Multifandom: Jos vielä tahdot | S | Ronja/Peppi

[Angelina]

Title: Jos vielä tahdot
Author: Angelina
Fandom: Multifandom (Peppi Pitkätossu & Ronja Ryövärintytär)
Rating: S
Paring: Ronja/Peppi
Summary: Entä jos Peppi ei todella tahtonut nähdä häntä enää?

A/N: Omistettu rakkaalle Inkulle, koska ♥ Teksti osallistuu myös Lyrics Wheeliin - sain aivan mahtavat lyriikat joista olisi voinut kirjoittaa oikeastaan mitä tahansa. Tämä on nyt ehkä vähän löyhä tulkinta, mutta pyrin saamaan tähän kappaleen fiilistä mukaan. Tämä on ikään kuin itsenäinen jatko-osa aiemmin kirjoittamalleni Ronja/Pepille (S).

Haasteet: Lyrics Wheel 19

JOS VIELÄ TAHDOT

Ronja Ryövärintytär seisoi vilkkuvilla värivaloilla koristellun Huvikummun portilla ja epäröi.

Oli kulunut viisi vuotta siitä, kun hän oli hyvästellyt Peppi Pitkätossun ja palannut Matiaksenmetsään kohtaamaan velvollisuutensa. Hänen oli ollut tarkoitus palata jo paljon aiemmin, mutta oli aina lopulta estynyt - milloin Matiaksenlinnan suojauksia oli pitänyt korjata, milloin ajattarat olivat hyökänneet, milloin hänen äitinsä oli sairastunut…

Vuosi vuodelta palaaminen oli alkanut tuntua vaikeammalta.

Kun Ronja viimein oli lähtenyt, hän oli kulkenut päättäväisesti koko matkan. Mikään ei olisi voinut estää häntä pääsemästä perille. Mutta nyt, kun hän vihdoin seisoi Huvikummun portilla, hänet valtasi epäilys.

Viisi vuotta oli pitkä aika - miksi Peppi edes tahtoisi nähdä hänet? Iloinen, päättäväinen, elämää uhkuva Peppi, joka oli saanut Ronjan tuntemaan enemmän kuin kukaan koskaan aiemmin. Kaunis, hauska, vallaton Peppi, jonka rohkean hymyn takaa oli paistanut pettymys ja suru, kun Ronja oli pakannut pienen reppunsa ja jättänyt hänet - heidät - taakseen.

Ronja veti syvään henkeä ja antoi kirpeän pakkasilman täyttää keuhkonsa, ennen kuin avasi pihaportin ja astui hankeen muodostuneelle polulle. Lumi narskui hänen saapikkaidensa alla, kun hän käveli hitaasti kohti taloa.

Huvikummun kuistilla oli lyhyt, tuuhea kuusi joka oli koristeltu alimmilta oksilta latvaan asti erivärisillä koristepalloilla - näky oli niin Peppiä, että Ronjan rintaa puristi.

Entä jos Peppi ei todella tahtonut nähdä häntä enää?

Ronja veti uudelleen henkeä. Hän oli tullut tänne asti, eikä voisi lähteä ennen kuin olisi nähnyt Pepin, ennen kuin olisi edes yrittänyt selittää, yrittänyt pyytää anteeksi…

Hän hätkähti ajatuksistaan, kun sisältä alkoi kuulua naurua. Ronja käveli kuistin päähän ja kurkisti varoen sisään olohuoneen ikkunasta.

Tommi seisoi valtavan joulukuusen vieressä ja nosti pientä, nauravaa poikaa korkeammalle, jotta tämä ylettyi pujottamaan valtavan tähtikoristeen kuusen latvaan. Poika taputti ihastuksissaan samalla, kun Tommi nojautui antamaan suukon vieressään seisovalle naiselle, jota Ronja ei tuntenut.

Valtavan ruokapöydän ääressä hääräsi Annika, jonka vatsa oli somasti pyöristynyt. Hän asetteli tarjoiluvateja ja lautasia pitkin pöytää, joka jo notkui herkuista. Näky oli lämmin ja jouluinen, eikä Ronja voinut olla hymyilemättä.

