RosieKirjoittajat: Kääpämetsä ja ”kohtalaisella” avustuksella Mindriann
Famdom: Prätkähiiret Marsista
Genre: Adventure, Hiukan myös Drama
Paritukset: OC/OC
Ikäraja: K11
Vastuunvapautus: Prätkähiirten hahmot kuuluvat kaikki laillisille omistajilleen. Omistan vain omat hahmoni ja tarinani. Myöskään harmillisesti rikastumaan en näillä teksteilläni pääse.
Tiivistelmä: Taas yksi marsilaisalus tipahtaa maankamaralle, muttei tällä kertaa Chicagoon…
A/N: Taas kerran yksi omasta mielestä valtavaksi paisunut ikuisuusprojekti
Tapaamme pari minun uusvanhaa hahmoani, jotka siis saivat myös Kristan reboottauksen myötä ihan oman uuden elämän ja tarinan.
“Komentokeskus kutsuu, vastatkaa!!” Vaaleaturkkinen hiirinainen huutaa kiihtyneenä mikrofoniin ja saa vastaukseksi kuulokkeisiinsa pelkkää kohinaa. Hän yrittää epätoivoisesti useampia eri taajuuksia, jospa jostain kuuluisi vastaus, tuloksetta.
“Pahus!”
Marsilaisnaisen pitkä letti heilahtaa ympäri, kun hän sysää kuulokkeet alaisensa hoteisiin.
“Yrittäkää saada yhteys! Heitä on pakko lähteä etsimään!”
Hiirinainen kaataa rajusti ympäri pöydän laatikon, etsien kovasti jotain samalla kiihtyneenä mumisten. Löydettyään etsimänsä, kannettavan tutkan, hän säätää sen osoittamaan juuri kadotetun marsilaisaluksen viimeisimpiin koordinaatteihin. Nainen on jo aikeissa sännätä ulos toimistosta, kun lähes törmää juuri oven toiselle puolelle ilmestyneeseen valkeaturkkiseen hiirimieheen. Tällä on perätikin hämmästynyt ilme kasvoillaan.
“Ryan!”
“Ai hei, Rosie... Olin vain... Mietin vain... Eikö meidän pitänyt syödä lounasta tänään?”
Rosie vilkaisee nopeasti kelloa kädessään ja hätkähtää.
“Oi! Sori, Ryan... Tässä on nyt vaan vähän hoppu ja unohdin…Itseasiassa mun pitää tästä lähtee...”
“Ei se haittaa, mä kävin ostaas eväät joukkoon. Voidaan mennä yhdessä!” Ryan nostaa ylös piilottelemansa paperipussin. “Mihin matka?”
Hiirinainen punastuu vienosti ja nostaa näytille vilkkuvan tutkansa.
“Meidän vakoilualus katos hiekkamyrskyyn. Viimeisissä viesteistä saatiin sen verran kohinan läpi selvää, että niillä on jotain ISOA. Eikä se saa missään nimessä päätyä rasvakalojen näppeihin!”
Ryanin ilme vakavoituu nopeasti.
“Okei, mä ajan hoida sä navigointi.”
Rosie ja Ryan päätyivät ottamaan kulkuneuvokseen yhden pienemmistä avaruusaluksista, se on nopein, mutta myös varmin jos he joutuvat ajamaan hiekkamyrskyyn. Rosie syö Ryanin tuomaa voileipää samalla, kun seuraa tutkaa ja säätietoja kuulokkeet korvissaan. Hiirimies ohjaa konetta ja ryystää viimeisiä tippoja juomatölkkinsä pohjalta. Hän vilkuilee sivusilmällä hiirineitokaista ja yrittää kuumeisesti keksiä tapaa rikkoa hiljaisuuden. Mies hymähtää hiljaa itsekseen. Tässä tytössä on jotain hyvin erityistä. Onhan hän kaunis, mutta tässä on jotain muutakin. Sydän takoo ulos rinnasta, joskus tuntuu, ettei happi riitä hänen lähellään... Mies huokaisee hiljaa taas. Ei hän itsekään huono saalis ole, päinvastoin hyvinkin haluttua sulhasmateriaalia. Joten miksi tämän neidon kohdalla sanat tuntuvan juuttuvan kurkkuun...
Ryan havahtuu tuijottavansa ja kääntää nopeasti katseensa takaisin ajosuuntaan. Sekuntikin myöhemmin ja he olisivat törmänneet kallioon. Hiirimies tekee pikaisen korjausliikkeen. Rosie horjahtaa tuolissaan.
”Mitä sä duunaat?!”
”Sori, tais olla rajumpi tuulenpuuska...” Ryan köhäisee nyrkkiinsä ”Onks meillä vielä pitkä matka, kartturi?”
”Ei, ja säätutkien mukaan olisi parasta kytkeä suojakilpi päälle, se suojaa konetta hiekanjyviltä.” Rosie toteaa ja tulee viereiselle penkille istumaan, Ryanin pidätellessä hengitystään. Hiirinainen kytkee napista päälle vihreänä loistavan suojakilven, sen läpi näkyvyys on ehkä huonompi, mutta hiekanjyvillä naarmutettua tuulilasia parempi. Hän tarkastelee vilkkuvaa tutkaa käsissään.
”Jos näkyvyys olis parempi, me varmaan nähtäis kone jo. Tän mukaan ei oo kyse kuin sadoista metreistä.”
Hiekkamyrsky sakenee heidän ympärillään, ja koneen ohjaus käy hankalammaksi. Ryan puristaa ohjaimia lujasti ja pitää koneen mahdollisimman vakaana.
”Me ei ikinä nähdä sitä alusta täällä! Törmätään siihen ennen kuin saadaan näköhavainto!” Mies puristaa leukojaan lujasti yhteen. Rosie havahtuu ja nousee penkistä. Horjuen hän juoksee koneen takaosaan ja palaa sitten takasin mukanaan erikoisen näköiset lasit.
”Ehkä paljaalla silmällä ei, mutta kokeillaan näitä! Nää on miinojen metsästykseen kehitetty. Löytävät metallin.”
Hiirinainen painaa lasit silmilleen ja käynnistää ne sankojen päällä olevasta painikkeesta. Samassa hänen näkökenttänsä muuttuu lähes yksiväriseksi. Ei kovin kaukana horisontissa hän näkee valkean hohteen.
”Alus on tuolla!” Hän osoittaa hohteen suuntaan.
Ryan kääntää heidän koneensa Rosien osoittamaan suuntaan.
”Saat ihan oikeesti heittää ajo-ohjeet pysähtymiseen asti. Täällä ei näe yhtään mitään.”
”Joo suoraan eteenpäin vain. Mä annan merkin, kun saat laskeutua.”
Ryan ajaa sokkona eteenpäin, jokainen aisti jännityksessä, odottaen merkkiä.
”Seis! Laskeudu!” Rosie nostaa lasit hetkeksi ohimolleen. Ja Ryan laskeutuu aluksella tömähtäen maahan. He nousevat ylös ja hiirinainen kaivaa aluksen varastoista heille kummallekin pienemmät versiot koneen suojakilven luovasta laitteesta. He kiinnittävät ne vyölleen ja kytkevät päälle ennen koneesta astumista. Ja heillä on heti ympärillään pienet voimakentät, jotka suojaavat myrskyltä. Ulkona he näkevät kadonneen aluksen, se on huomattavasti pienempi, se on rakennettu lähinnä vakoilua ajatellen ja sinne ei mahdu kuljettajan lisäksi kuin korkeintaan yksi matkustaja. Kokonsa vuoksi monet tutkat havaitsevat sitä huonommin. Kone on puoliksi hautautuneena hiekkaan, mutta muuten se näyttäisi olevan päällisin puolin kunnossa. He kaivavat reittinsä ovelle. Ryan yrittää riuhtaista ovea auki, mutta se ei liikahdakaan. Hän alkaa kaivaa asevyöstään kranaatteja.
”Parin tämmösen pitäs riittää...”
”Ei, senkin räjähde-addikti! Alus on armeijan omaisuutta, ja harvoja jäljelle jääneitä! Jos se on kunnossa, se pitää saada lennettyä takaisin tukikohtaan.”
”Miten ajattelit päästä koneen sisälle, jos kerran mitään ei saa rikkoa?”
Rosie vetää taskustaan pienen mikrosirun näköisen kortin. Hän pitää sitä avaruusaluksen lukon lähellä hetken, ja he selvästi kuulevat, kuinka lukko napsahtaa auki.
”Hätätilas näiden lukot vetää takalukkoon, varmuuden vuoksi. Tää kortti toimii yleisavaimena.”
”Näppärää...”
Ryan vetää oven auki ja ohjaamosta paljastuu tajuton pilotti. Rosie ottaa tätä nopeasti kädestä ja toteaa sydämen lyövän.
”Elossa, mutta tajuton. Meidän täytyy siirtää hänet pikaisesti toiseen alukseen.”
Ryan nostaa kevyempi rakenteisen miehen helposti hartioilleen ja kantaa ulos voimakentän turvin. Rosie istuu ohjaajan paikalle ja käy läpi jokaisen laatikon ja salalokeron, jotka hän tietää koneesta. Viimeisen lokeron uumenista paljastuu metallinen rasia. Rasiasta paljastuu holokamera, se nauhoittaa yllättävän hyvää hologrammikuvaa kokoisekseen laitteeksi. Hiirinainen tietää, että tästä laitteesta pilotti puhui, ennen kuin yhteys katkesi. Se ei missään nimessä saisi päätyä vääriin käsiin. Rosie piilottaa vaivihkaa rasian takaisin lokeroonsa. Ryan palaa takaisin.
”Myrsky alkaa meneen ohi. Nyt olis korkee aika singahtaa… Ennen kuin raadonsyöjät ilmaantuu maisemiin. Uskotko et tää kone vielä lentää?”
