Nimi Joulutarina
Kirjoittaja: Mindriann
Beta: Kääpämetsä
Fandom: Prätkähiiret Marsista
Ikäraja: K-11
Genre: Draama, jonkin verran actionia
Paritus: Vinski/Santtu
Vastuunvapautus: En omista Prätkähiiriä, enkä saa tästä tarinasta mitään tuloja. Omat hahmoni ovat omiani. Lexie ja Anette tuli bongattua joskus vuosia sitten erään toisen suomalaisen prätkisfanin ficistä, kunnia heistä menee siis tälle kirjoittajalle, jota en enää muista.
A/N: Ensimmäinen pitkä kirjoittamani prätkähiirificci, jonka julkaisin ensimmäisen kerran yli 10 vuotta sitten. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut kirjoittaa asioita toisin, mutta päätin kuitenkin jättää ficin "vanhalleen"
Joulu oli taas tulossa Chicagoon. Tällä kertaa Last Change – varikon omistaja ja päämekaanikko Santtu oli kuitenkin päättänyt tehdä poikkeuksen edellisvuotisiin joulutapoihinsa.
”Mitä? Lähdetäänkö me pois kaupungista?” Vinski ihmetteli.
”Jep, serkkuni Lexien luo Montanaan” Santtu virnisti. ”Tehän tunnette Lexien?”
”Juu, tavattu on” Turbo totesi. ”Mutta miksei, se voisi olla ihan mukavaakin.”
”Toivottavasti serkkusi ei vain hermostu meihin..” Moto tuumasi. ”Vai tietääkö hän meistä?”
”Tietää kyllä, mutta Lexie osaa pitää suunsa kiinni.. itse asiassa.. Lexie mainitsi viime kirjeessään, että hän tahtoo teidän nimenomaan tulevan mukaan” Santtu paljasti.
”Minkä takia?” Vinski kiinnostui oitis.
”Sitä Lex ei kertonut.. mutta tuletteko te?”
”Joo!”
”Takuulla!”
”Ilman muuta!”
Santtu virnisti ja suunnisti puhelimen luo. Lexielle oli parasta antaa etukäteisvaroitus siitä, mitä hän oli tilannut kutsuessaan koko nelikon luokseen..
Pari päivää myöhemmin hiiritrio ja Santtu olivat jo saapuneet Montanaan. Santtu katseli ihaillen lumisia maisemia ja lumihuurteisia puita.
”Uskomaton näky” Moto toi julki kaikkien ajatukset. ”Luntahan on melkein niin paljon että mäkin hautautuisin siihen!”
Turboa nauratti. ”Ja se on paljon se.. tämäkö se ratsutila on?” kullanruskea hiiri kysyi, kun he kääntyivät tienhaarasta vasemmalle ja alittivat puusta tehdyn portin.
Santtu nyökkäsi. ”Jep. Tervetuloa Silver Moonin ratsutilalle.”
Hiiret kurvasivat pihaan ja laskeutuivat pois pyöriensä kyydistä.
Pihassa oli suurikokoinen maasturi, vanha hevosvetoinen reki ja suuri hevostraileri.
Pihan oikealla reunalla olivat pitkä tallirakennus ja suuri heinälato. Vasemmalla puolella taas oli suuri maneesi, josta kuului pari kertaa hevosen hirnuntaa. Pihan perällä oli vanhanaikaisen näköinen päärakennus, jonka ikkunoista kirkkaat kynttilät loistivat kutsuvasti.
”Santtu!”
Nelikko kääntyi katsomaan tallin suuntaan, josta Lexie käveli heitä kohti leveä virne kasvoillaan. Lexie oli ristiverinen, hieman Santtua pidempi nainen, jolla oli paksunnäköinen punainen talvitakki ja mustat ratsastushousut. Jalassa olivat mustat saapikkaat ja käsissä lämpöisennäköiset, siniset lapaset.
”Jo oli aikakin ilmestyä!” nainen tokaisi ja kaappasi serkkunsa halaukseen. ”Hauska nähdä teitä taas, pojat.”
”Samoin sua” Turbo virnisti. ”Mitäs olet puuhaillut?”
”Yhtä sun toista” Lexie huokaisi kun hiiret ja Santtu ottivat tavaransa ja lähtivät seuraamaan naista taloon. ”Toissapäivänä oli joulujuhla, johon kaikki ratsastuskoulun oppilaat osallistuivat - ette usko mikä hulina täällä silloin oli - ja minulla on pääsuunnitteluvastuu myös uuden vuoden juhlassa.. Ja sitten ensi kesän teemaviikko..”
”Rankalta kuulostaa” Moto myönsi. ”Miltä loma kuulostaisi?”
”Tällä alalla se on aika mahdotonta” Lexie hymähti. ”Onneksi mulla on sentään Anette, joten pääsen edes parin päivän hengähdystauoille välillä.”
”Niin joo, Anette on se sun yhtiökumppani” Turbo muisti.
Lexie opasti vieraansa suoraan talon yläkertaan ja näytti heille huoneensa.
”Saatte kiittää onneanne ettei vieraita ole tämän enempää” Lexie naurahti. ”Muuten olisin joutunut majoittamaan teidät samaan huoneeseen.”
”Kuka tuossa asuu?” Turbo ihmetteli ja osoitti puoliavointa ovea, joka oli hänen omaansa vastapäätä.
Lexien ilme meni hieman erikoiseksi, mutta hän vastasi kuitenkin normaalilla puheäänellä: ”Tanya, uusi tallityttömme. Hän asuu nyt toistaiseksi täällä. Tapaatte hänet viimeistään ruualla.”
Tämän jälkeen Lexie jätti vieraansa purkamaan tavaroita kaikessa rauhassa.
”Mikseiköhän Lexie kertonut siitä tytöstä enempää?” Vinski pohti ääneen purettuaan laukkunsa ja tultuaan tupatarkastukselle Santun huoneeseen.
”Ehkä siksi ettei se kuulu meille” Santtu totesi. ”Lexien vanhemmatkin ovat aina majoittaneet tänne nuoria, jotka eivät voi jostain syystä olla kotonaan. Väliaikaisesti tosin, mutta kuitenkin.. Ehkä tytön vanhemmat ovat eroamassa tai jotain ja Tanya haluaa pitää rauhallisen joulun.”
”Tuo kuulostaa aika järkevältä” Turbo totesi tullessaan sisään Moto perässään. ”Mutta aika kurjalta myös.”
Santtu nyökkäsi ja kääntyi taas laukkunsa puoleen.
Hän ei mahtanut sille mitään, että vanhat muistot nousivat taas esiin. Muistot siitä, miten hän oli kerran 15-vuotiaana paennut tänne keskellä yötä liftaten..
”Santtu?”
Santtu hätkähti pienesti ja vilkaisi kundeja nopeasti. Nämä olivat huomanneet Santun ajatusten muutosten.
”Ei kai.. sunkin pitänyt tulla tänne pakoon?” Moto kysyi hiljaa.
Santtu nielaisi pienesti ja piti tiukasti katseensa laukussaan, joka oli avoimena sängyllä. Vinski astui lähemmäs ja veti Santun tiukkaan, mutta lämpimään halaukseensa. Myös Turbo ja Moto astuivat lähemmäs, Moto silitti hellästi Santun hiuksia ja Turbo puristi lämpimästi olkapäätä.
”Kyllä mun piti” Santtu kuiskasi ääni pienesti täristen. ”Silloin kun mun vanhemmat olivat eroamassa.. ne riitelivät koko ajan.. huusivat..” Santun ääni katosi kuulumattomiin, mutta ei hiirten tarvinnut enempää tietääkään. Santtu oli jo kertonut aika paljon menneisyydestään, vain muutamalla sanalla.
Santtu irrottautui hiirten otteesta ja kuivasi silmänsä, hymyillen sitten pienesti.
”Mennään, pian on ruoka-aika.” Hiiret nyökkäsivät ja Moto pujotti kätensä Santun käsikynkkään, kun nelikko lähti portaita alas.
Puolta tuntia myöhemmin hiiret ja Santtu istuivat Lexien seuraksi ruokasalin ison pöydän ääreen.
”Iskekää kimppuun vain” Lexie kehotti virnistäen. ”Anette ja Tanya tulee hieman myöhässä, mutta ne antoi meille luvan aloittaa syömisen.”
