Fandom: Black Jack
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Tyhjä
Kirjoittaja: Kaatosade
Paritus: Black Jack/Pinoko
Ikäraja: K-11
Genre: draama, angsti
Varokaa: Pinokon ikä on tulkinnanvarainen, mutta kai tämä paritus pedofilialätkänsä ansaitsee
Summary: Se oli ollut vähällä olla Pinokon sääri.
A/N: Luin mangaa ja "Pinoko Lives" -stoori hajotti mut taas kerran aika totaalisesti, joten tämä ficci liittyy suoraan siihen. Jaarittelin kyllä niin paljon, että teksti varmaan käy järkeen sitä tuntemattakin.
Osallistuu Kaiken maailman ficlettejä VI -haasteeseen, missä aihe "Tiede" antoi tähän lisäinspiraatiota. Sekä One True Something 20 #2 -haasteeseen. Lisää lääkäreitä, jei!
Tyhjä
Synteettisestä kuidusta valmistettu säärenkappale tuntui raskaalta ja elottomalta, kun Black Jack käänteli sitä käsissään. Muodoltaan se oli kaunis; siro muttei liian luiseva. Kooltaan aikuiselle naiselle sopiva.
Pinoko olisi rakastanut sitä.
Se oli ollut vähällä olla Pinokon sääri.
Black Jack asetti säärenkappaleen takaisin muiden ruumiinosien joukkoon. Ne lojuivat altaassa hylättyinä ja tarpeettomina, kuin nukentekijältä yli jääneet osat, vaikka olivat huolella ja rakkaudella muotoiltuja. Pari reisiä ja sääriä, olka- ja kyynärvarret, torso synteettisine rintoineen, tyhjä sisältä. Odottamassa, että hän täyttäisi sen Pinokon elimillä ja hermoilla. Että hän esittäisi jälleen kerran Victor Frankensteinia.
Hän oli luvannut täyttää Pinokon toiveen ja tehdä tästä aikuisen. Hän oli myös luvannut mennä naimisiin Pinokon kanssa.
Sitä lupasi kaikenlaista, jos toinen oli parantumattomasti sairas ja kuolemassa pian.
Tietysti hän oli aikonut myös pitää lupauksensa.
Pinoko oli jo kauan haaveillut operaatiosta, jossa saisi suuremman, aikuisen kehon. Se oli hyvin ymmärrettävää, mutta suuriin leikkauksiin sisältyi myös suuria riskejä. Siksi Black Jack oli aina aiemmin kieltäytynyt; hän ei olisi voinut elää itsensä kanssa, jos jokin komplikaatio olisi vienyt Pinokon häneltä.
Mutta jos Pinoko oli joka tapauksessa kuolemassa, miksi ihmeessä hän ei täyttäisi tämän toivomusta ja varmistaisi, että Pinokon loppuelämä olisi lyhyydestään huolimatta mahdollisimman onnellinen? Ja jos Pinoko halusi hänen morsiamekseen, miksi ihmeessä ei? Sitähän hänkin halusi, vaikka sen myöntäminen mutkikasta olikin.
Hän todella oli aikonut pitää lupauksensa. Ja nyt se oli osoittautunut ihan yhtä tyhjäksi kuin hänen edessään lojuva keinokeho.
Pinoko oli parantunut, vaikka tilanne oli näyttänyt toivottomalta.
Black Jack silitti mietteliäänä synteettistä olkavartta. Kuinka kummallista ja ironista oli, että hän lääketieteen keinoin pystyi valmistamaan näin monimutkaisen keinokehon, muttei parantamaan leukemiaa? Ja että kaikki mitä parantumiseen tarvittiin oli yksinkertainen verensiirto, kunhan luovuttaja oli täydellisen yhteensopiva henkilö?
Ja niin Pinoko eli. Edelleen lapsen kehossaan.
Eikä Black Jack enää voinut operoida, koska komplikaatiot olivat yhtäkkiä taas tarpeeton riski, jolle hän ei halunnut altistaa Pinokoa.
Tietenkään hän ei voinut myöskään mennä naimisiin Pinokon kanssa. Ei niin kauan kuin Pinoko oli siinä kehossa. Hän saattoi kyllä rakastaa Pinokoa, mutta pedofiili hän ei ollut, ja lisäksi hän tunsi oikein hyvin kaikki Pinokon pikku kehon rajoitteet. Loppujen lopuksi hän oli rakentanut sen itse.
He olivat jumissa. Taas, tai edelleen, miten sitä sitten halusikin katsoa.
Nyt se tuntui vielä pahemmalta kuin aikaisemmin. Ehkä se johtui sen tiedostamisesta, kuinka vähästä muutoksen tapahtuminen oli ollut kiinni.
Black Jack yritti sanoa itselleen, ettei mitään muutosta tarvittu. Pinoko eli, ja hän sai työmatkojensa päätteeksi palata kotiin Pinokon luo ja syödä tämän valmistamaa currya. Hän sai kantaa Pinokoa ja peitellä tämän illalla vuoteeseen. Pinoko avusti häntä leikkauksissa ja tuhlasi hänen rahansa söpöihin vaatteisiin sekä vadelmaparfait-annoksiin. Ja hän rakasti sitä kaikkea.
Oli kuin Pinoko olisi ollut hänen tyttärensä. Mutta se tuntui niin väärältä ja riittämättömältä, kun tunteet olivat romanttisempia.
Käyttämättä jääneiden ruumiinosien katseleminen ja koskettaminen alkoi tuntua suoranaisen perverssiltä, sillä hän ei voinut olla ajattelematta millaista olisi ollut, jos hän todella olisi operoinut ja niistä olisi tullut Pinokon uusi keho.
Hän varastoi osat odottamaan sitä päivää, jona lääketieteen kehitys olisi pienentänyt operaation riskejä siedettävälle tasolle. Siihen saakka keinokeho pysyisi yhtä tyhjänä kuin hänen sylinsä.
