Ei kumppanille, kyllä kirjoille (S, Victoire/Teddy, ficlet)

[Rowena]

Nimi: Ei kumppanille, kyllä kirjoille
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama
Paritus: Victoire/Teddy
Vastuunvapautus: Rowlingin maailmaa, ei minun.
Kirjoittajan sana: Koska tänään on 19 vuotta myöhemmin -päivä, eli 1.9.2017, halusin kirjoittaa siitä jotakin. Otsikko on saatu ”Otsikko etsii tarinaa” -haasteesta.



Ei kumppanille, kyllä kirjoille

Kaikki oli hyvin.

Kaikki oli hyvin, niin Victoire Weasley oli vakuuttanut itselleen jo kaksi tuntia. Kaikki oli hyvin.

Mutta kun kaikki ei Merlin vieköön ollut hyvin! Tylypahkan pikajuna kiisi kovaa vauhtia kohti pohjoista, kohti uutta kouluvuotta, yhä kauemmas Teddystä. Victoire ei todellakaan tiennyt, miten hän kestäisi jouluun asti ilman Teddyä. Victoire kuihtuisi pois, rupsahtaisi tai alkaisi yhtä kelmeäksi kuin Korpinkynnen tupakummitus.

”Kolme ja puoli kuukautta menee yhdessä lohikäärmeenhännän heilautuksessa, minä ja äitisi olimme aikoinaan paljon pidempiäkin aikoja erossa”, oli isä sanonut eilen, kun oli löytänyt tyttärensä itkemästä ja Victoiren oli ollut pakko kertoa, mistä kiikasti.

”Entä jos Teddy löytää jonkun toisen? Jonkun ikäisensä?” oli Victoire nyyhkinyt ja puristanut sylissään Ginny-tädiltä yksivuotislahjaksi saamaansa vaaleanpunaista puhpallurapehmolelua (jonka hän piilotti aina Teddyn kyläillessä Simpukkamökissä).

Ennen kuin isä oli ehtinyt sanoa mitään, oli äiti tullut Victoiren huoneeseen. Hän oli lukinnut silmänsä kyynelehtivään tyttäreensä, nostanut kädet puuskaan ja kivahtanut:

”Bill. Dominique tarvitsee apua pakkaamisessa.”

”Minulla ja Victoirella on…”

”Bill!”

Huokaisten isä oli noussut, taputtanut Victoirea olalle ja lähtenyt alakertaan.

”Lopetat tuollaisen vetistelyn nyt heti!” äiti oli sanonut ranskaksi. Se, että äiti puhui ranskaa, teki tilanteesta kuin tilanteesta vakavan. Victoire tiesi kokemuksesta, että turvallisinta oli vastata samalla kielellä.

”Mutta kun minä…”

”Delacourit eivät itke poikien tähden!”

”Minä olen Weasley.”

”Älä viisastele! Haluatko sinä todella mennä Tylypahkan pikajunaan silmät punoittaen? Nyt kuivaat kyyneleet ja minä käyn tekemässä sinulle fletkumatonaamion”, äiti oli sanonut ja kääntynyt jo lähteäkseen, mutta Victoire oli ehtinyt saada suunsa auki:

”Miten sinä kestit nuorena ne kaikki kuukaudet erossa isästä?”

Fleur oli pysähtynyt ja kääntynyt sitten hitaasti kohti tytärtään. Victoiren yllätykseksi äiti oli istuutunut hänen vierelleen sängylle. Yleensä vain isä teki niin, ja äiti marmatti hänelle aina siitä, miten isä kasvatti vanhimmasta tyttärestään hentoa ja haurasta, ei Victoire-nimen vaatimaa soturia.

”Minä opiskelin. Opiskelin oikein kovasti. Tunnuslauseeni oli: Ei kumppanille, kyllä kirjoille. Se auttoi. Sain muuta ajateltavaa ja siinä sivussa kehityin noitana aivan valtavasti.”

”Ei kumppanille, kyllä kirjoille”, Victoire oli toistanut ja äidin huulille oli syttynyt hymy.

”Niin. Ehkä siinä olisi sinullekin hyvä tunnuslause tälle lukuvuodelle”, äiti oli sanonut englanniksi ja noussut sitten ylös. ”Mutta nyt se fletkumatonaamio!”