Hiiriä ei tarvinnut kahdesti käskeä, pitkä ajomatka oli tehnyt tehtävänsä ruokahalun suhteen. Vaikka Lexie ei tarjonnutkaan hiirten perinneruokaa (hodareita ja kotikaljaa) ruoka katosi nopeasti lautasilta parempiin suihin.
”Sun piti kertoa meille jotain” Santtu totesi äkkiä.
”Niin, se syy miksi meidän oli mukamas pakko tulla tänne” Moto muisti ja hiiret katsoivat Lexietä odottavasti.
”Ei sillä, oltaisiin me muutenkin tultu!” Vinski korjasi nopeasti.
Lexie naurahti. ”Kyllä minä sen uskon” nainen naurahti. ”Mutta oikeastaan.. se syy miksi kutsuin teidät.. liittyy Tanyaan.”
Turbo kohotti kiinnostuneena kulmiaan. ”Kuinka niin?”
Lexie ei vastannut, vaan kaivoi taskustaan hieman rypistyneen valokuvan. ”Tämä on Tanya.”
Vinski otti valokuvan ja Moto, Turbo ja Santtu kurkkivat sitä hänen hartiansa yli. ”Se on.. HIIRI?!” Santtu parkaisi.
Toden totta, valokuvassa seisoi nuori hiirityttö. Hiirellä oli keltainen, hieman likaisen värinen turkki ja haaleanpunaiset hiukset, jotka roikkuivat hieman silmillä. Hiirityttö ei hymyillyt, hän katsoi kameraan vakavan ja hieman pelokkaan näköisenä. Vaatteina Tanyalla oli hieman iso flanellipaita ja siniset, kauhtuneet farkut. Jaloissa olivat ratsastussaappaat.
”Mi.. miten se..?” Turbo yritti muotoilla kysymystä järkevästi.
”Tanyan avaruusalus teki mahalaskun läheiseen metsikköön pari kuukautta sitten” Lexie kertoi ottaessaan valokuvan takaisin itselleen. ”Minä ja Anette löysimme hänet aika huonossa kunnossa.. tyttö oli loukkaantunut laskun aikana pahasti ja hänellä oli paha aliravitsemustila.. Tanya oli itse asiassa melkein luuta ja nahkaa.”
”Mikset sä soittanut Chicagoon?” Moto kysyi ihmeissään.
Lexie huokaisi syvään. ”Sinä yönä mä olin ihan varma, ettei Tanya eläisi aamuun asti, sen tila oli niin paha.. Ja mitä mä olisin teille kertonut jos se olisi menehtynyt?”
Tämä kysymys ei saanut koskaan vastausta, mutta Lexie jatkoi kertomusta siitä huolimatta.
”Kuitenkin.. seuraavana aamuna Tanya oli yhä elossa, joten päätimme Anetten kanssa että hän saa jäädä tänne. Avaruusaluksen, tai oikeastaan sen mitä siitä on jäljellä, piilotimme latoon, piiloon uteliaiden katseilta.”
”Tuossa valokuvassa se oli jo vähän terveemmän näköinen” Moto tuumasi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Niin on” Lexie huokaisi. ”Mutta henkisesti Tanya on.. no, aika järkyttynyt vieläkin. Hän ei puhu mitään. Puhumattomuus voi joko johtua siitä että hänellä on kurkku kipeä tai.. ettei hän vain yksinkertaisesti saa sanottua mitään.”
”Sä ajattelit että meidän näkeminen voisi olla jonkinlaista terapiaa” Vinski enemmän totesi kuin kysyi.
”Niin.. mutta Tanya on todella arka ja tuntuu pelkäävän kovia ääniä.. siksi mä päätin että on parempi odottaa vähän aikaa ja vasta sitten kertoa teille” Lexie vastasi. ”Tanya kyllä tiesi teidän tulostanne, mutta en tiedä kuinka hän teihin suhtautuu.”
”Me annetaan sille kyllä aikaa” Turbo lupasi.
”Hyvä. Kiitos” Lexie hymyili leveästi.
Samassa ulko-ovi kävi ja keittiöön juoksi kaksi koiraa, bordecollieita molemmat.
”Tässä ovat koirani Rufus ja Cissy” Lexie esitteli.
”Cissy on aika tukevassa kunnossa” Vinski arvosteli.
”Olisit sinäkin jos kantaisit poikasia vatsassasi” Anette huomautti keittiön ovelta, saaden Moton ja Turbon purskahtamaan nauruun.
”Hei Anette, miten menee?” Turbo kysyi ja puristi juuri tulleen naisen kättä.
”Ihan hyvin, kuten kuvasta näkyy” Anette vastasi pienesti virnistäen.
Anette oli ruskeahiuksinen, sinisilmäinen nainen, joka oli hieman pidempi kuin Lexie ja Santtu. Nyt naisella oli yllään sininen farkkupaita, sen päällä ruskea nahkaliivi j jalassaan mustat, hieman leveälahkeiset farkut. Bootsinsa nainen oli riisunut eteiseen.
Anetten perässä sisään käveli Tanya. Hiiritytöllä oli harmaa neulepaita, jonka hihoja oli kääritty muutaman kerran ja hivenen väljän näköiset maastokuosin väriset housut, jotka pysyivät ylhäällä paksun vyön avulla. Pitkät hiukset oli sidottu löyhästi kiinni niskaan mustalla hiusnauhalla.
”Miten ratsastuslenkki meni?” Lexie kysyi kun Anette ja Tanya istuivat pöydän ääreen ja koirat rauhoittuivat lopulta lattialle hellan viereen.
”Tosi hyvin” Anette kertoi. ”Me kierrettiin se pieni lampi ja käytiin näköalatasanteella asti. Maisemat ovat tosi uskomattomat, kaikki on aivan valkoista..”
”Pitää käydä siellä joku päivä” Santtu virnisti. ”Jos minä nyt edes muistan kuinka päin hevosen selässä istutaan.”
”Sitä taitoa ei kyllä kovin äkkiä unohda” Anette totesi. ”Tanyakin oppi ratsastamaan muutamassa päivässä.”
Tanya vilkaisi Anettea nopeasti, mutta keskittyi sitten taas ruokalautaseensa, jonka tyttö söi yllättävän nopeasti tyhjäksi.
”Otatko lisää?” Lexie kysyi.
Tanya pudisti päätään ja nousi pöydästä. Tyttö vei astiat tiskialtaan luo ja huuhteli ne pienesti, ennen kuin laittoi astiat uutuuttaan kiiltävään pesukoneeseen, joka oli jääkaapin vieressä.
Rufus nousi heti makuulta ja lähti Tanyan perässä kohti portaita.
”Se meni aika hyvin” Lexie totesi kun ovi sulkeutui yläkerrassa. ”Joskus Tap´s on tehnyt senkin, ettei hän tule ollenkaan syömään, jos on epävarma tilanteesta.” Turbo nielaisi vaikeasti ja vilkaisi lautasta. Kova nälkä oli kadonnut kuin tuhka tuuleen Tanyan saapumisen myötä.
”Mitä sille on tehty?” Moto kysyi hiljaa.
Lexie huokaisi surullisena. ”En tiedä.. Mutta jotain kai kertoo sekin, että Tanyan selässä on iso arpi.. veikkaisin että se on sähköruoskasta saatu.”
Vinski puristi haarukkaa tiukemmin kädessään, mutta ei silti puhunut mitään.
”Yrittäkää olla kilttejä Tanyalle” Lexie pyysi hiljaa. ”Ja jos Tanya tuntuu pelkäävän.. perääntykää kauemmas.”
Hiiritrio nyökkäsi vaitonaisesti.
Ilta kului hitaasti ja rauhallisesti. Tanya ja Anette kävivät huolehtimassa tallin kuntoon yötä varten, jonka jälkeen koko porukka rauhoittui olohuoneeseen takan ääreen.
”Enää kolme yötä jouluun” Anette totesi lisättyään puita takkaan ja istuttuaan takaisin isoon ja upottavaan nojatuoliin. ”Mitä meidän pitää vielä tehdä?”
”Hmm.. jouluruuat.. tehty” Lexie muisteli listaa silmät kiinni. ”Siivous.. tehty.. eli ei tarvitse muuta kuin koristella talo ja talli, sekä huolehtia siitä, että hevosilla on riittävästi ruokaa pyhien yli. Kaupat eivät ole auki aattona.”
”Me voidaan auttaa siinä koristelussa” Moto lupasi heti.
