Kirjoittaja Aihe: Luotu lentämään (S • vapaudesta vankeudessa, Lisa & Ben • shotti)  (Luettu 3314 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 169
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S

FinFanFun1000 sanalla 725. löytölintu
Originaalikiipeily sanalla 1. aurinko

Tämä teksti on kirjoitettu alun perin luovan kirjoittamisen verkkopajaan, jossa oli viikon aiheena kielletyt paikat: mikä tekee paikasta kielletyn, ja miksi ja miten joku kuitenkin päätyy sinne. Tarkoitus oli myös käsitellä sallitun ja kielletyn välisen rajan ylittämistä ja sen seurauksia. Jännittävä aihe! Tämä tarina itsessään oli todella raskas ja vaikea kirjoittaa, mutta olen kuitenkin helpottunut siitä, että sain tämän ulos itsestäni. Jostain syystä olen tuntenut palavaa tarvetta kirjoittaa tällaisesta aiheesta, ja se onneksi sopi tehtävänantoon ottamatta kovasti liikaa vapauksia, tai ainakin toivon niin.

Lämmin kiitos, jos luet! ♡ Kaikenlaiset kommentitkin ovat mitä lämpimimmin tervetulleita.


Kylpyhuoneen kaakeleiden saumoihin on pinttynyt likaa, jonka olemassaolon tajuaa todella vasta, kun siihen kiinnittää huomion. Se alkaa maalata Lisan mieleen maisemaa, kun hän kyyhöttää viileällä lattialla paljaat polvet kivistäen. Hän kuvittelee, kuinka kaakelilaatat ovat kaupungin tasaista ruutukaavaa. Saumojen lika on katupölyä, pakokaasua ja elämän jälkiä. Sen väliin jääviin tyhjiin ruutuihin ilmestyy niin ikään elämää: hento halkeama pujottelee polkuna puiston poikki, ja tarkkarajainen tahra säkenöi suihkulähteenä.

Kädet käyvät. Vuoroin juuriharja ja vuoroin rätti huljuvat pesuvedessä, joka mustenee mustenemistaan. Silmät kuitenkin karkaavat käsien työltä; ne painuvat kiinni.

On kesä ja elinvoimainen aurinko, ehtymätön lämpö iholla. Vehreä puisto, jossa kukkaistutukset huumaavat tuoksuillaan. Sora rahisee askelten alla. Lisan mekossa tanssahtelee pulleita mansikoita, ja sen helmassa heilahtelee jäätelötahra. Hän tekee parhaansa ollakseen nopeampi kuin aurinko, mutta silti tahmea vanilja valuu sormille. Hän nuolee sormiaan ja pyyhkii ne sitten mekkoonsa, mutta hän ei saakaan osakseen nuhteita. Erityisinä päivinä ei nuhdella; silloin nauretaan. Hyväntahtoinen käsi pörröttää Lisan hiuksia – ja katoaa.

Silmät räpsähtävät auki ja kohtaavat taas kolkot kaakelit. Lisa ei enää muista, mikä teki siitä päivästä erityisen. Kaikki on jo liian kaukana ja kadoksissa. Jos hän vain pääsisi pidemmälle ja ehtisi tarttua käteen, hän ehkä muistaisi, mutta muisto päättyy aina samoin. Unetkin katkeavat kesken. Ne jättävät jälkeensä kumisevan tyhjyyden – samanlaisen, jota hiljainen talo nyt huokuu. Joskus Lisa ajattelee, etteivät hänen muistonsa ole todellisia. Ehkä ne ovat vain haamukuvia kaakeleissa, olemattomia polkuja ja suihkulähteitä.

Nykyäänkin on kuitenkin erityisiä päiviä. Tämä on juuri sellainen. Ben on päästänyt Lisan ylös taloon, uskonut tälle tehtävän ja lähtenyt hoitamaan asioita. Kylpyhuoneen pitää hohtaa puhtauttaan siihen mennessä, kun Ben palaa. Palkintona saattaa jopa olla jäätelö, sillä muutaman kerran Ben on tuonut sellaisen – ei tötteröä, vaan tikun, mutta se on takuulla maistunut vähintäänkin yhtä hyvältä. Luottamus maistuu makealta, lintuseni.