”Ei kumppanille, kyllä kirjoille”, Victoire toisti puoliääneen junavaunussa, jossa kaikki muut olivat syvässä unessa. Päättäväisesti Victoire heilautti vaaleat hiuksensa pois tieltä ja nappasi olkalaukustaan loitsukäsikirjan. Ehkä äiti oli ollut oikeassa. Ehkä opiskelu veisi ajatukset muualle.

Kun Victoire avasi kirjan, putosi sen välistä hänen syliinsä pergamentinpalanen. Victoire tunnisti äidin käsialan heti. Hölmistyneenä hän luki äidin kiemuraista kaunokirjoitusta:

”Rakas Victoire! Sovin isän kanssa, että mikäli opintosi sujuvat hyvin, saat mennä kesällä katsomaan huispauksen maailmanmestaruuskisoja Kööpenhaminaan. Isä ja minä joudumme valitettavasti olemaan töissä, mutta Teddyllä ei ollut mitään pientä matkaa vastaan.
Voi hyvin,
Äiti.”

Victoire kiljahti ilosta ja painoi pergamentinpalan vasten rintaansa. Hän todellakin opiskelisi, opiskelisi niin, että kaikki Hermione-tätiä myöten saisivat olla hänestä ylpeitä!

Hymyillen itsekseen Victoire otti laukustaan isän tekemän eväsleivän. Tälläkään kertaa isä ei ollut unohtanut isoäidin kurpitsalevitettä, Victoiren suosikkia.

Maisema ulkona oli alkanut hämärtyä ja Skotlannin ikuiset sateet piiskasivat hiljaisen junavaunun ikkunaa.

Kaikki oli hyvin.

[pinjami]

Mulla on niin kovin haikea olo ollut viime aikoina, koska tänään on 19 vuotta myöhemmin -päivä ja siispä päätin tulla tänne helpottamaan tätä fiilistä, vaikka en olekaan täällä pitkään aikaan kunnolla pyörinyt.

Tykkäsin tästä. Oon todella paljon karsastellut kolmatta sukupolvea, enkä ole Victoiresta ja Teddystä kauheasti jaksanut lukea ficcejä. Joten siispä oli kiva, että tämä yllätti positiivisesti ja sopi myös sopivasti päivän teemaan.

Victoire on tässä hyvin samaistuttava, koska uskon, että aika monella etäpariskunnalla on samankaltaisia ajatuksia. Oon itsekin joskus teini-iässä ajatellut etäsuhteessa ollessani samalla tavalla. Onhan se nyt aivan kamalaa olla erossa jostain josta tykkää!

Erityisesti tykkäsin tässä ficissä Fleurin kuvauksesta. Todella tomera ja vahvaluonteinen Fleur tuli hyvin esille, mutta sitä hienoista turhamaisuutta unohtamatta. Ihanasti keksitty toi flektumatonaamio! :) Fleurissa on jotain sellasta girlpoweria, periksiantamattomuutta ja vahvuutta, mitä on vaikea kuvailla, jonka vuoksi voin kuvitella, että välit ei välttämättä ole parhaat vanhimpaan tyttäreen. Erityisesti, jos Fleurilla ja Billillä on erilaiset näkökulmat kasvatuksesta.

Loppuun tuli vielä kiva käänne tuosta huispauksen maailmanmestaruuskisoista.

Kielellisesti oli hyvää tekstiä. Ehkä jotain pieniä, tyylillisiä asioita olisin itse tehnyt eri tavalla, mutta ne on ehkä enemmänkin valintoja ja on hyvä, että teksti on omanlaista. Yhtä asiaa en voi kuitenkaan jättää mainitsematta;

1-vuotislahjaksi

Numerot yhdestä kymmeneen kirjoitetaan tekstiin yleensä kirjaimin, loput sitten kirjoittetaan numeroin. Istuu paremmin tekstin ulkoasuun. Varsinkin, kun tässä ei muita numeroita ole käytetty (ts. ei siis selkeydenkään kannalta järkevää pitää tuota numerona). 