”Älä anna niiden tehdä sitä” Santtu varoitti nauraen. ”Mä muistan vieläkin kun ne olivat koristelleet tallin aika uuteen uskoon..”
”Mitä, se oli oikea taidonnäyte!” Vinski huudahti mukamas loukkaantuneena, saaden muut purskahtamaan nauruun.
Turbo vilkaisi Tanyaa, joka istui lattialla Cissyn ja Rufuksen kanssa. Myös hiirityttö oli hymyillyt pienesti, mutta keskittyi sitten jälleen lukemaansa kirjaan.
”Mitä sä luet?” Santtu kysyi Tanyalta ja hiiri nosti kirjan kannen näkyville.
”Monte Christon kreivi” Santtu luki kannesta. ”Säkin siis tykkäät romantiikasta.”
Tanya hymyili pienesti, mutta hymy ei yltänyt silmiin asti, vaan vihreät silmät jäivät tummiksi ja hieman pelokkaiksi.
Seuraava aamu valkeni kauniin aurinkoisena ja sopivan kylmänä. Pakkasta oli noin viitisen astetta, joten aamupalan jälkeen koko konkkaronkka suunnisti pihalle.
”No, te taidatte muistaa paikat jotenkin, mutta varmuuden vuoksi esittelen ne vielä kerran, ettette eksy” Lexie naurahti. ”Mennään ekaksi käymään tallissa.”
Tallissa he tapasivat Tanyan, joka harjasi isokokoista, ruskeaa hevosta varmoin harjanvedoin.
”Hei Tap´s” Lexie tervehti ja tyttö kääntyi katsomaan ja hymyili pienesti.
”Valjastaisitko Pascalin? On aika opettaa Santtu ratsutilan tavoille.”
Tanya nyökkäsi ja jatkoi hevosen harjausta.
”Noin ison vai?” Santtu nielaisi. ”Mähän putoan heti.”
”Et putoa” Lexie nauroi pienesti. ”Pascal on tämän tallin luotettavin ratsu. Tämä vanhan herran selästä ei ole kukaan aloittelija pudonnut muuta kuin omasta tahdostaan."
Niin siinä kuitenkin kävi, että Santtu kiipesi lopulta Pascalin selkään. ”Hitsit tämä on korkealla..” nainen mutisi. ”Keksin taas yhden hyvän syyn miksi pidän prätkäkorjaamoa enkä hevostallia..”
Muut purskahtivat nauruun kuultuaan Santun kommentin ja myös Tanyan silmissä välähti pieni pilkahdus, joka kuitenkin katosi nopeasti.
”Okei.. lähdetään liikkeelle” Lexie totesi ja lähti taluttamaan hevosta eteenpäin.
Santulta kesti vain puoli kierrosta päästä rytmistä kiinni, sitten Lexie päästi irti ja antoi Santun ratsastaa omin avuin.
”Kokeile ravata” Lexie ehdotti.
Santtu ei ollut varma muistiko hän oikein vai oliko Pascal ymmärtänyt sanallisen käskyn, sillä pian hän ravasi kenttää ympäri sulavasti keventäen.
”Hitsi, jos Santtu harjoittelisi useammin, se olisi todella hyvä” Anette totesi tullessaan paikalle.
”Uskallatko laukata?” Lexie kysyi.
Santtu nyökkäsi ja napautti Pascalia pienesti kylkiin kantapäillään. Ravi vaihtui laukaksi ja kyyti pehmeämmäksi ja nopeammaksi.
”Eiköhän tuo riitä” Lexie totesi kun Santtu pysäytti Pascalin helposti hiirten ja Anetten kohdalla. ”Muuten jalkasi ovat aivan kipeät huomenna ja kävelet kuin ankka.”
Santtu nyökkäsi ja laskeutui pehmeästi maahan. ”Samaa mieltä.”
Pascal hörähti pienesti ja tönäisi Santtua pienesti olkapäähän.
”Kiitos kyydistä, Pascal” Santtu kiitti hymyillen ja antoi hevoselle omenan palan taskustaan.
”Ratsastatko sinä vielä?” Lexie kysyi Tanyalta.
Hiirityttö pudisti kuitenkin päätään ja napautti vasenta rannettaan.
”Niin joo, pian on ruoka-aika” Anette totesi. ”Mä voin mennä keittiöön laittamaan ruokaa, jos te hoidatte tallin loppuun.”
”Sopii” muut vastasivat.
”Vinski, hakisitko lisää heiniä ladosta?” Lexie kysyi. ”Jessin pilttuussa niitä on liian vähän.”
”Selvä” Vinski huikkasi ja käveli ladon puolelle.
Ison heinäkasan yläpuolella, kattoparrussa roikkui paksun köyden varassa iso maasturin rengas.
”Kato, keinu” valkoinen hiiri virnisti ja hyppäsi ylöspäin.
Helposti Vinski sai keinusta otteen ja onnistui kiipeämään siihen kunnolla.
”Rupesiko sua lapsettamaan?” Turbo uteli hyväntuulisesti, kun hän ja Moto olivat tulleet katsomaan mihin Vinski oli jäänyt.
”Vau, keinu” Moto virnisti. ”Pitääkö tulla antamaan vauhtia?"
”Heko, heko” Vinski tuhahti. ”Ei tarvi. Mutta kuinkahan vanha tää kiikku-systeemi on?”
”Muistaakseni isäni teki sen mulle ja Santulle kun me oltiin kahdeksanvuotiaita” Lexie kertoi kahmaistessaan heiniä syliinsä. ”Ette ehkä usko, mutta siitä oli tosi hauska hypätä täydestä vauhdista heinäkasaan.”
”Tosin ne heinät pistelivät ja kutittivat inhottavasti” Santtu virnisti. ”Ja niitä ei meinannut millään saada kaikkia irti.”
Vinski otti kunnon vauhdit ja hyppäsi sitten heinäkasaan niin että pieni pöllähdys heiniä lensi ilmaan.
”Joo, kivaa on” valkoinen hiiri virnisti kömpiessään esiin heinien keskeltä.
”Mut sä oot ihan heinissä, kuin linnunpelätti” Santtu nauroi, saaden muutkin purskahtamaan nauruun.
”Niin vai?” Vinski tokaisi, tarrasi varoittamatta Santtuun ja heitti hänet myös kasaan. ”Seura tekee kaltaisekseen, kultsi."
Turbo ja Moto vilkaisivat toisiaan, virnistivät kierosti ja heittivät yhteisvoimin Vinskin uudestaan heinien sekaan, hypäten itse perään. Santtu pakeni tappelunnujakkaa ja puisteli heinät vaatteistaan hieman turvallisemmassa paikassa.
”Syömään saisi tulla” Lexie tuli kertomaan. ”Mitä ihmettä jätkät puuhaavat?!”
”Leikkivät, se on terveellistä” Santtu naurahti.
”Siltä näyttää” Lexie huokaisi. ”Kun lopetatte, tulkaa syömään” nainen huikkasi Turbolle, joka putosi kasasta pois. ”Mutta yrittäkää putsata edes suurin osa heinistä pois, siivosin alakerran vain pari päivää sitten.”
”Selvä se” Turbo tokaisi ja hyppäsi takaisin tappeluun.
Santtu ja Lexie vilkaisivat toisiaan ja purskahtivat nauruun. ”Miehet.”
Ruuan jälkeen Lexie päätti että oli aika koristella talo joulukoristeilla.
”Joulukuusi me haetaan vasta huomenna” nainen kertoi hiirille. ”Mutta muut koristeet ovat vapaassa käytössänne, myös mielikuvituksen käyttö on sallittua. Moto, voisitko sä tulla mun avuksi laittamaan ulkokynttilöitä paikoilleen?”
Moto teki sotilastervehdyksen. ”Mitä vain kenraali käskee!”
”Selvä.. Tanya ja Turbo, te voisitte koristella olohuoneen.. Vinski ja Santtu hoitaisivat sitten yläkerran aulan. Ylijäämät koristeet voidaan jakaa sitten omien huoneiden kesken” Lexie jakoi hommat.
”Ja mä hoidan tallin koristelun sen jälkeen kun oon hakenut hevoset ulkotarhasta” Anette päätti.
”Jos ei kenellekään ole mitään sitä vastaan, ruvetaan hommiin” Lexie virnisti.
Hetkeä myöhemmin koristelu oli jo täydessä vauhdissa. Tanya asetteli jouluvaloja ikkunaan, Turbon kiinnittäessä koristenauhaa oven yläpuolelle.
