Epävarma kesä (K-11 l Peter l 12+ virkettä)

[Ricolette]

Ikäraja: K-11
Genre: drama, angst
Yhteenveto: Viileän ja varovaisen, lähes epävarman kesän keskellä oli yksi kuuma ja paahteinen perjantai.
Vastuuvapaus: Kaikki minkä tunnistatte on Rowlingin. Minä en omista enkä saa rahaa.

A/N: Heh, olipa 12+ virkettä -haasteen tekeminen hauskaa, ja vähän vaikeaakin! Sen lisäksi tämä osallistuu One True Something -haasteeseen. Angstinen Peter ja kuuma kesäpäivä, kas siinäpä oiva pari.

Epävarma kesä

Viileän ja varovaisen, lähes epävarman kesän keskellä oli yksi kuuma ja paahteinen perjantai. Viistokujan iltapäivä oli pysähtynyt, raukea. Kaivattu aurinko tuntui polttavalta iholla, ja Peter haaveili iltauinnista meren sinertävässä viileydessä – mikäli hänen vanhempansa ikinä saisivat asioitaan hoidettua Viistokujalla.

Äkillinen kolahdus havahdutti hänet ajatuksistaan. Kahvia läikähti takeaway-kupista sormille ja paidalle, ja hän kirosi ääneen. Samalla hänen katseensa etsiytyi kohti Vuotavaa noidankattilaa, jonka auki lennähtäneestä ovesta ääni oli kuulunut. Hän tunnisti tulijat sekunnissa, tietenkin; hän olisi tunnistanut heidät missä vain vaikka viime kerralla heillä kaikilla oli ollut siistit vaatteet ja sylissä kimppu koulusta valmistuneiden ruusuja.

Toukat nakersivat niitä ruusuja nyt, Peter ajatteli ja hätisteli ajatuksen sitten pois, äkkiä pois. Näitä ajatuksia hän pelkäsi, näitä jotka tulivat ja menivät ja sekoittuivat pelon ja himon ja epävarmuuden sekamelskaksi. Ajatuksia vain, hän yritti sanoa itselleen, sellaisia nyt oli kaikilla, myöhään illalla ja aamuisin sarastuksen aikaan, ei niistä kannattanut välittää. Kirkkaassa päivänvalossa ne hajosivat sekunneissa säpäleiksi. Kirkkaassa päivänvalossa ei tarvinnut ajatella asioiden lakastumista tai mätänemistä, jästiuhreja tai hautapaikkoja.

Hän hymyili Siriukselle ja Jamesille, jotka havaitsivat hänet ja lennähtivät paikalle kädet toistensa hartioilla ja nauroivat tuttua, levotonta naurua, joka muistutti ikävästi koulusta. Ei, ei ikävästi, kivasti, hyvällä tavalla, tätä hän oli kaivannut, Peter pakottautui ajattelemaan ja katseli Siriuksen posken yli kulkevaa naarmua. Peter, Pete, Petey, Peter Petersson, Peytr, Pedro, ah, vanha kaveri, he hokivat, ja Peter mietti, miten heidän oli onnistunut päästä tällipajun ohi ilman, että hän oli ollut paikalla kiipeämässä sen heiluvien oksien ohitse rotan hahmossaan. Hän sanoi sen ääneen, ja kevyt, humalainen ilme heidän silmissään muuttui vähän, ja sitten James sanoi, että he olivat olleet täysikuun Walesissa, tosi siisti kerta, ei mitään ongelmaa, mitä nyt Kuutamo oli vähän huitaissut Siriusta naamaan kuten näkyi. Se vain merkitsi rakkautensa muhun, Sirius jatkoi, tää on kaiverrus sen rakkaudesta, eikö, ja James tönäisi Siriusta ja sanoi, että mäkin haluan ikuistaa mun palavan rakkauteni sun rumaan naamaan.

