Kirjoittaja: teea
Ikäraja: S
Paritus: Niklas/Anton
Yhteenveto:
Hemmetin pullonpyöritys. Se oli aivan varmasti maailman typerin leikki, johon hän ei enää koskaan menisi mukaan. A/N: Tällainen spontaanisti kirjoitettu lyhyt söpistely
Pullonpyöritystä
Piip Piip.
Anton tuijotti kännykkänsä näyttöä. Niklas. Kukapa muukaan.
Mihin sä katosit hei? Et kai sä pelästynyt tai jotain? Ei ollut tarkoitus. Anton naputteli viivytellen viestin.
No en, en. Tuli vaan huono olo. Hän valehteli.
Vastaus tuli nopeasti.
Ootko varma, että tuli huono olo? Ei sun ois tarvinnut karkuun lähteä ;)Mut oikeesti…sori, jos se meni liian pitkälle.Hemmetin Niklas. Hemmetin syntymäpäiväjuhlat. Hemmetin pullonpyöritys. Se oli aivan varmasti maailman typerin leikki, johon hän ei enää koskaan menisi mukaan. Ja hemmetin terästetty mansikkabooli.
Mä mitään karannut. Poika laittoi ärsyyntyneesti, vaikka tiesikin kuulostavansa lapselliselta.
Etpä! Jätkä vaan katos sanomatta sanaakaan, Ville ja Ottokin ihmetteli mihin sä jouduit. En kai mä niin huonosti pussannut;DPaskat. Mistä vetoa, että Niklas jaksaisi jauhaa tästä yläasteen loppuun asti? Oliko Villen ja Otonkin ollut aivan pakko vielä yllyttää ihan hulluna, kun tyhjä kaljapullo oli ensin vinhasti pyörittyään osoittanut Antonia ja sitten Niklasta suukon merkiksi?
Hah. Onko pakko muistuttaa? Sitä paitsi leikkiähän se vaan oli. Vastaus tuli alta aikayksikön. Anton epäili pojan olevan joku hiton pikakirjoittaja.
Leikkiä ja leikkiä... Arvaa muuten, missä mä oon?Piip.
No? Sängyssäs runkkaamassa?Piip.
Eip! Teijän takapihalla… mutta en runkkaamassa, idiootti, vaan just nyt yritän heittää käpyä sun ikkunaan. Mitä se nyt, Anton mietti hermostuneesti. Vatsassa kuitenkin heräili muutama perhosentapainen aivan kuin sen suukonkin aikana. Se oli yllättänyt pojan melko totaalisesti. Hän oli suostunut siihen vain, ettei olisi näyttänyt aivan nynnyltä. Niin no, taisihan sillä boolillakin olla oma osuutensa asiaan, mutta joka tapauksessa hän oli varautunut sen olevan pelkästään ällöttävää. Sitten kun Niklaksen samettiset huulet olivatkin äkkiä toisen pojan omia vasten, hän ei ollutkaan asiasta aivan niin varma.
Samassa mainittu käpy kopahti lasia vasten. Työnnettyään päänsä epäilevästi ikkunasta ulos kohtasi Anton mustatukkaisen pojan virnistelevät kasvot ja viiruiksi muuttuneet vihreät silmät.
”Mitä sä täällä teet, kahjo?” tuli kuiskaus ikkunasta.
”Ehkä mä tulin hakemaan toisen pusun”, Niklas sanoi ja virnisteli toisen järkyttyneelle ilmeelle.
”Just.”
”Saanks mä hei tulla sisälle, mulla alkaa olla pikkasen kylmä?” Niklas kysyi sitten ja kiersi kätensä ympärilleen sanojensa vakuudeksi. Toinen oli lähtenyt ulos vain t-paidassa syyskuiseen yöhön.
”Tuu nyt sitte.”
Mustatukkainen rupesi kiipeämään seinän vieressä olevia paloportaita tottuneesti, olihan hän kavunnut ylös Antonin huoneeseen monta kertaa aiemminkin. Sisään päästyään poika istui muitta mutkitta sängylle.
”Mikä sulle oikeasti tuli?”
”Kai mä vähän hämäännyin. Tai siis yllätyin” Anton päätti olla rehellinen.
”Niinkun huonolla tavalla vai?”
”Ei välttämättä…”
”Hyvä”, mustatukkaisen toinen suupieli kohosi tyytyväisenä. ”Nimittäin, kun musta se ei ollut ollenkaan huono juttu”. Poika jatkoi rohkeasti ja vielä rohkeammin hivuttautui toisen pojan kylkeen kiinni.
Anton istui hiljaa, mutta ei voinut kiistää toisen pojan vartalon tuntuvan mukavalta itsessään.
”Saaks mä kysyy yhtä juttua? Kun mä mietin, että olisko se susta paha, jos niin kävis ilman sitä pulloa?” Niklas kuiskasi.
Anton mietti hetken, ”Ei nyt niin paha.”
Noin kymmenen sekunnin kuluttua Anton olikin muuttanut mielensä pullonpyörityksen typeryydestä.