”No, miltä näyttää?” vanhempi hiiri kysyi Tanyan mielipidettä hypättyään tuolilta lattialle.
Tanya nosti peukalon ylös ja hymyili pienesti. Sitten hiirityttö otti pienen spray-pullon näköisen purkin, ravisti sitä hieman ja maalasi pienen lumikerrostuman kaikille olohuoneen ikkunalaudoille.
”Vau” Turbo virnisti. ”Mitä muuta tämä enää kaipaa?”
Tanya osoitti takkaa ja tönäisi sitten kevyesti hännällään laatikkoa, joka oli olohuoneen pöydälle.
”Niin tietysti, joulusukat.. toivottavasti näitä on tarpeeksi monta ja tarpeeksi isoa.. Vinskin lahjalistasta päätellen se ei halua pieniä paketteja..”
Turbo olisi voinut vaikka vannoa, että Tanya tyrskähti pienesti naurusta, mutta hän ei kuitenkaan sanonut mitään.
*Puhut sitten kun itse haluat* hiiri ajatteli alkaessaan kiinnittää sukkia takanreunukseen.
”Okei, valmista tuli” Santtu totesi ja laskeutui tuolilta alas ihailemaan hänen ja Vinskin kätten töitä. ”Aika hieno siitä tuli, vai mitä?”
Vinski nyökkäsi ja tökkäsi jouluvalojen pistokkeen pistorasiaan. Kauniinpunaiset jouluvalot syttyivät aulan ikkunaan, valaisten koko käytävän hennon punaiseksi.
”Upeeta, mutta voiko meikäläiseltä muuta odottaakaan?” Vinski totesi mukamas vaatimattomasti.
Santtu puuskahti. ”Olet sä kanssa. Elvistelet jopa jouluna.”
”Se on mun kokopäiväduuni” Vinski naurahti. ”Maailmanpelastamisen ohella.”
Santtu pyöräytti silmiään ja kurkisti laatikkoon, jossa koristeet olivat olleet. Jotain oli näköjään vielä pohjalla..
”Voi ei!” nainen parahti. ”Tätä ei kyllä laiteta mihinkään.”
Vinski nappasi koristeen Santun käsistä ja virnisti leveästi. ”Totta kai laitetaan ja vieläpä tosi hyvään paikkaan!”
Santtu yritti napata misteliä takaisin Vinskin käsistä. ”Mä en kaipaa sua hyppimään niskaani yllätyspusujen kanssa, joudun kestämään sitä muutenkin!” nainen puhisi.
Samassa Santtu kompastui, kaatuen lattialle. Vinski yritti estää häntä kaatumasta, mutta tilanne oli se, että lopulta he makasivat lattialla kumpin, Santtu Vinskin alla.
”Oho, hupsista” Vinski virnisti. ”Sattuiko suhun?”
”Ei..” Santtu mutisi.
Yllättäen kaksikko tajusi miten lähellä he olivat toisiaan.. itse asiassa.. lähempänä kuin ikinä.
”Vi.. Vinski.. tuota..” Santtu yritti aloittaa, mutta jostain syystä sanat juuttuivat kurkkuun.
Vinski ojensi varovaisesti kätensä, pyyhkäisten varovasti hiuksia pois naisen silmiltä. Santtu nielaisi pienesti, kun Vinskin kasvot tulivat lähemmäs hänen omiaan, hän tunsi jo hiiren hengityksen kasvoillaan..
”Hei, tulkaa ulos katsomaan, me sytytetään valot!” Moton huuto alakerrasta rikkoi tunnelman ja sai Vinskin vetäytymään kauemmas Santusta.
”Tuota.. meidän pitää vissiin mennä..” Vinski mutisi, lattiaa tuijottaen.
”Joo.. niin vissiin..” Santtu vastasi hieman pyörällä päästään.
Välttäen katsomasta toisiaan silmiin Vinski ja Santtu kävelivät alakertaan ja ovesta ulos, juuri sopivasti.
Kun Moto painoi katkaisinta, koko piha valaistui eriväristen jouluvalojen ansiosta paljon paremmin kuin pelkillä ulkovaloilla.
”Vau, hyvää työtä” Turbo totesi kehuvasti Lexielle ja Motolle.
”Kiitän kohteliaimmin” Lexie naurahti. ”Saitteko te homman valmiiksi?”
”Olohuone on valmis” Turbo totesi ja Tanya nyökkäili pienesti hymyillen.
”Ja aula.. joo, se on valmis” Santtu mutisi.
Lexie rypisti kulmiaan, hän kyllä tunsi serkkunsa sen verran hyvin että tiesi jotain tapahtuneen.. mutta hän ei ollut varma mitä.
”Vau, tosi upea” Anette kehui tullessaan tallista pihalle. ”Kaikki on valmista, nyt saa joulu tulla.”
Seuraavana aamuna Lexie alkoi leipoa vielä viime hetken jouluherkkuja Santun avustuksella.
”Voi pahus” nainen voihkaisi penkoessaan kaappeja. ”Älä vain sano että mä unohdin ostaa kaupasta sen joulutorttusoseen.”
”En sano” Santtu totesi. ”Mutta taisit silti unohtaa.”
”Mitä, ei joulutorttuja?” Vinski parkaisi kurkattuaan keittiöön.
Jätkät olivat Tanyan avustuksella hakeneet lähimetsästä kuusen saliin ja asettelivat nyt sitä paikoilleen.
”Siltä näyttää” Lexie huokaisi ja suoristautui seisomaan. ”Tänä vuonna mussutetaan vain pipareita ja glögiä.”
”Ei tasan!” Moto ja Turbo protestoivat.
”No mä en kuitenkaan enää ehdi tänään kauppaan” Lexie totesi. ”Tanya ja Anette ei selviä kahteen naiseen tallissa.”
Hiiret vilkaisivat toisiaan nopeasti.
”Mä lähden” Turbo päätti. ”Kunhan annat rahat ja sanot mitä tuon.”
”Kiitti” Lexie hihkaisi ja halasi Turboa pienesti. ”Me emme tarvitse muuta kuin luumuhilloa, kaikkea muuta on.”
Lexie antoi Turbolle rahat ja neuvoi lyhyimmän reitin kylän keskustaan ja takaisin tänne.
”Aja kuitenkin nopeasti” Lexie pyysi kun Turbo veti talvitakin niskaansa.
”Kallioiden luona on kuulemma liikuskellut susilauma ja ne ovat nälkäisiä tähän aikaan vuodesta.”
”Mä oon varovainen” Turbo vakuutti ennen kuin lähti ulos ovesta.
Tanya vilkaisi hänen peräänsä ja puraisi miettiväisesti alahuultaan. Jostain syystä hiiritytön olo oli levoton.
”No, te kaksi, pois keittiöstä!” Lexie komensi ja työnsi Moton ja Vinskin olohuoneen puolelle. ”Koristelkaa se kuusi!”
”Kyllä, pomo!” kuului kahdesta suusta ja sitä seurasi kova naurunräkätys.
Santtu pyöräytti silmiään ja naiset keskittyivät piparien tekemiseen (Lexie oli tehnyt taikinan toissapäivänä ennen vieraiden saapumista).
”No niin serkkuseni.. nyt kerrot mikä mieltäsi painaa.”
Santtu hätkähti ja punastui sitten. ”Ei mikään.”
”Älä yritä, Sarianne, tunnen sinut” Lexie virnisti. ”Anna tulla.”
”No tuota..” Santtu mutisi ja vaivasi taikinaa aika väkivaltaisesti. ”Silloin eilen kun me koristeltiin aulaa Vinskin kanssa.. me tuota..” Santtu nielaisi vaikeasti. ”Me melkein suudeltiin.”
Lexien kulmat kohosivat ja hän vislasi pienesti. ”Ohhoh.”
”Mä en tiedä mikä muhun meni” Santtu henkäisi kasvot punaisina. ”Yhtäkkiä mä vain olisin halunnut.. suudella Vinskiä.. ja sitten se olikin jo melkein..”
Lexie virnisti pienesti. ”No mikä sua estää?”
”No hei, se on Vinski!” Santtu tokaisi. ”Täysiverinen egoisti joka ajattelee vain omaa napaansa.”
”Ei se siltä vaikuta” Lexie totesi rehellisesti. ”Ja sitä paitsi, koko tuo trio huolehtii aina että sulla on kaikki hyvin.”
Santtu vilkaisi Lexietä ihmeissään.
