Author: Jackies ja 37mm
Characters: Vee ja Tricks
Rating: K-11, muuttunee
Genre: Slash, action
Disclaimer: Omia ovat, Tricks on Jackiesin ja Vee 37mm:n
Warnings: Väkivaltaa? Äh, kyllä tätä varmaan pystyy lukemaan kaikki 8D
Canon: Kuinka moni on katsonut
Klaania? Ficin maailma sijoittuu samaan paikkaan ja tietämättömille tässä vähän jotain: Lähitulevaisuudessa sellainen kiva virus tappaa kaikki vanhemmat, joten pian jäljellä on enää nuoriso. Selvitäkseen nämä kerääntyvät yhteen ja muodostavat klaaneja. Klaanit tappelevat keskenään ruoasta, juomavedestä, vaatteista ja reviiristä. Ja koska uusinta Vogueta ei enää ilmesty, on nuorille kehittynyt ihan oma muotikäsityksensä, joten nuorten olemukset saattavat olla hyvinkin erilaisia.
Kyllä te osaatte päätellä nuo loput eikä varmaan kaikkea tarvikaan tietää : D
A/N: Pyörittelimme tätä 37millimetrin kanssa aikamme ja nyt se on täällä (tuntuu että vihdoinkin :-). PoV'it vuorottelee Veen ja Tricksin välillä, joten jatkoa seuraa >>
Tribe XTricks' Point of ViewIsä oli istunut koko aamun makuuhuoneen oven edessä. Hän ei ollut puhunut sanaakaan sen jälkeen, kun hän oli aiemmin aamulla ilmoittanut kummallisella äänellä, ettei minun tarvinnut mennä kouluun tänään.
Otin paahtoleipää ja levitin sen päälle tuplakerroksen hilloa, kun kerrankin sain syödä ilman isän tai äidin toruvia katseita ja saarnaa liikasokerista. Paitsi että äiti ei ollut vähään aikaan syönyt minun ja isän kanssa ja isäkin kokoajan vähemmän. Äiti oli ollut tosi huonona jo tosi monta päivää ja uutisissa huudettin jostain uudesta kuumeesta tai jostain. Meidän rehtori puhui meille jotain jostain kaaoksesta tai mistä lie, mutta en oikein kuunnellut, koska rinnakkaisluokan Ann yritti vetää minua hiuksista herra Fletcherin huomaamatta, ja se ärsytti minua tosi paljon.
Syötyäni lähdin takaisin huoneeseeni. Olin ottanut lainaan Mickeyltä tosi hienon radio-ohjattavan Nikko 5000:n ja minun piti välttämättä päästä kokeilemaan sitä nyt, koska isä oli eilen illalla kieltänyt sen.
Olin juuri astumassa ulos kun huomasin, että isä itki. En ollut ennen nähnyt isän itkevän, joten säikähdin, ihan vähän vain.
"Iskä?" Kävelin hänen viereensä. "Mitä nyt on tapahtunut?"
Isä nosti katseensä ja veti minut syliinsä.
"Äiti on kuollut."
Yhdeksän vuotta myöhemminPotkin kiviä kadunreunoille. Se oli ihan hyvä harrastus, jos oli tylsää. Mp3-soittimeni soitti jotain vanhaa rock-biisiä. Seurasin vähän matkan päässä edellä kulkevaa Lucaa ja Jonnya, mutta koska heidän juttunsa olivat aina niin älyvapaita, minun ei edes tehnyt mieli liittyä seuraan. Ihan kuin he eivät osaisi suhtautua mihinkään vakavasti.
Mp3-soittimeni hiljeni rasahtaen. Paristot olivat ilmeisesti loppuneet. Kaivoin housujeni taskusta uudet ja avasin paristosäiliön. Muutama vuosi sitten paristoja oli ollut kohtuullisen helppo saada, mutta nykyään niitä ei löytynyt juuri mistään. Mitä sitten tekisin, kun ne loppuisivat kokonaan?
Heitin vanhat jokeen, tai sinne, mikä oli joskus ennen ollut joki. Nykyään se toimi yleisenä roskasäiliönä. Täynnä uponneita veneitä, autoja, polkupyöriä ja muuta tiellä ollutta kamaa se kiemurteli kaupungin läpi rajaten kaupungin pohjois- ja eteläpuolen.
Luca ja Jonny vilkuttivat minulle ja viittoivat menevänsä käymään jossakin. Nyökkäsin heille merkiksi, että olin ymmärtänyt. Klaanini kotina toimiva halli näkyi jo muutaman kerrostalon takana ja tajusin samassa, kuinka nälkä minulla oli. Tiesin Fionan olevan voimaton koiranpentukatseeni edessä, joten ruoan kerjääminen sujui minulta itseasiassa melko hyvin.
