Title: Valkea kauneus
Author: Ashtray
Beta: Brenda <3
Pairing: Bill/Charlie
Raiting: S
Genre: slash, fluffy
Warnings: insesti
A/N: Ihan ensimmäiseksi jättimäinen kiitos Carolynnelle, joka antoi haasteen, jota ilman en olisi varmaan saanut mitään aikaiseksi. Toiseksi iso kiitos myös Brendalle betauksesta. *jouluhalit molemmille*
Mitäs sitten...? Aijoo, ficci osallistuu sekä jouluhaasteeseen että FanFic100:een (Bill/Charlie) yllättäen sanalla 092. Joulu..
Ja viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä vaan melkeinpä tärkeimpänä, tämä on joululahja hiamiza-hanirakkaalle, ole hyvä ja fluffyista joulua darling. <2 *jouluhalii vielä hiankin*
Valkea kauneus
Illalla satoi lunta. Charlie nojasi ikkunaan tuijottaen lumihiutaleita ja odotti. Koko päivä oli ollut yhtä odottamista. Hän oli herännyt aamulla tavallista aikaisemmin, koska niin kävi aina kun tiesi, että seuraavana päivänä tapahtuisi jotain kivaa ja ehkä jopa vähän jännittävää. Charlie oli odottanut koko pitkän aamupäivän. Hän oli yrittänyt saada ajan kulumaan auttamalla äitiään kotitöissä, mutta siitä ei ollut tullut mitään, Charlieta ei selvästi ollut luotu kotitöitä varten. Pitkän iltapäivän hän oli yrittänyt saada kulumaan leikkimällä sisarustensa kanssa, mutta kaikki olivat vielä niin pieniä, ettei heistä ollut Charlielle pitkäksi aikaa seuraa.
Vain Billistä oli.
Nyt Charlie istui tuijottamasta ikkunasta ulos. Hän yritti saada aikansa kulumaan laskemalla lumihiutaleita, jotka leijailivat hiljalleen kohti maata, mutta sekosi aina muutaman kymmenen jälkeen. Oikeastaan se oli muutenkin huono tapa saada aika kulumaan, eihän lumihiutaleita oikeasti voinut edes saada laskettua. Aina silloin tällöin Charlie kohdisti katseensa pihatien päähän vaikka tiesikin, että hän huomaisi heti, jos siellä tapahtuisi jotain, vaikkei edes katsoisi sinne. Silti hänen oli pakko aina välillä tarkistaa.
Siitä oli aivan liian pitkä aika, kun Charlie oli viimeksi nähnyt isoveljensä. Se oli syyskuun ensimmäisenä päivänä! Silloin Bill oli lähtenyt Tylypahkaan. Charliesta oli hienoa ja toisaalta hirveän haikeaa, kun isoveli aloitti koulun. Toisaalta nyt Charlie saisi kuulla, millainen Tylypahka todella oli, hän oli aina vain kuullut kertomuksia sen ihmeistä ja salaisuuksista, kukaan ei vain ollut koskaan kertonut hänelle, millaista siellä todella oli. Ja nyt Bill kertoisi. Mutta toisaalta, Charlie näki nyt veljeään paljon harvemmin, ainoastaan lomilla. Syksy oli tuntunut ikuisuudelta, kun Charliella ei ollut ollut muuta seuraa kuin pikkusisarukset. Ja ikävä Billiä oli ollut valtava. Heidän huoneensa oli tuntunut tyhjältä, kun Charlie oli nukkunut siellä yksin.
Äänekäs PAM havahdutti Charlien ajatuksistaan. Hänen katseensa kääntyi nopeasti pihatien päähän, jonne oli ilmestynyt valoa ympärilleen luova kolmikerroksinen violetti bussi. Charlien ilme kirkastui. Hän ryntäsi eteiseen, laittoi kengät nopeasti jalkaansa vaivautumatta edes sitomaan nauhoja. Sitten hän juoksi lumisateeseen. Samaan aikaan pitkät punaiset hiukset omistava poika astui ulos bussista.
"Bill!" Charlie huusi juostessaan. Hänen veljensä kohotti katseensa matka-arkusta, joka oli nostettu hänen jalkojensa juureen, ja hänen suupielensä nousivat hymyyn. Bill jätti matka-arkkunsa maahan ja lähti juoksemaan kohti Charlieta. Veljesten ennättäessä toistensa luo he syöksyivät halaamaan toisiaan.
Charliesta tuntui kuin Bill ei olisi ollut poissa ollenkaan, niin tutulta ja turvalliselta häntä tuntui halata.