Ehkä joskus ennen Peter olisi löytänyt sanat itsessään, ja hän olisi kysynyt, miksi hänen pöllönsä oli tullut tyhjin kynsin takaisin, ja missä Lily oli, ja mikäli he aikoivat mennä ensi täysikuuna taas Walesiin, niin hän voisi kyllä lähteä mukaan. Mutta nyt oli tämä kesä, täynnä koulunjälkeisen ajan epävarmuutta, ja hänen äänihuulensa tuntuivat painautuneen kiinni kuin simpukka. Hän vain kohotti kättään, kun James ja Sirius lähtivät toisiaan tönien rakennuksen varjosta auringonpaisteeseen, Jamesin iho tummaksi paahtuneena, Siriuksen iho valkoisena kuin lakana kuten aina.

Peter veti henkeä, ja häive aikaisemmista ajatuksista palasi. Hän ajatteli taas toukkaa rouskuttelemassa tietään läpi lahoavien puunrunkojen, metsänpeitteen, ihmisruumiin, viimeistellen kuolemaa ja tehden siitä absoluuttisen. Se oli kuin ompelija, joka purki huolella tekemäänsä työtä, ratkoi saumoja auki ja antoi langan purkautua.

Hei Piskuilan, kaikki ok, joku huikkasi, ja jo ennen kun hän avasi kiinni painautuneet silmänsä hän päätti, että tämä oli kutsu, kuka tahansa se olikaan, niin hän lähtisi mukaan, se saisi olla lautturi yli tämän samean kesän.

Hän hymyili varovaisesti paria vuotta vanhemmalle velholle, olisiko sen nimi ollut Rosier, ja yskähti että no joo, mikäs tässä, mitä mielessä, ja antoi vetää itsensä kierteeseen, joka jatkuisi läpi tämän kesän, ja tulevienkin.


Sanat:
1. epävarma
2. iltapäivä
3. sinertävä
4. kolahdus
5. kahvi
6. etsiytyä
7. ruusu
8. toukka
9. himo
10. sarastus
11. säpäle
12. hauta
13. ikävä
14. naarmu
15. kiivetä
16. silmä
17. kaiverrus
18. mikäli
19. simpukka
20. lakana
21. häive
22. absoluuttinen
23. lanka
24. lautturi
25. kierre

[Beyond]

Mulla on aina tapana tsekata 12+ virkettä -haasteen tekstit, koska on todella hauskaa nähdä, mitä muut kirjoittajat saavat aikaan samasta sanalistasta. Se, miten täysin erilaisia ajatuksia samatkin sanat voivat herättää, on aina ilahduttavaa ja toisaalta myös se, miten jotkut sanat perätysten muodostavat täysin samojakin ajatuksia eri kirjoittajien välillä. On myönnettävä, että omassakin tekstissä kahvia läikkyi, kun sitä edeltänyt kolahdus hätkäytti. :'D

Itse aloitusvirke puhutteli todella paljon, koska tavallaan siitä tuli mieleen tosi vahvasti vähän samanlaiset tunnelmat kuin Feeniksin killan alusta: aloitetaan säästä. Ja voih, miten englantilainen kesä vaikuttaisikaan olevan kyseessä! ^^

Peterin näkökulmasta lukeminen on hurjan mielenkiintoista siinä mielessä, että tässä selvästi ollaan suuressa käännekohdassa. Tekstistä välittyi todella selvästi ulkopuolisuuden tunne, minkä lisäksi tykkään kovasti siitä hahmotulkinnasta, että Peter jäi aina vähän syrjään tuossa kelmiporukassa. Oli oikeastaan riipaisevaa lukea siitä, miten muu poppoo oli lähtenyt huvittelemaan keskenään, jättänyt Peterin syrjään, eikä ajatellut yhtään, miten tahditonta asiasta ohimennen vitsailu on. Tykkäsin myös siitä, miten teksti sai miettimään aktiivisesti sitä, miten paljon tuossa koko keskustelussa on väärinkäsitystä ja miten paljon sitten sitä tietoista, avointa syrjintää. Se, ettei suoria vastauksia tarjottu, toimi kyllä loistavasti!

