alaotsikko: S, one-shot, lievä J/L
Title: Kelmien alku
Author: Joiku
Pairing: lievä J/L
Ikäraja: S
Disclaimer: Row omistaa hahmot ja paikat, paitsi itse keksimäni.
Genre: voi kun tietäis
Summary: James menee ensimmäistä kertaa elämässään Tylypahkaan, missä seikkailujen mahdollisuus on rajaton.
A/N: Halusin vaan kirjoittaa, miten Kelmit alkoivat olemaan Kelmejä. Kommentteja, kiitos
James makoili pimeässä. Kaikki muut olivat jo nukkumassa, kuorsaus todisti sitä, mutta hän itse ei pystynyt nukkumaan. Hän oli liian onnellinen. James makoili sängyllään, ja muisteli edellisiä tunteja, uusia ystäviään ja mahtavia jekkuja, joita he olivat keksineet. James seikkaili tuoreissa muistoissaan, ja kävi läpi, mitä kaikkea he tekivätkään.
"Anteeksi, onko täällä tilaa?" hän kysyi avatessaan oven, jossa mustahiuksinen poika istui. Poika näytti hiukan ilkeältä, eikä Jamesin tehnyt mieli mennä pojan luo, mutta muuallakaan ei ollut tilaa.
"Vaikka", poika vastasi välinpitämättömästi, katsoen ulos ikkunasta, jossa maisemat kiisivät. Avarat nummet alkoivat jo jäädä taakse, ja järvet tulivat kimaltaen esiin.
James kiitti, ja istui poikaa vastapäätä. Poika kaivoi laukustaan suklaasammakkokortit, ja katseli niitä.
"Onko sinulla Gregor Omituinen?" James kysyi ihaillen, sillä hän ei ollut löytänyt sitä mistään.
"Joo. Tai, oikeastaan, nämä kaikki eivät ole minun. Sain muutaman pikkuveljeltäni, hän on oikea keräilijä. Hänellä on ne kaikki, ja joitain vielä montakin", poika kohotti olkiaan, ja jatkoi korttien katselua.
"Selvä", James sanoi hiukan epäröiden, sillä poika ei osoittanut mitään mielenkiintoa häntä kohtaan. James otti takkinsa pois päältä, paljastaen Tornadojen merkin. Poika kohotti katseensa.
"Oletko Tornadojen kannattaja? Hullu! Etsijä ei saisi sieppiä kiinni, vaikka se pysyisi hänen edessään paikallaan!" poika kiivastui ja osoitti merkkiä Jamesin rinnassa. James tulistui. "No totta hitossa olen! Mitäs itse kannatat? Henkipään Harpyijoita vai?"
"En, vaan Kadlein Kanuunoita!"
"Surkein joukkue minkä tiedän."
"Sinäpä et tiedä montaa joukkuetta." He katsoivat toisiinsa hetken, ennen kuin repesivät hillittömään nauruun.
James pyyhki naurun kyyneleitä silmäkulmastaan. "Olen James Potter." Pojan ilme hiipui.
"Jaa", hän sanoi ja jatkoi korttien tutkimista.
James kummastui äkillistä mielen muuttumista. "Kuka sinä olet?"
"Sirius Musta."
"Musta! Mutta... sinähän olet mukava! Luulin että kaikki Mustat ovat ääliöitä."
"Samaa luulin minäkin Pottereista. Kaikki Mustat ovat olleet Luihuisia, ja Potterit Rohkelikkoja, joten luulenpa, että meidän ei kannata jatkaa tätä jutustelua."Voi, kuinka James oli pettynyt kuullessaan nuo sanat, mutta hän ei voinut olla huomaamatta pientä surumielisyyttä Siriuksen äänessä.
"Ei sinun tarvitse olla samanlainen, kuin muut perheessäsi", hän ehdotti hiljaa Siriukselle.
Sirius riiputti päätään. "Minun täytyy. Serkkuni pitää siitä huolen, hän on vanhempi kuin minä, ja vannon, että hän vahtii minua."
"Jaa..." James tunnusti tappionsa.
"Mutta minä en halua olla samanlainen", Sirius kohotti katseensa.
"Älä ole. Ole Rohkelikko kanssani."
"Mistä sinä muka tiedät, että pääsisin pois Luihuisesta? Jos pääsisin, joutuisin kuitenkin Puuskupuhiin, koska pelkään perhettäni, ja hattu luulee minua nössöksi."
"Sinä voit aina valita. Hattu kuuntelee sinua, minun setäni sanoi aina, että hänestä melkein tuli Puuskupuh, mutta hän sanoi hatulle, että hän ei suostu, ja hattu pisti hänet Rohkelikkoon."