Peppiä ei kuitenkaan näkynyt missään. Ehkä hän oli vielä ottamassa hieman reunoilta palanutta kinkkua uunista tai herättelemässä vanhaa herra Tossavaista mukaan ilonpitoon. Tai ehkä hänen kirkuvanpunaiset hiuksensa eivät taaskaan suostuneet käyttäytymään ja hän yrittäisi kuumeisesti solmia niitä palmikoille kieli hampaiden välissä, keskittynyt ilme kasvoillaan.

Tai kenties hän istuisi vielä makuuhuoneessaan ja katsoisi ulos ikkunasta kauas metsään toivoen, että Ronja viimein palaisi.

Keräten kaiken ryövärittären rohkeutensa, Ronja palasi takaisin ovelle ja kohotti kätensä koputukseen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt koskettaakaan oven rapistunutta maalipintaa, ennen kuin kuuli hiljaisen, toiveikkaan äänen takaansa.

“Ronja?”


David Hodges - I have always been in love

I was standing in the kitchen when it hit me
And suddenly it started making sense
You were sitting at the table drinking coffee
And it happen all at once
I have always been in love

With the way you let me get lost in the story
Even though you know what's waiting at the end
Never knew my heart could ever be so lonely
But I feel it now because
I have always been in love
So look at me now

I can't change
All of the moments I let
Slip away
And every color that I
Turned to grey
But I will make it up to you
If tomorrow still comes true
Cause tonight I can't take my eyes off of you

There's an emptiness my past can still remember
But there's a future that I can not live without
So if i gave to you the promise of forever
Would it ever be enough
I have always been in love
So look at me now

I can't change
All of the moments I let
Slip away
And every color that I
Turned to grey
But I will make it up to you
If tomorrow still comes true
Cause tonight I can't take my eyes off of you

There's so much I can't change
But I will make it up to you
I will make it up to you
I was standing in the kitchen when it hit me
And suddenly it started making sense

I can't change
All of the moments I let
Slip away
And every color that I
Turned to grey
But I will make it up to you
If tomorrow still comes true
Cause tonight I can't take my eyes off of you

[Thelina]

Oih, ajatus Huvikummun joulusta on niin ihana, etten kestä <3 ihan sydäntä rusentaa, vielä kun kaikkea katsottiin Ronjan silmin ja mukana oli epävarmuutta siitä, miten asiat oikein ovat vuosien jälkeen, missä Peppi on ja tahtooko hän nähdä. Oli ihanaa kuulla, että Tommi ja Annika olivat saaneet (tai pian saamassa) perheen ja että Peppi oli yhä ystävä heidän kanssaan, kun kaikki olivat kokoontuneet joulun viettoon Huvikumpuun. Loppu oli ihanan hymyilyttävä, Pepin toiveikas ääni lupaa Ronjallekin lämmintä joulua. Kiitos tästä, tykkäsin kovasti

[Ingrid]

Babes. ♥ Tämä oli ihana, aikainen synttäriyllätys, ja suunnilleen liikutuin kun näin tämän, koska jo ylipäätään se, että kirjoitat femmeä yksinoikeudella mulle... Well, I mean what can I say? Oot ihanin, taitavin ja ajattelevaisin, ja ilostutit jälleen mun päivää ihan suunnattomasti. ♥

Koska mood on ollut vähän sitä sun tätä viime aikoina niin jotenkin tuntui sopivalta lukea tällaista hieman rauhallisempaa ja tavallaan myös synkempää Ronja/Peppiä. Näistä kahdesta saa aikaan niin paljon kaikkea vaaleanpunaista ja hattaraa, että olin positiivisesti yllättynyt, että olit lähtenyt vähän haastamaan hahmoja ja niiden dynamiikkaa - ja onnistuit siinä tosi hyvin! Sait Ronjasta tosi hyvin kiinni, ja jotenkin pidin kovasti hänen ajatuksenjuoksustaan koko tekstin läpi. Siitä, että raivokasta ryöväritärtäkin voi juuri tällaisella hetkellä pelottaa ihan sydänjuuria myöten. Tässä oli paljon sellaista tunteiden, ajatusten ja ajan karuutta, mikä teki tästä toisaalta myös jotenkin arkipäiväisen ja helposti lähestyttävän. Ronjasta ajatuksineen, tunteineen ja reaktioineen huokuu tässä jotenkin sellainen inhimillisyys, mistä pidän kovasti.