Kun Peter sitten vihdoin tapasi Rosierin, lukijana koin lopputuleman olevan väistämätön. On todella uuvuttavaa hakea hyväksyntää sieltä, mistä sen saaminen vaikuttaa mahdottomalta. Jos fandomia ei yhtään tuntisi, tekstin loppu olisi helposti tulkittavissa melkeinpä iloiseksi, mutta tuntemus kääntää sen melkeinpä pahaenteiseksi, mikä on oivallinen yksityiskohta.

Kiitoksia tästä tektistä! ^^

[Ricolette]

Kiitos kommentistasi, Beyond! Tämä on kyllä tosiaan hauska haaste! Peterin näkökulmasta on kiinnostavaa kirjoittaa, koska usein myös muut hahmot näyttäytyvät vähän erilaisina kuin yleensä heistä kirjoitetuista ficeissä; vähän tylympinä, vähän julmempina. Kiva kuulla, että Peterin tunnelmat tässä käännekohdassa välittyivät!

[Rowena]

Ai että, tykkään mahdottoman paljon Peter-ficeistä! Siis varsinkin näistä, jotka sijoittuvat aikaan, jolloin Peter tekee kohtalokkaat ratkaisunsa. On niin mielenkiintoista, että mikä saa nuoren miehen kääntämään selkänsä ystävilleen ja oikeastaan kaikelle. Rowling ei motiiveja ole juurikaan avannut, niin tällaisia erilaisia tulkintoja on tosi kiva lukea! Ja varsinkin näin Peterin näkökulmasta, ilman häivettäkään moralisoinnista.

Tykkään myös valtavasti 12+ virkettä -haasteesta. Kuten tuossa yllä jo sanottiin, on mukava lukea, miten eri tavoin samat sanat taipuvat. Sä olet musta käyttänyt sanoja hyvin kekseliäästi ja toimivasti, pidin erityisesti ruusuja nakertavista toukista. Tosi vahva kuva, jonka kautta pääsee välittömästi kiinni Peterin sielunmaisemaan ja siihen, miten pimeys on jo ruvennut valtaamaan sieltä tilaa, vaikka Peter ei taida sitä itse vielä tajutakaan tai ainakaan hyväksyä. Tämä kohta on myös todella väkevä: "Se oli kuin ompelija, joka purki huolella tekemäänsä työtä, ratkoi saumoja auki ja antoi langan purkautua."

Tämä menee nyt ihan suitsutukseksi tämä kommentti, mutta pakko silti vielä sanoa, että lopun point of no return on upea! Kiitos tästä iltahetkestä <3.

Ps. Toivottavasti tähänkin viileään ja varovaiseen kesään saataisiin edes se yksi kuuma ja paahteinen perjantai...

[Ricolette]

Kiitos, Rowena! Kiva kuulla, että haasteen sanat toimivat tässä tekstissä, itsestä kun tuntui, että paikoin tuli hieman erikoisia kielikuvia. Ihanaa, että pidit ja kommentoit!

[Kaira]

Olen yrittänyt kommentoida tätä monesti ja aina kompastunut ihmeelliseen kommenttilukkoon. Nyt ajattelin vain survoa muutaman ajatuksen tänne, koska tämä on ne ansainnut ja vaikka kommentin taso ei ehkä päätä huimaa, hyvä tarkoitus sen takana toivottavasti paistaa läpi

Niin siis, täähän on tosi hieno! On yksi suuri mysteeri, miten Peter ikinä kääntyi kavereitaan vastaan - kuka ikinä tekisi sellaista - ja sitä ei edes yritetä selittää kirjoissa. Ei kai Peter voi luonnostaan paha olla, kun hän on ollut niin pitkään tollasten tyyppien kaverina, mutta toisaalta tunteet sellaisen petturuuden takana täytyy olla tosi voimakkaat. Musta tän fikin tarjoilema näkökulma on tosi uskottava, pitkään hiljaa kytenyt katkeruus ja tunne siitä, että joissakin toisissa piireissä voisi saada enemmän - voi, sehän on niin uskottavaa että sydämeen sattuu!

