Ficin nimi: Läheisyyttäkin samaan syssyyn
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: One Punch Man
Ikäraja: S
Paritus: Genosonic
Genre: Kepeä draama, slice of life, pieni fluff
Summary:
”Olen aina pitänyt koleista asunnoista.”A/N: Jee, uuden fandomiin valloitus. Tässä kaksikossa on sitä jotain.
Osallistuu haasteisiin
Otsikoinnin iloja (tekstilainausotsikko) ja
Erilaiset loppuratkaisut (onnellinen loppu).
***
Sonicilla oli erinäisiä vaikeuksia selvittää itselleen, miten kummassa oli tullut päätyneeksi sellaiseen tilanteeseen. Puhtaasti objektiivisesti tarkasteltuna näytti siltä, että hän istui iltaa yhtenä kolmasosana Saitaman asunnon henkilöluvusta. Televisiossa pyörivä elokuva taas antoi heille päivänselvän motiivin kuluttaa lattiaa takalistoillaan kolean syysillan ratoksi.
Mikään niissä olosuhteissa saati kokoonpanossa ei silti ollut yksinkertaista tai päivänselvää. Ei kuulunut hänen tapoihinsa veljeillä sillä tavoin vihollistahon kanssa, mutta eipä hänen tehnyt mieli sateeseenkaan astella. Yhtä hyvin hän saattoi odottaa sään vaihtumista sisätiloissa, ollakin että kyseessä oli Saitaman ankeahko pikku asunto.
Niin kauan kuin heillä riittäisi vesimelonia, hän olisi suhteellisen tyytyväinen, Sonic tuumasi itselleen ryystäessään kuorenpalasta viimeisetkin mehut. Totta puhuen senhetkinen olotila ei muutenkaan ollut liiaksi valittamisen arvoinen. Television tarjoama elokuva oli itse asiassa parempi kuin mitä hän oli alun perin odottanut, heillä oli evästä paketeissa ja pusseissa ympäri asuntoa ja seurakin oli omalla tavallaan siedettävää. Viime aikoina niiden kahden tomppelin seura oli tullut Sonicille muullakin tavalla tutuksi kuin vain puoliksi verenhimoisessa voimienmittelötarkoituksessa. Saitaman läsnäolo voitiin edelleen laskea omanlaisekseen punaiseksi vaatteeksi, mutta pulipään kyborgioppipoika taas... Genos taisi olla eri maata.
Genosta olisi voinut luonnehtia jopa
mielenkiintoiseksi. Tuskin hän muuten olisi huomannut parin viime kuukauden aikana kyyläävänsä tiedotusvälineitä suorastaan naurettavan pakkomielteisesti aina, kun tämän nimi tai naama mainittiin jonkin sankaruutta vaativan tilanteen yhteydessä.
Jalo maailmanpelastaja ei kylläkään ollut ensimmäinen, mitä senhetkisestä Genoksesta tuli mieleen. Tuiki tavallisissa vaatteissaan, hänen vieressään istuessaan ja keksitikkua popsiessaan kyborgi näytti yhtä vakavalta maapallon puolustajalta kuin lankakerällä pelleilevä kissanpentu. Kontrasti oli harvinaisen kiintoisa.
Saitaman asunnossa veti ikävästi, mikä sai Sonicin olon epämiellyttäväksi. Saitaman pölvästi tuskin omisti edes mitään huopaa muistuttavaa, jonka hän olisi voinut nyysiä käyttöönsä elokuvan ajaksi. Kohentaessaan asentoaan Sonic otti kotvan verran tukea lattiasta ja samalla havaitsi käsivartensa kopsahtavan vasten Genoksen omaa. Metallipinnan kevyt lämpö sai hänet ällistymään siitäkin huolimatta, että oli vakaasti oletettavissa kyborgeilla ja muilla hilavitkuttimilla olevan omat säätelymekanisminsa lämpötilaa silmällä pitäen. Olisipa hänelläkin ollut sellainen. Supernopeudesta ja huippuun hiotuista ninjataidoista ei ollut paleluun liiaksi hyötyä.