***
Charlie pamautti oven kiinni perässään, kietoi joululahjaksi saamansa kaulaliinan paremmin kaulaansa ja lähti seuraamaan veljeään, joka oli ehtinyt jo puoliväliin pihatietä. Oli joulupäivän ilta, ja lumisade oli vihdoin lakannut. Maahan oli ehtinyt kasaantua paksu kerros lunta, olihan sitä satanutkin monta päivää tauotta. Mutta enää ei satanut. Nyt taivas oli pilvetön, sirpinmuotoisen kuun valo heijastui valkoisesta hangesta, ja tähtiä tuntui olevan taivaalla loputtoman paljon. Ulkona oli kaunista, rauhallista, yhdellä sanalla sanoen jouluista.
"Bill", Charlie sanoi kysyvällä äänellä tarvottuaan hangessa veljensä kiinni, "kerro minulle lisää Tylypahkasta."
Billin huulilta purkautui naurahdus.
"Minähän sanoin, olen jo kertonut kaiken"
"Kerro silti!"
Bill naurahti uudestaan.
"Hassu. Sitä paitsi pääset sinne itsekin puolentoista vuoden päästä."
"Siihen on ikuisuus!"
Bill tyytyi vain hymyilemään ja jatkamaan kävelemistä.
He olivat oikeastaan jo aika pitkällä. Kotikolon valot olivat jo hävinneet näkyvistä, ja kuu oli ainut asia, joka valaisi heidän tietään. Oli oikeastaan hassua, miten paljon pelkkä kuu pystyi valaisemaan. Se oli vain kapea sirppi taivaalla, mutta heillä ei ollut pienimpiäkään vaikeuksia nähdä eteensä. Ei nyt eikä ollut ollut aikaisempinakaan vuosina.
Siitä oli tullut ikään kuin perinne. Joka vuosi joulupäivän iltana Bill ja Charlie lähtivät kahdestaan läheisen lammen rantaan, sen saman lammen, jossa he kesäisin uivat pienempien sisarustensa kanssa. He eivät menneet sinne erityisesti tekemään mitään, he vain menivät olemaan, joka joulu. Eikä kukaan muu saanut tulla mukaan. Ei ollut koskaan saanut, ei edes silloin, kun he olivat aloittaneet perinteen Billin ollessa seitsemän ja Charlien viisi. Siitä tuntui olevan ikuisuus...
Se oli ollut Billin idea, tietenkin, niin kuin silloin kaikki, mitä veljekset tekivät yhdessä. Kummallakin oli ollut tylsää. Koko illan. Kaksoset olivat olleet niin pieniä, että he olivat nukahtaneet jo aikaisin, ja Percystä taas ei ikinä ollut kunnollista seuraa, joten Billin ja Charlien oli oltava kahdestaan. Ei se tietenkään heitä haitannut, mutta kun on vain kaksi päätä miettimässä, syntyy paljon vähemmän ideoita kuin jos niitä olisi enemmän. Eivätkä he tietenkään keksineet mitään tekemistä. Eivät yhtään mitään. Eivät, ennen kuin Bill sai omasta mielestään loistavan idean.
"Mennään lammelle!" hän oli huudahtanut. Charlie muisti epäröineensä, mutta hän oli lähtenyt kuitenkin mukaan, koska mikään, mitä veli ehdotti, ei ollut koskaan tylsää tai millään muullakaan tavalla huono idea. Ja siinä Charlie oli ollut aivan oikeassa. Talvinen luonto ja sen rauhallisuus, lumi, musta taivas ja tähdet, kaikki se kauneus oli lumonnut heidät, ja niin he palasivat lammelle joka joulu.
Charlie hymyili muistolleen, siitä tosiaankin oli ikuisuus...
"Charlie? Tuletko sinä?"
Vasta isoveljen kysyvä ääni ja katse saivat Charlien tajuamaan, että hän oli muistellessaan pysähtynyt ja jäänyt tuijottamaan epämääräisesti kohtaa, jossa puiden latvat muuttuivat taivaaksi.
"Tulen."
Bill kääntyi takaisin menosuuntaan ja lähti taas kulkemaan. Heidän edessään häämötti pieni metsikkö. Charlie kulki Billin jalanjäljissä, jotka olivat hiukan hänen omiaan isommat. Charlie hymyili epämääräisesti ajatukselle, joka väistyi kuitenkin ihastuksen tieltä, kun he pääsivät metsikköön, jonka puut olivat lumesta valkeana. Se näytti joka ikinen joulu yhtä ihmeelliseltä, joka ikinen kerta Charlie ihmetteli uudestaan, miten ne pystyvätkin näyttämään niin kauniilta. Ja niin ihmetteli Billkin. Muutama vuosi sitten he olivat ihmetelleet sitä ääneen yhdessä.
Mutta silti oli jotain vieläkin kauniimpaa.