Ihanat pienet yksityiskohdat ja jouluinen tunnelma toivat tähän lämmintä tasapainoa, joka sai hymyn huulille. ♥ Koristepalloilla vuorattu joulukuusi, palanut kinkku ja sotkuinen tukkapehko ovat asioita, jotka Pepin absencesta huolimatta toivat hänet lähelle lukijaa. Jotenkin Pepin läsnäolo siis häilyi kivasti ilmassa koko ajan, vaikka tässä Ronja olikin ehdottomasti pääroolissa. Ehdin hetken jo pelätä, että mikäs tämä Tommi-juttu mukamas on ja vielä muksun kanssa Pepin katon alla, mutta onneksi sieltä sitten kuitenkin löytyi joku ylimääräinen emäntä!

Hän ei kuitenkaan ehtinyt koskettaakaan oven rapistunutta maalipintaa, ennen kuin kuuli hiljaisen, toiveikkaan äänen takaansa.

“Ronja?”

Tämä sai lämpimän, soman sykähdyksen aikaan! <3 Lopetus ei olisi voinut olla osuvampi. Luulen, että Peppi on ollut lämmittämässä joulusaunaa, tai kenties hakkaamassa hiki hatussa polttopuita. Oli miten oli, näen tämän ja nämä sanat mielessäni, ja kuten sanoinkin, lopetus ei olisi voinut olla parempi - siitäkään syystä, että voit kirjoittaa tähän oivasti jatkoa.

Nämä hahmot sopii sun käsiin kivasti ja saat näistä kerta toisensa jälkeen niin hyvin kiinni, että musta olisi ihanaa lukea näistä useamminkin sun kirjoittamana!

Again, kiitos tästä - oot bestest ja ehkä mäkin vielä jonakin päivänä kirjoitan sulle slashia nynnybannereiden ja -avatarien sijasta!

Love u. ♥

-Inkkusi

[Waulish]

Vaihdokkaista iltaa! Olipa kivaa saada luettavaksi Ronja/Peppiä, joka on vieläpä jatkoa tuolle aiemmin kirjoittamallesi tekstille, josta pidin kovasti. Kävin lukemassa sen pohjiksi ja muistin verestämiseksi, ja haikeista hyvästeistä olikin ihanaa jatkaa lämpimiin jälleennäkemistunnelmiin. Tai no vaikkei vielä ihan varsinaiseen jälleennäkemiseen tämän tekstin puitteissa päästäkään, lämmin fillis ja kupliva odotus ja jännitys välittyvät kuitenkin ihanan voimakkaina ja kokonaisvaltaisina.

Voi miten kovasti samaistun Ronjan ajatuksiin ja tunteisiin kautta linjan! Vaikka tässä on kyse fyysisestä tapaamisesta, samat lainalaisuudet pätevät mielestäni oikeastaan kaikenlaiseen yhteydenpitoon, ja aloinkin muistella, miten monta monituista kertaa olen itsekin pitkän yhteydenpitotauon aikana alkanut käydä kierroksilla oman pääni sisässä: mitä jos toinen on jo siirtynyt elämässä eteenpäin, mitä jos sitä ei enää kiinnosta vaihtaa kuulumisia, mitä jos se on verisesti loukkaantunut siitä etten ole viestitellyt... Ja sellaisten ajatusten keskellä voi olla todella vaikeaa tehdä aloite ja alkaa kuroa etäisyyttä umpeen, niin kuin Ronjallakin on ollut vaikeuksia lähteä Matiaksenmetsästä ja kaikista niistä velvollisuuksista, jotka häntä ovat siellä pitäneet. Ronja on lähtenyt ja pysynyt poissa Pepin luota hyvistä syistä, mutta mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä vaikeammalta palaaminen itsessään on alkanut tuntua - samaistun fiilikseen niin lujaa, voi että! Lukiessa alkoi tehdä mieli tsemppihalata Ronjaa ja vakuuttaa, että kyllä se Peppi varmasti edelleen haluaa tavata ja viettää aikaa siinä missä ennenkin. ♥ Varsinkin, kun ottaa huomioon, miten ainutlaatuiseksi ja merkitykselliseksi heidän suhteensa ehti yhdessäolon aikana rakentua.