[maigaro]

Olipas suloinen ficci Victoirea ei aluksi houkutellut keskittyä opiskeluun, kuten äitinsä neuvoi, mutta ovelana Fleur antoi tyttärellensä hyvän syyn panostaa opiskeluun. Tykkäsin paljon monista pienistä yksityiskohdista kuten fletkumatonaamiosta, Ginnyn antamasta puhpallurapehmolelusta ja Mollyn kurpitsalevitteestä.

[Rowena]

Pinjami, kiitos kommentista! Mä toivoin, että tänne olisi 1.9. tullut enemmänkin 19 vuotta myöhemmin -ficcejä ja vähän petyin, kun tämä oli ainoa. Kolmas sukupolvi ei mua oo koskaan sanottavammin inspannut, mutta mullakin oli epilogin päivästä niin haikea (tai haikea ei ole aivan oikea sana, juhlava on ehkä parempi) olo, että oli pakko kirjoittaa. Victoiren hahmoon voisin kyllä tarttua vastaisuudessakin. Mutta kiva, että epilogin päivä toi sut takaisin Finin pariin! Mä tein tänne paluun Ihmeotukset-leffan myötä talvella ja on ollut tosi kivaa taas ficcailla.

Kiitos virheen paikallistamisesta, kävin korjaamassa. Minua ilahdutti, että pidit Fleurista! Mietin kirjoittaessani, että kuvaanko hänet aivan liian kylmäksi, vaikka juuri vahvaluontoisuus oli se, mitä halusin hänestä välittää. Hauskaa, että se tuli läpi!


Maigaro, kiitos kommentista! Kiva kuulla, että viihdyit tarinan parissa. Mun pitäis joskus oikein laskea, kuinka monessa ficissäni mainitaan puhpallura tai fletkumato, kylvän niitä yksityiskohtiin koko ajan . Aluksi se oli tahatonta (molempien nimet ovat tosi mieleenjääviä), mutta nykyään käytän niitä tarkoituksella aina, jos pitää jokin taikaolento tekstiin ujuttaa. Huvinsa kullakin :'D.


Kiitos vielä molemmille <3.

[Odo]

Onnittelut Kommenttiarpajaisten johdosta! Ihanaa, että tuli pengottua taas listaustasi. Muistan ainakin lukeneeni jotaini Selestina Taigoriin ja Tylypahkan perustajiin liittyviä, mutta olipa ihanaa hypätä myös "tulevaisuuteen" eli 3. sukupolveen sinun kirjoittamanasi. Bill/Fleur on rakkauteni ja vaikka olenkin hyvin vähän lukenut 3. sukupolven ficcejä, pidän Teddysta ja ai että, minkä potenttiaalin olit saanut esille Victoiresta. Herkkä, isän tyttö, mutta samaan aikaan myös lujatahtoinen. Vaikea selittää!

Vaikka tämä kertoikin Victoiren "sydänsuruista", oli minusta paras tuo taustalla oleva Billin ja Fleurin välit kasvattajina ja vanhempina ja miten ne eroavat. Rakastan heitä parituksena ja yksi canon-OTP:stä, joten ihanaa että ripottelit sitä mukaan. Olit myös hyvin vanginnut hahmot tekstiisi, kaikki, jotka mainittiin. Ihana ficci siis kaikinpuolin!

Hih, toivttavasti Victoirella tulee olemaan ihanaa huispauksen maailmanmestaruuskisoissa. <3

[Rowena]

Odo, kiitos kommentista! Hauskaa, miten keskenään erilaisia tekstejä arpajaisten puitteissa kommentoitiin .

Bill ja Fleur ovat minustakin ihana pari, mutta jostakin syystä en ole saanut kirjoitettua heistä tämän enempää. Kolmas sukupolvi ei mua juurikaan inspiroi, paitsi Teddyn ja Victoiren osalta. Heistä yritin kirjoittaa karanteenihaasteeseen ficin, mutta se ei yrityksistä huolimatta valmistunut, ja vaihdoin itselleni tutumpiin henkilöihin. No, ehkä joskus vielä kokeilen kirjoittaa heistä.

