Elikäs juupas. Tää on mun ihka ensimmäinen non-Potter viritys. Mun mielest tää onnistu aikas kivasti. Tää on
puhekielellä ja jätin melkein kaikki pilkut tarkotuksella pois. Ne ei musta vaan sopinu tohon tekstin rytmiin tai jotain. Tässä on
minäkertoja ja tää yrittää olla vähä sellanen
muisteluntapanen. Ikäraja on varmastiki ihan
S, ja
parituksena on pari tavallista nuorta. Ja tämähän on luonnollisesti
one-shot Luepas tämä ja kerro kommentilla, mitä mieltä olit! Haluan saada ihan rehellistä palautetta, koska tää tosiaan on mun eka novellintapainen viritelmä enkä tiedä onko tässä päätä tai häntää. Haluan siis kokeneemmilta palautetta siitä missä voisin parantaa ja mikä oli nappisuoritus
Niin ja tätä ei ole betattu, yritin itse katsoa kirjoitusvirheet pois. Toivottavasti niitä ei ihan kauheesti jääny sinne
Hymyilin ku mielipuolinen kastematoSe oli viime kesä ku mä ja Valtteri istuttiin siel rannal. Kesäloma oli just alkanu ja me oltiin hengailtu keskustas kavereiden kaa koko ilta. Mä sanoin joskus yhen aikaan et mun pitää lähtee kotii ennen ku porukat hyppii seinille. Siin vaihees Valtteri sano et se lähtee saattaa mua rauttikselle. Mä olin aluks vähä hämilläni et miks se nyt haluis saattaa mut. Ei me edes tunneta kunnolla. Se ilta oli oikeestaa ainoo ku oltiin samois porukois.
’’Meetsäki junal?’’ mä kysyin siltä ku käveltii hiljaisuuden vallitessa. Se ilta oli oikeesti nii uskomaton. Vaik kello lähenteliki jo kahta nii silti oli tosi lämmintä ja aurinkoki näky viel pienenä taivaanrannas. Me käveltiin ihan merenrannalla sellasta puistotietä pitkin. Mä en iteasiassa edes tienny miten pitkä matka rauttikselle oli. Oltiin illan aikana kävelty paikasta toiseen enkä ollu enää ees varma mis me oltiin. Jossai vaihees oltiin päätetty jäädä sinne puistoon ku muutamat oli jo niin huonos kunnos ettei pysyny melkee enää ees pystys. Ite en ollu juonu ku ehkä puol siiderii, ei mua vaan kiinnostanu dokaa. Nyt mä olin jossai hevon kuuses eikä mitään tietoo miten mä pääsisin rauttikselle. Olin ollu aika ääliö ku olin ajatellu et osaan suunnistaa ite takas. Ehkä oli vaan hyvä et Valtteri lähti saattamaan mua, tiiä mihin helvettiin mä oisin päätyny.
’’En mä’’, se vastas mulle ja käveli kädet sortsien taskussa, ’’mä meen Kampist satakutosel Leppävaaraa.’’
’’Aa, oke’’, mä sanoin ja mun sydän oli yhtäkkiä alkanu hakata. Se vaan eli omaa elämääsä. Koko illan se oli ollu ihan rauhallinen ja normaali ilman mitää epämääräsiä tykytyksiä, mut sillä hetkellä mun sydän oli alkanu hakata ihan tajuttoman lujaa.
’’Mitä sä meinasit tehä lomalla?’’ Valtteri kysy ja vilkas mua. Se siristi silmiään sillee hassusti ku matalalla paistava aurinko häikäs sen silmiä. Mä katoin sitä ehkä sadasosasekunnin ajan ja näin miten sen ihanat suklaasilmät kiils siin kultases auringonvalos. Mä tunsin taas et mun sydän heitti jotai helkkarin häränpyllyy mun rinnassa. Jenni, rauhotu, mä ajattelin mut se ei auttanu yhtää. Mä vaan aloin hymyillä ku mikäki mielipuolinen kastemato.
’’Öö… en mä mitää kummaa. Varmaa oon vaa koton’’, mä vastasin vaik halusin sanoo paljo enemmän. ’’Sä?’’