Siinä, miten Ronja hiljaa itsekseen katselee talon ikkunasta sisään, on samaan aikaan jotain haikeaa ja jotain lämminhenkistä. Jouluvalmistelut vaikuttavat olevan täydessä tohinassa ja sujuvan mukavan leppoisissa tunnelmissa - mutta kuitenkaan itse Peppiä ei näy missään, ja pieni epävarmuus on yhä läsnä. Kunnes sitten Peppi ilmestyykin Ronjan taakse juuri ennen kuin tämä ehtii rohkeutensa keränneenä koputtaa! Aaa, pidän lopetuksesta hurjasti. Se jättää tulkinnanvaraa sen suhteen, millainen Pepin reaktio lopulta on, mutta teksti tarjoaa kuitenkin riittävästi aineksia siihen, että lukija voi itse tehdä päätelmänsä, ja ainakin minun päätelmäni suuntautuvat lämpimään ja riemukkaaseen (joskin aluksi ehkä vähän epäuskoiseen) jälleennäkemiseen. Tässähän olisi aineksia trilogiaankin!

Tämä tarina on lämminhenkisen jouluinen ja talvinen ja oli kyllä suloinen lukupala tähän pakkasiltaan. Kiitos! -Walle

[Angelina]

Thelina: Hih, Tommi ja Annika perheineen tulivat vähän lennossa, mun ei alunperin pitänyt ottaa heitä tähän mukaan - sitten taas ajattelin, että paljon mukavampaa on ajatella Peppiä viettämässä joulua yhdessä ystäviensä kanssa kuin odottamassa yksin Ronjaa takaisin ;; Mua itseänikin viehätti kyllä ajatus Huvikummun joulusta ja sen lämpimästä tunnelmasta! Kiitos kommentista ♥

Inkku: Parempi oliskin liikuttua, femmeä kun ei tästä kynästä kauheen usein tule... Angst with a happy (tai tässä tapauksessa hopeful) ending on hieno genre ja musta se sopii tähän paritukseen mainiosti. Halusin myös saada Pepin tähän selkeästi mukaan, vaikkakin vain taustalle - kiva kuulla, että onnistuin :3 Hahha ihan parasta että ehdit vähän myös säikähtää Tommi-kuviota, se oli kuitenkin vähän tarkoituksenakin :'D Mutta ei Peppi nyt sen kanssa sentään, lol. Mä muuten itseasiassa nimenomaan ajattelin, että Peppi oli hakemassa ja hakkaamassa polttopuita! Mietin, että olisin kirjoittanut hänet kantamassa puulaatikkoa sisälle, mutta jotenkin loppu tuntui sopivammalta näin. Se, että ilostutin tällä sun päivää oli tärkeintä ♥ ILY YOLO <3 Nynnybannut ja -avat kelpaa aina paremmin kuin hyvin, mutta en sano ei jos innostut slashia kirjottaan

Walle: Ronja on kyllä kieltämättä samaistuttava epävarmuuksineen ja tunnistan välillä myös itsestäni noita kuvailemiasi kierroksia - usein se itsellä päättyy sitten siihen, että antaa olla, mikä tietty ei oo ehkä se järkevin vaihtoehto. Oon kuitenkin ehdottomasti sun kanssa samaa mieltä siitä, että Peppi ehdottomasti haluaa tavata Ronjan ja kaipaa häntä aivan yhtälailla :'3 Trilogiaa en vielä sentään lupaile, mutta mistä sitä tietää jos näihin innostuu tarttumaan taas myöhemmin! Kiitos ♥

[Violetu]

Vihdoin olen täällä oikeasti yrittämässä jopa kommentoida, vaikka luonnollisesti luin tämän jo silloin heti ilmestymisen jälkeen.
Minut valtasi nyt toisella lukukerralla ihan sama haikeus ja katkeransuloisuus kuin silloin, tietty samanlainen jännitys kuin Ronjalla, että vieläkö Peppi odottaa häntä, tai ylipäätään haluaa edes nähdä  :'(
Ekalla lukukerralla kävi jopa mielessä kauhuskenaario, että mitä jos Peppi onkin Tommin pikkupojan äiti D:
Ihanan kodikkaalta näytti kyllä Huvikummun joulu <3

Tää oli kyllä biisille paljon kiinnostavampi lähestymistapa kuin se kirjaimellinen, äkillinen tajuaminen kesken jonkun ihan arkisen kahvihetken. Lukijan pitäminen jännityksessä 6/5.
Ja siis tuo loppu 😭❤ Paras mahdollinen, sellanen kunnon koukku, johon jää vaan lukija avuttomana roikkumaan ja saa ihan itse kuvitella, miten jälleennäkeminen lopulta meni, kun päästään tuosta tilanteesta eteenpäin 🙈
Olisko mulla noussut ihan tippa linssiin silloin ensimmäisellä lukukerralla jopa.

