Kirjoittaja: Simma
Ikäraja: S
Fandom: Salatut elämät
Paritus: Viola/Mira
Tyylilaji: slice of life, draama
Yhteenveto: "Ehkä hän vielä joskus saa nauttia toisen seurasta ilman tätä jatkuvaa piiloilua ja teeskentelyä."A/N: Katsoin tuossa viime viikolla Salkkareita, minkä seurauksena teki sit vähäsen mieli kirjoitella. Miusta tää sarjan tänhetkinen teiniporukka on jotenkin tosi symppis! Annoin tän fikin muhia vähän viikonlopun yli, kunnes tulin siihen tulokseen, että samapa tuo, voisinpa vaikka julkaista tän tänne kun edellisestä kerrasta on kuitenkin jo niin paljon aikaa (pari vuotta!). Teksti on vähän tönkköä superpitkän blokin jälkeen ja samoin myös siitä syystä, etten yleensä ikinä kirjoita mitään preesensissä.
Piilosilla
”Voisit säkin nyt vähän rentoutua”, Benjamin huomauttaa ja tönäisee Violaa pienesti kylkeen. ”Me tultiin tänne pitämään hauskaa.” Poika nojautuu eteenpäin sohvalla ylettääkseen nostamaan lasinsa pöydältä. Tänä iltana Moose on tupaten täynnä opiskelijoita nauttimassa oppilaskunnan järjestämistä juhlista.
”Kuka täällä ei muka pidä hauskaa?” Viola kääntyy katsomaan taakseen äänen suuntaan. Severi on juuri nousemassa sohvan selkänojan takaa heidän seuraansa. Viola ja Benjamin tekevät hänelle tilaa siirtymällä kummatkin kauemmas toisistaan, ja Severi istuu tyytyväisenä heidän väliinsä.
”No toi Viola näyttää vähän murjottavan”, Benjamin tokaisee ystävälleen osoittaen samalla sormellaan Violan suuntaan. Severi kääntyy tytön puoleen näyttäen ällistyneeltä.
”Hei, nyt on mun syntymäpäivä ja mä määrään, että kaikkien on viihdyttävä täällä.”
”Sori, en vaan taida oikein olla sillä tuulella”, Viola vastaa ja antaa katseensa kiertää ympäri kahvilaa. Hän toivoo toisten antavan asian olla, hän ei nimittäin todellakaan ollut sillä tuulella, että olisi alkanut avautumaan pojille asiasta yhtään enempää.
”Ihan niin kuin muut olisivat täällä muka sun syntymäpäiväsi takia”, Benjamin naurahtaa Severille.
”No aivan varmasti on, sitä vartenhan nää bileet on järjestetty, eikö niin?”
”Joo, ihan varmasti. Oppilaskunta on koko vuoden kerännyt rahoja kasaan, jotta ne voisivat järjestää sulle synttärit.”
Viola huokaisee syvään kuunnellessaan poikien käymää keskustelua. Hänen ei tarvitse osallistua siihen. Sen sijaan hän keskittyy kuuntelemaan taustalla soivaa menevää kappaletta, jonka tahdissa ihmiset tanssivat heidän edessään. Kaikilla näyttäisi olevan hauskaa, nämä bileet muistettaisiin varmasti pitkään. Kunpa hänkin saisi taiottua tästä illasta ikimuistoisen.
”Onks kaikki hyvin?”
Viola kääntää katseensa toisella puolella istuvaan Nellaan, joka aikaisemmin jutteli jonkun oppilaskunnan hallituksen jäsenen kanssa, jota Viola ei tunnistanut. Tämä tuntematon jäsen näyttää liittyneen nyt toisten kavereidensa joukkoon, ja Nellan kaikki huomio on jälleen keskittynyt hänen ystäväänsä.
”Joo, oon vaan vähän väsynyt, ei sen kummempaa. Haen jotain juotavaa”, Viola sanoo ja nousee sohvalta.