Hän hymyili varovaisesti paria vuotta vanhemmalle velholle, olisiko sen nimi ollut Rosier, ja yskähti että no joo, mikäs tässä, mitä mielessä, ja antoi vetää itsensä kierteeseen, joka jatkuisi läpi tämän kesän, ja tulevienkin.

Tää loppu on musta tyylikäs! Tavallaan vähäeläinen ja kuitenkin tosi dramaattinen, mutta ei niinkään tyyliltään vaan sisällöltään. Vautsi!

Itse haasteesta mulla ei ole oikein mitään sanottavaa - suoriuduit siitä hyvin, en juurikaan kiinnittänyt siihen huomiota. Ainoastaan inhokkisanani haasteessa, lautturi, vain särähtää silmään jokaisessa tekstissä, koska kuka nyt käyttäisi sitä ikinä muuten

Siis.Tämä tosi kiva. Minä kiitän!

[Ricolette]

Jee, kiitos Kaira! Kiva, että survoit ajatuksesi tänne, ne minua kovin ilahduttivat. Peter on tosiaan kaikkien inhokki, mutta jokin siinä ystävänelikossa on kyllä mennyt pahasti pieleen, että kävi miten kävi. Nyyh. Ja hehe, lautturi oli kyllä hankala. Sanasta itsestään pidän kyllä kovasti, tulee mieleen PMMP:n kappale. Mutta tässä haasteessa on ollut hauska seurata, miten se lautturi on seilannut kielikuvasta toiseen.

[Sokerisiipi]

Olipas tämä painostava ja ahdistava, hyvällä tavalla! Pääsi ihan Peterin iholle ja pystyi näkemään sen petollisen tien, jolle hän on ajautumassa. James ja Sirius olivat kyllä niin kusipäinen kaksikko tässä, harmitti Peterin puolesta. Taidokas kuvaus kohtalokkaasta valinnasta ja siihen ajautumisesta. Kiitän!

[Larjus]

Vau, olipas tämä hieno teksti. Vaikka surkuhan tätä lukiessa alkoi tulla, kun sympatiat Peteriä kohtaan heräsi. Hän on mun mielestä ollut hahmona aina mielenkiintoinen, joten ficit hänen näkökulmastaan kiehtoo. Siinä tosiaan näkee muutkin hahmot vähän eri valossa, kaikki ei olekaan ihan sitä kuin miten ne Potter-kirjoissa on tarjoiltu.

Yksinäisyys ja se, että ne joita kutsuu kavereikseen jättää ulkopuolelle, on itsellenikin turhan tuttuja asioita, joten vaikka tää teksti vähän tökkikin omia kipupisteitäni, nautin lukemisesta. Ehkä se omakohtainen kokemus ja tuntemukset auttoi vain myötäelämään Peterin ajatuksia vieläkin vahvemmin. Ja toi Peterin sanattomuus, se ettei pysty sanomaan sitä minkä haluaisi (ja minkä ehkä joskus olisikin kykenyt sanomaan), niin tuttua. Tykkäsin muuten tuosta vertauksesta, äänihuuleet kiinni painautuineina kuin simpukka.

Ja oi toi loppu... Ihan tuntui kuin olisin kokenut jonkin valaistumisen, kun hiffasin, että mitä nuo viimeiset virkkeet enteilee. Hieno oivallus sinulta kirjoittajana, musta on aina niin hienoa miten tämmöiset lähdemateriaalin edelle asettuvat ficit nivoutuvat yhteen canon-tapahtumien kanssa, ja enteilevätkin niitä. Täydellinen päätös kyllä tälle tekstille, ja vähän jopa hyytävääkin kun ajattelee, että tuossa se Peterin käännöskohta sitten oli.