Kiva, että tykkäsit tästä <3.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Halusin valita sinulta luettavaksi jotain uudempaa tuotantoa, ja tämä teksti kiinnitti huomioni hauskalla, iskulausemaisella nimellään ja parituksella, jota minun on valitettavan vähän tullut luettua. Tämä osoittautuikin mitä mainioimmaksi yövuoron piristysruiskeeksi! Huomasin vain hymyileväni täällä itsekseni tietokoneen näytölle.

Nuoruuden huolet ja murheet välittyvät tästä tekstistä kovin tuttuina ja samaistuttavina. Vaikka siitä on aikaa, kun itse olin vastaavan ikäinen, palauduin Victoiren ajatusten ja tuskailun myötä vaivattomasti niihin aikoihin. Tärkeästä ihmisestä eroon joutuminen on kamalaa, ja voin vain kuvitella, miten kurjalta se tuntuu, kun sisäoppilaitoselämä pitää erillään useamman kuukaudenkin kerrallaan! Se voi olla kova paikka nuorelle, jonka elämänpiiri koostuu usein pitkälti ystävistä ja miksei myös romanttisista intresseistä. Fiilaan siis kovasti Victoiren ahdinkoa!

Tässä tekstissä on ihanaa myös vanhempien läsnäolo ja perhedynamiikka. Bill on ihana istuessaan sängyn laidalle kuuntelemaan ja rauhoittelemaan - oikein sellainen lempeä ja myötäelävä isä, jollaiseksi hänet onkin helppo kuvitella. ♥ Fleurkin on oma itsensä sähäkkänä, sanavalmiina ja turhia tunteilemattomana, mikä ilahduttaa minua lukijana valtavasti (Fleur on niin särmikäs ja mielenkiintoinen hahmo!), vaikka Victoire kenties joskus kaipaisikin äidiltään vähän erilaista lähestymistapaa. Sydämeni sulaa sille, miten Victoiren vilpitön kysymys saa Fleurinkin hetkeksi hiljenemään ja istahtamaan sängyn laidalle, vaikka sellainen onkin yleensä isän heiniä. Ei Fleurkaan ole tunnekylmä, vaan hänkin varmasti aidosti välittää tyttärestään, vaikka kasvatusmetodit menisivätkin joskus ristiin Billin kanssa. Kirjan väliin sujautettu pergamentinpalanen kuvastaa minusta kauniisti Fleurin välittämistä - hän välittää Victoiren koulumenestyksestä, mutta ehdottomasti myös tämän henkilökohtaisesta hyvinvoinnista ja onnesta, ja mikäs olisikaan parempi opiskelumotivaattori kuin matka huispauksen maailmanmestaruuskisoihin.

Se, että äiti puhui ranskaa, teki tilanteesta kuin tilanteesta vakavan. Victoire tiesi kokemuksesta, että turvallisinta oli vastata samalla kielellä.

Tämä kohta jäi mieleeni erityisen hymyilyttävänä. Fleurin kipakka luonne tulee tässä loistavasti ilmi.

Lämpimät kiitokset tästä sympaattisesta tarinasta, pidin kovin! -Walle

[Vendela]

Olipa tämä kiva teksti Etenkin kun tässä oli vielä tuo 19-vuotta myöhemmin asetelma! Tykkäsin tosi paljon kuinka tämä täydensi canonia näiden hahmojen osalta.

Nuori rakkaus on kyllä raastavaa ja voin hyvin kuvitella tuon Victoiren tuskan. Monta kuukautta ilman tuoretta poikaystävää on ikuisuus. Tai ainakin oletan, että nämä kaksi ovat tässä yhdessä, koska eikös joku puhunut epilogissa että oli nähnyt näiden pussaavan asemalaiturilla? Kovin yleistä tietoa heidän suhteensa ei ehkä tässä vaiheessa vielä ole, mutta eiköhän se viimeistään seuraava kesän aikana selviä kun on tuo yhteinen reissukin tiedossa

Ihanaa, että Fleur puhuu ranskaa lapsilleen! Ja tuo, että kun ranskaa puhutaan niin silloin on tosi kyseessä. Se, että Fleur opettaa tyttäriään siihen ettei miesten perään itketä on hyvä, sillä juuri näinhän se on. Tulee ihan mieleen se "We can do it"-posteri Se, että Fleur tuli kuitenkin vastaan noiden huispauslippuen muodossa oli mukava pehmennys ja uskon että viesti meni perille. Eiköhän Victoire keskity opiskelemaan ja kirjoittamaan pitkiä kirjeitä Teddyn kanssa.