”Mä voisin tulla mukaan”, Nella ehdottaa, mutta tosiasiassa Viola keksi pienen valkoisen valheen vain, jotta pääsisi eroon ystävistään.
”Ei sun tarvitse”, Viola vastaa ennen kuin Nella ehtii liikahtaakaan sohvalta. ”Mä voin tuoda jotain sullekin.” Viola ei jää odottamaan toisen vastausta, vaan lähtee kävelemään kohti kahvilan tiskiä. Samalla hän vilkuilee ympärilleen ja yrittää löytää ihmismassan seasta jotain tuttua, mutta kaikki hänen ympärillään ovat vain puolituntemattomia koulutovereita, joiden kanssa hän ei ole missään tekemissä.
Jonotettuaan hetken Viola pääsee vihdoin tiskille tilaamaan juotavaa. Hän pyytää jääteetä itselleen ja Nellalle ja jää kärsivällisesti odottamaan juomia. Toiveikkaana hän vilkaisee sivusilmällä hissille päin, mutta siellä ei näy ketään.
Ehkä pitäisi lähteä kotiin, hän miettii.
Miksi edes tulin tänne?Sitten hän tuntee jonkun tökkäävän häntä terävästi selkään ja tuttu ääni sanoo hiljaa hänen takanaan: ”Henkilökunnan huoneen ovi on auki. Katsokin, ettei kukaan seuraa sua.” Viola odottaa hetken ennen kuin hän kääntyy ympäri. Hänen takanaan ei ole enää ketään. Katseellaan hän seuraa näkymätöntä polkua, joka johtaa takahuoneen ovelle. Hän unohtaa tyystin juuri tilaamat juomansa ja vähin äänin hiippailee kohti tuota ovea pitäen tarkasti silmällä muita juhlijoita. Kukaan ei näyttäisi kiinnittävän häneen mitään huomiota. Sen sijaan kaikkien huomio näyttää olevan kiinnittyneenä Severiin, joka juuri parhaillaan seisoo sohvalla ja koettaa löytää tasapainoaan kännykkä toisessa ja juomalasi toisessa kädessään.
Takahuoneen ovi on aavistuksen raollaan. Viola vilkaisee vielä kerran nopeasti taakseen ennen kuin raottaa ovea juuri sen verran, että hänen mahtuu pujahtaa siitä sisään ja sulkee sen välittömästi perässään. Ensin näyttää kuin huoneessa ei olisi ketään hänen lisäkseen. Pettynyt ajatus ehtii jo varjostaa hänen mieltään.
Olisihan se pitänyt arvata. Mutta sitten hän kuulee liikettä nurkan takaa ja yhtäkkiä Mira ilmestyy hänen eteensä.
”No tulithan sä vihdoin”, Mira sanoo ja Viola on näkevinään toisen kasvoilla jotain hymyn kaltaista.
”Tietenkin, piti vain ensin varmistaa, ettei kukaan muu huomaa mitään”, Viola vastaa. Hän katsoo toista tarkemmin, kiinnittää huomiota tytön vaatteisiin, hiuksiin, silmiin. Hän on odottanut tätä koko illan. Mira astuu lähemmäs, ensin askeleen, sitten toisen, kunnes hän on aivan kosketusetäisyydellä Violasta.
”Hyvä, sillä kukaan muu ei saa tietää tästä mitään.”
Mira nostaa kätensä Violan kasvoille ja vetää häntä hellästi lähemmäs. Hän painaa huulensa kevyesti toisen huulia vasten. Viola nojautuu aavistuksen eteenpäin ja asettaa kätensä toisen tytön lanteille. Hän sulkee silmänsä ja suutelee edessään seisovaa henkilöä, jota hänen täytyisi kaiken järjen mukaan inhota sydämensä kyllyydestä, mutta josta hän kaikesta huolimatta välittää aivan liikaa. Olisivatpa asiat heidän välillään menneet alusta alkaen toisin, jolloin heidän ei ehkä täytyisi tavata toisiaan salaa. Toisaalta, jos asiat olisivat menneet toisin, olisivatko he nyt tässä tilanteessa ollenkaan?