Olit myös tosi hienosti ujuttanut sanalistan sanat tähän tekstiin. Mikään ei herättänyt ihmetystä tai särähtänyt korvaan, ei edes se lautturi, vaikka voin kuvitella sen tuottaneen tuossa haasteessa tuskaa monille

[Ricolette]

Sokerisiipi, kaunis kiitos kommentistasi näin kohtuuttoman myöhässä. Hyvällä tavalla ahdistava on aina hyvä palaute!

Larjus, ihana kuulla, että sympatiat Peteriä kohtaan heräsivät! Hänessä on niin paljon potentiaalia, että hänen näkökulmastaan kirjoittaminen on tosi herkullista ja muut kelmit saa ihan erilaisia säröjä. Tunnistan itsekin sen tunteen, kun ihmiset joiden hyväksyntää hakee, lipuvat käsistä. Kiitos kommentistasi, ihanaa että pidit kipupisteisiin osumisesta huolimatta.

[Sisilja]

Voi vitsi kuinka törkeän hieno tämä on! Luin tämän itse asiassa jo jokunen aika sitten, mutta luin tämän nyt taas kun tämä pompsahti uusiin viesteihin ja otin itseäni niskasta jättääkseni kommentin.

Voi että Peter! Tykkään tämän tekstin tunnelmasta ja Peterin epävarmuudesta, olet kuvannut ne elävästi. Käsittämätöntä että tämä on virkehaasteen teksti, koska olet saanut näinkin rajalliseen määrään virkkeitä kamalan paljon asiaa. Upea suoritus, itse sorrun aina jäätävän pitkiin virkkeisiin siinä haasteessa, mutta tästä en olisi edes haastetta huomannut, ellei tuolla olisi ollut ruusu ja toukka, jotka muistuivat tältä virkehaasteen kierrokselta mieleen. Mutta eivät nekään mitenkään tökännyt sieltä, ne olivat vain tutut sanat.

Ystävyyssuhteiden haipuminen pois on aina ihan hirveää. Tässä se tulee tosi hyvin iholle! Peteriä ei kutsuta enää mukaan, mutta silti tervehditään tietty kun nähdään ja lasketellaan lempinimiä kuin mikään ei olisi muuttunut! Siisti kohta, mutta uskomattoman sydäntä särkevä!

Rosier tuli ihan puskista, niin kuin taisi tulla Peterillekin. Upea ja vahva lopetus, tosi uskottava! Oon pelkkiä ihastuneita adjektiiveja, mutta tämä ficci on huippu! Tämän luki innolla uudemmankin kerran. Kiitos!

// Unohdin lainata lempikohtani joten tulin vielä takaisin. Shipperisydämeni riemuitsee:

Se vain merkitsi rakkautensa muhun, Sirius jatkoi, tää on kaiverrus sen rakkaudesta, eikö, ja James tönäisi Siriusta ja sanoi, että mäkin haluan ikuistaa mun palavan rakkauteni sun rumaan naamaan.

Oih! Kaiken tämän Peter-angstin keskelläkin sanon vaan että OIH! <3

[Ricolette]

Olipas ihana lukea kommenttiasi, Sisilja! Virkehaaste on kyllä vinkeä, tavallaan se saa ajatukset sellaisille urille joille ne eivät ehkä muuten olisi lähteneet. Ja Peter on kyllä. Ulkopuolisena osana porukkaa on aika raastava osa. Huomaan myös, että vaikka kirjoitan Jamesin ja Siriuksen toisinaan vähän kamaliksi, niin se sisäinen shipperi ujuttaa aina jotain mukaan.