Siriuksen kasvoille kohosi hymy. "Minä aion yrittää. Mutta vanno minulle, että sinä estät minua olemasta samanlainen kuin muut."
"Vannon." James ojensi kätensä Siriukselle, joka tarttui, ja puristi sitä.
Mustahiuksinen tyttö astui sisään, ja kauhistui. "Sirius! Mitä sinä teet? Se on Potter!"
"Olen pahoillani, Andromeda, mutta minä en halua olla kuin muut perheessäni. Tule sinäkin järkiisi, Meda", Sirius anoi.
Andromeda tuhahti. "Odotas kun vanhempasi kuulevat tästä. Nyt ei kyllä hyvää seuraa. Tule mukaani nyt, Sirius, niin en ehkä kerro perheellesi."
"En. Olen Rohkelikko!"
Andromeda henkäisi kauhistuneesti kuullessaan nuo sanat. Hän kääntyi ja paiskasi oven kiinni.
"Olen vapaa", Sirius kuiskasi.James oli niin onnellinen, kun hän sai ystävän, ja hän sai tehtyä jotain hyvää aikaan. Hän virnisteli yksikseen pimeässä huoneessa, jossa kaikki muut olivat jo nukahtaneet, kun hän ajatteli, mitä hänen vanhempansa ajattelisivat, jos hän kertoisi, että hänen ystävänsä on Musta.
"Onko sinulla Argoth Vapauttaja?" Sirius kysyi. "Minulta puuttuu vielä se ja Dorellan Ilkikurinen, niin kokoelmani on valmis."
James katsoi korttejaan. "Ei minulla ole kumpaakaan. Onko sinulla Gorgoth Kääpionkannattaja?"
"Jep, kaksin kappalein. Saat toisen", Sirius hymyili uudelle ystävälleen.
"Kiitos!" He kummatkin käänsivät katseensa ovelle, kun sisään astui kaksi poikaa.
"Hei, olisiko täällä tilaa? Kaikkialla muualla on täyttä", pidempi poika kysyi.
Sirius katsoi Jamesiin kysyeen. James nyökkäsi. "Joo, eiköhän tänne vielä mahdu."
"Kiitos. Olen Remus Lupin", se pidempi sanoi. "Ja tässä on Peter Piskuilan."
"Hei", Peter sanoi ujosti.
"Hauska tutustua", Sirius sanoi.James hymyili onnellisena, kun hän saapui siihen kohtaan, missä kaunis punahiuksinen tyttö tuli.
"Anteeksi, mutta onko täällä vielä tilaa?" tyttö kysyi, vierellään toinen tyttö, vaaleahiuksinen.
"Tämä on kyllä poikien valtakunta, mutta jos te ette pelkää meitä, mikäs siinä", James hymyili, varmistettuaan ensin, että muille pojille sopi.
Punahiuksinen tyttö naurahti. "Ei me pelätä. Olen Lily Evans. Hän on Kathleen Dodds", Lily sanoi ja istui alas.
"Heipä hei", Sirius virnisti Kathleenille. James näki Siriuksessa uuden puolen; tyttöjen hurmurin. Kathleen kikatti, ja rupesi juttelemaan Lilyn kanssa. Pojat alkoivat keskustelemaan huispauksesta, vaikka Peter ei niin lujaäänisesti ja usein puhunutkaan.James muisti yhä sen kauniin hymyn, jonka Lily oli hänelle suonut. Silloin hän oli tuntenut, miten hänen sisuksensa olivat heitelleet kärrynpyöriä ja alkaneet tanssimaan ripaskaa, ja hän tunsi sen vieläkin, kun ajatteli tyttöä.
"Anteeksi, mutta taisimme unohtaa esittäytyä", James sanoi tytöille muutaman minuutin päästä. "Olen James Potter."
"Sirius Musta, Peter Piskuilan, ja Remus Lupin", Sirius jatkoi esittelyä, kun James unohtui tuijottamaan tyttöä.
Lily hymyili. "Remus Lupin. Hauskaa, luin kesälomalla vanhoja kertomuksia, ja siinä kerrottiin, miten Remus ja Romulus perustivat Rooman."
"Useat tarinat ovat mielenkiintoisia. Remus siinä tarinassa, hän oli minun esi-isäni, tai jotain vastaavaa", Remus sanoi kohteliaasti. "On minulla velikin, vaikka hänen nimensä ei ole Romulus."