Laskelmoidun rauhallisesti Sonic nojasi toistamiseen tukikäteensä päästäkseen lähelle Genoksen käsivarren lämpöä ja pyyhkäisi samalla jaloissaan pyörivää käärepaperia kauemmas saadakseen toimilleen jonkinlaisen tekosyyn. Hän oli hillittyjen liikkeiden mestari, eikä kevyt olan kosketus, joka muuttui hetken kuluttua rehelliseksi nojaamiseksi, vaikuttanut päälleliimatulta tai edes tahalliselta. Genos ei reagoinut hänen pienimuotoiseen lähentelyynsä oikeastaan mitenkään, mikä sopi Sonicille mainiosti. Kunhan tämä ei kavahtaisi kauemmas, se riittäisi hyvin.
Sonic kiristeli hampaitaan, kun vilunväreet hiipivät selkärangan nikamia pitkin niskalle. Ketä hänkin huijasi, kun ei edes itseään. Hän vaati kunnollista lämpöä ja vaikka läheisyyttäkin samaan syssyyn, piru vie.
Silloin Genos liikahti hänen vieressään, mikä puolestaan sai Sonicin sydämen pomppaamaan kurkkuun, etenkin kun kyborgi siirsi käsivarttaan kiireettä hänen selkänsä suuntaan ja kurkotti häntä kohti. Sonic ei uskaltanut liikahtaakaan, vaikka hänen mielensä huusi kyllää suureen ääneen. Hän iskosti tuijotuksensa televisioon vain odottaen, milloin kyborgin kämmen löytäisi tiensä hänen toiselle hartialleen, mutta kuullessaan rapinaa selkänsä takana hän rysähti takaisin todellisuuteen.
Genos poimi lattialta jotain, jonka Sonic sivusilmänsä mulkaisulla käsitti pussilliseksi perunalastuja. Olisi kai hänen pitänyt arvata, että niitä mokoma peltiheikki oli ollut vailla.
Sonic siirtyi kosketusetäisyydeltä vakaana päämääränään osoittaa, ettei kaivannut Genokselta yhtään mitään, mutta varoittamatta iskenyt vilunväre sai kyborgin vilkaisemaan häntä.
”Onko sinun kylmä?”
”Ei, muuten vain tärisen”, Sonic pusersi hampaidensa välistä ääni ivaa tihkuen. ”Olen aina pitänyt koleista asunnoista.”
”Suut suppuun leffan aikana”, Saitama tokaisi puoliksi syöty kermaleivos matkalla kitaansa. ”Genos, ole kultainen ja auta kaveria hädässä.”
”Kyllä, mestari.”
”En ole mikään sinun kave –” Sonic ärähti takaisin, mutta vaikeni nähdessään Genoksen moittivan ilmeen, joka selkeästi kehotti häntä säästämään kaiken maailman mutinat. Kyborgi laski vaalimansa sipsipussin lattialle ja ojensi käsivarttaan häntä kohti avaten samalla syliään.
”No?”
Sonic oli kahden vaiheilla, mutta päätti lopulta ottaa tarjouksen vastaan pitkin hampain. Ei hän kylmästä kärvistelläkään mielinyt.
”Selvä, mutta vain koska satut olemaan niin näppärä lämmitystarkoitukseen”, hän murahti antaessaan mekaanisen käsivarren kietoutua ympärilleen ja vetää lähelle.
”Miksi muutenkaan?” Genos kysäisi.
Sonic tuhahti, vaikka huomasikin hakeutuvansa ihan kiinni kyborgiin ja painavansa päänsä vasten tämän hartiaa. Genoksen koukistettu polvi toimitti verrattoman hyvää käsinojan virkaa.
”Auttaako?”
”Hm, jotenkuten.”
Sonic jännittyi hieman Genoksen siirtyessä niin, että hänen koko selkänsä nautti kyborgin lämmöstä. Vyötärön ympäri kietoutuvat käsivarret tehostivat vaikutusta entisestään.
”Entä nyt?” Genos kysäisi huulensa hänen korvansa juuressa. Taivaan kiitos Sonic ei ollut helposti punastuvaa sorttia.
”Kelpaa.”
”Näytätte ihan pariskunnalta”, tokaisi Saitama omituinen virneentynkä typerällä naamallaan. ”Ja
siirappiselta sellaiselta.”
”Keskity elokuvaan, munapää.”
”Panic se aina suuttuu niin herkästi...”
”Se on edelleenkin Sonic eikä Panic!”