”Uskoisin niin, ulkoisia vaurioita ei näyttäisi olevan. Hiekka pehmensi laskua. Eikä täälläkään päällisin puolin vikoja näy… Kokeillaan.”
Rosie painelee tarpeelliset napit ja laittaa kytkimet oikeisiin asentoihin. Silti alus ei hörähdäkään. Hiirinainen näyttää hyvin pettyneeltä. Ryan miettii hetken, ennen kuin äkkiä varoittamatta läimäisee kojelautaa voimakkaasti. Alus käynnistyy yskäisten. Rosie nauraa ja pudistaa päätään.
”Väkivalta ei toimi kaikkiin laitteisiin, uskotko?”
”Hei! Sehän toimi eikö?” Ryan naurahtaa takaisin, mutta vakavoituu sitten äkisti. Hän katsoo ohi Rosien olkapään. Laantuvan hiekkamyrskyn keskeltä horisontista lähestyy avaruusaluksia, plutolaisia sellaisia.
”Meidän täytyy liueta täältä, NOPEESTI!”
Rosie kääntyy katsomaan taakseen ja hänen verensä tuntui pysähtyvän hetkeksi. Hän kääntyy nopeasti takaisin Ryanin puoleen, joka painelee valmiiksi jo erinäisiä nappeja ja kone alkaa kohota hitaasti takaisin ilmaan. Hiirimies seisoo maassa ja on jo kiinni pikkualuksen ovessa.
”Mä harhautan niitä, aja takaisin tukikohtaan, niin nopeesti kuin tästä koneesta lähtee!”
Ryan pamauttaa oven kiinni. Rosien kädet vapisevat, kun hän kiinnittää turvavyöt ylleen. Liivinsä vasemmasta rintataskusta hiirinainen kaivaa ruttuisen vanhan valokuvan. Hän suukottaa kuvaa hellästi, ennen kuin laittaa sen takaisin taskuunsa. Samassa kone on saavuttanut riittävän korkeuden ja hiirinainen vetää kaasun pohjaan. Alus syöksyy vauhdilla eteenpäin…
Ilta on hämärtynyt Detroitissa. Katuvalot syttyneet hiljalleen ja kaupunki on rauhoittunut viikonlopun viettoon. Läheisessä kahvilassa sulkemisaika lähestyy. Paikalla on vielä kaksi työntekijää, toinen pitkä vaalea nainen moppaa lattioita huolimattomasti yrittäen selkeästi päästä kotiin heti kun mahdollista. Lyhyttukkainen pisamanaamainen työntekijä puhdistelee rauhassa kahvikoneita. Nurkkapöydässä istuu edelleen yksi asiakas. Kumpikin kahvilan työntekijöistä on huomannut, että hän on istunut siinä yksin tunteja. Vaaleatukkainen myyjä menee toisen luo.
”Mikähän pulsu toiki on, ei oo ostanu sen yhden chai latten lisäksi mitään, ja kyhnöttää edelleen täällä.” Hän sähähtää lyhyttukkaiselle myyjälle huomaamattomasti. ”Mee sanoo sille, et me suljetaan. Hätistä se tiehensä.”
Lyhyttukkainen työntekijä pyöräyttää silmiään mielenosoituksellisesti, mutta menee yksinäisen asiakkaan luo.
”Anteeks tota…”
Ruskeaturkkinen kissanainen nostaa katseensa. Tilaamansa teen hän on juonut aikoja sitten. Käsissään hän pitelee valokuvaa, jonka kääntää samassa ympäri, kun huomaa häntä puhuteltavan.
Myyjätär on huomaavinaan silmien kiiltelevän. Hän näkee, ettei asiakas missään nimessä ole vailla yösijaa tai rahaa. Hän on siististi pukeutunut ja lievästi laittautunut. Täältä hän ei taatusti ole, kissan korvista ja hännästä päätellen, mutta kaikenlaista tulee nykyään vastaan.
”Niin?” Kissanainen kysyy hämillään ja myyjä hätkähtää muistaessaan asiansa.
”Me niinku oltais pian sulkemassa… Oot viimeinen asiakas…”
Kissanainen katsahtaa kelloa ja sitten ympärilleen.
”Ymmärrän… On siis parasta, että lähden…”
Myyjätär katsoo hetken kissanaista, yksinäisyys paistaa hänestä kauas. Yllättäen jopa itsensä hän kuulee äänensä ehdottavan:
”Mä voisin nopeesti tehdä vielä sulle toisen samanlaisen mukaan?”
Kissanainen hätkähtää ja hän katsoo kysyvästi myyjätärtä. Ennen kun hän edes ehtii vastaamaan, on kuuma maito jo kaadettu pahviseen mukiin ja mausteinen teesiirappi siihen perään, maitovaahto päälle ja kansi kiinni.
”Ole hyvä.”
Kissanainen hymyilee vienosti.
”Kiitos.”
Ovikello kilahtaa hänen takanaan, kun hän astuu viilenevään iltaan. Hän suuntaa askeleensa kohti vihreää moottoripyörää ja sen vieressä olevalle penkille. Hän istuu siihen ja nuuhkaisee juomaansa. Se lämmittää mukavasti pahvin läpi hänen käsiään.
”Eipä tarvii vielä palata siihen löyhkäävään linnakkeeseen…”
Hän on siemaisemassa juomaansa, kun jokin vilahtaa hänen ylitseen.
”Onko se… Marsilainen… vakoilualus...? Mitä se täällä tekee?”
Alus repii mukanaan talojen antenneja ja sähköjohtoja. Kissanainen kiinnittää huomiota, että koneen moottorit eivät pidä minkäänlaista ääntä.
”Sehän putoo!!”
Hän laskee nopeasti kupin penkille ja hyppää moottoripyörän satulaan. Hän pyöräyttää prätkän nopeasti ympäri ja lähtee vauhdilla seuraamaan putoavaa alusta.
Hiirinainen haistaa nenässään savun. Menee hetki ennen kuin hän saa silmiään auki. Päätäkin jomottaa, johonkin hän on sen lyönyt koneen iskeytyessä maahan. Tulta aluksen sisällä ei näy, mutta savua nousee hieman koelaudan rakosista. Rosie pitelee jyskyttävää ohimoaan. Hänen kätensä tuntee siinä jotain lämmintä ja märkää, varmaan verta. Aluksen polttoainesäiliöt olivat päässeet kuivaksi lähes heti Maan ilmakehään tultua. Loppu matkan hiirinainen oli parhaansa mukaan liitänyt konetta ja yrittänyt saada sen laskeutumaan mahdollisimman turvallisesti. Marsissa Ryan teki parhaansa harhauttaakseen, mutta plutolaiset lähtivät heti hänen peräänsä, ilmeisesti hekin tiesivät koneen sisältävän jotain tärkeää… Samassa hiirinainen valpastuu. Holokamera, onhan se kunnossa? Rosie avaa laatikon ja toteaa että rasia ei ole kärsinyt vaurioita. Hän huokaisee syvään ja nojaa takaisin tuoliinsa silmät kiinni.
Yhtäkkiä aluksen ikkunasta tulvii valoa. Hiirinaisen sydän jyskyttää lujasti ja hänen jokainen lihaksensa jännittyy. Hän hapuilee aluksen hätävara käsiasetta hiljaa sormenpäillään tunnustellen ohjauspöydän alta. Aluksen lasit ovat niin pienillä säröillä, ettei niiden läpi näe mitään. Ainoastaan taskulampun tapainen valo tunkeutuu lasinsäröjen läpi. Se näyttää tutkiskelevan konetta. Kaikki Rosien toiminta lakkaa hetkeksi, kun hän selvästi tuntee jonkun hypänneen koneen siivelle, askeleet lähestyvät ohjaamon säpäleisiä laseja. Tunkeilija potkaisee lopun lasista sisälle, se ropisee pieninä murusina ohjaamon lattialle. Samalla hetkellä hiirinainen saa aseen käteensä, mutta jo ennen kuin hän ehtii edes sitä lataamaan, jokin tarttuu häntä tiukasti ranteesta ja vääntää aseen pois sen otteesta.
”Tälläkö meinasit selvitä? No, ehkä jos olisit ollut hieman nopeempi liikkeissäs…” Kyyninen naisääni kysyy pimeydestä. Rosie pyristelee kättään irti ja puree hammasta tiukasti yhteen peloissaan. Tunkeilija suuntaa valon suoraa häneen päin. Hiirinainen ei näe mitään, hänen silmänsä eivät ole tottuneet kirkkaaseen valoon, hän painaa ne tiukasti kiinni. Luomien läpi on aistittavissa, kun valo yhtäkkiä ei enää osoitakaan suoraan häneen, vaan on asetettu viistoon heistä kummastakin.
”Aika häijy kuhmu sulla. Käviks muuten pahasti?”
Hiirinaisen silmät räpsähtävät auki silkasta hämmennyksestä. Hän katsoo tunkeilijaa ja nyt näkee ruskeaturkkisen kissanaisen.
”Ceresläinen!”
”Dodi, eli järki pelaa, ei mitään hätää…” kissanainen hymähtää virnistäen.
Rosie yrittää peruuttaa kauemmas löytäjästään.
”Hei, ei mitää hätää!” Kissanainen nostaa kätensä ilmaan osoittaakseen aseettomuutensa. ”Sun onneksi satun oleen hyvien puolella!”
”Kyl mä tiiän että te ceresläiset pelaatte plutolaisten pussiin…”
”Mähän en niitä haisevia silakoita auta...”
Syntyy pohdiskeleva hiljaisuus. Kissanainen ymmärtää tarvitsevansa enemmän todistelua.
