Joku on vaihtanut Lance shampoon sisällön vihreään hiusväriin. Koska kukaan tiimistä ei tunnusta pilaa, päättää Lance kostaa sen jokaiselle erikseen.
Nimi: Paljon porua pulloväristä
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Hahmot: Team Voltron
Ikäraja: S
Tyylilaji: kepeä prank-draama, huumori
Haasteet: FinFanFun1000 (240. Vihreä), Finikesä 2019 (FinFanFun1000), Teelusikan tunneskaala II (kostonhalu)
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Voltron: Legendary Defenderin luojille. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Mietin, että mitäköhän sitä kirjoittaisi Teelusikan jäljellä oleviin sanoihin. Ronen sitten ehdotti prank-höttöä ja tällainen siitä syntyi! Koska olen kamalan malttamaton niin julkaisen osissa sen sijaan, että kirjottaisin koko höskän loppuun. Julkaisemispaine on aina hyvästä!
P A L J O N P O R U A P U L L O V Ä R I S T Ä
Tyylinvaihdos
Lance marssi kädet nyrkeissä ja posket raivosta punaisina Leijonalinnan käytävää pitkin kohti komentosiltaa. Hänen ympärillään viipyi vieno merilevän tuoksu. Komentosillan ovi suhisi sivuun ja Lance tömisteli kynnyksen yli.
”Kuka se oli?” hän karjaisi keuhkojensa täydeltä. Muu tiimi kääntyi katsomaan häntä. Pidge ja Keith rehahtivat heti räkäiseen nauruun, Hunk yritti piilottaa oman naurunpuuskansa nyrkkiinsä, Shiro painoi käden suunsa päälle varsin huvittuneena, ja Allura ja Coran vilkaisivat ihmeissään toisiaan.
”Onko tämä kenties sinun uusi tyylisi, Lance? Onko se suosittukin Maassa?” Coran kysyi hämmennyksen ja ihastuksen sekaisella äänellä, kun Lance marssi sisemmäs ja parempaan valoon. Nyt Allurakin jo vähän tyrski ja sai osakseen erittäin myrkyllisen mulkaisun Lancelta.
”Minusta sininen olisi kyllä sopinut siniselle paladiinille paremmin”, Coran jatkoi, ”jos minun sopii mielipiteeni kertoa. Ymmärrän kyllä, että ulkonäköasiat ovat sinulle tärkeitä.”
”Ei”, Lance ärähti ja pudisti kiivaasti päätään. ”Ehei, ei ei ei.
Minä en tätä tyylinvaihdosta ole vapaaehtoisesti tehnyt! Joku teistä –”
Hän osoitti syyttävällä sormellaan muita paladiineja.
”– vaihtoi minun shampooni!”
”Vihreä pukee sinua”, Pidge nauroi.
”Se on… erilainen”, Hunk yritti olla vähän lempeämpi. ”Ehkä sinä saisit sen kuitenkin toimimaan…”
”Ja sinä vielä olet kehdannut haukkua minun tukkaani hirveäksi”, Keith hymähti.
”Takatukka”, Lance sihisi hampaidensa välistä, ”olitko se sinä? Sinäkö tämän teit? Onko tämä olevinaan jokin pila tai kosto?”
”Ehei”, Keith sanoi ja nosti kätensä ilmaan, ”en se minä ollut. Minä en astuisi edes pilailumielessä sinun haisevaan makuuhuoneeseesi.”
”Valehtelet!”
”Enkä valehtele!”
”Pakko myöntää”, Pidge sanoi, ”että jos joku meistä se oli, niin minäkin epäilisin ensimmäisenä Keithiä.”
”Anteeksi mitä!” Keith huudahti tuohtuneena. ”Minä en ole tehnyt mitään! Ehkä se olitkin
sinä! Kuka muukaan käyttäisi vihreää väriä kuin vihreä paladiini?”
”Miksi ihmeessä minä tekisin Lancelle mitään tällaista?” Pidge puolusteli. ”Me olemme ylimmät ystävät!”
”Olemmeko, Pidge?” Lance kysyi katkerana ja haroi vihreää tukkaansa. ”Olemmeko me?”
”Totta kai me olemme! Minähän annoin sinulle puolet voileivästänikin aamulla!”
Lance raapi mietteliäänä leukaansa.
”Hunk on ollut yllättävän hiljaa”, Keith huomautti.
”E-enkä ole!” Hunk henkäisi ja alkoi heti hikoilla.
”Niin…” Lance mutisi ja käveli silmiään tuimasti siristellen pojan eteen. Hän nousi varpailleen, jotta sai pistettyä nenänsä aivan Hunkin nenään kiinni. ”Ehkä se
olitkin sinä…”
Hunk pudisteli säikähtäneenä päätään ja heilutteli epämääräisesti käsiään. ”Lance, minä vannon! Minä vannon!”
Lance hymähti ja kääntyi dramaattisesti ympäri. ”Jos kukaan teistä ei tunnusta”, hän sanoi tummalla, pahaenteisellä äänellä ja katsoi heitä olkansa yli kuin mikäkin sarjakuvapahis, ”niin silloin te kaikki saatte kärsiä.”
Muut paladiinit vilkuilivat toisiaan.
”Tietäkää”, hän julisti ja peruutti hitaasti ovelle, ”että Lance McClainia ei kukaan aseta naurunalaiseksi. Ei kukaan!”