Lisa jatkaa työtään. Allaskaapin viereinen seinä on kaikkein likaisin, erityisesti lattianrajasta, mutta harjanveto ja rätinhuiskaus kerrallaan kaakelit alkavat kirkastua.

Jossain vaiheessa ulkonakin kirkastuu. Auringonsäteet murtavat pilvimuurin ja kiirivät kylpyhuoneeseen vinokaton pienestä ikkunasta. Ne valavat valollaan kaiken. Pesuveden tumma pinta kimmeltää, ja puhdistetut kaakelit kiiltävät. Aurinko lämmittää, mutta silti kylmiä väreitä alkaa kiiriä Lisan käsivarsia pitkin, aivan kuin huoneeseen olisi valon saattelemana astunut näkymätön vieras.

Lisa kohottaa katseensa ikkunaan. Rätti molskahtaa ämpäriin. Paksut pilvet ovat hapertuneet, ja niiden lomasta avautuu heleänsininen taivas. Aurinko ilakoi, ja se tuntuu kutsuvan Lisankin ilonpitoon. Sen polte otsalla tuntuu samalta kuin silloin joskus, kaukana kadotuksessa. Lisa nousee seisomaan ja kuivaa kätensä paidanhelmaan, ja kuin lumottuna hän astelee lähemmäs.

Lisa tietää yltävänsä. Hän on kasvanut niin pitkäksi, että jos hän nousisi kylpyammeen reunalle, hän voisi vaikka pistää päänsä ikkunasta. Sitä pitää suljettuna aivan tavallinen kahva ilman minkäänlaista näkyvää lukkoa. Vain vaatimaton kädenliike erottaa Lisan ulkoilmasta. Ovi on lukittu ulkoapäin, mutta ikkunaa ei varmasti ole. Lisa on yhtäkkiä varma siitä, yhtä varma kuin siitä että hän yltäisi. Hän yltäisi, jos hän uskaltaisi, ja ikkuna avautuisi, jos hän koettaisi sitä. Luottamus maistuu makealta, lintuseni.

Benin kiellot eivät koskaan ole suoria. Ne ovat enemmän tekoja kuin sanoja, enemmän katseita kuin esteitä. Lisalla ei ole lupaa ulos, koska hän ei kuulu ulkomaailmaan. Siellä on vain pahuutta ja likaa, joka tahraisi hänetkin. Hän on turvassa Benin luona. Kaikkia lintuja ei ole luotu lentämään.

Ben on poissa, mutta aurinko on läsnä. Sen valo ja lämpö tuntuvat niin tutuilta ja turvallisilta, että Lisa tuntee olevansa lähempänä kuin koskaan. On pakko päästä vieläkin lähemmäs, ihan lähelle, pidemmälle, perille. Hänen ei tarvitse edes sulkea silmiään palatakseen kesäiseen puistoon, sillä hän on siellä jo. Ben ei pääse sinne. Se on lukkojen takana, ja se kuuluu Lisalle, vaikka se olisikin pelkkää kuvitelmaa.

Jalat haparoivat hakiessaan sijaa ammeen reunalta. Keho tasapainoilee täyteen mittaansa, ja toinen kantapää kohoaa ilmaan. Toinen käsi tukeutuu seinään ja toinen tarttuu täristen kahvaan. Se tuntuu niin tavalliselta, tavallisen ihmisen tavalliselta välineeltä, arkiseen toimeen tarkoitetulta. Sydän jyskyttää kiihkeää, kuumeista odotusta.

Lisa nostaa kahvaa ja työntää. Sarana valittaa, mutta ikkuna raottuu. Lisa hädin tuskin hengittää.