Hallimme oli vanha Alpha Plasticin tuotetehdas, joten olimme nimenneet klaanimme osuvasti Alphaplasticiksi, se kun kerta luki kotimme seinässä norsunkokoisilla kirjaimilla.
Halli oli täynnä metallihyllyjä, jotka oli pienellä askartelulla muutettu kätevästi kerrossängyiksi. Hallin alakerrassa oli pannuhuone, joten saimme pidettyä alakerrat myös talvisin kutakuinkin lämpimänä sytyttämällä tulet uuniin. Hylätyn tehtaan löytäminen oli ollut kuin lottovoitto meille.
Sisällä hallissa väistin Fidon frisbeetä, loikin varovasti Shayn tulitikkupienoismallin yli, kumarruin Yoelin riippumaton ali ja taiteilin itseni Kittyn ja Clayn ohi, kunnes näin Fionan. Hän ja Darla olivat juuri jonkin vanhan skootterin kimpussa, ilmeisesti yrittäen saada sitä käynnistymään. Sammutin soittimeni, laskin kuulokkeet kaulalleni valmiina vastaamaan tervedyksiin ja vetämään koiranpentuesitykseni.
En ollut päässyt eteenpäin kuin askeleen, kun helvetti pääsi irti. No metelistä päätellen ainakin. Tehdas alkoi täyttyä ylimääräisistä ihmisistä: pesäpallomailoin ja rautakangin varustetuista huutavista Swansong Crewlaisista. Niitä vyörysi joka ikkunasta ja ovesta ja mahdollisista muista aukoista, kunnes hallin keskellä oleva Alphaplastic oli piiritetty.
Alphaplasticilla ja Swansong Crewilla oli jatkuvasti riitoja. Swansong Crewia pidettiin kaupungin tappelunhakuisimpana klaanina, eivätkä klaanilaiset olleet juurikaan osoittaneet luuloja vääriksi. Harva se päivä, jolloin emme saaneet tietoomme jälleen uutta pahoinpitelyä Swansong Crewlaisilta.
Niitä oli varmasti kaksi kertaa enemmän kuin meitä ja kaikki näyttivät silmissäni ihan samalta. Minulta melkein pettivät polvet, kun tajusin, mitä oli tulossa. Muutama Swansong Crewlainen nojasi eteenpäin samalla nostaen mailaansa. Minä astuin haparoiden askeleen taaksepäin, aseitta.
Takaani kuului huutoa. Edessäni olevat Swansong Crewlaiset olivat lähempänä kuin hetki sitten. Tunsin paniikin saavan otteen minusta, astuin jälleen taaksepäin ja olin kompastua johonkin. Juuri ennen kuin olisin saanut sorkkaraudasta ohimoon, joku vetäisi minut käsivarresta turvaan. Olin kääntymässä kiittämään pelastajaani pikaisesti, kun näin sivusilmällä minua lähestyvän pojan pesäpallomaila ojossa ja hurmiollinen ilme kasvoilla. Ennen kuin ehdin tehdä lähempää tuttavuutta tämän selvästi fanaattisen pesäpallon ystävän kanssa, minut revittiin kovaa vauhtia kohti sitä hallin osaa, joka toimi keittiönämme. Ympärilläni pyöri äänien, värien ja ihmisten massa, josta en erottanut ketään tuttua. Oloni oli epätodellinen. Kuin olisin ollut tilaantessa vain vierestäkatsojana, enkä itseasiassa keskellä tappelua. En kuullut edes omaa "uaa"-huutoani, kun melkein kompastuin johonkin maassa makaavaan pehmeään kasaan. Olin kääntämässä päätäni katsoakseni keneen olin kompastua, mutta sykkivä kipu kyljessäni vaivutti minut polvilleni ja suljin silmäni. Hetkeen en tiennyt missä suunnassa oli katto ja missä lattia. Tunsin kädet ottavan kiinni vyöstäni ja puoleksi raahaavan, puoleksi nostavan minut metallihyllyjen taakse.
Kun avasin jälleen silmäni minut oli painettu seinää vasten ja minua tuijotti pari täysin tuntemattomia sinisiä silmiä. Minulta pääsi pieni, kimeä "äbä", kun tajusin pelastajani olevan Swansong Crewlainen.
En todellakaan voinut sille mitään. Sen sijaan, että olisin tehnyt jotain hyödyllistä, kuten vaikka iskenyt Swansong Crewlaisen hampaat kurkkuun, panikoin ja aloin kikattaa. Yritin astua taaksepäin, mutta jalkani osuessa seinään takanani, sain uuden kikatuskohtauksen. Keksimättä muuta, valuin lattialle nyrkkiäni purren ja hysteerisesti nauraen.