”Mä kuulin kun sä kerroit niille” Lexie sanoi hiljaa. ”Ei mun tarkoitus ollut salakuunnella tai mitään.. Mut.. se on merkki aika vahvasta luottamuksesta, Santtuseni.”
Santtu nyökkäsi hiljaa. ”Kyllä mä niihin luotan.. mutta en tiedä.. Voinko mä kertoa niille ihan kaiken?”
”Se on sun itsesi päätettävissä” Lexie vastasi rauhallisesti.
Turbo oli päässyt hengissä kylään ja hän onnistui löytämään pienen kaupan hyvissä ajoin ennen sen sulkemista.
”Onneksi olit tarpeeksi nopea” myyjätäti virnisti kun hän antoi Turbolle rahasta takaisin. ”Suljen puolen tunnin päästä ja lähden sitten nauttimaan lomasta tyttäreni luokse.”
”Onneksi” Turbo hymyili takaisin. ”Hyvää joulua ja kunnollista rentoutumista.” ”Sitä todella tarvitaan” täti puuskahti, mutta heilutti sitten hyväntuulisesti Turbolle hyvästiksi.
Turbo nousi prätkän kyytiin.
”Okei, baby, nyt sitten äkkiä takaisin Lexien luo, mä haluan oman osuuteni niistä pipareista mitä ne jäivät sinne värkkäämään.”
Prätkä piippasi pienesti ja Turbo lähti ajamaan kohti Lexien tilaa.
Aurinko laski kuitenkin todella nopeasti, joten Turbo päätti turvautua metsän läpi kulkemaan oikotiehen, jonka Anette oli neuvonut hänelle. Aktivoituaan sukset Turbo ei enää uponnut paksuun hankeen ja matka metsän läpi sujui nopeasti.
Yhtäkkiä Turbo kuuli epämääräistä jyminää ja samassa hän melkein koki nokkakolarin ison hirven kanssa.
”Pahus!” hiiri parkaisi ja löi jarrut pohjaan.
Viime hetkellä Turbo onnistui väistämään ja hirvi pääsi ehjin nahoin pakoon. Turbo ei kuitenkaan pystynyt pitämään prätkää tasapainossa, vaan hän pyöri prätkän kanssa pienen rinteen alas ja jäi päänsä lyötyään tajuttomana pyöränsä alle.
Tanya hätkähti pienesti, kesken Pascalin harjaamisen. Tytön oli vallannut outo, epämiellyttävä tunne. Hengitys oli muuttunut vaikeaksi ja päätä vihloi pienesti. Pascal hirnahti kysyvästi ja Tanya vilkaisi ulos. Pihalta ei kuulunut muuta kuin Vinskin ja Moton nahistelua, mutta ei prätkän ääntä. Turbo ei ollut vielä tullut, vaikka olisi pitänyt.
Tanya käveli nopeasti Anetten luo ja nykäisi häntä hihasta.
”Mitä nyt?”
Tanya avasi suunsa kuin olisi yrittänyt sanoa jotain, muttasanat eivät tulleet. Sen sijaan tyttö osoitti ensin Pascalia ja sitten suitsia.
”Haluatko sä mennä vielä ratsastamaan?” Anette kysyi ihmeissään.
Tanya nyökkäsi kasvot vakavina.
”Hyvä on, mutta ei kauas” Anette huokaisi. ”Muista mitä kyläläiset ovat sanoneet siitä susilaumasta. Vain pieni lenkki ja sitten takaisin ennen päivällistä, okei?”
Tanya nyökkäsi ja valjasti hevosen nopeasti.
Vinski ja Moto olivat aloittaneet lumisodan, mutta he lopettivat heti, kun näkivät Tanyan taluttavan hevosen ulos tallista.
”Eikö oo jo hieman liian myöhäistä lähteä ratsastamaan?” Moto kysyi uteliaasti. Tanya pudisti päätään ja nousi kevyesti Pascalin selkään.
”Oo varovainen” Vinski sanoi hiljaa, kun tyttö lähti ravaamaan tietä pitkin.
Turbo palasi hitaasti tajuihinsa.
”Ai hemmetti.. mitä tapahtui?”
Turbo vilkaisi ylöspäin ja huomasi rinteen, jota hän oli kierinyt prätkän kanssa alas.
”Niin joo.. se melkein-kolari..” hiiri mutisi ja yritti nousta jaloilleen. Toista jalkaa vihlaisi ilkeästi ja parin yrittämisen jälkeen hän luovutti. Tällä jalalla ei käveltäisi ilman tukea.
Turbo yritti käsivoimin kääntää prätkäänsä takaisin pyörilleen, mutta se oli lähes mahdotonta. Rinteen alla oli paksulti lunta ja edes sukset eivät estäneet vajoamista hankeen.
”Tosi hienoa..” Turbo huokaisi ja vilkaisi oikealle.
Luumuhillopurkki oli lentänyt hankeen, mutta se oli pysynyt sentään ehjänä.
Turbo kääntyi taas pyörän puoleen, yritti tällä kertaa ottaa yhteyttä kavereihinsa. Mutta radio oli ilmeisesti vahingoittunut pudotessa, sillä se ei päästänyt ääntäkään.
”Tosi hienoa” Turbo tokaisi ja iski nyrkkiä hankeen. ”Kuinkakohan kauan mun pitää odottaa täällä ennen kuin mua aletaan etsiä?”
Samassa selkäpiitä karmiva ulvonta kaikui talvi-illassa.
”Voi pahus.. ne sudet..” Turbo nielaisi vaikeasti ja otti aseen käteensä.
Hän tiesi kyllä että viattomien eläimien tappaminen oli väärin, mutta kai sitä nyt hiiri saisi itseään puolustaa?
Tanya oli ratsastanut jo hyvän matkaa tietä pitkin, kun hänkin kuuli susien ulvovan metsän suunnassa.
Pascal ravisti hermostuneena päätään, sekin tiesi mitä tuo ulvonta merkitsi.
*Ne ovat haistaneet saaliin* Tanya ajatteli ja puraisi miettiväisesti alahuultaan.
Hiiri vilkaisi ratsutilan suuntaan ja sitten takaisin metsään. Jos Turbo olisi tuolla, hänen pitäisi hakea apua.. mutta sitten olisi liian myöhäistä.. jos hän menisi tuonne nyt, myös sekä hän että Pascal olisivat vaarassa.. Mutta siinä tapauksessa hän myös ehkä ehtisi ajoissa.
*Meillä ei ole vaihtoehtoja* Tanya ajatteli ja kannusti Pascalin laukkaan, suuntana metsä
Turbo kuuli susien haukunnan ja ulvonnan lähestyvän häntä koko ajan. Silti hän jaksoi toivoa, että sudet olisivat haistaneet jotain muuta kuin hänet, vaikkapa jonkin peuran tai muuta yhtä helposti tavoitettavaa riistaa.
Samassa hiiri näki ne. Sudet seisoivat pienen mäen päällä, katselivat häntä ilmaa nuuskien ja pienesti haukahdellen.
”Alkakaa painua siitä!” Turbo ärähti. ”Mä en oo mikään riista-eläin!”
Sudet eivät välittäneet Turbon ärhentelyistä, vaan alkoivat hitaasti, vaanien, lähestyä häntä.
Turbo ampui varoituslaukauksen yhtä sutta kohti ja sai lauman säpsähtämään, mutta vain hetkeksi. Sitten ne alkoivat taas lähestyä saalistaan.
Turbo irvisti ja yritti nousta seisomaan näyttääkseen isommalta, mutta loukkaantunut jalka antoi periksi ja hän putosi taas polvilleen.
Sudet haukahtelivat toisilleen. Ne tiesivät, ettei Turbo juoksisi mihinkään.
”Mä en kuole tänne” Turbo ärähti ja ampui yhtä sutta kohti, osuen sitä häntään.
Susi ulvaisi kivusta ja muut sudet ottivat taas hieman takapakkia. Sitten ne hyökkäsivät.
Turbo sulki silmänsä ja yritti suojata päätä käsillään. Yksi susista kaatoi hänet maahan, Turbo tunsi jo sen hengityksen kaulallaan.. vain yksi puraisu ja se olisi ohi.
Samassa kuului kimeää hirnuntaa ja suuri hevonen laukkasi täyttä vauhtia esiin metsiköstä, saaden sudet säikähtämään ja loikkamaan kauemmas Turbosta.