’’Me lähetää varmaa mökille jo huomenna’’, se sano silleen pehmeesti. Mä tunsin jotain painavaa mun mahas mut en tosiaan tienny et mitä se ois voinu olla. Mä oisin halunnu ottaa sen kädestä kii. Mut mitähän seki ois siit ajatellu? Edelleenkää me ei tunnettu melkee ollenkaa. Ehkä paril samal kurssil oltiin oltu sinä vuonna. Niilläkää tunneil mä en ollu saanu sanaa suusta et ois voinu jutella sen kaa. Ihan sairaan turhauttavaa vaa istuu ja oottaa et se toinen tekis alotteen ku ite ei kykene. Ja sit viel ku sil on noi helvetin kädet tuol taskus nii en mä voi mennä repii niitä pois et voisin vaa ottaa sitä kädestä.
’’Mennääks istuu tonne vähäks aikaa?’’ se kysy yhtäkkiä ja osotti jotain laiturintapasta vähän matkan päässä. Mä tajusin et jos me mentäs istuu tonne päähän ja huljuteltas jalkoja vedessä ja juteltais, se ois ihan älyttömän romanttista. Varsinki ku aurinkoki kultas viel viimesil epätoivosil säteil maata ja vettä. Nyt ku ajattelin tarkemmin nii ilma oli ihan pysähtynyttä. Ihan ku kaikki ympärillä oleva ois vaan halunnu meidän menevän istumaa tonne laiturille ja juttelemaa syvällisiä.
’’Mennää vaa’’, mä vastasin ihan unohtaneena mun ajatukset. Jos kerran joku poika halus mennä istumaan johonki niinki romanttiseen paikkaan ku laiturinnokka nii totta helvetissä mä oon menos.
Me käveltii ihan hiljaa sinne laiturille ja istuttii sinne sivulle sillee et aurinko paisto suoraan kasvoihin. Valtterin naama oli ihan rutussa ku se yritti nähä mua auringonvalolta. Mäki katoin sitä. Nyt musta tuntu et mun sydän ois räjähtäny onnesta ja kaikesta muusta sekavasta mössöstä mitä se oli täynnä. Mä vaan hymyilin tyhmästi ja otin kengät pois jalasta ja upotin mun jalat vileeseen veteen.
’’Vitsi ku on ihanaa ku on kesä’’, mä sanoin ja haukottelin. Sillon vasta huomasin et mä olin ihan piipussa. Koko ilta oltii vaa kävelty ja kävelty ja kävelty.
’’Nii’’, Valtteri vastas lyhyesti. Se oli iteasiassa tosi hiljanen tyyppi. Mä en ollu kuullu sen puhuvan melkee ollenkaa koko vuoden aikana. Tai ainakaa mun kuullen se ei ollu puhunu paljoo, ollu vaa hiljaa ja vastaillu kahella sanalla. Oikeestaan sen ei ees tarvinnu puhuu. Vaik mä olinki ihan hirvee papupata ain välil nii silti must jotenki ihmeellisesti tuntu et meidän juttu ois saattanu onnistuu. Jos nyt joskus mä uskaltaisin avata suuni ja sanoo tiettyjä asioita.
Siin me vaa istuttii jotai vartti ihan hiljaa. Mä potkin vettä jaloilla ja Valtteri istu mun vieres ihan hiljaa. Joku lokki-raukka rääky jossai pusikos aina välil, muute oli ihan hiljasta. Mä laitoin mun kädet mun taakse ja nojasin niihin. Älysin sekunnin liian myöhään et Valtteri oli laittanu oman kätensä mun käden päälle. Ilmeisesti ihan vahingos koska se veti sen melkee heti pois. Katoin sitä sivusilmällä ja ihan ku mä oisin nähny sen katsees jotai mietteliäisyyttä. Vaik melkee ainahan se näytti siltä et suuria mietiskelyjä oli meneillään sen pään sisällä. Mä olin ollu niin uppoutunu mun omiin ajatuksiin et en ollu ees älynny et se oli alkanu hyräillä. Siis ei se lokki joka rääky siel puskas vaan Valtteri.
’’Mikä toi biisi on?’’ mä kysyin koska se biisi mitä se hyräili, kuulosti ihan sika tutulle. Valtteri vilkas mua ja hymyili sillee vinosti, ihan äärettömän sulosesti. Se alko pikkuhiljaa laulaa sanoja ja mä tunnistin sen.