Aurinko soljuu suoraan kasvoille, ja sen hännyksillä humahtaa tuuli. Se tarttuu hiuksiin, ottaa ne omikseen ja leyhäyttää niitä. Suortuvia karkailee silmille. Lisa muistaa valon ja lämmön, mutta tuulen tuntu iholla on melkein epätodellinen. Se vaihtaa suuntaa, kerää voimiaan ja taas taantuu. Se on elossa. Jokin sen liikkeissä ja henkäyksissä kertoo Lisalle, että se on sama tuuli, joka hulmutti hänen mansikkamekkonsa helmoja. Se on todistanut kaiken, ja niinpä se tietää kaiken. Sen tuoksu kertoo lähestyvästä kesästä, ja sen hively on kuin hyväntahtoinen käsi hiuksissa. Lisa puristaa silmänsä kiinni, kurkottaa, hapuilee kättä omaansa, tavoittelee sen kosketusta. Kesä on lähellä, ja Lisa on melkein perillä –

Pihatie talon toisella puolen rahisee.

Valo varisee ja käsi kaikkoaa, mutta ei ennen kuin Lisa saa siitä otteen.
« Viimeksi muokattu: 21.02.2022 00:24:00 kirjoittanut Waulish »

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 777
Olipa tämä jälleen jännittävä uusi tarina verkkopajaan! On edelleen todella mielenkiintoista saada seurata, mitä kaikkea tehtävien antamien rajojen perusteella syntyy. Huomaan vierastavani tekstejä, joissa suomalainen kirjoittaja kirjoittaa toisesta maasta eikä suomalaisista, mikä on todella outoa enkä oikein itsekään tiedä, mistä se johtuu :D Tuo sama vierastamisen tunne tuli tämänkin tekstin alussa, mutta yritän totutella siihen ja ennen kaikkea ymmärtää, mistä se juontaa juurensa. Kuinka vain, viihdyin tämän parissa todella hyvin! Tässähän on vahvasti läsnä edelleen muistissa oleva Natascha Kampuschin kidnappaus ja myös elokuva Room, jotka käsittelevät tällaista pitkäaikaista vankeutta ja mistä lukeminen on jotenkin loputtoman mielenkiintoista.

Pidin valtavasti alusta, kuinka Lisa saa kuviteltua esiin kaupungin laattalattialle. Se on hienosti kirjoitettu kohtaus ja maalasi elävän kuvan myös minun mieleeni. Myös tuo kesäinen kohtaus tuli elävästi esiin, etenkin tuo käden tahmaisuus ja sen pyyhkiminen mekon helmaan. Juuri tuollaiset yksityiskohdat jäävät lapsen mieleen ja tuntuivat hyvin luonnolliselta Lisalle, joka selkeästi on ollut vankina jo pidemmän aikaa. Tuo muisto erottui vahvana myös siksi, että Lisan muut muistot tuntuvat olevan vain talon sisältä, jolloin aurinkoisen kesäpäivän yksityiskohdat tuovat valtavan vastakohdan hänen nykyhetkelleen.

Oli hauska, että tuo käsien pyyhkiminen helmaan toistuivat sekä muistossa että myöhemmin, kun Lisa huomaa ikkunan! Myös lintu-teema tuli hienosti esiin, kun sitä tarkasteltiin ensin Benin sanomana ja sitten Lisan tulkitsemana ja kuinka se voi saada aivan erilaisen merkityksen, kun vaihtaa omaa näkökulmaansa. Loppuun jännitys kasautuu ja tiivistyy ja oli melkein hengästyttävää lukea, kuinka Lisa nousee ammeen reunalle ja kurottaa kohti ikkunaa. Etenkin tuo Keho tasapainoilee täyteen mittaansa, ja toinen kantapää kohoaa ilmaan. Toinen käsi tukeutuu seinään ja toinen tarttuu täristen kahvaan sai jännittämään, että tapahtuuko pian jotain kamalaa. Onneksi loppu oli niin helpottava kuin tällaisessa tilanteessa voi vain toivoa: Lisa saa tärkeän palasen itseään takaisin ja ehtii toivottavasti sulkea ikkunan ennen kuin Ben ehtii sisälle. Ja ehkä, ehkä, hänellä alkaa uusi luku elämässä, vapaana.