”Et voi olla tietämättä Marsin prätkähiiriä? Mä oon itseasias niiden frendi. Tiiän missä ne hengailee Chicagossa. Voisin auttaa sut sinne, ne keksii kyllä kuinka pääset takas himaan.”
Rosien leuka loksahtaa auki.
”Siis sä tunnet oikeesti prätkähiiret?”
Kissanainen käy kaivamassa prätkänsä ensiapulaukusta tarpeita hiirinaisen otsan puhdistamiseen.
”Niinhän mä sanoin. Ollaan toisinaan tungettu kapuloita samojen rattaiden väliin, niin sanoakseni.” Hän myhähtää ja painaa sitten puhdistusaineella kostutetun harson Rosien otsalle. Tämä ynähtää hieman kivusta.
”Parempi. Tää haava ei oo iso, mut toi kuhmu kyl saattaa jomotella pidempään...”
”Kiitti… Mä oon muuten Rosie.”
”Krista.” Kissanainen ojentaa kätensä. Rosie tarttuu siihen ja Krista vetää hänet varovasti ylös. ”Eihän huimaa tai mitään?”
”Ei, mä oon aika okei…”
”Hyvä. Koska meidän pitää lähtee täältä.” Krista pälyilee olkapäänsä yli. ”En oikein usko, että Tahkolta jäi huomaamatta marsilaisalus Detroitin mailla… Enkä mä haluu olla paikalla, kun Ykkönen tulee miehiensä kans paikalle.”
Krista hyppää alas maahan ja Rosie on jo kömpimässä ulos aluksen rikotusta ikkunasta, kun hän yhtäkkiä muistaa holokameran. Hän kääntyy kannoillaan ja ottaa metallilaatikon lokerosta. Hiirinainen kapuaa ulos ikkunasta, koneen siivelle. Hetken mietittyään hän huikkaa Kristalle ja tiputtaa laatikon hänelle, ennen kuin itse kapuaa alas. Heti jalkauduttuaan hän ottaa laatikon takaisin haltuunsa ja pitelee sitä tiukasti sylissään. Vasta alhaalla Rosie huomaa kauhukseen Kristan menopelin. Hän jää tuijottamaan moottoripyörää lasittuneesti.
”Ooks ok? Rupesko pääs heittää?” Krista kysyy huolestuneena.
”Ei ei.. Oon mä ok. Mä en vaan oikein oo sinut kakspyörästen kanssa...”
”Ai. No ehkä tää helpottaa sun oloas..” Kissanainen painaa napista ja samassa moottoripyörä tekee vierelleen sivuvaunun.
”Näppärää!”
”Eiks vaan! Prätkiksillä on Chicagossa semmonen kaveri kuin Santtu. Törkeen kova mekaanikko. Tää on ihan sen tekosia. Mut nyt kyytiin siitä. Meidän pitää mennä nyysiin sulle kulkupeli… Tahkon varastoista varmaan joutaa…”
”Ai, etkö sä tuukkaan mun mukaan?” Rosie kysyy äänessään syvä pettymys, mutta myös jännitys.
”En mä oikein voi…” Kun hiirinainen on tukevasti sivuvaunussa istumassa Krista painaa kaasua ja naurahtaa sitten. ”Jos yhtään pomoani tunnen niin pari tuntia ja mun pitää olla ”tutkimassa Detroitiin pudonnutta marsilaisalusta”.”
Rosiekin purskahtaa pieneen jännityksen sekaiseen nauruun, kun hän puristaa sivuvaunun reunoja niin lujaa kuin käsistä lähtee.
Perillä Tahkon rakennuksessa, Krista ajoi moottoripyöränsä huomaamattomaan nurkkaan. Rosie hypähti pois sivuvaunusta ja kyykistyi moottoripyörän viereen piiloon. Kristan ohjeistuksella he välttelivät jokaisen valvontakameran matkalla Kristan huoneeseen. Saatuaan oven kiinni ja takalukkoon Rosien takana kissanainen huokaisee syvään.
”Meillä ei oo paljon aikaa. Sut pitää saada takaisin matkaan, ennen kun Tahko laittaa Rantakytät liikekannalle…”
Rosie puristaa laatikkoa sylissään kovasti, kun Krista etsii varastoistaan karttaa. Samassa oveen koputetaan. Naiset säpsähtävät ja jäätyvät paikoilleen. Oven takaa kuuluu uusi koputus.
”Piiloudu, vaikka tonne mun vaatekomeroon.” Krista sihahtaa hiljaa ja osoittaa raollaan repsottavia kaapinovia. Rosia kömpii komeroon vaatteiden taakse ja jää odottamaan jännittyneenä. Kissanainen heittää aamutakin päälleen ja hapsottaa hiuksiaan, näyttääkseen, että hän olisi ollut nukkumassa. Hän avaa koputtajalle oven, takaa paljastuu Ykkönen.
”Mitä ihmettä te mesootte, tähän aikaan yöstä?” Krista on haukottelevinaan ja hieroo silmiään.
”On tapahtunut jotain. Pomon toimistoon välittömästi.”
”Kai mä sit puen päälleni…” Krista sulkee oven ja lukitsee sen uudelleen. Rosie kurkkaa komeron ovesta.
”Lähtikö se?”
”Toistaseks. Mun pitää käydä näyttääs naamaani pomon juttusilla. Pysy piilossa sen aikaa, okei?”
”Okei… tuu pian takasin.”
Rosie ahtautuu takaisin kaappiin ja Krista heittää aamutakin takaisin sängylle. Hän lähtee Ykkösen perään ja sulkee oven huolellisesti takanaan.
Tahkon toimistossa on heidän lisäkseen monia muita herätettyjä rantakyttiä. Tahko on itsekin vielä karmeassa keltaisessa kalankuvin koristellussa pyjamassaan. Tämä kertoo kaikille, että Detroitin alueelle on pudonnut pieni marsilaisalus, ja Plutosta on tullut käsky ottaa kiinni aluksen ohjaaja ja takavarikoida kaikki, mitä koneesta vain suinkin löytyy. Heillä on tiedossaan, että marsilaiset ovat voineet saada käsiinsä jotain tärkeää. Krista pohtii hiljaa mielessään ja muistaa Rosien varjeleman metallilaatikon. Kaikki plutolaiset Maassa ovat saaneet samat ohjeistukset ottaa marsilainen kiinni, elävänä tai kuolleena. Ja Tahko olettaa, että tehtävässä onnistunut varmasti palkitaan ruhtinaallisesti.
Krista yrittää olla parhaansa mukaan rento, kun hän palaa omaan huoneeseensa Rosien luo. Kun ovi on varmasti lukossa ja käytävän äänet ovat kaikonneet kauemmaksi Krista menee lähemmäs komeroa ja kuiskaa Rosielle.
”Okei reitti selvä.”
”Luojan kiitos. Jos mun olis pitänyt vielä kauemmankin aikaa tuola olla, niin mun selkä olis varmaan katkennut… Mitä sulle sanottiin?”
”Mun pitäs mennä tutkimaan Rantakyttien mukana sitä sun alusta. Kuulemma pomo on saanut oikein Plutosta asti käskyn ottaa sut kiinni…” Krista huokaisee ja osoittaa Rosien laatikkoa ”Ja kerätä kaikki mitä ikinä sä kannatkin mukanas…”.
Rosien ilme on syvästi järkyttynyt.
”Mun on mentävä pian Chicagoon! Ne haisevat turskat ei saa saada tätä!”
Krista miettii hetken ja hieroo leukaansa.
”Mä vähän pahoin pelkään, ettei se onnistu. Tahko on laittanut varmasti kaikki kykenevät vahtimaan Chicagoon menevää liikennettä, kun sekin tietää hiirien olevan siellä… Ja vähän pahoin pelkään, että Leipis tekee kaikkensa sun nappaamiseksi myös sielä päässä… Kuulemma kaikki plutolaiset on saaneet ohjeet sun kiinniottamiseksi… Ja ”voittaja” palkitaan…”
Rosie kalpenee pelosta Kristan pohtimisen aikana. Hän puristaa laatikkoa entistä tiukemmin sylissään.
”Mitäs nyt sitten? En mä voi täälläkään kauaa piileksiä…”
”Joo, et todellakaan. Siinä kärsis meidän virheistä vielä turhan moni muu…” Krista huokaisee ja levittää kartan pöydälle. Hän katselee sitä intensiivisesti, kunnes hänen katseensa kirkastuu.
”Totta kai! Mä tiiän mitä sä teet!” Krista säntää kaatamaan kynäpurkin laatikoston päältä ympäri ja hätäisesti etsii toimivaa kynää.
”Mitä ihmettä, jos saan kysyä?” Rosie yrittää katsoa riehuvan kissanaisen olkapään yli. Krista ympyröi kartasta paikan, ja sitten vetää viivaa tietä pitkin, jota hän ilmeisesti suosittelee hiirinaista käyttämään.
”Tää tie vie Montanaan, Silver Moonin tilalle. Tahko oli aikeissa ryöstää ton tilan, sillon kun mä tulin maahan. Paljastukin että ton tilan omistaja on hiirten kaveri. Mä ymmärsin, että siellä itseasiassa asuu nuori marsilaistyttö. Ne auttaa sua!”
Rosie katsoo karttaa hieman epäillen.
”Ihan törkeen pitkä matka… Tossahan menee toista vuorokautta.”
”Tiiän, mut se on ainoa keino. Ja sun on pakko kiertää Michigan järven toiselta puolelta, vaikka siitä tuleekin muutama tunti lisää ajettavaa, muuten sä et pääse välttään Chicagoa, etkä Leipistä…”
Rosie katsoo karttaa hetken.
