Kirjoittamattomia | S | spurttiraapale 7/7

[Mohea]

Nimi: Kirjoittamaton
Kirjoittaja: Mohea
Ikäraja: S
Haaste: Spurttiraapale V (3.-9.12.)
Kuvaus: Sisaruspainotteista improvisointia inspiraatiosanoista

Kolmas joulukuuta
100
Lumi

Lunta tuli paljon. Keti ihmetteli sitä päiväkausia. Hän oli kasvanut Mustanmeren rannalla ja oli tottunut siihen, että koskaan ei ollut kylmä eikä juuri koskaan satanut lunta.

Keti oli keskimmäinen. Hänen vanhempi sisarensa Eteri oli viettänyt vuosia vuoristokylässä. Heidän pikkusiskonsa Ia oli lähetetty Dagestaniin.

Nyt Keti ja Eteri olivat samassa paikassa. He saivat koskettaa tosiaan ensi kertaa kahdeksaan vuoteen.

Erillään oleminen kuului kasvatukseen. Se takasi että sisaruksista kasvoi itsenäisiä ja kyvykkäitä maageja. Georgian kielessä heidänlaisilleen on oma sana, mutta sitä ei saa kirjoittaa.

Heidän synnyinkotinsa oli Iori-joen laaksossa. Suuri vanha talo oli rapautunut heidän poissaollessaan, eikä se näyttänyt kodilta.

Lumisade jatkui.

Neljäs joulukuuta
100
Perhe

He olivat eri näköiset. Keti oli hyvin tumma. Eterin hiukset olivat vaaleanruskeat ja hänellä oli siniset silmät.

Keti ei ymmärtänyt miksei hän ollut painanut mieleen sisarensa silmien väriä. Kun hän oli muistellut Eterin ulkonäköä kahdeksan vuoden aikana, hän ei ollut saanut mieleensä tarkkaa kuvaa. Ketillä oli ollut yksi tai kaksi muistoa, joiden hän luuli olleen kirkkaita ja totuudenmukaisia. Hän tiesi että Eteri oli muuttunut, muttei arvannut että ei enää tunnistaisi Eterin piirteitä. Keti huolestui muistamattomuudestaan.

Eteri löysi perheasun, jota oli käytetty 1810-luvulla. Kankaan värit olivat entisellään. Eteri käytti asua ensimmäisen kerran kun he söivät illallista. Eteri tiesi olevansa ajaton kaunotar.

Viides joulukuuta
100
Härnätä

Eteri kosketti vanhaa kirjailtua silkkiä. Hän piteli päähinettä käsissään ja meni ikkunaan valon luo.

"Milloin tämä on tehty? Tämä on niin lumoava... Tämä on niin kaunis."

Hän vaikeni koska oli yksin. Sitten hän katsoi välinpitämättömästi ulos ja laittoi päähineen hiuksilleen. Pienet metallikolikot helisivät otsalla. Huntu valui selkään. Kovetetusta kankaasta tehty kupu oli korkea ja pysyi paikallaan. Eteri tunsi niiden hienostuneen painon.

Mutta päähine oli vähän liian pieni. Eteri havahtui siihen että hänen päänsä oli liian iso.

"Jaha", hän sanoi hiljaa, kuin siltä varalta että joku olisi katsonut, mutta ei kuitenkaan ottanut päähinettä pois. Hän tunsi itsensä morsiameksi.

"Älä härnää itseäsi."

[Avaruuspiraatti]

Ihan pikainen puhelinkommentti vain, mutta nämä on tosi kivoja! Pidän näiden tunnelmasta, samaan aikaan kotoisa ja mystinen. Jatkoa odottelen o/

[Mohea]

A/N: Voi Avaruuspiraatti, kiitos kommentista! En osannut odottaa mitään. Puhelinkommentistakin on paljon iloa. *kiitos ja kumarrus*

Kuudes joulukuuta
100
Malttamaton

Yksi matka kaupunkiin, Tbilisiin. Yksi yö hotellissa, siellä missä kaikki tavalliset ihmiset olivat. Keti oli malttamaton. Hän yritti olla olematta, mutta hän tiesi että tunne oli totta, ja sitä mikä on totta on vaikea kieltää.