"Mielenkiintoista", Kathleen hymyili.James naurahti hiljaa. Hän oli huomannut heti, miten Kathleenilla ja Remuksella oli jotain meneillään. Kumpikin selvästi piti toisesta, mutta kumpikaan ei uskaltanut toimia. Hah, James ainakin olisi toiminut heti, jos olisi vain pystynyt... se oli vain ajoituksesta kiinni.
"Kathleen Dodds!" ankaran näköinen McGarmiwa kajautti salissa. Poloinen Kathleen käveli jakkaralle, ja hattu painettiin hänen päähänsä. Ei kestänyt kuin vain pari minuuttia, kun hattu huusi; 'ROHKELIKKO'.
Pian tuli Lilyn vuoro, ja Lily oli päättänyt menevänsä Kathleenin kanssa samaan tupaan, joten hattu oli tytön päässä alle minuutin, ennen kuin hänet lajiteltiin Rohkelikkoon.
James pidätti hengitystään ja piti peukkujaan ylhäällä, kun oli Siriuksen vuoro. Hän pelkäsi, että Sirius joutuisi Luihuiseen, ja joutuisi perheensä valitsemalle tielle.James muisteli tapausta, kun hän oli pidättänyt hengitystään niin hanakasti, että oli alkanut sinertää.
Hattu oli Siriuksen päässä monia minuutteja; kymmenen, niin James oli laskenut. Pian kuitenkin koitti ratkaiseva hetki, kun hattu huusi; 'ROHKELIKKO!'
Siriuksen serkun raivon kiljahdukset ja uhkaukset peittyivät kovaan hurrausten pauhuun, joka kuului Rohkelikon pöydästä.
"James Potter!" McGarmiwa huusi kauhuisena, ja James virnisti, sillä hän tiesi miksi. Jamesin isä ei ollut mikään enkeli koulussa, ja McGarmiwa selvästi pelkäsi, että James olisi samankaltainen. Pelko oli turha; oli nimittäin varmaa, että James olisi samanlainen. Jästien posteljooni oli todistanut sitä jo monen monta kertaa.
James istui jakkaralle, ja hattu hädin tuskin hipaisi häntä, ennen kuin se karjaisi: 'ROHKELIKKO!', niinkuin James tiesi sen karjaisevan. Hän juoksi Siriuksen viereen, ja häntä vastapäätä oli jo istumassa Remus ja Peter, heidät oltiin lajiteltu ennen Jamesia.James oli niin onnellinen, kun hänellä oli kolme hyvää ystävää, jotka olivat kaikki Rohkelikossa, ja kaksi hyvänpäiväntuttua; Lily ja Kathleen. James vannoi itselleen, että hiukan vanhempana hän toimisi, ja saisi Lilyn itselleen.
"Nyt me kaikki olemme siis Rohkelikkoja. Rohkeita ja onnellisia", Sirius nauroi ja hyppäsi sängylle, jonka hän oli valinnut omakseen.
James istui viereiselle sängylle, kun Peter ja Remus valitsivat omiaan; Remus Jamesin viereisellä, ja Peter reunassa, niinkuin Siriuskin.
"Jep. Nyt sinun ei tarvitse enää kestää perhettäsi, Sirius", James virnisti. Siriuksen ilme muuttui kauhuiseksi.
"Entäs kesäloma! He lynkkaavat minut siitä, että olen Rohkelikko! He tappavat minut!" Sirius karjaisi.
James mietti kuumeisesti. "Sinä olet Rohkelikko, mies, ja käyttäydy kuin Rohkelikko, älä niin kuin Puuskupuh!" hän päätyi moittimaan Siriusta.
"Olet oikeassa... Olen Rohkelikko, en pelkää mitään!"Paitsi sitä hämähäkkiä, James muisteli. Sirius oli kiljunut ja hypellyt lattialla, kun nyrkinkokoinen hämähäkki oli kulkenut hänen jalkaansa pitkin. Edes Peter ei kiljaissut, hän vain hyppäsi sängylleen.
"Otasepois! Otasepois!" Sirius kiljui, kun James ryntäsi hänen luokseen, jotta voisi viedä hämähäkin pois. James virnisti. "Tiedätkös mitä? Vien tämän tyttöjen makuuhuoneeseen", hän oli sanonut, ja katosi ovesta hämähäkki kädessään. Ikävä kyllä, James ei ollut päässyt pitkälle, sillä jokin hälytin oli alkanut ujeltaa, ja James palasi pian tukka entistäkin sotkuisemmin.
"Niillä on poikahälyttimet. Menin rappusia pitkin, ja pian raput muuttuivat jättimäiseksi liukumäeksi", hän sanoi.
