Puoli vuotta myöhemmin...
Kiirsu, ihanainen. <3 En lupaa traagisia yllätyskuolemia (lähinnä, koska Syksy murhaisi sitten taas minut siitä hyvästä, eikä se olisi kauhean kivaa). Minusta on ihana, kun tulet aina kommentoimaan, vaikka pidän megalomaanisia taukoja välissä. u_n Puspus, kyllä se fluffy sieltä vielä!
Fractuurini <3 Vaatimuksiisi on vastattu hitaanlaisesti. Toivottavasti tiedät, että tykkään sun kommenteista, vaikken osaa vastata niihin. <3
Tämähän *gasp* jatkuu!
On vaikea sanallistaa ajatuksia, vaikka Pilvi on harjoitellut sitä monta kertaa. On vaikea olla haavoittuva ja epävarma itsestään. Pilvi aloittaa monta kertaa vain huomatakseen sanojen pettävän hänet uudestaan ja uudestaan.
Onneksi Anita on kärsivällinen.
Kun Pilvi turhautuu ja piilottaa kasvonsa kämmeniinsä, Anita tarttuu hänen ranteisiinsa ja laskee kädet pois sinisenharmaiden silmien edestä. Sitten, hymyillen väsymystään, Anita aloittaa. Hän kertoo kaiken minkä uskaltaa, ja enemmänkin, kuin vakuudeksi, antaakseen Pilville jotain mihin luottaa. Eikä Pilvi voi ymmärtää, miten Anita voi tietää niin täysin, miltä hänestä tuntuu.
Lopulta Pilvi antaa itselleen periksi ja ripustautuu Anitan kaulaan tiukasti ja kuiskaa kaksi sanaa.
Älä jätä.