”Mulla oli ikävä tätä”, Mira paljastaa suudelman loputtua. Hän sipaisee kevyesti sormellaan toisen poskea ennen kuin laskee kätensä alas. Violan olisi tehnyt mieli nostaa se takaisin hänen poskelleen ja pitää sitä siinä.
”Niin mullakin”, Viola myöntää. ”Eiks me voitais tehdä tätä useammin? Ja ehkä jossain muualla kuin täällä piilossa.”
Mira astuu kauemmas ja katsoo Violaa epäuskoisesti. ”Mitä sä tarkoitat? Että me voitais muka näyttäytyä tuolla kaikkien muiden silmien edessä? Ei tule tapahtumaan.”
”No mut eikö sustakin – ” Viola aloittaa, mutta Mira keskeyttää tämän suutelemalla häntä uudestaan. Viola ei pistä sitä lainkaan pahakseen, mutta suudelman jälkeen hän jatkaa: ”Ei me nyt voida ikuisuuksia piilotella tätä… juttua, mitä tää nyt ikinä onkaan. Mitä tää muuten on?”
”Mitä sä haluisit tän olevan?” Mira kysyy kiinnostuneena.
Viola miettii hetken, kunnes ottaa toisen käsistä kiinni ja vastaa: ”Jotain sellaista, mitä ei tarvitsisi piilotella muilta.” Hän nostaa katseensa Miraan, joka tuijottaa häntä ilmeettömästi. Sitten Mira vetää kätensä takaisin Violan otteesta ja kääntyy lähteäkseen.
”Mun pitää mennä, ettei kukaan ala ihmetellä.” Hän kääntyy vielä katsomaan Violaa ovelta ja muistuttaa: ”Pidä huoli, ettei kukaan huomaa mitään.” Sitten Viola jää yksin huoneeseen.
Viola kasaa hetken ajatuksiaan takahuoneessa, ennen kuin poistuu sieltä muiden juhlijoiden sekaan. Hän kävelee takaisin ystäviensä luo ja istuu sohvalle heidän viereensä. Hänen ajatuksensa pyörivät edelleen siinä, mitä juuri hetki sitten tapahtui.
”Missä se mun juoma on?” Nella kysyy.
”Mikä juoma?” Viola vastaa hajamielisesti.
”Sähän lupasit luoda mullekin jotain juomista.”
”Ai, niin, unohdin. Sori.”
”Onks kaikki ihan varmasti okei? Sä näytät jotenkin oudolta”, Nella kysyy huolissaan. ”Tapahtuiko äsken jotain?”
”Ei tapahtunut yhtään mitään, tiskillä oli vaan niin hirveä jono, etten mä jaksanut odottaa niitä juomia”, Viola vastaa. ”Mä taidan lähteä kotiin, oon hirmu väsynyt. Pitäkää te hauskaa, nähdään huomenna.”
Hissin ovien sulkeutuessa Viola näkee vielä viimeisen silmäyksen Mirasta, joka myös katsoo samaan aikaan häneen päin. Heidän katseensa kohtaavat ja Viola kuvittelee tunnistavansa pienen hymyntapaisen toisen huulilla, ennen kuin ovet sulkeutuvat hänen edessään. Viola nojaa hissin seinään ja sulkee silmänsä. Ehkä hän vielä joskus saa nauttia toisen seurasta ilman tätä jatkuvaa piiloilua ja teeskentelyä. Hänen on korkea aika saada olla onnellinen ja onnelliseksi hänet tekee juuri nyt tuo kaunis henkilö, jota kaikki luulevat hänen vihaavan.