”Eikai siinä... Eikun baanalle sitten vaan…”
”Hyvä että ollaan samaa mieltä… Enää katsellaan sulle neljä pyörää sisältävä ajokki…”
Krista käärii kartan takaisin kokoon ja ojentaa sen hiirinaiselle, joka laittaa sen varmasti rintataskuunsa. Ovensuusta Krista varmistuu, ettei käytävässä enää ole ketään. He palaavat kellarikerroksen autohalliin samaa reittiä kuin tullessa. Krista kurkkii käyttämättömien rantakyttien kotteroihin.
”Mä oon varma et joku ei oo muistanut ottaa avaimia…”
Rosie hymähtää ja istahtaa lähimmän kotteron kyytiin. Hetken säädettyään hän on saanut auton virtajohdot näkyville. Krista palaa hänen luokseen ja naurahtaa.
”Empä olis uskonu, et sinä, kiltti marsilaisneito, osaat varastaa auton.”
”Vaikkei musta kentällä hirveesti apua ehkä olekaan, niin osaan mäkin tempun tai pari…” Samassa Rosie on saanut oikeat johdot tekemään kipinää keskenään ja kottero hörähtää käyntiin. Rosie vetää oven kiinni.
”Nyt sit lappu lattiaan, äläkä mielummin pidä turhia pysähdyksiä. Vaikka sillä mun piirtämällä reitillä ei pitäs majailla yhtään plutolaista, niin siihen ei kannata tuudittautua…”
”Tiedän. Kiitos kaikesta, Krista!”
”Joo, vie terveisiä!” Krista iskee silmää, Rosie naurahtaa ja lähtee sitten sutien kohti pitkää ajomatkaansa.
Tanya kääntyy sadannen tuhannen kerran sängyllään kyljeltä toiselle ja vilkaisee yöpöydällä olevaa radiokelloa. Sen numerot näyttävät puolta kahta aamuyöllä ja hiirityttö voihkaisee turhautuneena ja nousee istumaan sängyllään.
Hän oli laskenut lampaita, käynyt ulkona kävelemässä ja juonut varmaan litran verran kaakaota, mutta uni ei vain löytänyt häntä tänä yönä. Hiirityttöä oli vaivannut iltapäivästä asti outo levottomuus siitä, että jotain oli tapahtumassa tai tulossa, eikä se levottomuuden tunne näköjään sallinut hänen nukahtamistaan.
Yhtäkkiä hiiritytön korvat tavoittavat oudon äänen, ikkunasta vastapäiseen seinään heijastui kaksi valopistettä, jotka kasvavat kasvamistaan. Joku ajoneuvo lähestyy tilaa, eikä mitenkään hiljaista vauhtia.
Tanya syöksyy ikkunaan ja ehtii juuri nähdä nelipyöräisen rantamaasturin, joka ajaa suoraan pihan läpi avoimesta heinäladosta sisään.
Rosie säpsähtää hereille, kun hänen päänsä osuu auton rattiin pehmeän törmäyksen jälkeen. Ranta-maasturi yskähtää pari kertaa ja sammuu sitten. Polttoaine oli loppunut.
Hetken hiirinaisella kestää tajuta missä hän on ja mitä luultavammin on tapahtunut. Hän on isossa rakennuksesssa, auton sisus täynnä heiniä ja jostain etäältä kuuluu koiran haukkumista.
Rosie hyppää autosta ulos kuullessaan ulkoa juoksuaskelia ja suojaa käsillään silmiään, kun kaksi taskulampun valokeilaa osuu hänen kasvoihinsa.
"Jessus, tyttö. Olin vähällä ampua sulle korvalävistyksen" kuuluu naisen ääni ja valokeilat väistyvät vähän. "Tuollaista ajokkia ei tekis enää mieli nähdä, mut sä et taida olla Teuvo Tahkon uus sihteeri tai mitään..."
Rosie laskee kädet alemmas ja huomaa edessään kaksi ihmisnaista ja osittain haulikkoa pitävän naisen takana itseään nuoremman hiiritytön.
"Mä... tarvin turvapaikkaa... Krista sanoi, että tänne voi tulla.." hiirinainen sopertaa lievästi peloissaan. "Onks tää Silver Moon..?"
Naiset hymyilevät.
"Oikees osoittees oot, muru. Mistäs tuut?" haulikkoa pitävä nainen naurahtaa ja poistaa aseesta patruunat.
"Taidetaan jättää kysely aamuun" nuorempi hiirityttö sanoo ja astuu lähemmäs. "Sä oot tainnu tulla pitkän matkan."
"Juu, melkein yhtä soittoa Detroitista..." Rosie mutisee ja tuntee, miten jalat ovat pettää alta silkasta huojennuksesta.
Hän on perillä ja ainakin toistaiseksi turvassa.
Anette ja Tanya taluttavat hiirinaisen sisälle ja istuttavat sohvalle.
Lexie kävelee suoraan keittiöön ja tuo Rosielle muutaman iltapalalta yli jääneen ja jäähtyneen lämpimän voileivän ja ison lasin maitoa.
"Pistä poskees vaan, taidat olla sen tarpeessa" nainen naurahtaa lämpimästi. "Mä oon Lexie, tässä ovat Anette.." nainen osoittaa vaaleaa ihmisnaista. "Ja Tanya" käsi osoittaa hiiritytön suuntaan.
"Mä oon Rosie... ja… tuota... mä..." voileivän jämät tipahtavat käsistä lattialle, kun hiirinainen rojahtaa sohvan selkänojaa vasten ja alkaa tuhista umpiunessa.
Anette ja Lexie tarttuvat hiirinaiseen ja asettavat tämän parempaan asentoon sohvalle.
"Nukkukoot siinä, kysellään loput, kun hän herää" Lexie sanoo hiljaa. "Anette, käy vetämässä se kottero ulos ladosta, ettei sen lämmin moottori sytytä heiniä tuleen. Vaihdetaan me hänelle jotain mukavampaa päälle ja mennään sitten nukkumaan."
Tanya käy äkkiä huoneessaan ja tulee takaisin väljä ja hänelle hieman liian iso tunikapaita mukanaan. Se välttäisi varmasti yöpaitana tämän kerran. Lexie on jo varovasti riisunut hiirinaiselta tämän reissussa rähjääntyneet liivin ja paidan. Tanyan avulla he pukevat tunikapaidan hänen päälleen ja kiskovat pölyiset housut hänen jalastaan. Lexie vielä loppusilaukseksi heittää lämpimän viltin hiirinaisen päälle. Tanya nostaa Rosien astiat ja vie niitä tiskikoneeseen. Lexie seuraa häntä keittiöön ja sulkee olohuoneeseen vievän oven perässään. Anettekin palaa takaisin sisälle.
”On neidillä tainnut uni jäädä vähemmälle… Nukkuu kuin tukki…” Lexie myhähtää.
”No on… Harvemmin kukaan nukahtaa yhtäkkiä noin syvään… Ainakaan kesken lauseen…” Tanya jatkaa pohtimista ja samalla kippaa Rosielta jääneet leivänreunat tasapuolisesti koirien ruokakippoihin.
”Joo. Ja mitä minä pohdin, miksi se Detroitin Krista opasti hänet tänne. Miksei suoraan prätkähiirten ja Santun luo Chicagoon? Matka olisi ollut murto-osan siitä mitä hänen ajomatkansa tänne…”
Tanya pohtii hiljaa mystistä laatikkoa, mitä Rosie kantoi tiukasti mukanaan sisälle. Jokin siinä sai hänen vaistonsa heräämään. Varoittamatta Lexie laskee kätensä Tanyan harteille.
”Mutta jospa me otettaisiin mallia tästä meidän vieraastamme ja painuisimme kaikki muutkin takaisin pehkuihin?”
Anette haukottelee makeasti.
”Joo… Jokunen tunti ja pitäs olla virkeena tallihommis…”
”Jatketaan kuulusteluja huomenna.”
Chicagossa tulostaululla hiiret ovat amerikkalaista jalkapallo-matsin katseltuaan innostuneet itsekin pelaamaan. Moto rynnii eteenpäin, vaikka Vinski ja Turbo kumpikin roikkuivat hänen hartioillaan. Peli on äitymässä vahvasti väkivaltaisempaan suuntaan, kun yhtäkkiä jätkien kunnostetusta avaruusaluksen radiosta kuuluu kutsu:
”Hei, Vinkulelu! Avaatko ovet, että rakas serkkusi pääsee laskeutumaan?”
Turbo ja Moto katsahtavat ensin Vinskiä ja sitten toisiaan ja purskahtavat räkänauruun.
”Toi oli uus.” Moto nauraa samalla kun painaa tulostauluun rakennetun laskeutumisalustan portit aukenemaan.
”Joo, pitää varmasti ottaa käyttöön.” Turbo hymähtää.
”Heko heko..” Vinski murahtaa ja istuu radion ääreen. Hän ottaa kapulan käteensä ja painaa napin pohjaan ”Kiva kuulla sustakin, Rimpula..”
Ryanin alus laskeutuu hallitusti tulostauluun ja portit suljetaan perässä.
”Sehän on serkkuni moottoriturpa, ilmielävänä!” Ryan hyppää ulos ja rutistaa Vinskiä tarpeettoman kovaa. Heikompi olisi mahdollisesti jo litistynyt.
Ryan ja Vinski ovat serkuksiksi huomattavan saman näköiset. He voisivat hyvin mennä veljeksistä. Ryan on Vinskiä hieman pidempi, ei ihan Moton luokkaa, muttei paljon lyhyempikään. Hänellä myös kasvaa päässä hyvin vaaleaa hopean taittavaa hiusta, joka on ajeltu käytännöllisesti lyhyeksi siiliksi. Sotavuosista muistoksi on jäänyt vasemman silmäkulman yli kulkeva arpi.
Jälleennäkemisen riemu on rajaton ja Ryanin suorittaman kirppurallin jälkeen, Vinskin kampatessa, he päätyvät painimaan lattialle. Kumpikin on päätynyt lukkoasetelmiin, kun Moto ja Turbo rohkenevat kysyä tulokkaasta.
