Kelmien perillinen | K-11 | AU, drama, adventure | OC/?

[Ilona Bell]

Title: Kelmien perillinen
Author: Ilona Bell
Beta(t): Ei ole halukkaita?
Genre: AU, drama, romance, adventure
Pairing: OC/? selviää myöhemmin
Rating: nyt K-11, nostan jos tarvii
Disclaimer: Rowling omistaa kaiken muun paitsi juonen, Maudin ja Maggien vanhempineen, ja Seraphinen
Summary: Kaikki tiesivät Harry Potterit. Osa piti niistä, osa ei. Minä valitettavasti kuuluin jälkimmäiseen ryhmään. Ja nyt olin matkalla Tylypahkaan, pelokkaampana kuin koskaan aiemmin. Vaikutti siltä, että tulevaisuuteni olisi täynnä valheita, salaisuuksia ja petoksia.

A/N: Yhdistin kaksi aiempaa ideaani, joten toivottavasti tulee monipuolinen ficci. Jos kaikki sujuu niin kuin pitää, lukuja tulee olemaan paljon. En ole ennen kirjoittanut OC-hahmoilla, joten palautetta saa tulla:)




Prologi:

Kaikki tiesivät Harry Potterit. Osa piti niistä, osa ei. Minä valitettavasti kuuluin jälkimmäiseen ryhmään. Ja nyt olin matkalla Tylypahkaan, pelokkaampana kuin koskaan aiemmin. Vaikutti siltä, että tulevaisuuteni olisi täynnä valheita, salaisuuksia ja petoksia.

Mistä tämä kaikki alkoikaan? Koulussa paras ystäväni Seraphine oli taas puhunut päivät pitkät Tylypahkasta, Voldemortista ja ties mistä muusta. Annoin kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kunnes minun oli pakko keskeyttää hänet.

"Ai oikeasti? Sinäkö vain haluaisit lähteä sinne moneksi vuodeksi, ja hyljätä minut ja muut tänne? Emme voisi pitää mitään yhteyttä, sinä saisit sieltä uusia kavereita, ja unohtaisit minut. Sitä paitsi, sinä et ole noita, eikä kukaan muukaan ole. Joten voit haaveilla siitä, mutta älä jooko puhu noin tosissasi, sopiiko?"
"Anteeksi Maud, innostun aina liikaa. Mutta et voi väittää, ettei sinustakin olisi ihanaa saada kirje Tylypahkaan. Ja mitä sinuun tulee, niin pakkaisin sinut tietysti mukaani, matka-arkkuun", Serph vastasi naurahtaen lopussa.

Seraphine oli sellainen ihminen, jota pystyi oikeasti sanomaan täydelliseksi. Hän oli hyvä käytöksinen ja hyvä koulussa, hänellä oli huumorintajua ja hän oli niin hyvä ystävä, ettei voinut edes kuvailla. Ja lisäksi Serph oli kaunis, hänellä oli lähes vyötäröön asti ulottuvat suorat vaaleat hiukset, siniharmaat silmät, ja enkelin kasvot. Joten suoraan sanottuna, hän tahtomattaan pyöritti ihmiset pikkusormensa ympärille. Paitsi minut ja Maggien, olimme tunteneet hänet niin kauan.

Maggie oli toinen parhaista ystäväni. Olimme pienestä asti olleet todella läheisiä, johtuen luultavasti siitä, että olimme kaksosia. Näytimme lähestulkoon samalta, minä vain olin hiukan lyhempi, ja hiukseni olivat aavistuksen tummemmat. Meidät yleensä sekotettiinkin toisiimme, ja vieläpä tykkäsimme pilailla muiden kustannuksella. Serph sanoi usein, että olemme samanlaisia kuin Weasleyn kaksoset. En itse muistanut heitä, mutta varmaan hekin olivat identtiset. Elämäni oli siis täydellistä ja todella hauskaa. Mutta se mikä ei ollut hauskaa, oli minun ja siskoni nimet. Vanhempiemme mielikuvitus taisi loppua kesken, kun he nimesivät meidät Margaridaksi ja Margaretaksi. Tuttavamme alkoivat kuitenkin lähes heti kutsua minua Maudiksi, ja Margaretaa Maggieksi. Lopulta äiti ja isäkin myönsivät sen olevan parempi, eikä kukaan enää kutsu meitä oikeilla nimillämme. Paitsi nyt. Siinä kirjeessä. Kirjeessä, jonka takia äiti soitti isän kotiin kesken tärkeän kokouksen.

Pari tuntia sitten, kun palasin koulusta kotiin, kaikki oli vielä normaalisti. Maggie oli tapansa mukaan jäänyt koulun kirjastoon, ja minä kiirehdin kotiin, että ehtisin hyvin treeneihin. Olin aina ollut kiinnostunut tanssista, ja harrastinkin nyt balettia. Lähdin yleensä suoraan koulusta balettiin, jotta ehtisin iltaisin olla perheeni kanssa. Ryhdyin pakkaamaan laukkuani, kun joku koputti oveeni. Siellä oli Maggie, ulkotakki vielä päällä, säikähtäneen näköisenä. "Maud, tule pian alas. Äiti on saanut jonkun kirjeen, ja on nyt ihan järkyttyneenä keittiössä. En saa häntä tokenemaan." Lähdimme alakertaan, missä todistin Maggien sanat tosiksi. Emme saaneet äitiin muuta liikettä, kuin huolestuneen katseen, ja kysymyksen, milloin isä tulisi kotiin. Jäimme siis kaikki keittiöön odottamaan isän tuloa. Äiti kauhistuneena, minä ja siskoni uteliaina ja huolissamme.

