itsekin tykkään kirjoittaa juuri tällaisten juttujen ympärille, mutta myös lukea niitä, ja sinä olet tehnyt tästä aivan ihanan oivalluksen. En enää koskaan lue tuota kohtaa kirjasta muistamatta, että peikko kuului Lilylle!

[marieophelia]

Fiorella: Paljon kiitoksia kommentistasi!<3 Erityisesti tämä:

En enää koskaan lue tuota kohtaa kirjasta muistamatta, että peikko kuului Lilylle!

tekee minut iloiseksi! (Enkä muuten minäkään voi Azkabanin vankia lukiessa olla virnuilematta siinä kohtaa, kun Lihavaa leidiä kiikutetaan Voron entisöitäväksi. ) Jaa, minäkin olen ihmetellyt, että Lily lopulta lankesi Jamesiin - ja myös sitä että James valittiin johtajapojaksi! Mutta ehkäpä hänen paremmat ominaisuutensa nousivat esiin, kun hän sai vähän enemmän vastuuta. Harmi Severuksen puolesta!