Huoneen ovella he katsoivat toisiinsa. Keti oli saanut avaimen. Eteri laittoi äkkiä kätensä Ketin käden päälle, hän teki sen hellästi ja varovaisesti mutta hyvin nopeasti.

"Saanko minä sängyn joka on lähellä ikkunaa?" Eteri kysyi.

Keti äännähti tahtomattaan kuin sammakko tai linnunpoikanen. Hänen teki mieli nostaa käsi suun eteen, mutta hän piti matkalaukkua vasemmassa kädessä ja oikea käsi oli Eterin käden alla.

"Totta kai", Keti sanoi.

Seitsemäs joulukuuta
100
Unohtaa

Mtatsmindan huvipuisto oli suljettu talvisin. Vain yhdestä portista pääsi sisään. Keti ja Eteri löysivät sen helposti.

Huvipuisto sijaitsi Mtatsmindan vuorella. Toisella puolella levittäytyi kaupunki syttyvine valoineen, toisella puolella kukkulat ja vuoret jatkuivat ja muodostivat uusia laaksoja. Vuorten ja taivaan hämärä alkoi hallita maisemaa. Kaupunki näytti nestemäiseltä kultavalolta joka oli valunut rinteiltä niiden keskelle pitkäksi nauhaksi. Kaikki valo ja elämä olivat nyt siellä. Kun pimeys tiheni, valot muuttuivat elämää ylläpitäviksi ja yhä kirkkaammiksi.

He käyttivät sen verran taikakeinoja, että pääsivät verkkoaidan läpi suunnattoman suuren tv-torni juurelle. Se oli Tbilisin puolella. Keti sanoi: "Olen unohtanut miltä tuntuu olla näin korkealla."

Eteri hymyili.

Kahdeksas joulukuuta
100
Vihreä

Suhde magiaan muuttui kun yksinolo oli loppunut. Keti tunsi sen. Pikkulapsena oli oltava varovainen, mutta oli suotavaa tehdä jotain ihmeteltävää joka osoittaisi merkkejä lahjakkuudesta. Kun nuori maagi vietiin pois perheen luota, hän sai tiivistä opetusta. Kahdeksan vuoden päästä hänet lähtetettiin pois, ja sen jälkeen hän sai elää sellaisena joksi hänet oli muokattu.

Maagi oli kuin saviastia. Hänet muovattiin, kovetettiin ja annettiin käyttöön. Joskus hän meni rikki. Oli tärkeää että kukaan ei satuttanut varpaitaan sirpaleisiin.

Vanhassa synnyinkodissa oli vihreä kakhetilaismatto. Keti istui nojatuolissa ja pyöritteli paljaita varpaitaan matolla. Sydämessä tuntui kipu, kun hän pelkäsi olevansa valmis. Kukaan ei odottanut häneltä mitään.

[Mohea]

Yhdeksäs joulukuuta
100
Edessä

Kerran Eteri mietti olivatko he todella sisaruksia. Hän harjasi Ketin hiukset joka ilta. Eteri ei kiinnittänyt huomioita siihen miten Keti katsoi häntä. Miten hän olisi voinut - hän sai epävarman unohtuneen katseen osakseen silloin kun nukkui nojatuolissa tai oli keskittynyt johonkin työhön.

Eteri oli kiinnostunut kullan valmistuksesta. Keti tarkkaili häntä usein juuri silloin. Palvelijoiden keittiö oli täynnä hauraita lasiesineitä.

Joskus Eteri tunsi menneiden aikojen painon. Hän ei puhunut siitä Ketille. Tuntui siltä kuin menneisyys liikkuisi korkeakattoisissa huoneissa ja olisi takertunut sinne tänne. Sellaisella menneisyydellä ei ole edessään mitään. Eteri siivosi sitä pois. Hän ei halunnut magiansa tahriintuvan vaan teki sen käsin.