Na, kun ei kukaan tunnu tahtovan kertoa tästä mielipidettään, pistetään toinen osa vetämään. Sain sen kolmannenkin kirjoitettua, mutta uskallan edelleen toivoa, että joku kommentoisi, joten jääköön.
II
Valvominen
“Äääääääääääääääääää…”
***
“Mmm.”
“Minä menen.”
“Hnn… Hievahdapas vain, Rodolphus, niin teurastan sinut siihen paikkaan.”
“Tämä on jo kolmas kerta tänä yönä! Minun vuoroni.”
“Sinä menet aamuvuoroon lahtaamaan kuraverisiä. En pyytänyt lordilta vuoden vanhempainvapaata vain, jotta sinä voisit heilua yöt pitkät minun tyttäreni kehdon tuntumassa!”
“Mutta hän on minunkin -”
“Rodolphus.”
“… anti olla.”
“Parempi niin. Ei mitään hätää kulta, äiti tulee ihan heti!”
“Laita nyt edes yöpaita päällesi.”
“Mitä turhia? Se olisi vain tiellä siinä, mitä minä menen sinne tekemään.”
“Äh. Mikä siinä lapsessa ylipäänsä on vikana? Ulvoo yöt pitkät.”
“Hänellä on koliikki! Sinulta peritty, uskoakseni.”
“Vai nyt sinä sitten myönnätkin osallisuuteni?”
“En koskaan julkisesti, mutta näin meidän kesken kenties. Epäsuorasti.”
“… Hei. Mistä sinä muka tiedät, että minulla oli vauvana… tuommoinen?”
“Kaksi sanaa: anoppi Lestrange.”
“Et kai sinä oikeasti..?”
“Toiset kaksi: naiset puhuvat.”
“Ei tuska.”
***
“Voi äidin pientä. Ehtikö tulla nälkä? Niin, eihän sitä voi syödä kun masua niin kipristää! Isin vika, näetkös, mutta isi nyt vain on sellainen välttämätön paha. Otahan tästä.”
“Arvostaisin suuresti, jos viitsisit olla syöttämättä hänelle näkemyksiäsi jo äidinmaidossa.”
“Se on minun maitoani, joten teen sillä mitä haluan. Ja minä puolestani arvostaisin suuresti, jos lakkaisit häiritsemästä minua kun imetän.”
“Mitäs tuot hänet meidän huoneeseemme.”
“…”
“Mitä?”
“Cygna muuten nukkuu loppuyön minun vieressäni.”
“Äh, Bellatrix, minä ajattelin…”
“Älä unta näe. Painu sinä nyt vain pehkuihin, ettei minun tarvitse hävetä mustia silmänalusiasi huomenissa. Minä kyllä osaan hoitaa tyttäreni.”
“On hän minunkin tyttäreni. Ja ainahan sinä valitat, etten minä tee täällä mitään.”
“Rodolphus, katsopas nopeasti tännepäin. Näetkö minulla jotain, mitä sinulta puuttuu?”
“Hm?”
“Aivan niin. Minulla hinkit, minulla vauva. Keksi tapa kasvattaa itsellesi pari uutta ruumiinosaa, ja mielellään myös lauluääni, niin saatan harkita.”
“Isin sappi alkaa kiehua.”
“Isi näyttää nyt vaaville hyvää esimerkkiä, nielee ylpeytensä ja pistää pään tyynyyn.”
“Bella!”
“Rodolphus.”
“Mikä sitä nyt vaivaa?”
“Hiljaa, Rodolphus. Joko nyt olet kylläinen? Mitä sanot, ainokaiseni? Taasko massua kimoilee? Äitipä pullauttaa.”
“Tuo on ehkä ällöttävintä, mitä olen suustasi kuullut.”
“Kyllä, Rodolphus, sinä olet minustakin erittäin ällöttävä. Kiitos kysymästä. Uppista vain, tässä mennään taas… Äiti hakee pyyhkeen.”
“Oletko varma, ettet kärsi sellaisesta synnytyksenjälkeisestä psykoosista? Persoonallisuutesi on selkeästi jakautunut.”
“Kyllä, Rodolphus, minäkin rakastan sinua oikein paljon. Olepas nyt kunnon aviomies ja hae tyttärellesi pyyhe. Mieluummin niitä pieniä käsipyyhkeitä, jos sopii.”
“Mitä sille nukkumaanmenoajatukselle tapahtui?”
“Kapsahti kankkulan kaivoon.”
“En minä edes tiedä, missä sinun pienet käsipyyhkeesi ovat.”
“Kas niin. Kukas nyt ei tee täällä mitään? Osaako isi tehdä kotitöitä, Cygna? Ei, Lestrange ei osaa. Meiltä kahdelta se hoituu.”
“Kun kerran olet ylhäällä, toisitko puhtaan lakanan?”
“Miksi? Tahrahan on sinun puolellasi.”
“Niin juuri.”
“Onko meillä taas pieni kommunikaatiokatkos?”
“Ei, meillä on iso kommunikaatiokatkos, joka on jatkunut siitä saakka, kun tuo mötikkä ilmaantui maisemiin.”
“…”
“Toistelen vain sinun sanojasi!”
“Alapas hiljalleen puhua tyttärestäsi kunnioittavampaan sävyyn, tai hän jää ainoaksesi.”
“Sinähän et minua estä.”
“Voi kyllä estän, Rodolphus. Minulla on siihen lukuisia keinoja.”
“Kuinka moni niistä tällä kertaa sisältää erinäisten ruumiinosien leikkelyä?”
“Älä huolehdi. Vain noin kolmasosa.”
“…”
“Nyt ole hiljaa ja nuku.”
***
“Mitäs mieltä olet, nuppuseni? Pitäisikö meidän kirota isin solmio kuristamaan hänet kesken juhliesi?”
“Äh.”
“Mitä sanot? Ettäkö loihtisimme hänen viittansa?”
“Iäh.”
“Se saattaisi mennä jo liioitteluksi. En kylläkään voi moittia asennettasi.”
“Ää?”
“Juuri niin, sellainen se sinun isäsi on. Mutta odotapas vain, kunhan tästä vähän kasvat. Silloin olemme me kaksi Lestrangea vastaan, ja saa nähdä, kuka voittaa.”
“Äg.”
“Tosiaan. Minun kasvatusmetodeillani siitä ei ole epäilystäkään.”