Kiitos, pidin!

Vendela

[Rowena]

Kiitos kommenteista!

Waulish, musta on aina metkaa ajatella, että missä kaikkialla omia tekstejä luetaankaan, kuten nyt vaikka yövuorossa . Hauskaa, jos tämä piristi keskellä yötä!
Fleur on kieltämättä särmikkyydessään tosi mielenkiintoinen hahmo! Mulla on pitkään ollut haaveena kirjoittaa Bill/Fleuria ihan kunnolla, mutta en oo koskaan päässyt ajatusta pidemmälle.


Vendela, kiva kuulla, että pidit tästä . 19 vuotta myöhemmin –ficeissä on oma ihana tunnelmansa, vaikka kaikkein eniten mun sydän sykkii Voldemortin ekan valtakauden ajan tapahtumista ficcaamiselle. Mutta molemmissa parasta on musta se, kun saa täydentää canonia tällaisten vähän sivussa olevien hahmojen osalta .



Kiitos molemmille, ja ihanaa huomista syyskuun ensimmäistä päivää <3.

[Meldis]

Teddy/Victorie on harvoja canonparituksia, joista oikeasi tykkään ja tämä oli tosi kiva pätkä heistä. Tämä alkoi tosi kivasti ekasta lauseesta ja oikein hyvin sopi siis 19 vuotta myöhemmin -päivän teemaan. Minusta Victorie tuntui hellyyttävältä normaalilta teinitytöltä, joka kaipaa poikaystävänsä seuraa, koska minusta hänestä tehdään ficeissä liikaa pikku-Fleurin kaltainen, nenäänsä pitkin muita katseleva. Tykkäsin, että hän itkeskeli ja uskoutui vanhemmilleen, miten pelkäsi olla erossa Teddystä. Oi ja tuo puhpallurapehmolelu sopi tähän Victorieen tosi hyvin, miten söpö yksityiskohta. ^^ Billin ja Fleurinkin olit tuonut tähän omina itsenään, heidän lohdutustapansa sopivat heille hyvin. Billistä tuli jopa vähän Arthur mieleen. Fleur taas oli riuska ja toisaalta tykkäsin hänen asenteestaan, että poikien perään ei kannata itkeä ja toisaalta taas olen sitä mieltä, että kyllä Victorie saa itkeä Teddyn perään. Sellaisella feministisellä tavalla, että ei tyttöjen elämän kuulu pyöriä pojan ympärillä, mutta sitten kun on rakastunut niin eihän sille voi mitään. Että ymmärrän sekä Fleruin että Billin asennetta. ^^

”Delacourit eivät itke poikien tähden!”

”Minä olen Weasley.”

Ihana kohta, Fleur oli tässä äitinä juuri sellainen kuin kuvittelisinkin hänet. Vouhkaa tyttärensä ulkonäöstä ja antaa myös hyviä neuvoja, koska opiskeluihin uppoutuminen on ihan hyvä idea ja sillä selviää pari kuukautta erossa kumppanista. Tosi kivoja yksityiskohtia olivat myös huomiot sukulaisiin kuten Hermione-tätiin, tuli olo, että tässä on iso suky myös ympärillä.
Kiitos tästä, oli oikein piristävä 19 vuotta myöhemmin -ficci ja tosi kivasti pysyi aiheen teemassa loppuun saakka. ^^

[Kelsier]

Kommenttiarpajaisista hei!

Olipa hauska lukea Victoiresta, joka pohdiskeli kouluun lähtöä ja tulevaa lukuvuotta erossa poikaystävästä. Kivasti myös Billin ja Fleurin erilaiset kasvatustavat tulivat tässä esiin. Aika jännä, että Fleur oli se tiukempi vanhempi, joka kasvatti tytöstään soturia. Toisaalta se selittäisi, miksi hänet aikoinaan valittiin Kolmivelhoturnajaisiinkin kouluaan edustamaan. Kiva, että seuraavalle kesälle on odotettavissa matka Teddyn kanssa.

Kiitos, kun kirjoitit!

-Kel