”Tää on Ryan, mun serkku. Äidit on siskoksia.” Vinski haukkoo henkeä, kun he nousevat ylös maasta.
”Oltii pienenä melkein kuin veljeksiä.”
”Mikäs sut tänne tuo näin varoittamatta?” Turbo hymähtää.
”Jees, yleensä avaruusalukset mäsähtää tänne tuli perseen alla.” Moto säestää ja taputtaa marsilaisaluksen kylkeä.
Ryanin ilme synkistyy sekunneissa.
”Maahan putos eilen meidän pieni vakoilu alus… Me oltiin pelastaas sitä vehjettä eilen plutolaisten evistä, kun tuli äkkilähtö…” Ryan huokaisee ja pudistaa päätään ”Fisut lähti Rosien perään…”
”Rosie? Joku neitokainen?” Vinski virnuilee serkulleen.
”Viestikomppanjan kersantti…” Ryan virnistää, kunnes vakavoituu taas ”Loistava mitä tulee koneisiin ja vekottimiin… Mutta jos saa sanoa niin aika onneton se on kentällä…”
Ryan läimäisee itseään otsaan.
”Mun olis pitäny ymmärtää nousta itse sen aluksen puikkoihin…”
”Heeei hei hei! Eipäs nyt mitään itsesyyttelyä...” Moto laskee kätensä tulokkaan hartioille.
”Nii. Onks teillä haisu mihin se alus putos?” Turbo kysyy.
”Pelkäämpä että ei…” Ryan pudistaa päätään ”Viimeiset havainnot päättyy Maan ilmakehään. Luulen että Rosie tähtäs tänne teidän huudeille Chicagoon, mutta sitä alusta aikaisemmin lentänyt arveli, että löpö tais loppua ennen lopullista määränpäätä…”
Vinski hyppää moottoripyöränsä selkään.
”Ei kai se auta, kun lähtee sit vaan etsimää.”
Moto ja Turbo seuraavat Vinskin esimerkkiä ja hyppäävät satulaan. Ryan ottaa oman prätkänsä aluksesta. Yhdessä tuumin he hyppäävät alas tulostaululta ja lähtevät kiertämään Chicagoa.
Aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta ja on nyt siirtynyt sellaiseen kulmaan, josta paistaa suoraan matkastaan väsyneen hiirineitokaisen silmille. Hän yrittää epätoivoisesti nukahtaa uudelleen ja kääntää kylkeään sohvalla. Vasta sitten hän havahtuu missä on. Rosie nousee salamana istumaan. Katsahtaessaan kelloa hänen on pakko hieraista silmiään uudemman kerran, kun näkee viisarien tikittävän iltapäivää. Viereisestä huoneesta kuuluu vaitonaista keskustelua. Rosie muistelee edellisen yön tapahtumia ja yllättäen hänen mielensä valtaa hävetys yllättävästä nukahtamisestaan. Toisaalta hän on erittäin kiitollinen, että naiset nähtävästi luottavat siihen, ettei hän ole pahalla asialla. Samassa hiirinainen hätkähtää, kun ovelta kuuluu vieno koputus.
”Huomenta. Ajattelin kurkata, olisitko jo hereillä. Täällä olisi ruokaa, jos maistuu?” Tanya kurkkaa ovenraosta.
”H-huomenta! Maistuu kyllä, kiitos!” Rosie hypähtää ylös ja huomaa olevansa housuton. Hän kiskoo tunikaa päällään alaspäin punastellen ja huomaa, ettei paitakaan ole hänen ”Öö… Mitä mun vaatteille on tapahtunu?”
”Le-lexie ajatteli, et sun on varmaan mukavampi nukkua ilman ajovarusteita… Ne oli niin likaiset, että pistettiin pyykkiin, mut älä huoli! Saat ne pian takas!”
Rosie säpsähtää toden teolla.
”Tavarat taskuissa! Ei kai ne…?!”
”Ei hätää! Mä tyhjäsin tavarat taskuista tähän ennen kuin laitoin koneen päälle” Tanya ojentaa Rosielle pienen muovikorin. Tämä käy korin sisällön ahnaasti läpi. Hän löytää holokameran ja puristaa sitä tiukasti kädessään, mutta jatkaa kaivamista. Hän huokaisee syvään löytäessään rypistyneen valokuvan. Hän puristaa sen rintaansa vasten ennen kuin laskee sen kuvapuoli alaspäin sohvapöydälle. Tanya huomaa Rosien huojentuneen ja ojentaa Rosielle vielä väljät collegehousut lainattavaksi.
”Tuu nyt syömään. Anette sai just ruuan valmiiksi… Se ei oo kyl hodareita ja kotikaljaa, mut toivottavasti tykkäät lasagnesta.”
”Hodareita ja kotikaljaa? Oon tainnut joskus kuullut niistä...”
”Veljet Chicagossa ei muuta taida syödäkään…” Tanya naurahtaa.
”Aijaa…” Rosie myhäilee hieman poissaolevasti ennen kuin säpsähtää takaisin todellisuuteen ja seuraa Tanyaa keittiöön ”Mutta mikä tahansa kuulostaa tosi hyvältä!”
Lexie odottaa heitä keittiössä ja selailee päivän lehteä juoden päiväkahviaan.
”Huomenta unikeko! Parempi ja pirteämpi olo?” Nainen virnistää kahvikuppinsa yli.
”Kyllä, kiitos.” Rosie punastelee ja sutaisee irtonaisen hiussuortuvan korvansa taakse.
Anette laskee vieraalle täyden lautasellisen ruokaa valmiiksi pöytään.
”Rasvaista ja ravitsevaa! Iske kimppuun vaan” Hän hymyilee lämpimästi. ”Mun täytyy mennä. Näyttää siltä, että kohta voi ukkostaa. Pitää varmaan hakea hevoset sisälle. Nähdään myöhemmin!”
Tanya heilauttaa kättään.
”Näkyillään.”
Rosie istuu pöytään ja maistaa varovasti ensimmäisen haarukallisen lasagnea. Se oli herkullista ja hiirinainen alkoi syödä lautasta tyhjäksi hyvällä ruokahalulla. Haarukallisten välissä hän vilkuilee varovasti ympärilleen ja ikkunasta ulos.
”Missä mä oikeestaan oon? Mikä tää paikka on? Yöllä ei varsinaisesti ollut valoa mihinkää maisemien ihailuun…” Hän saa lopulta kysytyksi. Lexie sulkee lehden edessään.
”Oot Montanassa, lähellä Kalliovuoria. Täällä on oikeestaan vain isoja rancheja, viljelyalueita ja karjapaimenia. Tää mun tila on hevostila, jossa on myös ratsastuskoulu syksystä kevääseen.”
”Vai hevosia…” Hiirinainen hämmästelee ”Oon joskus nähnyt niitä Maan satelliitti kanavilta.”
Lexie myhähtää.
”No, nyt Tanya voi näyttää millasia ne on ihan omin silmin nähtynä.” Hän kääntyy Tanyan puoleen. ”Mun täytyy lähteä asioille, meen maatalouskauppaan neuvottelemaan tuontirehun hinnasta syksyä ajatellen. Nähdään illallisella.”
”Okei, me pidetään talo pystyssä.”
”Parempi olis…” Lexie vinkkaa leikkisästi silmää hiiritytölle ”Moikka!”
Lexienkin poistuttua huoneeseen laskeutui lyhyeksi aikaa pieni hiljaisuus. Tanya kerää Rosien tyhjät astiat tiskikoneeseen.
”Nooo…. Mitä Kristalle kuuluu Detroitiin?” Hiirityttö virnistää.
Kysymys yllättää Rosien, mutta hän vastaa siihen nopeasti.
”Ei kai sille mitään kummempia…” Rosie hymähtää ”En kyllä todellakaan tiedä mitä olis tapahtunu, jos Krista ei olis ollut yksin kylillä silloin, kun tömähdin maahan…”
Tanya istuu nopeasti takaisin pöytään, vastapäätä Rosieta.
”Siis sä putosit Detroittiin?” Hän nojautuu eteenpäin. ”Mikset sä sit ajanut suoraan veljien ja Santun luo Chicagoon? Sehän on paljon lähempänäkin?”
Rosie nojaa synkkänä käsiinsä.
”Krista kiikutti mut sen plutolaispomon mestoille, hetkeksi piiloon omaan huoneeseensa… Krista joutui käymään pikapalaverissa ja kuuli, että koko maan plutolaiset on mun perässä… ja vielä palkkion toivossa… Krista käski mut tähän suuntaan, koska tässä välillä ei pitäs majailevan yhtään plutolaista. Krista epäili, että Chicagossa mua varmaan oltais osattu jo odottaa…”
Tanya tuijottaa vierasta hämmentyneenä.
”Mitä ihmettä sä teit? Jotain niiden kannalta ikävää Marsissa vai? Eihän ne limalohet muuten näkis tuollasta vaivaa…”
”Varsinaisesti en minä… Odotahan…” Rosie kipaisee nopeasti takaisin olohuoneeseen ja poimii tavaroidensa joukosta holokameran. Hän palaa takaisin keittiöön ja laskee sen pöydälle Tanyan eteen ”Tiedustelukomppanjan kone oli ollut vakoilemassa plutolaisia ja ne otti radiolla yhteyttä päämajaan… Niiden kone katos hiekkamyrskyyn ja mä lähdin yhden Ryanin kanssa pelastaan tätä… Ei ne mua kaipaa, ne etsivät tätä” Hän napauttaa konetta pari kertaa sormellaan.
”Mikä se on?” Tanya katsoo ensin laatikkoa ja sitten Rosieta kysyvästi.