Turbo avasi silmänsä ja näki ison hevosen seisovan edessään, kimeästi hirnuen ja välillä takajaloilleen nousten.
Sudet yrittivät hyökätä hevosen kimppuun, mutta hevonen kääntyi ympäri ja potkaisi osan susista kauemmas todella kipeästi.
Vasta siinä vaiheessa Turbo tajusi, että hevosella oli myös ratsastaja mukanaan.
”Tanya!”
Hiirityttö kääntyi katsomaan Turboa hieman pelästynyt, mutta päättäväinen ilme kasvoillaan.
”Miten sä..?” Turbo nielaisi.
Tanya hymyili pienesti ja hyökkäsi sitten Pascalin kanssa kohti susia. Sudet eivät kauaa kestäneet isoa hevosta ja tämän teräviä kavioita, vaan ne perääntyivät ja juoksivat pois.
”Ne tulee pian takaisin” Turbo totesi.
Tanya laskeutui nopeasti maahan ja syöksyi Turbon kaulaan, halaten vanhempaa hiirtä tiukasti.
”Mä oon okei” Turbo hymyili ja pörrötti isovelimäisesti tytön hiuksia. ”Mitä nyt jalkaa jomottaa ja prätkä on jumissa umpihangessa.”
Tanya katsoi pyörää miettiväisesti ja kahlasi vähän lähemmäs. Hetken mietittyään hiirityttö painoi nappia, josta keulan köysikoukku tuli esiin. Sitten Tanya vihelsi pienesti ja Pascal peruutti hänen luokseen.
Helposti Tanya sai kiedottua köyden hevosen vahvan kaulan ympärille ja solmi sen tiukasti. Sitten hiiri taputti kevyesti hevosta lautasille ja Pascal alkoi vetää. Turbo hämmästyi siitä, kuinka nopeasti iso hevonen veti hänen pyöränsä pois pahasta paikasta.
”Kiitti” Turbo kuiskasi silittäen hevosen suurta päätä, Tanyan irrottaessa köyttä ja painaessa kelausnappia.
Samassa susien ulvonta kuului taas, ne olivat tulossa takaisin, mutta nyt koko lauman voimin.
”Häivytään täältä” Turbo tokaisi noustessaan vaikeasti prätkän kyytiin.
Tanya nyökkäsi ja hyppäsi kaatuneen puunrungon päältä Pascalin selkään.
Sitten vain niin lujaa karkuun kuin kavioista ja pyöristä lähti.
Santtu katseli miettiväisenä tietä pitkin. Turbon olisi pitänyt tulla jo ajat sitten sen luumusoseen kanssa. Ja missä Tanyakin oikein viipyi? Tyttö ei kuulemma tehnyt maastoretkiä kovin kauas.
”Mikä hätänä, kultsi?” Vinski kysyi tullessaan portaille.
”Mä oon huolissani” Santtu vastasi ja kietoi avonaista takkia tiukemmin ympärilleen. ”Niiden olisi pitänyt tulla jo takaisin kummankin.”
Vinski katsoi pimeyteen, mutta mikään ei rikkonut samettista pimeyttä, joka alkoi heti ulkorakennusten nurkalta.
”Kyllä ne tulee takaisin” Vinski yritti vakuuttaa, mutta ääni ei kuulostanut niin varmalta kuin olisi pitänyt.
Santtu huokaisi. ”Niin kai.. mutta niiden ruoka jäähtyy.”
Turbo vilkaisi taakseen. Susia ei näkynyt, mutta niiden ulvonta ja haukahdukset kuuluivat vielä selvästi.
Tanyakin vilkaisi taakseen ja sitten Turboa. Vanhempi hiiri oli kyllä muuten kunnossa ja prätkän kyydissä hyvin turvassa kunhan he pääsisivät tielle asti.. mutta vierastaisivatko sudet niin paljon ihmisten hajua, etteivät lähtisi seuraamaan heitä tilalle asti?
Sitä Turbokin näytti miettivän.
”Toivottavasti ne eivät seuraa kovin lähelle tilaa” Turbo totesi. ”Muuten on piru irti.”
Tanya nyökkäsi.
Samassa susilauma yllätti heidät oikealta, saaden Pascalin menettämään täysin malttinsa.
”Pidä kiinni!” Turbo huusi ja ampui pari laukausta susia kohti.
Sudet kuitenkin väistivät.
”Hajaannutaan!” Turbo huusi ja hän ja Tanya lähtivät eri suuntiin.
Sudet miettivät hetken mitä tehdä ja sitten ne lähtivät hitaamman, eli hevosen perään.
Lexie oli juuri ehdottanut että he lähtisivät etsimään Turboa ja Tanyaa, kun Turbo kaahasi pihaan tuhatta ja sataa.
”Turbo! Mitä tapahtui?!” Santtu huudahti nähdessään kullanruskean hiiren haukkovan henkeään.
”Sudet.. ne kävivät kimppuun..” Turbo nieleskeli ja yritti nousta seisomaan.
Jalka kuitenkin petti alta ja vain Moton tuki esti Turboa kaatumasta.
”Ne lähtivät.. Tanyan perään..”
”Ei!” Anette vinkaisi kauhusta. ”Ne tappavat hänet!”
Lexie juoksi takaisin sisälle ja palasi hetken päästä takaisin kolmen metsästysaseen kanssa.
”Me lähdetään etsimään, nyt heti” nainen tokaisi silmät päättäväisesti leimuten. ”Turbo, jaksatko näyttää sen paikan missä lähditte eri suuntiin?”
Turbo nyökkäsi.
Tanya laukkasi aitausten läpi, kohti lampea, susilauma aivan kannoillaan.
*Minun pitää keksiä jotain ja pian!* hiirityttö ajatteli peloissaan.
Samassa Tanya muisti mitä Anette oli sanonut hänelle lammesta. ”Jää on vielä niin ohutta ettei se kestä kävelyä.. Ja usko pois, tähän aikaan vuodesta et halua mennä uimaan!”
Hiirityttö nopeutti hevosen vauhtia.
*Jos ehdin lammen yli ennen susia, ne uppoavat mutta minä en!* Tanya ajatteli. *No, kaikkea pitää kokeilla!*
Samassa he saapuivatkin lammelle.
*Vielä vähän, Pascal!*
Hevonen melkein lensi jään yli, jään ritistessä ja rätistessä ison eläimen alla. Juuri kun Tanya ja Pascal pääsivät vastarannalla, sudet putosivat jään läpi kylmään veteen, joka hyydytti niiden jahtihaaveet kertaheitolla.
”Siitäs saitte” Tanya kuiskasi Pascalin hirnuessa voitonriemuisesti.
Sitten tyttö otti suunnan kohti tilaa.
Lexie tutki jälkiä hiirten pyörien valossa ja pudisti päätään.
”Ei hyvältä näytä” nainen kuiskasi. ”Ne on juosseet aitausten läpi, mutta sudet on seurannut niitä koko ajan..”
”Missä ne nyt on?” Anette kysyi ääni pienesti täristen.
Lexie puri miettiväisesti alahuultaan. ”Mä en tiedä.”
Samassa he kuulivat susien ulvonnan.
”Ne on rakennusten takana!” Anette parahti.
”Onneks kaikki eläimet on sisällä ja ovet kiinni” Lexie totesi nousten seisomaan. ”Santtu, Vinski, kiertäkää te lammen kautta, me muut käydään katsomassa mitä susilauma puuhaa nyt.”
Kaikki nyökkäsivät ja lähtivät ajamaan eri suuntiin.
”Kestääkö sun jalka?” Lexie kysyi Turbon takaa.
”Joo, vähän sitä kyllä vihloo, mutta mä kestän kyllä” Turbo vastasi hammasta purren. *Ole hengissä Tap´s, ole kunnossa..*
Aika pian Vinski ja Santtu saapuivat lammen rantaan, nähden jäiden murtuneen täysin.
”Onko ne..” Vinski nielaisi.
Santtu laskeutui maahan ja tutki jälkiä. ”Ne on laukanneet täysillä lampeen..” Santtu nieleskeli itkua. ”Sudet seurasivat perässä.”
Vinski nosti Santun hännällään kyytiinsä ja ajoi lammen toiselle reunalle, jossa hevosen jäljet taas jatkuivat.
”Ne pääsivät yli!” Vinski hihkaisi ja vilkaisi jälkien suuntaan. ”Tästä Tap´s on jatkanut suoraan tilalle.”