Sirius karjui. "Ihan sama! Vie nyt vaan se hämähäkki pois!"Sirius oli ollut silloin todellinen neiti, edes James ei pelännyt pientä hämähäkkiä.
"Nyt se hämähäkki on poissa, Sirius", Remus virnisti. "Ja meidän pitäisi ruveta purkamaan tavaroitamme."
"Kannatan", Peter piipitti kimeällä äänellään väliin. James meni matka-arkulleen ja alkoi laittamaan tavaroita kaappiin. Hän otti käteensä näkymättömyysviitan, suvun perintöesineen.
"Onko tuo se, mitä luulen sen olevan!" Sirius henkäisi ja kiiruhti Jamesin luo. "Näkymättömyysviitta, olen kuullut niistä vain tarinoissa!"
James nyökkäsi. "On se. Sain sen isältä. Se kuului jollekin esi-isillemme joskus, en tiedä sen tarkemmin."
"Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa?" Sirius virnisti.
"No?"
"Yöllistä hiippailua."James oli kannattanut ideaa, hän rakasti yöllisiä hiippailuja.
"Hiljaa, Sirius", Remus kuiskasi viitan alla. "Onko meillä kartta?"
James tuhahti. "Tietysti meillä on kartta. Tämä on meidän ensimmäinen yömme täällä, en olisi voinut ottaa sitä riskiä, että eksyisimme."
"Hyvä", Peter vinkaisi. Häntä taisi hieman pelottaa.
"Odotas", Sirius sanoi kummastuneesti ja pysähtyi. "Tuo tiili näyttää hiukan omituiselta." Sirius johdatti heidät seinän viereen, ja hän painoi tiiltä. Siitä alkoi muodostua ovi, ja he astuivat sisään.
"Tämä on yksi sadoista salakäytävistä joita linnassa on!" Remus henkäisi ihailevasti.
"Joo, mutta täällä ei ole mitään. Käännytään takaisin", James sanoi hiukan lujempaa, kuin hänen oli tarkoitus sanoa.
"Kuka siellä? Kuka uskaltaa hiippailla linnassa öiseen aikaan?" vahtimestari Voro kysyi uhkaillen.
Sirius perääntyi. "Äkkiä, tännepäin", hän sanoi lähes ääneti.James oli pelännyt silloin. Hän oli toivonut, että he eivät olisi jääneet kiinni.
"Mihin ne jukuripäät hävisivät?" Voro tiuskaisi. "Hittolainen. Täytyy olla nopeampi ensi kerralla."
Remus kurkkasi nurkan taakse. "Hän lähti."
"Hyvä. Sitä lemua ei olisi kestänyt kukaan yhtään kauempaa", Sirius yökki."
"Lähdetäänkö takaisin?" Peter anoi.
"Selvä."Lihava leidi oli vihastunut silloin. James hymyili, kun hän muisti, miten leidi oli raivostunut heille unesta herättämisestä, hän oli uhannut kutsua Voron paikalle. Onneksi Sirius oli ollut hyvä mielistelemään.
"Mutta ethän sinä tahtoisi, että Voro tulee tänne? Niin kaunis ihminen, kuin sinä, varmasti tahtoisi hienostuneempaa katsottavaa kuin rähjäinen ukko", Sirius sanoi viattomasti. "Voisin hankkia sinulle kukkia tänne, vaikka eiväthän mitkään kukat ole sinun kauneutesi veroisia."
"Voi, nyt sinä kyllä liioittelet", Lihava leidi kikatti ja punastui. "Hyvä on, menkää tämän kerran, mutta ensi kerralla ette pääse, ellette tuo kukkia."Jamesilla oli silloin ollut todellisia ongelmia pidätellä nauruaan. Sirius oli ollut täydellinen silloin, ja leidi oli varmasti saanut uuden ihastuksen.
"Selvittiinhän", Remus henkäisi ja istui sängylleen. "Aikamoisia kelmejä me olemme."
"Kelmejä?" James ihmetteli.
"Kelmejä."
"Hyvät herrat, me olemme Kelmejä", James sanoi onnellisena.James muisteli, miltä hänestä tuntui silloin. Tuntemukseen sekoittui rahtunen ylpeyttä ja onnea, kun hän nimesi ryhmän Kelmeiksi. Hän pisti salakammion, jossa he kävivät, muistiin pergamentille, johon hän piirsi myös pari muutakin salakäytävää, joista hänen isänsä oli kertonut. James päätti, että hän piirtäisi kaikki käytävät ja kammiot, joissa he kävisivät, siihen pergamenttiin.
Onnellisena James painoi päänsä tyynyyn, ja näki onnellisia unia punahiuksisesta ja vihreäsilmäisestä tytöstä.