”Se on holokamera. Sillä voidaan kuvata kolmeuloitteista videota.” Rosie nojaa taaksepäin ja vetää kätensä puuskaan. ”Eikä mulla oo hajuakaan mitä toi laite sisältää…” Hän huokaisee.
”Haluatko katsoa nyt? Mä voin kyllä mennä ulos…”
Rosie pudistaa päätään.
”En pysty... Yritin matkalla taukopaikalla kerran katsoa, mutta vehkeestä on todennäköisesti virta lopussa…”
Tanya poimii laitteen käteensä ja pyörittää sitä varovasti käsissään.
”Toihan näyttää ihan… Oota hetki!” Tanya kiirehtii Lexien toimistoon ja tulee pian takaisin ipadin laturin kanssa. ”Eihän kokeilu, mitään maksa?”
Rosie katsoo Tanyaa silmät pyöreänä ja hakee hetken sanojaan.
”E-ei kai…” Hän ottaa johdon käsiinsä ja sen pää napsahtaa kiinni kameraan, ihan kuin johto kuuluisi sille. ”Uskomatonta!!” Hän hihkaisee ja painaa töpselin kiinni seinään. Kamera alkaa latautua, hitaasti mutta varmasti.
He seuraavat hetken kameran latautumista.
”Ilmeisesti tuo laturi ja muuntaja ei käräytä mitään..?” Tanya kysyy.
Rosie huokaisee syvään.
”Siltä näyttäisi. Tosin taitaa kestää, ennen kuin se suostuu edes käynnistymään.”
”Käydäänkö ulkona odotellessa?”
”Mikäs siinä…” Rosie huokaisee uudelleen, kunnes innostuu yhtäkkiä ”Saanko nähdä nyt niitä hevosia?!”
Tanya naurahtaa.
”Toki! Tuu perässä.”
Hiirityttö ohjastaa Rosien ulos ja he kävelevät poispäin pihasta, tien vieressä olevan ison aitauksen luo. Tanya vislaa kimakasti ja saa heti vastaukseksi hevosten hirnuntaa.
”Tämä on Pascal” Tanya esittelee heitä kohti laukkaavan ison hevosen. ”Se tulee moikkaamaan.”
”Hurjaa…” Rosie kömpii Tanyan perässä aitaukseen ja lähestyy hevosta hyvin varovaisesti. ”Ne ovat paljon isompia kuin telkkarissa…”
”Joo… Mäkin pelkäsin, että Pascal syö mut, kun se ekan kerran tuli katsomaan, kuka mä oon…” Tanya nauraa nolona ja silittää hevosen kaulaa ”Mut hevoset ei oo lihansyöjiä…”
Rosie kikattaa tyttömäisesti, pieni hermostus äänessään. Hän ojentaa kätensä varovasti koskettaakseen hevosen turpaa. Pascal hörähtää ja hamuaa turvallaan Rosien kättä, makupaloja etsien.
”Anna sille tämä.” Tanya ojentaa Rosielle pienen palan leipää.
”Okei…” Hiirinainen ottaa leivänpalan vastaan ja ennen kuin hän ehtii sitä kunnolla hevoselle edes tarjoamaan, oli Pascal imaissut sen syvälle turpaansa.
”Melkoinen ahmatti!” Rosie kikattaa.
”Joo. Ja aina herkkujen perässä.” Tanya virnistää ”Tiesitkö, että hevosilla voi ratsastaa? Vähän samaan tyyliin kuin prätkillä.”
Rosie katsoo ensin Tanyaa ja sitten Pascalia.
”Mä en oo kovin kaksinen motskarikuski…” Hän pudistaa päätään.
”Mieti asiaa, mikään pakko ei se ei täällä ole, mutta ei se kovin kamalaa ole” Hiirityttö hymyilee.
Chicagossa hiiret ovat kiertäneet kaupungin joka kolkan. Päivä on jo pitkällä ja Ryania painaa syvä huoli hiirineitokaisesta. Häntä turhauttaa kovin, ettei hypännyt itse pienemmän aluksen puikkoihin.
”Heihei! Älä syytä ittees!” Moto taputtaa Ryanin olkapäätä.
”Nii, ethän sä voinu tietää plutolaisten yrittävän sen perään…” Turbo yrittää lohduttaa.
”Niin kai…” Ryan huokaisee tuskastuneena syvään ”Mihis sitte?”
”Mä ehdottaisin et suunnataan lällylahnan tiluksille. Käydää ravistaas tiedot irti siitä iilimadosta!” Vinskin keho kerää adrenaliinia pelkästään tilanteen haaveilusta.
”Nono, Vinsentti! Täs pitää toimia hiiren hiljaa. Voihan olla, ettei Leipis oo vielä kuullu pudonneesta Marsilaiskoneesta…” Turbo toppuuttelee ja nostaa lasejaan paremmin nenälle.
”No onks sitte parempia ideoita?” Vinski mutisee tympääntyneenä, kun hyvät painimatsit menivät sivu suun.
Turbo virnistää vastaukseksi.
”Sä et taida perustaa tästä, mut taitaa olla parempi et jää salakuuntelu-hommiksi.”
”Ou-man…” Valkoinen hiiri parahtaa ”Mikä nynnyily operaatio tästä tehdään?”
”Turbo on oikees, Vinski. Mitä huomaamattomammin saadaan Rosie takas, sen parempi.” Ryan nojaa moottoripyöränsä sarviin ”Plutolaiset lähti sen perään niin innokkaasti, että tasan eivät jätä jahtaamista sen takii, et kone sattu tippumaan maahan…”
”Niin kai sitten…”
Turbo pyöräyttää moottoripyöränsä ympäri.
”Sit eiku seuratkaa.”
Muut pyöräyttävät myös prätkänsä takaisin tulosuuntaan ja lähtevät seuraamaan Turboa kohti Leipäjuuston tornia. He ajavat seinää ylös tornia vastapäätä sijaitsevan kerrostalon katolle.
Moto ampuu Leipäjuuston toimiston ikkunaan salakuuntelulaitteen. Ja säätää äänen kuulumaan prätkänsä radiosta. Turbo kiikaroi ikkunaa kypäränsä avulla. Leipäjuustolla on parasta aikaa videokeskustelu käynnissä ylipäällikkö Camembertin kanssa.
”Ymmärrä Leipäjuusto. Sillä maahan pudonneella marsilaisella on hallussaan erittäin haitallista materiaalia Plutoa kohtaan. Se hiiri on löydettävä! Alus putosi Detroitiin Tahkon alueelle, mutta marsilainen on löytämättä. Tahko näyttää vahvasti epäonnistuneen tehtävässä…”
”Eipä yllätä siitä imbesillistä, kun jotain pitäisi oikeasti tapahtuvan…”
”Vaiti, Leipäjuusto! On yleisessä tiedossa, että prätkähiiret pitävät majaa Chicagossa. Se marsilainen yrittää varmasti sinne! Ja kun yrittää… Teidän on parempi onnistua! Jos epäonnistut löytämään tämän yksilön voin taata, että pääset pesemään kylpyhuoneeni lattiasta kattoon omalla hammasharjallasi!!”
Videopuhelu päättyy ja Leipäjuusto huokaisee tuskaisena. Hän komentaa konnansa vahtiin Detroitiin johtaville teille.
Moto hiljentää radion.
”Vai Detroitiin se Rosien kone putos.” Ryan mumisee.
”No se meni pienellä hutiin.” Moto toteaa ja sammuttaa kuuntelulaitteen kokonaan.
”Niimpä… Mutta kohtalokkaasti hutiin… Paikan plutolaispomo Teuvo Tahko on vaarallinen ja kaiken kukkuraksi erittäin arvaamaton mielipuoli…” Turbokin sammuttaa kypärän visiirin. Hänen ilmeestään näkee, kuinka hän pohtii kuumeisesti toimintasuunnitelmaa.
”Hei, mut onhan Krista sielä! Se olis varmaan auttanut Rosieta jo pakenemaan, jos se sinne olis päätynyt tai ilmoittanut meille” Moto muistuttaa muita. Ryan katsoo harmaata hiirtä kysyvästi ”Krista on siis Ceresläinen, joka näennäisesti työskentelee Tahkolle, mut oikeesti pelaa meidän pussiin.”
”Eipä Kristakaan kaikkeen pysty, isoveli. Sen on pidettävä omaa kulissiaan yllä kuitenkin.” Turbo toteaa ”Meidän on parempi lähteä Detroitiin, ennen kuin hanttapulit miinoittaa reitit… Mutta tallin kautta. Meidän on parempi kertoa Santulle tästä, jos Rosie löytääkin tänne ilman meitä… Ja eikun…”
”Hanat auki!!!”
Hiirinelikko karauttaa sisälle Santun talliin.
”Ai hei jätkät. Firman paperit teettää työtä, joudutte hakemaan safkanne tänään itse…” Punatukkainen nainen moikkaa hiiriä nostamatta kunnolla edes katsettaan paperipinoista. Sillä nopealla vilkaisulla hän huomaa hiiriä olevan yksi liikaa ”Ai hei, kuka meillä on visiitillä tällä kertaa?”
”Söpöläinen, tää on Ryan. Me ollaan serkuksia” Vinski esittelee sukulaisensa ja Ryan suutelee Santun kättä liiankin lipevän herrasmiesmäisesti. Vinski pyöräyttää silmiään ja hänen ilmeestään paistaa häivähdys mustasukkaisuutta.
”Eipä ole serkkupoika kertonut, että omaa näin viehättävän ystävättären täällä Maassa…”
”Uuh. Eli noihin geeneihin ON mahdollista istuttaa herrasmiesmäisyyttä?” Santtu kikattaa ja iskee silmää Ryanille. Hän hymyilee hyvin Vinskimäisesti takaisin ja Santtu hieroo otsaansa.
