Tervehdys kommenttivaihdosta.
Tämä oli oikein omiaan arkifest-haasteeseen; tällainen tavallisen päivän tuokiokuvaus ja samalla pieni hyvänmielen tarina. Aika montaa pariskuntaa koskettava ongelma, ei voi mitään.
Onhan se turhauttavaa, jos ei saa unta ja toinen sen kuin kuorsaa että korina käy.
Korvatulpat on keksitty, Elias!
Oli herttaista, miten Elias yritti kaikkensa saadakseen kuorsauksen loppumaan ilman, että Tomia tarvitsisi herättää, muttei missään vaiheessa edes harkinnut sohvalle siirtymistä tai vastaavaa. Mieluummin vaikka sitten kärsi siinä kultansa vierellä. Sekin oli hellyttävää, miten Tomi kovasti yritti sinnitellä hereillä, vaikka ei onnistunutkaan. Onneksi tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu ja kumpikin sai unen päästä kiinni, vaikka siinä vaivansa olikin.
Minulla alkoi soida päässä heti otsikon nähtyäni se
Tuhannen yötä kanssasi valvon -laulu, liekö tarkoituksella valittu nimi vai sattumalta osunut, mutta huvitti kuitenkin asiayhteyteen liittyen. Toimi siis hyvin, jos se oli siihen valikoitu!
Luin tuonkin edellisen osan alle, että pääsin hahmoihin paremmin sisälle, kun kuitenkin kysessä on originaali. Tässä oli enemmän Eliaksen näkökulmaa, mutta siinä aiemmassa pidin Tomista enemmän. Sen pohjalta katsoen tässäkin näkyy enemmän Eliaksen luonne kärsimättömyytenä ja nopeana reagointina, siinä missä Tomi on suhteen vakauttava ja Eliaksenkin levottomuutta rauhoittava osapuoli. Muuten ei ehkä olisi tullut sitä niin ajateltua tätä lukiessa. Pidän siitä, että kumpikin kuitenkin sietää vapaaehtoisesti toisen huonojakin puolia; siihenhän suhde kuin suhde oikeastaan perustuu. Ei niinkään toisen hyviin puoliin, joita ilman ei voisi olla, vaan siihen, että toisen huonot puolet tai heikkoudet ovat sellaisia, jotka eivät häiritse liikaa, joiden kanssa voi elää ja jotka jäävät hyvien puolien varjoon.
Kukaan meistä kun ei täydellinen ole.
