Kadun, kaadun: kumpikin käy kyllä, S, raapaleita 2/?

[Saappaaton]

Nimi: Kadun, kaadun: kumpikin käy kyllä
Kirjoittaja: Saappaaton
Ikäraja: S
Genre: Drama

A/N: Ihan ensin kiitos otsikosta Odolle, joka vahingossa antoi minulle ajatuksen ja toimivan otsikon. Tässä esiintyvä Anita on siis tuttu täältä, S.
Aloitan tämän Spurttiraapaleen innoittamana ja tökkään tämän Kerää kaikki hahmot -haasteen kakkoskiekalle. Lisää tästä versestä löytyy täältä.


Kadun, kaadun: kumpikin käy kyllä

Anita tuntee olonsa näkymättömäksi. Hänen haalean beesi ja miellyttävän löysä neulepaitansa tuntuu tekevän hänestä osan seinää, palan lattiaa. Hän on kuin Näkymätön Ninni ilman tiukua seistessään yliopiston käytävällä. Kukaan ei tunnu huomaavan, joku tönäisee kävellessään ohi, muttei vaivaudu pyytämään anteeksi.

Anita rutistaa laukkunsa hihnaa niin, että rystysistä kaikkoaa väri, ja hipaisee vapaalla kädellään silmälasiensa sankoja kuin varmistaakseen, etteivät ne olleet kadonneet mihinkään. Vaikka kyllähän hän sen tietää, että maailma olisi paljon suhruisempi ilman laseja.

Siinä seistessään - odottamassa ensimmäisen oikean luentonsa alkamista - Anita tuntee olonsa kovin hermostuneeksi. Silmälasien sangat sormenpäiden alla tuntuivat helpottavan jännitystä, vaikkakin vain hetkellisesti. Mutta kuitenkin.

[Parris]

Pikapikainen kännykkäkommentti: kiinnostava otsikko monimerkityksellisyyksineen (kamala sana ). Jos katuu, on päätynyt rohkaistumaan tekemään jotain - jos kaatuu, ei ole uskaltanut ottaa askeltakaan ja on siten menettänyt tasapainonsa. Ekan raapaleen pohjalta tuntuu siltä, että Anita parka olisi kaatumassa; tuntemukset epävarmuudesta ekana koulupäivänä, halusta vain sulautua ja/tai kadota ovat tuttuja. Vieraiden asioiden keskelle on aina outoa tulla, mutta Anitalla on vanha tuttu neule, silmälasit nenällä ja Muumi-viittaukset hallussa - eiköhän tasapaino siis löydy vielä näiden rapsujen aikana. Jatkoa odotellessa! <3

[Saappaaton]

Ronen, nuu. <3 Otsikossa on tosiaankin tulkinnanvaraa ja ihanasti laajensit ainakin minulle tulkinnan mahdollisuuksia! Kiitos kaunis kommentista. n_n


Joulujuhlaan mennessä Anita on kerännyt tarpeeksi rohkeutta pysyä uskollisena löysille villapaidoille ja neutraaleille väreille. Vaikka usea opiskelutoveri onkin värikkäämpi ja ilmaisee itseään pukeutumisella, hänen ei tarvitse tehdä niin. Ei siksi, että kaikki muutkin.

Perinteenä on, että fuksit hoitavat joulujuhlaan sekä ohjelman että muun järjestelyn, eikä Anitaa yhtään haittaa, että työnjaossa hänet on laitettu narikkaan. Sinne hän sopii, pois silmistä, pois mielestä, ennen kaikkea pois esiintymislavalta ja huomion keskipisteestä. Narikka on hyvä.

Roolistaan huolimatta, tai ehkä juuri sen rohkaisemana, Anita yllättää itsensäkin valitessaan joulujuhlaan puvukseen pikkumustan mekon. Hänen asunsa yllättää myös ne, jotka ovat tottuneet siihen, ettei Anita näytä juuri miltään.

[Nyyhti]

Tuon ekan raapaleen hermostuneisuus oli todella käsinkosketeltavaa! Varsinkin, kun mulla on yksi tuttu, joka nimenomaan tuolla tavalla näprää silmälasejaan Lisäksi tilanne ylipäätään on tosi samastuttava, vaikka ei yliopistossa olisi ollutkaan niin kaikki varmasti aloittaneet koulun joskus.