”Ei uskoisi teitä vain serkuksiksi. Voisin väittää, että nään Vinskin kahtena…”
”Joo. Hirvee painajainen!” Moto nauraa ja läimäyttää Vinskiä leikkisästi selkään.
”Hehheh...”
Turbo keskeyttää sananvaihdon.
”Sori, Santtu-typy. Mut visiitti jää pikaseksi. Meidän täytyy heti lähtee Detroitiin.”
”Detroitiin? Mitä sieltä?” Santtu kysyy hyvin hämmästyneenä.
”Marsilainen vakoilualus putos Maahan. Me käytiin kuuntelemas Leipiksen ikkunalla, että se putos Detroitiin. Kuljettaja hukassa, Teuvo Tahko ei oo saanu sitä vielä kiinni.”
”Ja te yritätte ehtiä ennen noita limakaloja. Selkis. Mä siis ilmotan teille, jos pilotti löytää tänne ennen teitä?”
”Luet mun ajatuksia Santtu-typy.” Turbo virnistää. Samassa puhelin pärähtää soimaan. Santtu vastaa siihen ja hiiret hyppäävät prätkiensä selkään. He ovat polkaisseet koneet käytiin ja ovat aikeissa kurvata ulos ja matkaan, kun Santtu huutaa.
”Jätkät venatkaa!”
Hiiret pysähtyvät niille sijoilleen hämmentyneinä. Santtu laskee puhelinta korvaltaan.
”Tääl on Lexie.”
”Ai ku kiva, lähetä terkkuja. Mut meil on nyt neito pelastettavana, söpöliini” Vinski virnuilee.
Santtu pyöräyttää silmiään.
”Teidän on turha lähtee Detroitiin… Teidän neitokainen on päätynyt Silver Mooniin. Ajanut kuulemma Kristan opastamana Detroitista asti.”
”Enkö mä sanonu!” Moto hihkaisi ”Krista on hyvä ja ovela tyyppi.”
Vinski nojaa turhautuneena moottoripyöränsä tankin yli ja huokaisee syvään.
”Ou mään.. Mut ei voinu opastaa mihinkään lähemmäs sitte! Montanaan on kuitenki vuorokauden matka…”
Turbo hieroo leukaansa.
”Joo ja Plutolaiset varmaan tarkkailee ilmatilaa niin, ettei Ryanin aluksen käyttö välttämättä ole turvallista… mut Kristalta viisaasti ajateltu reitti, kun sillä ei majaile yhtään plutolaista.”
Ryan on noussut ylös pyörän selästä ja seisoo nyt Santun vieressä korva höröllä.
”Kysy, onks Rosie okei?”
Lexie kuuli kysymyksen ennen, kun Santtu sitä ehti kysymään ja vastasi luurin toisesta päästä.
”Väsynyt matkasta, mut muuten täysissä ruumiin ja sielun voimissa!”
Ryan ilahtuu kuulemastaan niin paljon, että halaa spontaanisti Santtua kiepauttaen tämän kerran vauhdikkaasti ympäri. Punatukkainen nainen kikattaa hämmästyneesti.
”Oli vissiin toivotut uutiset.”
”Et arvaakkaan.”
Vinski ei tunnu oikein tietävän, miten päin olisi, kun hänen serkkunsa rutistaa ’hänen tyttöään’. Hiirimies tuhahtaa lopulta kiukkuisesti.
”Let’s mentiin sitten. Eikö?”
Rosie kaataa vettä viimeisen karsinan hevoselle. Hän huokaisee syvään astuessaan karsinasta. Tanya nojaa talikkoon ja hymyilee.
”Kiitos, avusta. Työt ovat paljon nopeammin tehtynä, kun käsipareja on enemmän.”
”Ei se mitään. Vähintä, mitä voin tehdä, kun saan majailla täällä.” Rosie sipaisee hiuksiaan pois silmiltä. Naiset lähtevät astelemaan sisälle.
”Eipä Lexie ja Anette käännyttäis ovelta ketään, joka apua tarvii.”
”Olen huomannut sen. Kaikki täällä ovat niin vieraanvaraisia…”
Tanya hymähtää vastaukseksi hymyillen.
”Anette pyysi mua auttamaan keittiöön tallitöiden jälkeen. Mietin, olisko sun kamera ladannut tarpeeksi? Jos pystyisit katsomaan mitä se sisältää?”
”Uskoisin että se on saanut ladattua tarpeeksi yhtä toistoa varten...” Rosie näyttää tuumivalta.
”Kuulostaa suunnitelmalta. Saat olla työhuoneessa varmasti ihan rauhassa.” Tanya avaa oven huoneeseen, jossa on tietokone ja monia Lexien papereita ja mappeja. ”Tuu sit keittiöön, kun oot valmis.”
”Selvä…” Rosie poimii keittiön ovelta kameran käteensä ja irrottaa johdon. Nyt kun hän vihdoin voi katsoa kameran sisällön, hänen sydämensä tuntuu hakkaavan lujemmin. Hän astelee työhuoneeseen ja sulkee oven tarkasti takanaan. Hiirinainen katsoo laitetta jännittyneenä. Lopulta hän huokaisee syvään ja painaa virran päälle kameraan. Hetken odottelun jälkeen kamera tarjoaa toisto-ominaisuuttaan ja Rosie painaa videon päälle. Hetken latailun jälkeen kone heijastaa ilmaan hänen ympärilleen ensin sumuisia hahmoja jotka lopulta tarkentuvat. Rosie näkee edessään tusinan rottia ja rantaraidereita. He selvästi odottavat jotain. Samassa kaikki kääntyvät katsomaan taakseen. Rosie hätkähtää kovasti huolimatta siitä, että tietää katsovansa vain videota. Hän kääntyy katsomaan myös taakseen ja näkee varaston ovien aukenevan. Sen takaa paljastuu valtava plutolaisten avaruusalus. Sen ovi aukesi ja lastausluiska liukui esiin. Ovi nousee tuskallisen hitaasti ylös ja paljastaa sen takaa plutolaisen. Rosiella ei ole harmainta hajua siitä, kuka hän on, mutta hänen olemuksensa ja muiden reagointi kertoo, että hän on korkea-arvoinen. Plutolaisherra astelee arvokkaasti ylväästi suureen varastorakennukseen. Yksi rotista kävelee häntä vastaan ja kumartaa liioitellun syvästi.
Videon ääni hieman rätisee, mutta Rosie kuulee rotan toivottavan plutolaisherran tervetulleeksi. Plutolaisherra vaikuttaa siltä, että hyvä jos hän huomaakaan rottaa edessään. Hän ojentaa pitkän listan joka rullaantuu avoimeksi lattialle saakka.
”Kaikki mitä olette tilanneet?”
Rotta käy listaa ahnaasti läpi käsissään ja huokailee hurmioituneena.
”Kaikki ja vielä enemmänkin, teidän korkeutenne!”
”Hyvä.” Plutolaisherra taputtaa käsiään hätäisesti pari kertaa yhteen ja kehottaa paikalla olevia purkamaan kiireesti lastia.
Ensimmäiset laatikot kannetaan varastoon ja aukaistaan.
Rosie hätkähtää toden teolla.
Laatikot ovat ääriään myöten täynnä tuliteriä aseita. Seuraavista laatikoista paljastuu räjähteitä ja ammuksia. Rosie pitelee kättään suun edessä ja pudistaa päätään.
”Miten ne kehtaa! Aseleposopimus on edelleen voimassa! Plutolaisista sen tietää ettei ne semmosta kunnioita, mutta mutta…..Senkin rotat…” Hän mumisee kiukuksissaan.
Yhtäkkiä kuuluu ylimääräinen ääni, ihan kuin jotain olisi pudonnut lattialle. Samalla hetkellä videokuva heiluu ja lähtee säntäämään takakautta ulos rakennuksesta. Sitten video loppuu. Kuvaajalle lienee tullut kiire karata kuvauspaikalta.
Rosie seisoo keskellä huonetta mykistyneenä.
”Jos tää video päätyy galaktisen sotatuomioistuimen käsiin, plutolaiset saavat kuulla kunniansa… Ja rotat…”
Hän kävelee hermostuksissaan ympyrää.
”Se koneen pilotti oli oikeessa. Tää on tosi tärkeä pätkä..”
Rosie pakkaa kameran tarkasti laatikkoonsa ja säntää keittiöön. Hän on aikeissa kertoa kamerasta Tanyalle, kun Lexie huudahtaa:
”Soitin Santulle Chicagoon! Jätkät on lähteny sua viivana täältä hakemaan. Se sun kaveris Marsista oli paikalla myös.”
”Kaveri? Siis Ryan?” Hiirinainen istuu innostuneesti pöydän ääreen. ”Luojan kiitos! Katoin just tän kameran matskun ja tää on oikeesti saatava nopeesti turvallisiin käsiin Marsissa...”
”Ai? Mitä se oli sitte syöny?” Tanya tulee hämmästelemään pöydän ääreen.
”Plutolaiset roudaa aseita ja välineitä rotille ja raidereille! Vaikka rottienki piti nimen omaa lopettaa yhteistyö plutolaisten kans, karkottamisen uhalla…”
”Ohhoh… On niillä otsaa…”
”Ja plutolaisilla!! Ne sai meiltä turpaansa ja silti kaivaa verta nenästään…”
”Sanos muuta…” Tanya huokaisee.
Rosie kääntyy takaisin Lexien puoleen.
”Koska Ryanin pitäis olla täällä?”
”Huomiseen taitaa mennä niidenkin vauhdilla. Jätkät ilmeisesti ovat lähteneet ajamaan maantietä pitkin. Santtu sanoi, että olivat tulleet siihen tulokseen, ettei ole turvallista käyttää avaruusalusta, kun kaikki plutolaiset etsivät sua.”