Kun isä saapui, menimme kaikki olohuoneeseen. Emme olleet kokoontuneet näin sen jälkeen, kun isoäitimme kuoli, koska näin tehtiin vain, jos kyseessä oli oikeasti vakava asia. Vilkaisin Maggieta pelästyneenä.

Äiti oli hetken aikaa hiljaa, kunnes aloitti. "Sain juuri erään kirjeen. Koskien teitä, tytöt."
Vilkaisimme toisiamme ihmeissämme, mutta emme ehtineet kysyä mitään, ennen kuin äiti jatkoi. "Saatte kohta lukea tämän itse, mutta annan sen ensin Andrewille."
Isä otti kirjeen, ja aloitti lukemaan sitä otsa rypyssä. Hänen ilmeensä pysyi samana koko ajan, joten en osannut olettaa mitään. Sitten hän katsoi meitä kumpaakin, minua ja Maggieta pitkään, kunnes sanoi äidille: "Ei päätetä mitään vielä. Eihän ole vielä edes varmaa, että tämä on totta."
Sitten hän antoi kirjeen meille.

Luin kirjeen nopeasti läpi ja vilkaisin Maggieta. Hänen ilmeensä näytti täsmälleen samalta kuin minunkin, joten tiesin olevani oikeassa. Virnistin hitaasti ja sanoin vanhemmilleni: "En usko, että tämä on totta. Vaikuttaa juuri sellaiselta pilalta, jonka Seraphine tekisi." Katsoimme Maggien kanssa toisiamme huvittuneina, kyllä me tunsimme ystävämme. Mutta sitten äiti pudotti pommin. "Maud, se ei ole mahdollista. Tiedätkö sinä, miten sain tämän kirjeen? Maud, pöllö toi sen. Ja luettuani sen, en itsekään uskonut siihen. Mutta sitten tänne ilmestyi yhtäkkiä joku mies, ja hän taikoi. Hän ihan oikeasti taikoi." Äidin ääni alkoi kuulostaa jo hätääntyneeltä. Vilkaisin epävarmana perhettäni, ja luin kirjeen uudelleen.



TYLYPAHKAN NOITIEN JA VELHOJEN KOULU

Rehtori: Albus Dumbledore
(Merlinin ritarikunta, Ensimmäinen luokka, Suurtaikuri, Päänoita, Ylihörhö, Kansainvälinen Velholiitto)


Hyvä neiti Bellow,

Täten ilmoitamme, että Sinulle on varattu paikka Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Ohessa saat luettelon kirjoista ja välineistä, jotka tarvitset.

Lukukausi alkaa 1. syyskuuta. Tylypahkan pikajuna lähtee 1. syyskuuta klo 11.00 King’s Crossin asemalta, laiturilta 9¾. Odotamme pöllöäsi viimeistään 3. elokuuta.

Parhain terveisin
Minerva McGarmiva
Vararehtori



Tunsin kylmän väristyksen selässäni, kun äidin sanat muutuivat todemmiksi. Maggie aukaisi suunsa ensiksi. "N-no, jos tämä nyt sitten onkin totta, niin mitä ajattelitte tehdä?" Äiti ja isä vilkaisivat toisiaan, ja vetäytyivät keittiöön keskustelemaan.

Heidän tullessaan takaisin, Maggie osoitti jälleen nerokkuutensa todetessaan: "Tässä kirjeessä puhutaan neidistä. Ei neideistä." Käänsin pääni häneen päin järkyttyneenä, ja tartuin kirjeeseen. Mutta niin siinä vain luki, hyvä neiti Bellow. Sen tajuttuamme, tutkimme myös kirjekuoren tekstin, mutta osoitteen yllä oleva nimi oli hiukan tuhraantunut, joten emme erottaneet, lukiko siinä Margarida vai Margareta. Vaikka en pitänytkään Pottereista ja Tylypahkasta, toivoin silti siinä lukevan minun nimeni. Rakastin nimittäin seikkailuja.

Kesän ajan pohdimme eri vaihtoehtoja, ja päädyimme lopulta siihen tulokseen, että minä ja Maggie lähtisimme molemmat Tylypahkaan. Ainakin vähäksi aikaa, sillä äiti pyysi meitä tulemaan heti kotiin, jos haluaisimme. Äidin mainitsema velho oli tullut uudelleen käymään ja kertonut, että koululta saa tarvittavat välineet. Niimpä, vietimme kesäloman lopun jännittyneinä, tekemättä oikein mitään. Minua ei oikeastaam jännittänyt itse Tylypahka, vaan se, ettemme vieläkään tienneet, kumpi oli saanut kutsun. Ajattelimme esittää, että kumpikin oli noita, ja se minua juuri pelottikin. Paljastuminen.