Vau, kiitos tästä! :)

between the sea
and the dream of the sea

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 169
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
hiddenben, voi että, olet ihan huikea kun jaksat lukea ja kommentoida näitä minun verkkopajaväkerryksiäni! ♥ Tämä on ollut itsellenikin kyllä mielenkiintoinen matka, ja se jatkuu onneksi vielä muutaman viikon (nyt on taukoviikko hiihtoloman takia, tai oikeastaan pidempi palautusaika). On tullut kirjoitettua tekstejä, jotka eivät muuten ehkä koskaan olisi nähneet päivänvaloa. Ja ylipäätään on tullut kirjoitettua, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys sekään, minulla kun tuppaa tulemaan luovia taukoja enemmänkin kuin olisi tarpeen... ;D

Jännä ilmiö tuo ulkomaille sijoittuvien suomalaisten kirjoittamien tekstien vierastaminen kyllä! Tämä tekstihän ei tosin välttämättä sijoitu ulkomaille, sillä Lisa ja Ben ovat molemmat sellaisia nimiä, jotka periaatteessa voisivat olla suomalaistenkin hahmojen kantamia. Nimien kansainvälisyys oli tietoinen ratkaisu kyllä, koska halusin jättää niin lukijalle kuin itsellenikin takaportin siihen, että tapahtumat voi halutessaan kuvitella myös ulkomaille, jos ne tuntuvat tulevan ikään kuin liian lähelle kotimaisessa miljöössä. Tästä aiheesta oli todella raskasta kirjoittaa, ja varmaankin siksi koin tarvitsevani sellaista optiota, että tapahtumat on mahdollista etäännyttää myös vähän kauemmas. :) Ehkä osaltaan sekin vaikutti, että asun nyt itse ulkomailla. Itse asiassa myös ihan lähellä Natascha Kampuschin kotimaata! Kyseinen tapaus ja monet muut karmivat lapsikidnappaukset olivat tosiaankin tämän tekstin taustalla.

Hienoa kuulla, että kesäinen muisto välittyi elävänä ja loi toimivan vastakohdan nykyhetkelle. Kamppailin sen kanssa aika paljon, kun se tuntui jotenkin jäävän aika pinnalliseksi ja pikaiseksi, mutta toisaalta kun kyseessä on lyhyt teksti ja hetken kuvaus, ei sitä olisi ehkä ollut kovin tarkoituksenmukaistakaan lihottaa. Mahtavaa että bongasit noita toistuvia yksityiskohtia, koska nekin ovat siellä pitkälti tietoisen ratkaisun tuloksena! Kiva kuulla myös, että loppu tuntui niin helpottavalta kuin tällaisessa tilanteessa on mahdollista. Halusin tuoda siihen toivoa ja juuri sellaista tuntua, että Lisa tavoittaa kadotetun osan itsestään.

Kiitos paljon ihanasta, pohdiskelevasta kommentista. :-* Olet huippu!

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Sun listaus on niin täynnä kiinnostavia tekstejä, ja sun runojakin haluaisin lukea enemmän, että iski oikein runsaudenpula, kun yritin valita kommenttikampanjaan tekstiä! Mutta eipä tarvinnut paljon miettiä enää sen jälkeen, kun tämän aloitin, sillä tämä todella imaisi mukaansa!

Asetelma oli tässä karmivuudessaan kiehtova, ja pidin todella paljon siitä, miten se avautui lukijalle vaivihkaa. Hauskasti muuten tämä asettui mun mielessä jonkinlaiseksi "kumppanitekstiksi" hiddenbenin Pajulinnulle, jossa ollaan myös vankina (ja jota suosittelen lämpimästi, jos et ole lukenut).