Minulle tuli toiseen raapaleeseen päästessä sellainen olo, että Anita on pärjännyt ihan hyvin. Kerännyt rohkeutta pitää tyylistään kiinni, päässyt mukaan järkkäilyporukkaan, ja saanut piilossa olevan tehtävän mutta kuitenkin sellaisen jonka itse haluaa. Ja ehkä hän nyt alkaa rohkaistua vielä lisää, kokeilla jotain uutta?

Minäpä jään seurailemaan Anitan edesottamuksia

[Parris]

Komppailen nominalia yltä tuosta Anitan pärjäämisestä! Anita todella pitää omasta tyylistään kiinni, joten vaikka kuinka muut ilmaisisivat itseään jotenkin värikkäämmällä pukeutumisella, tekee Anitakin samaa maanläheisemmällä tavalla. Jos hän pitää beigeista villapaidoista, mitä väliä sillä on muille? Hyvä vaan, jos tuntee olonsa edes jotenkin mukavaksi! Ja vaikka Anita ajatteleekin, että hänen työntämisensä nurkkaan on ihan ookoo "poissa silmistä, poissa mielestä" -periaatteella, on narikankin vetäminen aika tärkeää hommaa kokonaiskuvaa ajatellen. Oi voi voi, Anita parka. Onneksi hän uskaltaa vielä tuossa lopussa räväyttää vähän.

Tykkään tässä hurjasti siitä, että etenemistahti on rivakka. Välähdysmäiset hetkikuvaukset toimivat mukavasti. Kiitokset, jatkoa ootellessa <3

[Neiti Syksy]

Nyt vielä kommentoin tätä, kun kerran metsästin sinun viesteistäsi. Tämä oli minulla jossain takaraivossa, että pitääpä lukaista paremmalla ajalla, ja se minun parempi aikani on nyt koittanut. Anita on kuitenkin ihana ja koko verse on ihana. <3 Myös otsikko on oikein kaunis ja kiva.

En osaa tästä oikein kommentoida vielä sen enempää. Raapaleet ovat vaikeita, sillä vaikka tavoittaa jonkin tunnelman tai osan hetkestä, niin sitä on vaikea jotenkin ajatella pidemmälle. Mitä sitten tapahtuu, miksi ja miten - koska se jatko tulee seuraavassa osassa, jos tulee. Varsinkin kun tulee pidempiä hyppäyksiä, niin sitten pitää täytellä itse aukkoja. Ei siinä mitään, osaan kyllä taikoa fluffya sekaan vaikka tyhjästä, mutta on se silti vähän haastavaa. Mutta olen samaa mieltä kuin Ronen, että rivakka etenemistahti on kivaa sekä virkistävää! Ei tarvitse junnata tuijottelen seiniä, jos voidaan hypätä suoraan siihen, missä alkaa tapahtua.

Kauheasti odotan lisää Anitasta ja siitä, miten räväkkyys tulee esiin pikkuhiljaa! Oli vähän ehkä yllätys, että hän onkin aiemmin ollut löysissä neuleissa, mahdollisimman näkymätön. Pitää myöntää, että en hirveämmin lukenut Pilvi/Anitaa ajatuksella ja pitää verestää jossain vaiheessa muistoja, mutta nämä on nyt päällimäiset, alustavat ajatukseni.

Kiitos kaunis, tähänkin odotan jatkoa.

- Syksy

[Odo]

Täältä ei-sinne-päinkään-Korvatunturilta terve! Tämä paketti on juuri sinulle, Saappaaton ja olen tonttusi että kuomasi. En sitten se kenkä, kiitos kysymästä vaikka nimestä päätellen sellaisellekin olisi tarvetta.

Parastahan tässä on tietysti otsikko, vaikka itse sanonkin (no ei vaiskaan tai just nimenomaan). Hienoa, että letkautuksesta tuli otsikko ja inspiraatio, vaikka Anitaa käy hieman sääliksi. Se on ihan reppana, mutta ihana, että rohkaistui! Ihan pikkumustamekko ja muutkin huomasivat, että jopas on. Mutta parasta lienee se, että se on ollut koko ajan oma itsensä, eikä kuten muut. Tämä on kerronnaltaan oikein maistuva ja sopii pienempiin pätkiin varsin mainiosti. Toivoisi vain, että pätkiä olisi enemmän, kun otteen saaminen vain kahdesta raapaleesta on vähän vaikeaa.

Anitaa on kuvailtu paljon, ja hyvin. Pidän myös jännityksen kuvaamisesta ja siitä, miten narikka on hyvä. Miten silmälasien sangat ovat hyvät, edes hetken, auttamaan hermostumisessa. Toivottavasti saat jatkettua tätä pian! Ja kiitos. <3