”Luojan kiitos” Santtu kuiskasi ja pyyhki kyyneliä silmistään. ”Mä jo pelkäsin että se on hukkunut.”
”Ei se oo” Vinski virnisti. ”Tanya on hiiri vaikka voissa paistaisi, se tietää mitä tekee.”
Santtu hymyili hieman leveämmin. ”Lähdetään katsomaan että se on kunnossa.”
Vinski nyökkäsi ja lähti ajamaan hevosen jälkien pitkin kohti tilan kutsuvia valoja.
Muut olivat päässeet jo pihaan, kun Vinski ja Santtu ajoivat esiin maneesin takaa.
”No, löytyikö mitään?” Lexie kysyi hieman peläten vastausta.
”Jep, Tap´s on jo kotona” Vinski virnisti. ”Veikkaisin että tallissa.”
Samassa tallin ovi avautui ja väsyneen näköinen Tanya käveli pihalle.
”Tanya!”
Hiirityttö ehti vain nostaa katseensa maasta, kun Lexie syöksyi hänen luokseen ja sulki tytön lämpimään halaukseen.
”Luojan kiitos, sä oot kunnossa!” nainen kuiskasi ja halasi Tanyaa tiukasti.
Tanya vastasi halaukseen yhtä lujasti ja muut huomasivat miten hiiritytön silmistä valuivat kyyneleet, ensimmäiset taatusti pitkiin aikoihin.
”Mennään sisälle” Anette kuiskasi ja pyyhki liikutuksen kyyneliä nopeasti pois. ”Mä luulen että teille muillekin maistuu lämmin glögi.”
”Kannatan ajatusta” Turbo virnisti ja nousi Moton tukemana seisomaan.
Pian he istuivat olohuoneessa, lämpimät kupit käsissään ja pipareita maistellen.
Santtu tutki Turbon jalan nopeasti ja sitoi siihen pienen siteen.
”Sulla oli tuuria, se on vain revähtänyt, parin päivän päästä sä pystyt taas kävelemään kunnolla” nainen informoi hiirtä.
”No hyvä sitten” Turbo hymyili ja vilkaisi vieressään istuvaa Tanyaa.
Hiirityttö tuijotti miettiväisesti eteensä ja söi vieläkin ensimmäistä pipariukkoaan.
”Kiitti, Tanya.”
Hiirityttö käänsi vihreät silmänsä Turboon, joka tuijotti vakavana takaisin.
”Jos sä et olisi lähtenyt etsimään mua.. no, musta ei olisi ollut kauaa mitään etsittävää” Turbo hymähti ja pörrötti tytön hiuksia.
”Älä sano noin.”
Koko olohuoneen porukka hätkähti pienesti äänen kuultuaan.
Tanya katsoi Turboa suoraan silmiin. ”Ei tuollaisilla asioilla saa pilailla.”
Turbo kietoi kätensä Tanyan ympärille ja halasi tyttöä isovelimäisesti.
”Ei saakaan. Anteeksi, sisko.”
Tanya sulki silmänsä, mutta poskea pitkin valuvaa kyyneltä hän ei voinut estää tulemasta.
Lexie ja Santtu vilkaisivat toisiaan ja hymyilivät leveästi. Tanyan muuri oli murrettu.
”Herätys! Kello on jo puoli kahdeksan!” Lexien reipas ääni kaikui alakerrasta yläkerran makuuhuoneisiin ja herätti vielä nukkuvat hiiret.
”Kukamitähäh?” Moto kysyi unisesti.
”Ei vielä Santtu, mun ei tarvitse mennä tänään töihin..” Vinski mutisi puoliunessa.
Turbo huokaisi ja jätti veljensä selviämään aamuväsymyksestä. Pieni kurkkaus Tanyan ja Santun huoneisiin todisti, että koko talon naisväki oli jo hereillä.
”Huomenta” Santtu tervehti Turboa kun tämä tuli keittiöön.
Nainen hämmensi isoa puurokattilaa, josta nousi herkullinen riisipuuron tuoksu. Hellalla, puurokattilan vieressä oli myös luumukeitto-kattila, joka kupli pienesti.
”Missä Tanya on?”
”Veikkaisin että Anetten kanssa tallilla” Santtu vastasi. ”Se oli herännyt jo paljon ennen mua.. Lexie, tää taitaa olla valmista!”
”Laita se sitten pöytään” nainen huikkasi vastaukseksi eteisestä. ”Mä käyn auttamassa Tap´sia ja Anettea.. Turbo, herättäisitkö veljesi kunnolla?”
”Sopii, jos keksit millä herätän” hiiri virnisti.
”Vessassa on ämpäri” Lexie virnisti ja jätti lopun Turbon mielikuvituksen varaan.
Lopulta Turbo sai Moton hereille ja yhteisvoimin he kantoivat nukkuvan ja omiaan höpisevän Vinskin suihkuhuoneen puolelle.
Kuului kuinka ovi laitettiin kiinni. Vesihana avattiin..
Ja seuraava mitä Santtu kuuli, oli selkäpiitä karmiva karjaisu, jonka Vinski päästi suustaan herätessään jäätävän suihkun alta.
”Mä höyhennän teidät!” kuului verenhimoinen huuto, kun Moto ja Turbo juoksivat nauraa räkättäen alakertaan.
”Santtu-typy, me hoidetaan aamulenkki tässä samalla, tullaan pian!” Turbo huikkasi ja nauraen kaksikko katosi ovesta ulos.
Santtu tyrski myös naurusta, kun läpimärkä ja ärtynyt Vinski tuli alakertaan.
”Joku kerta mä vielä..” valkoinen hiiri murisi. ”Ja sit ne katuvat!”
”Uskotaan” Santtu tokaisi ja heitti Vinskille pyyhkeen. ”Kuivaa itsesi tai vilustut.”
Vinski alkoi kuivata itseään ja Santtu kattoi pöydän loppuun.
”Eh.. Santtu..”
Santtu vilkaisi Vinskiä ja oli vähällä purskahtaa nauruun.
Pyyhe oli jäänyt jostain irtolangasta kiinni hiiren asevyöhön. Ja vieläpä selkäpuolelle.
”Viitsisitkö vähän auttaa?” Vinski kysyi nolosti virnistäen.
”Hyvä on” Santtu vastasi hymyillen ja alkoi irrottaa pyyhettä.
”Onks se jo?” valkoinen hiiri kysyi malttamattomana. ”Mun pitää mennä höyhentämään Turbo ja Moto vielä tämän aamun aikana.”
”Ihan kohta, ole paikallasi” Santtu komensi. ”Tästä ei tule yhtään mitään jos heilut ja huidot kuin heinämies koko ajan!”
Vinski vilkaisi Santtua ilkikurisesti silmiin, mutta lopetti sitten turhan huitomisen.
”Okei, irti on” Santtu totesi ja keräsi pyyhkeen käsiinsä. ”Mä vien tämän kuivumaan tai Lexie saa hepulin.”
”Mä en tiennytkään että se on siivousintoilija” Vinski naurahti.
”Joulun aikana kuka tahansa on” Santtu hymähti.
Vinski katsoi Santtua kysyvästi silmiin. ”Myös sä?”
”Myös mä” Santtu myönsi. ”Se taitaa periytyä geeneissä, valitettavasti.”
Vinski astui lähemmäs ja kietoi täysin varoittamatta kätensä Santun ympärille. Hetkessä tilanne muuttui yhtä herkäksi kuin eilispäivänä.
”Mitä sä..” Santtu nielaisi pienesti, kun Vinski suuteli häntä pienesti poskelle, saaden naisen sydämen lyömään tuhatta ja sataa.
Santtu nielaisi uudestaan ja vältti katsomasta Vinskiä silmiin. Hän ei muistanut yhtään koska oli viimeksi antanut jonkun miehen koskea itseensä näin. Pitkä aika siitä ilman muuta oli, Santtu ei edes muistanut miten hyvältä toisen lähellä oleminen tuntui.
”Sä oot söpö kun punastut” Vinski sanoi matalasti ja ihmeen vakavalla äänellä.
Hitaasti Santtu nosti katseensa valkoisen hiiren punaisiin silmiin. Ne tuijottivat vakavina takaisin.
”Vaikka.. oothan sä aina yhtä söpö” Vinski kuiskasi hiljaa ja silitti varovaisesti Santun poskea.
Santtu sulki silmänsä, keskittyen nauttimaan hellästä kosketuksesta.