Lainaus
Hän kuvittelee, kuinka kaakelilaatat ovat kaupungin tasaista ruutukaavaa. Saumojen lika on katupölyä, pakokaasua ja elämän jälkiä. Sen väliin jääviin tyhjiin ruutuihin ilmestyy niin ikään elämää: hento halkeama pujottelee polkuna puiston poikki, ja tarkkarajainen tahra säkenöi suihkulähteenä.
Kukapa olisi uskonut, että tekstin voi aloittaa näin mieleenpainuvalla tavalla kirjoittamalla kaakelilaatoista! Oot rakentanut tekstin mielestäni tosi taitavasti, ja pidin aivan erityisesti siitä, miten tämä alku saa toisella lukukerralla ihan uusia merkityksiä ja sävyjä. Ensimmäisellä lukukerralla, kun Lisan tilanteesta ei alussa sen enempää tiedä, tunnelmassa oli sellaista raukeaa, sunnuntaimaista tylsyyttä - ajattelin, että Lisa on tekemässä ankeaa kotiaskaretta, ja hänen mielikuvituksensa alkaa vaeltaa. Toisella lukukerralla näin kylpyhuoneen seinään piirtyvässä kaupungissa enemmän: maailman talon ulkopuolella, muut ihmiset ja vapauden, johon Lisa ei pääse käsiksi.

Pidän kovasti sun kirjoitustyylistä muutenkin, mutta vaikutuin vielä oikein erityisesti tämän tekstin kielestä, se oli rikasta, yllättävää ja täyteläistä.

Lainaus
Se tuntuu niin tavalliselta, tavallisen ihmisen tavalliselta välineeltä, arkiseen toimeen tarkoitetulta.

Tää jäi mieleen yhtenä lempikohdistani, oivaltava ja mielenkiintoinen tapa välittää se, miten kahva symboloi vapautta. Musta tuntuu, että oon ennenkin sun teksteissä ihaillut sitä miten upeasti heijastat hahmojen sisäistä maailmaa siihen, mitä on heidän ympärillään.

Minunkin mieleeni tuo kesämuisto piirtyi tosi elävänä. Tuo mansikkamekko oli erinomainen ja todentuntuinen yksityiskohta. Sellaisiahan muistot oikeastaan usein ovat - kesän tunnelma on jonkinlainen abstraktio todellisista ja kuvitelluista lapsuuden kesistä, ja sitten on se mansikkamekko, huvipuiston renkaanheittopelistä voitettu pehmolelu tai vaikkapa polvessa koko kesän vilkkunut Disney-laastari, joka tekee muistosta juuri oman.

Lainaus
Hän on kasvanut niin pitkäksi, että jos hän nousisi kylpyammeen reunalle, hän voisi vaikka pistää päänsä ikkunasta.
Tämä oli hyytävän tehokas kohta. Niin kuin sanoinkin, tykkään tosi paljon siitä, miten olet rakentanut tekstin ja miten se aukeaa lukijalle pala kerrallaan - ja ainakin mulle myös toisen lukukerran myötä vielä syvenee. En ensimmäisellä lukukerralla kiinnittänyt tuohon juurikaan huomiota, mutta toisella kerralla pysähdyin tuohon "kasvanut niin pitkäksi". Hrrrr, menee ihan kylmät väreet.

Tykkäsin paljon siitä, miten konkreettinen ja symbolinen tässä sekoittuvat. Asioita jätettiin myös lukijan pääteltäväksi ja tulkittavaksi, mikä toimi hyvin ja herätti myös paljon ajatuksia. Tulkitsin itse ensimmäisellä lukukerralla tuon kesän käteen tarttumisen niin, että Lisa alkaa toivoa ja uskoa, että voi päästä vankeudestaan. Toinen lukukerta ja se, että aloin pohtia myös tuon otsikon "vapaudesta vankeudessa" taas toi aiemman tulkinnan rinnalle myös vahvemmin ajatuksen siitä, että muistoistaan ja omasta itsestään kiinni pitämällä hän voi säilyttää jonkinlaisen, Benin ulottumattomissa olevan vapauden jo nyt.

Kiitos upeasta ja ajatuksia herättävästä lukukokemuksesta!

her shaking shaking
glittering bones