’’Onks toi Elviksen Suspicious Minds?’’ mä kysyin vähä ihmettelevällä äänellä. Ilmeisesti Valtteriki tykkäs Elviksestä. Mä olin ihan hullaantunu siihen. Siis Valtteriin, eiku siis Elvikseen. No okei, molempii.
’’Jep’’, se vastas ja katto taas merelle. Se oli ottanu kenkäsä vähä aikaa sit pois ja senki jalat oli nyt vedessä. Mä en oikee ottanu siit selvää. Välil must tuntu et se yritti jotai flirttaa mulle, mut sit taas se vetäyty siihen Valtteri-kuoreen jossa se eli melkee koko aja. Mä tykkäsin molemmista Valttereista: siitä vihjailevasta ja sit taas siitä kuoreensavetäytyjästä.
’’Se on mun lempibiisi’’, mä sanoin vähä hajamielisesti omissa ajatuksissani.
’’Mä tiedän’’, Valtteri sano ja löi mut ihan tosi kuus nolla. Mä olin ajatellu et se ei ees ollu huomannu mua, mut nyt se sit yhtäkkiä ties mun lempibiisin.
’’Miten sä-?’’
’’Kuulin ku juttelitte jotai Marian kaa yks päivä käytäväl pari kuukautta sitte’’, se sano eikä ees kattonu mua. No nii tietysti, ei se ollu ottanu siitä ite selvää. Mun mieleen oli kerinny muodostuu jo jotai epämääräsiä kuvia hääkelloista ja valkosista kermakakkupuvuista. Mä tunsin itteni jotenki pettyneeks. Äh.
’’Ai’’, sanoin ja oltiin taas ihan hiljaa. Mä en sit saanu mitää selvää pojista. Miksei kukaa valopää ollu pistäny lukion pakolliseks kurssiks ’Näin ymmärrät mitä poikien päässä liikkuu’?
’’Mä taidan lähtee’’, mä sanoin. Mua ei tasan huvittanu olla enää siin tilantees. Mä lähin jo kävelee ja olin sen mukamaslaiturin toisessa päässä ku Valtteri sano: ’’Jenni, älä mee.’’ Mä käännyin kattoo Valtterii ja se oliki ihan mun takana. Mä katoin sitä silmiin ja se mun. Sillon varsinki mun sydän ois ihan yhtä hyvin voinu pomppia pitkin sitä soratietä mistä oltiin tultu, nii kovaa se jyskytti mun rinnas. Tai en tiiä olikse enää rinnas, se saatto olla kans mun kurkus tai mahas tai jossai, ei ainakaa sen omal paikal.
’’Valtteri, kerro mulle’’, mä alotin ja vedin syvää henkee ettei mun ääni ois tärissy niin paljoo. Ei se tärissy siks et mä oisin alkanu parkumaa, vaan siks et mua jännitti niin sikana.
’’Mitä sä oikein haluut?’’
Valtteri katto mua kulma vähä koholla ja anto mulle hymyntapasen.
’’Tätä’’, se sano ja ennen ku mä älysin nii se oli painanu mulle pehmeen suukon suoraan mun suulle. Se hetki oli ohi millisekunninsadasosanmurto-osassa ja oisin halunnu sen heti takas. Mä vaan kelasin sitä koko ajan mun päässä enkä saanu sanaa suustani. Siin mä vaan toljotin ku mikäki tyhmä ja katoin suu auki Valtteria joka näytti vähä säikähtäneeltä. Mun teki mieli vaa nauraa mut jos mä oisin nauranu nii se ois ihan sata varmasti loukkaantunu.
’’Mut’’, mä mongersin jotai epätoivosta, ’’eihän me ees tunneta.’’
’’No me opetellaan tuntemaan, sitä vartenha seurustelu on’’, Valtteri sano ja otti mua kädestä. Me jatkettii matkaa ihan hiljaa, kumpikaa ei sanonu sanaakaa. Mun pää oli ainoo joka melskas hirmu kovaa. Siel oli ilmeisesti joku onnenparaati menos enkä mä halunnu häiritä sitä.
--
Eli siis niitä kommentteja, kiitos
