Ikäraja: Sallittu
Genre: Angst
Paritus: Cho/Cedric (Cho/Harry)
Haasteet: Kerää kaikki hahmot (Cho Chang), Ficlet300 (134. Tulevaisuus)
Vapauden kaipuu (250 sanaa)
Hautakummulla kasvoi vihreää ruohoa ja istutettuja kukkia. Cho pyyhki punaisia silmiään, kyynelten juovittamia poskia ja yritti vaimentaa nyyhkytykset hihallaan. Siitä oli jo vuosi.
Ristiriitaiset tunteet repivät Chota kahteen suuntaan – siihen, jonka piti vielä ikävöidä ja kaivata ja siihen, joka tahtoi jatkaa elämäänsä. Kumpikin polku vaati huomiota, pyysi astumaan sille ja Cho ei tiennyt, mitä tehdä. Hän oli tienristeyksessä, jossa ei voinut olla onnellinen. Suru varjosti onnen hetkiä ja ikävöidessään hän katui jokaista hymyä, jotka vahingossa päästi huulilleen. Saiko hän nauttia enää elämästä?
Taivaalla lentäessään ja tuntiessaan viiman vasten kasvoja Cho tunsi vapautuvansa siitä kaikesta ja kiitti tuulenvirettä, joka heilutti hänen hiuksiaan ja kukkien terälehtiä. Vapaus - sitä hän kaipasi. Oliko oikea aika päästää irti? Huispaus oli ainoa asia, joka sai hänet ajattelemaan jotain muuta.
Kaikki muut hetket, minuutit, tunnit, päivät – jo menneet kuukaudet hän oli muistellut, kaivannut ja surenut.
Cho tiesi, että Cedric oli niin hellä ja rakastava, että olisi toivonut hänelle vain onnea, mutta Cho ei voinut unohtaa niin helposti. Ei vielä. Ei ehkä koskaan.
Hän oli todella rakastanut. Tunteet Harrya kohtaan vetivät häntä silti toiseen suuntaan. Oliko rakkaus kuollut miehen mukana? Kyyneleet alkoivat taas virrata ja Cho nikotteli sanoja ”anteeksi” ja ”kiitos”, siksi, että oli pahoillaan ja kiittääkseen kaikesta hyvästä, mitä he olivat kokeneet.
Cho katsoi hautakumpua ja toivoi, että tuuli toisi hänelle kuiskauksen – kertoisi, mihin mennä, mitä tehdä. Cedric olisi halunnut hänen olevan onnellinen, niin. Chon oli aika päästää irti,
mutta se sattui. Paljon.
Hyvästien lausuminen ääneen oli pelottavaa, mutta vapauttivat hänet kahleistaan. Oli aika kohdata tulevaisuus.