Ficin nimi: Jotain hyvääkin
Kirjoittaja: Odo
Genre: fluffy
Paritus: Ron/Draco
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Päätin sitten hätäpäissäni kirjoittaa vuoden viimeisen ficin ja tämä syntyikin muutamassa minuutissa, täysin fiilispohjalta ilman paineita tai stressiä. Kliseesoppaa on, mutta halusin silti julkaista tämän, koska haluan toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta ja kertoa, ettei sen tarvitse olla kauheaa juhlimista vaan kotonakin voi olla hyvä olla. Ottakaa kirja, teetä tai kuohuviiniä ja musiikkia, pitäkää kivaa yksin tai yhdessä. <3 Osallistuu FF100: Puhdasveriset (095. Uusivuosi).
Jotain hyvääkin
”Ron”, Draco tuhahti. Punapäinen mies kohotti katseensa sarjakuvista ja katsoi miesystäväänsä, joka piteli käsissään kahta viinilasillista. Draco näytti hieman happamalta, eikä Ron suinkaan osannut aavistaa, mistä moinen johtui. Tai ehkä hänellä oli aavistus...
”Hyvää uutta vuotta”, Ron sanoi ymmärtäessään ongelman. Kyllähän hän oli tiennyt, että Draco halusi juhlistaa uutta vuotta tai tarkemmin edellisen loppumista. Vuosi oli ollut myrskyinen monellakin tapaa miehen vietettyä enemmän aikaa oikeussalissa kuin kotonaan rikoksista, joihin hänet oli pakotettu. Ronista vuoden aikana oli kuitenkin tapahtunut paljon myös hyvää.
He olivat tavanneet oikeussalissa. Ron oli aurorina ollut paikalla ja kuunnellut Dracon tarinaa vuosien ajalta ja alkanut ymmärtää miestä paremmin. Ennen voimakkaasti esiintynyt kateus toisen rikkaudesta ja suosiostakin oli alkanut väistyä ja Ron ymmärsi, miksi Harry puolusti entistä kuolonsyöjää niin kiivaasti.
Ero Hermionenkin kanssa oli ollut ikävä, mutta saanut heidät tapaamaan myös oikeussalin ulkopuolella. Sattumalta, jotenkin. Ron laski lehdet alas pöydälle ja nousi ottamaan viinilasin, jota toinen tarjosi hänelle ja pyysi anteeksi, koska Draco oli sen ansainnut.
”Istutaan alas”, Ron ehdotti ja loitsi takkaan tulen, mikä aloitti leikikkään rätinän ja Draconkin huulille kohosi hymyntapainen. Ron ei ollut koskaan ollut hyvä juhlissa tai niiden luomisessa, koska hän oli tottunut vain nauttimaan äitinsä valmistamista ruuista ja hälinästä, joten vuoden vaihtuminen ei ollut tuntunut aluksi niin ihmeelliseltä kuin Kotikolossa.
Mutta toisaalta Dracon kietoessa kätensä hänen ympärilleen ja hehkuviinin kutitellessa huulia, Ron ymmärsi myös toisenlaisen juhlan. Heidän juhlansa, joka ei vaatinut kaaosta ja hulinaa vaan pelkästään heidät. Oli totta, että heillä oli vielä paljon opittavaa toisistaan, mutta heillä oli aikaa kokea niin hiljaiset kuin äänekkäätkin juhlapyhät.
Toisella sauvan heilautuksella suurien olohuoneen ikkunien verhot väistyivät ja paljastivat mustan yötaivaan ja kellonlyödessä kaksitoista taivaalle räjähti taianomaisesti raketteja, niin suuria kuin pieniäkin, ja niiden pauke sai heidät lähemmäksi toisiaan.
Lumous, joka loisti kaikissa sateenkaaren väreissä ja valaisi pimeän taivaan oli kaunista ja keskiyöllä he suutelivat. Ron tiesi, että tämä oli hänen paikkansa ja sanoessaan: ”Tämä vuosi on meidän”, hän ei pelännyt. Jokainen askel oli ollut kokeilevainen, mutta nyt, he kohtaisivat tämän vuoden alusta alkaen yhdessä.