Vinski veti naisen lähemmäs ja Santtu painoi päänsä hiiren rintakehää vasten. Jostain kumman syystä Santtua ei hermostuttanut enää yhtään. Ihan kuin.. hän olisi siellä minne kuuluikin. ”Toiset tulee pian” Santtu huomautti hetken kuluttua.
”Häiritsiskö sua jos ne löytäisi meidät näin?” Vinski kysyi loukkaantunutta esittäen.
Santtu kietoi kätensä Vinskin kaulaan ja hymyili. ”Ei sitten yhtään.”
Vinski virnisti ja suuteli naista ensimmäisen kerran. Ensin suudelma oli kevyt ja varovainen, mutta pikkuhiljaa se syveni ja sai enemmän tunnetta.
Juuri kun Vinski mietti pitäisikö hänen kantaa Santtu yläkertaan, ulko-ovi avautui ja toiset astuivat sisään.
”Mitä ihm-?!” Turbo ähkäisi ja Santtu ja Vinski kääntyivät katsomaan heitä.
”Täällä on heti hektiset oltavat kun me häivytään” Moto virnisti tietäväisesti.
”Mitä, oottekste kateellisia?” Vinski ihmetteli ja kietoi kätensä Santun hartioille.
”Ei olla” Lexie totesi ja iski Santulle silmää. ”Mennään syömään tai se puuro jäähtyy.”
Turbo ja Moto virnuilivat Vinskille koko ajan, mutta he eivät sentään laukoneet mitään kaksimielisyyksiä, kun toisena osapuolena oli nainen, joka vastasi pääasiassa siitä että he saivat ruokaa.
”Oli kyllä jo aikakin” Moto mutisi Tanyalle kun Vinski ei kuunnellut ja Santtu jutteli Lexien kanssa.
”Kuinka niin?” hiirityttö kysyi ihmeissään.
”Noi kaksi ovat kiertäneet toisiaan kuin kissat kuumaa puuroa.. ehkä paikan vain piti olla oikea tai jotain” harmaa hiiri naurahti.
”Tai tilanteen” Turbo virnisti. ”Yleensä mekin pyöritään korjaamolla, joten ne eivät pääse mihinkään kahdestaan."
Tanya huokaisi leveästi hymyillen ja otti itselleen santsi-annoksen, Moton seuratessa esimerkkiä.
Päivä kului hitaan rauhallisesti, kuin unessa.
Kahdelta iltapäivällä sekalainen seurakunta kokoontui puhtaina ja vaatteet vaihdettuina syömään jouluateriaa isoon ruokasaliin, jota he eivät olleet vielä käyttäneet kertaakaan.
”Vau, ihan oikea himmeli!” Santtu hihkaisi kuin pikkutyttö nähdessään pöydän yläpuolella roikkuvan, oljista tehdyn koristeen.
”Mutta.. meidän himmelihän meni rikki jo ajat sitten” Lexie rypisti kulmiaan. ”Ja se poltettiin.. mut miten..”
”Mä tunnustan” Tanya virnisti. ”Mä löysin yhdestä vanhasta lehdestä himmelinteko-ohjeet ja väsäsin tuon parhaan taitoni mukaan. Mä en keksinyt mitään muutakaan joululahjaksi sulle.”
”Voi sun kanssas” Lexie huokaisi ja halasi Tanyaa lämpimästi. ”Ei sun olisi tarvinnut. Mutta.. kiitos kuitenkin.”
Ruuan jälkeen he kokoontuivat olohuoneeseen katsomaan teeveetä ja pian Vinski ja Anette väittelivät siitä katsottaisiinko toimintakomedia vai joulukonsertti.
”Mikä riitapari” Lexie huokaisi nauraen.
Lopulta Anette voitti väittelyn (luvattuaan Vinskille ensin lainaan Tex Willerinsä) ja rauha palasi taloon.
Äkkiä Tanya hätkähti pienesti ja juoksi eteiseen.
”Mitä nyt?” Santtu kysyi. ”Unohditko sä valot talliin tai jotain?”
”Se jälkimmäinen” Tanya vastasi kireästi ja häipyi ulos.
Lexie rypisti kulmiaan. ”Tää voi tuntua teistä oudolta, mutta mä luulen että Tap´silla on kuudes aisti. Siis vaisto.”
”Takuulla on” Turbo myönsi. ”Ei se muuten olisi mua ikinä löytänyt.. mutta mitähän se nyt vaistosi?”
Anette ja Lexie vilkaisivat toisiaan.
”Cissyn pennut” Anette kuiskasi. ”Niiden pitäisi syntyä ihan lähipäivinä.. Ei kai.. synnytys alkanut?”
Lexie käveli ripeästi eteiseen. ”Mennään katsomaan. Musta tuntuu että saattoi alkaakin.”
Hiiret juoksivat naisten perässä talliin. Tallissa paloivat vain pienet jouluvalot, ja miellyttävä hämärä kietoi heidät hetkessä syleilyynsä.
”Tap´s.. missä sä oot?” Lexie kysyi matalalla äänellä.
”Täällä perällä” kuului vastaus ja toiset kävelivät äänen suuntaan.
Tallin perimmäinen karsina oli auki ja siellä, kahden loimen päällä makasi Cissy, vatsaansa vasten viisi pientä, vinkuvaa ja tuhisevaa karvapalloa, jotka imivät maitoa sen nisistä ahneesti.
Tanya oli polvillaan Cissyn vieressä ja juotti sille vettä matalasta kupista.
”Voi..” Santtu kuiskasi ja peitti käsillä suunsa. ”Suloisia..”
Lexie laskeutui koiransa viereen ja tarkisti pennut nopeasti.
”Kaksi tyttöä ja kolme poikaa” nainen kertoi ja silitti hellästi tuoretta äitiä. ”Todella suloiset pikkuiset sinulla, Cissy.”
Koira haukahti pienesti ja keskittyi sitten huolehtimaan pikkuisistaan.
”Mennään” Lexie kuiskasi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Cissy pärjää nyt mainiosti yksin.. mä tuon sille myöhemmin ruokaa.”
Hiirenhiljaa hiiret ja naiset poistuivat tallista ja sulkivat oven perässään.
”Varsinaisia joululapsia” Anette huokaisi ja vilkaisi ylös.
Ilta oli tummunut nopeasti ja nyt kirkkaat tähdet valaisivat laaksoa.
”Katsokaa!” Tanya kuiskasi ja osoitti ylös, vähän maneesista oikealle. ”Mitä nuo ovat?”
”Revontulia” Lexie selitti. ”Talvinen valoilmiö siis.”
”Vau.. tosi kaunista” Santtu kuiskasi, kun he jäivät siihen katsomaan kaunista luonnon valoshow´ta.
Kuin sanattomasta sopimuksesta he kaikki tarttuivat toisiaan käsistä.
”Hyvää joulua” Tanya kuiskasi kyyneleet silmissään.
”Hyvää joulua.”
”Oletteko ihan varmoja ettette halua jäädä uudeksi vuodeksi?” Lexie kysyi pari päivää myöhemmin, kun Santtu ja hiiret tekivät lähtöä takaisin Chicagoon.
”Ollaan” Santtu vastasi. ”Ei pahalla Lex, mutta tämä trio ei kauaa kestä rauhaa ja hiljaisuutta. Sitä paitsi, meillä on pienoinen velvollisuus kaupungissa hoitamatta.”
”Jep, pitää mennä piristämään orpolasten päivää” Turbo naurahti ja vilkaisi vieressään seisovaa Tanyaa. ”Sä siis jäät tänne?"
Hiirityttö nyökkäsi päättäväisesti. ”Joo.. ainakin vielä vähäksi aikaa.”
”Me haetaan sut kyllä” Moto sanoi ja puristi tytön kättä. ”Pidä itsesi hiirenä.”
Tanya hymyili leveästi. ”Mä yritän parhaani.”
Santtu halasi Lexietä, Anettea ja Tanyaa ja nousi sitten Vinskin taakse istumaan.
”Ajakaa varovaisesti!” Lexie komensi lempeästi, kun hiiret käynnistivät pyöränsä.
”Takuulla!” Vinski virnisti. ”Hanat auki!”
Hiiret lähtivät ajamaan kujaa pitkin niin lujaa kuin renkaista lähti, jättäen jälkeensä pöllyävän lumen.
”Täysiä hulluja” Anette tuhahti.
”Ei hulluja, vaan Marsin prätkähiiriä” Tanya nauroi.