Metsikön takaa avautui aukeama, joka tarkemman katselun jälkeen osoittautui jään peittämäksi lammeksi. Jää oli paksua ja säihkyi himmeänä kuunvalossa. Sen päällä ajelehti tuulen mukana puuterilunta, mikä sai näyn näyttämään aavistuksen taianomaiselta, jopa aavemaiselta. Lammen toisella puolella jatkui metsikkö, jonka puut olivat lumen kuorruttamat.
Charlien täytti oudon vahva onnellisuuden tunne, kun hän katseli sitä valkeaa kauneutta.
Bill katsoi hymyillen veljeään ennen kuin heittäytyi selälleen lumeen. Charlie hätkähti kuullessaan siitä syntyvän äänen, mutta virnistettyään veljelleen heittäytyi itsekin lumeen, Billin viereen. Selässä tuntui viileältä, mutta siihen tottui nopeasti.
Taivas näytti siitä kulmasta katsottuna vieläkin ihmeellisemmältä. Tähtiä oli paljon, todella paljon, ja aina, kun luuli näkevänsä kaikki, niitä tuntui ilmestyvän lisää kuin tyhjästä. Linnunrata kulki vaaleana viivana heidän yläpuolellaan. Charlie mietti, että olisi hienoa osata nimetä tähtikuvioita taivaalta, hän itse ei tunnistanut kuin Otavan. Siitä hänelle tuli mieleen jotain.
"Bill?"
Bill säpsähti, hän vaikutti siltä, että oli juuri ehtinyt upota ajatuksiinsa. Hän nyökkäsi Charlielle kehotuksen jatkaa.
"Kerro minulle Tylypahkasta..."
"Minä sinulle Tylypahkat näytän!" Bill huudahti ponkaisten yhtäkkiä istumaan. Hän kahmaisi maasta ison kasan lunta ja heitti sen Charlien päälle saaden toisen vain nauramaan. Vasta toisen lumiannoksen päälleen saatuaan Charliekin nousi istumaan ja heitti lunta veljensä päälle. Hetken kuluttua muuten hiljainen luonto täyttyi kahden pojan naurusta, kun he lappoivat lunta toistensa päälle minkä ehtivät. Charlie onnistui heittämään sylillisen lunta Billin naamalle, jolloin tämä menetti hetkeksi keskittymisensä ja Charlie ehti hyökätä Billin päälle. Kun Bill oli saanut enimmät lumet naamaltaan, Charlie istui tämän lantion päällä, eikä Billillä ollut enää minkäänlaisia mahdollisuuksia tehdä yhtään mitään.
"Voitin", Charlie virnisti. Bill virnuili hiukan alistuneena takaisin veljelleen. Kumpikaan ei liikkunut. Pikkuhiljaa hymyt katosivat veljesten huulilta, ja he vain tuijottivat toisiaan silmiin. Luonto oli taas hiljainen, niin hiljainen. Eikä sitten kuitenkaan, ainakaan häiritsevän tai painostavan hiljainen. Charlie tiputtautui alas ja painoi huulensa Billin huulille. Ne olivat vain paikallaan, höyhenenkevyinä, kumpikaan veljeksistä ei liikkunut. Ikävä syöksyi taas Charlieen. Muutaman päivän kuluttua Bill lähtisi taas Tylypahkaan, eivätkä he näkisi ennen kesää. Charliella ei taaskaan olisi seuraa pitkään aikaan, hänellä olisi pelkästään ikävä.
Charlie irrottautui varovasti Billin huulista hymyillen surullisesti. Bill hymyili takaisin.
"Mistä hyvästä tuo oli?" hän virnisti.
"Minun oli ikävä. Et usko, kuinka tylsä koko syksy oli, kun minulla ei ollut seuraa."
Myös Billin hymy muuttui hiukan surulliseksi. Hän tiesi, kuinka tärkeä hän oli veljelleen. Ja kuinka vaikeaa tällä täytyi olla, kun Bill oli poissa.
"Minunkin oli ikävä. Tosin tylsää minulla ei ehtinyt olemaan, koulussa oli niin kiire", Bill virnisti. Charliekin hymyili hiukan. Silti Bill aisti veljestään tätä vaivaavan sen, että hän joutuisi taas olemaan erossa Billistä. Pitkään.
"Älä jaksa ajatella sitä nyt", Bill sanoi ja nousi istumaan, niin että Charlie tipahti puoliksi hänen päältään. Bill kietoi kätensä veljensä ympärille, ja Charlie painoi päänsä kiitollisena Billin olkapäälle.
"Hyvää joulua", Bill kuiskasi ja katsoi valkeaa kauneutta Charlien olkapään yli.