Rosie huokaisee syvään.
”Inhottaa myöntää, että taitavat olla oikeassa… Alus olis vaan niin paljon nopeempi…”
”Mitää?! Kyllästyttääkö tallihommat jo?” Anette naurahtaa hellan ääreltä ”Vai meidän seura?”
Rosie nolostuu silmiin nähden ja liikehtii hermostuneesti käsillään.
”E-Ei todellakaan! Täällä on ihanaa ja te ootte kaikki tosi mahtavia ja paremmalla ajalla täällä olis kiva jäädä pidemmäksikin aikaa, mut tää kamera pitää saada Marsiin ja ja jaja”
Hän selittää niin nopeasti, että useimmat ehkä saavat joka kolmannen sanan selvää.
”Heihei! Leikki leikkinä. Ei hätää.” Anette nauraa ja maistaa keitostaan. ”Täällä alkais olla valmista, jos ehditte kattaa pöydän loppuun.”
”Selvä.” Tanya hihkaisee. Hiirityttö menee kaapille ja nostaa itselleen lautaset ja siirtyy sitten tottuneesti oikealle laatikolle ja antaa Rosielle tarvittavan määrän ruokailuvälineitä. Yhdessä he alkavat levittää niitä pöytään kaikille valmiiksi. Lexie tulee perässä tuoden ruokatarvikkeita. Rosie nojaa pöydän yli laittaakseen välineet viimeiselle lautaselle, kun hänen rintataskustaan putoaa rypistynyt valokuva. Lexie nostaa sen käteensä antaakseen sen takaisin hiirineitokaiselle, kun hän vahingossa katsoo valokuvaa. Hän näkee siinä heille tutun valkean hiirimiehen… Hieman nuorempana vain… Ja ilman sodan mukanaan tuomaa naamiota…
”Eikö… eikö tämä ole Vinski?”
Rosie hätkähtää nimen kuullessaan ja huomaa valokuvan Lexien kädessä. Hän kopeloi rintataskuaan ja toteaa sen napin olevan auki. Hän painaa katseensa alas nolostuneena.
”On…”
Tanya kurkkaa nopeasti kuvaa Lexien kädessä, ennen kuin tämä antaa sen takaisin omistajalleen. Rosie pitelee kuvaa käsissään.
”Onko teillä jotain juttua vai?”
Rosiella puna on noussut melkein korviin saakka.
”E-ei… Tuskin hän muistaakaan mua…”
”Mut kannat silti kuvaa joukossas?” Lexie ei voi mitään sille, että nostaa hämmästyksestä kulmiaan. Rosie hymähtää edelleen hyvin nolona.
”Niin… Kai se on tyhmää…” Huomaamattaan hän silittää rypistynyttä kuvaa ”Me ollaan tavattu useestikin… Mut meidän tiet on kohdannu ekan kerran sodan vasta alettua… Meitä oli pieni viestintäryhmä pistääs yhteyksiä kuntoon, että esikunnasta saadaan viestit meneen rintamalle, kun me sit jouduttiin väijytykseen... Ryhmä vapaustaistelijoita pelasti meidät… Vinski oli heidän joukossaan…” Hän katsoo kuvaa haikea hymy kasvoillaan.
Pienen hiljaisuuden jälkeen Lexie rikkoo hiljaisuuden.
”Siis ootteko te jutellut?”
”Muutama sanan verran…” Rosie hymyilee, mutta kun huomaa naisten epäuskoiset katseet, päätyy jatkamaan ”Hän lirkuttelikin, mulle kerran, ku tavattiin ohimennen sotilassairaalassa, kun oltii siellä kumpikin asioilla!”
Anette, Lexie ja Tanya vaihtavat hieman sääliä tihkuvat katseet keskenään. Anette mutisee hiljaa:
”Voi olla että tuut putoo vielä aika korkeelta…”
Seuraavana aamuna Rosie lähtee auttamaan naisia aamuaskareiden teossa tallissa. Hän ja Tanya ovat juuri tuomassa ladon puolelta lisää heiniä karsinoihin, kun hiirityttö pysähtyy yhtäkkiä kesken lauseen.
”Tanya? Mikä sun tuli?” Rosie kysyy hermostuneena.
Hiirinaista pelottaa, että Tanya sai jonkin kohtauksen, tytön silmän mustuaiset olivat äkkiä menneet tosi pieniksi.
Samassa Tanya säpsähtää kuin hereille ja virnistää leveästi.
”Lexie! Sun on parasta laittaa aamupalapöytä täyteen, nälkäisten hiirten lauma vartin matkan päässä!” Tanya huikkaa kohti ulkovea kävelevälle naiselle.
”Ne varmaan vietti yön jossain motellissa..” ihmisnainen mutisee ja nostaa peukalon ylös ennen kuin lähtee pois tallista.
Rosie katsoo Tanyaa pitkään kun hiirityttö levittää talikolla heiniä tyhjiin karsinoihin.
”Mitä nyt?” hiirityttö huomaa Rosien pitkän tuijotuksen.
”Öh.. siis.. saitko sä äsken jonkun kohtauksen vai..?”
Tanya hymyilee sfinksimäisesti ja jatkaa töitään.
”Älä tivaa enempää, ei se kerro” Anette sanoo Rosielle matalalla äänellä kun Tanya lähtee viemään kottikärryjä takaisin latoon. ”Tanya.. vaistoaa asioita. Silloin kun sä tulit meille aamuyöllä.. Tanya oli koko yön valvonut sun tuloon asti.”
Rosie kohottaa hämmästyksestä kulmiaan, mutta nyökkää sitten.
Kun naiset ovat päässeet sisälle ja käyneet vaihtamassa vähemmän hevostenhajuiset vaatteet Tanya säpsähtää taas ja juoksee sitten ulos leveä hymy kasvoillaan.
Avoimesta ovesta hiirinainen kuulee lähestyvien moottoripyörien murinan ja Lexien koirien haukun.
Hiiret sammuttavat prätkät ajettuaan ne Lexien ja Anetten autojen viereen pihan sivuun ja katselevat ympärilleen.
”Jep, kaikki niin kuin ennenkin” Vinski tuumaa. ”Ei oo Tahko näyttäny haisevia eviään täällä meidän rakentavan palautteen jälkeen.”
”Se visiitti loppuis vielä lyhyempään kuin eka” Turbo naurahtaa ja riisuu kypäränsä.
Hiirimies kääntyy kuullessaan juoksuaskeleet ja virnistää.
”Heippa, siskopieni” Turbo tervehtii ja rutistaa paikalle juossutta Tanyaa.
Tanya rutistaa Turboa ja Motoa nopeasti ja sietää hymyillen Vinskin hiusten pörrötyksen, mutta pysähtyy sitten nähdessään Ryanin.
”Onks Vinskillä kaksoisveli..?”
”Oliskin noin yksinkertainen selitys, mut ei. Serkku se on” Turbo virnistää.
Ryan on aikeissa ojentaa kätensä kohti Tanyaa, mutta hiiritytön arvioiva ilme ja askel taaksepäin saa hänet vain heilauttamaan kättään ja hymyilemään vaivaantuneena. Hän kääntää katseensa ovelle ja nähdessään hiirinaisen pinkaisee juoksuun.
”ROSIE!”
Rosie juoksee häntä vastaan iloisesti. Hiirimies koppaa naisen ylös syliinsä ja pyöräyttää tämän pari kertaa ympäri.
”Sä oot kunnossa!”
”Joo ei mulla oo hätää. Löpö vaan loppu sinä kaikki...” Rosie kikattaa ja on aikeissa päästää irti, mutta hiirimies ei yhtään löysää rutistustaan. Hetken odoteltuaan tuloksetta hän joutuu mutisemaan aavistuksen kiusaantuneesti:
”Ryan… Onks kaikki hyvin?”
Vastaukseksi Ryan köhäisee nolona ja päästää hiirineidon alas.
”Oon vaan niin helpottunu, ettei sulle käyny kuinkaan… Mun olis ehdottomasti pitäny mennä sen koneen puikkoihin…”
Rosie hymähtää ja taputtaa Ryanin olkapäätä.
”Ei me kumpikaa tiedetty, että plutolaiset lähtis jahtaan sitä konetta…”
”Nojoo! Miks ne lähti sun perään? Löytyikö mitään?”
”Kysytkin vielä! Holokamera, jossa tosi ikävää kuvamateriaalia… Plutolaiset kiikuttaa rotille ja raidereille aseita ja ammuksia.”
”Oikeesti?! Se pitää saada pian Marsiin!”
”Tiedetään!”
Samassa loput hiiret ovat tulleet huomaamatta lähemmäs, ja Rosie huomaa tuijottavansa silmiin päiväuniensa sankaria.
”Se on helppo toimia sankarina, kun neito pulassa on näin sievä...” Vinski suutelee Rosieta ritarillisesti kämmenelle. Rosie punastuu korviaan myöten, eikä saa sanaa suustaan.
Vinski hymyilee mitä hurmaavimmin ja tietää sen itsekin. Hän kurkistaa sivukulmasta serkkuaan ja huomaa tämän myrkyllisen katseen. Kosto on suloinen. Vinski ei ole unohtanut Santun lääppimistä Chicagossa.
Tanya puree huultaan jännittyneenä. Ilman vaistoaankin hän osaa kertoa, että tästä voi tulla rumaa. Rosie on ihastunut yksipuolisesti Vinskiin vuosia sitten ja Ryan selvästi välittää Rosiesta enemmän kuin ystävänä… Onko Vinskinkin pakko lisätä omat vetensä myllyyn..?
Tilanne onneksi laukeaa Turbon ja Moton asiallisiin esittäytymisiin ja lopulta Lexie huutaa kaikki sisälle pöytään. Tanya huokaisee helpotuksesta.