Kaikissa tän shipin ficeissä (niin sulla kuin Inkullakin) tuntuu myös olevan sellainen ihan hirveän viehättätä viattomuus ja tietty lapsenomaisuus läsnä, vaikka hahmot selkeästi enemmän ovatkin aikuisia kuin lapsia ^^
Pidin kovasti.

~Violet kiittää

[Angelina]

Vio: Aaah, kiva kuulla että tällänen lähestymistapa lyriikoihin toimi! Mä vähän pelkäsin, että oliko tää liiankin löyhä tulkinta, mutta kirjaimellisempi ei vaan nyt lähtenyt :'D Toivottavasti en kuitenkaan pahasti itkettänyt ♥ Ja joo, toi pieni Tommi-scare oli ihan tarkotuksella tehty, mulla on siitä melkein huono omatunto mutta vaan melkein Kiitos ihanasta kommentista, kiva että tykkäsit <3

[Vendela]

Heeeei, mullahan on mennyt ihan kokonaan tämmöinen teksti ohi Joten korjataanpa tilanne ja kommentoidaan tämä viimein!

Ihanaa, että oot kirjoittanut lisää Ronja/Peppiä Tästä tulee kyllä kaikin puolin niin Inkku-vibat kun olla ja voi, koska nää on vaan niin Inkkua ♥

[Saanko vaan quotata koko ficin tähän? Koska siis tää oli niin ♥]

No joo, jospa kuitenkin yritän sanoa tästä jotain ihan omin sanoin Kuuntelin tuota biisiä samalla kun luin tätä ja vielä uudestaan kun kirjoitin tätä kommenttia ja ai vitsit miten hyvin oot onnitunut tavoittamaan tuon biisin fiiliksen tähän tekstiin. En kuunnellut niinkään sanoja vaan melodiaa ja se kyllä soljui tämän tekstin kanssa yhtämatkaa todella kauniisti!

Argh, voin jotenkin samaistua Ronjan fiiliksiin. Kun on kulunut riittävän pitkä aika niin kynnys tehdä asioita nousee kyllä melkein liian korkeaksi. Onneksi Ronja on kuitenkin Ronja eikä mikään hissukka joka jäisi harmittelemaan elämän kohtaloa omiin oloihinsa. Kyllä on joskus tehtävä asioita jotka eivät ehkä niin kivoja olekaan koska niiden myötä elämään voi tulla taas jotain niin paljon parempaa

Keräten kaiken ryövärittären rohkeutensa, Ronja palasi takaisin ovelle ja kohotti kätensä koputukseen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt koskettaakaan oven rapistunutta maalipintaa, ennen kuin kuuli hiljaisen, toiveikkaan äänen takaansa.

“Ronja?”

Vähän on pakko kuitenkin lainata, joten otetaan tämä loppu Ensinnäkin tuo sana ryövärittären on niin hieno ja ronjamainen. Ja sitten tuo toiveikas ääni... ääää... sulan ♥ Voiko olla täydellisempää lopetusta! Tämä jäi täysin auki mutta kuitenkin tarina päättyi juuri niin kuin sen pitikin päättyä

Kiitos tästä ja anteeksi kun en ollut lukemassa tätä aikaisemmin. Ihanaa kun kirjoitit, kirjoitathan pian lisää ♥

V

[Angelina]

V: Siis mitä, sulla oli joku mun teksti kommentoimatta! Jo on aikoihin eletty Tosi kiva että kuuntelit biisiä tätä lukiessa - ja vielä huomasit niiden toimivan yhdessä! Mä mietin ensin lyriikoista kirjaimellisempaa tulkintaa, mutta sen kirjottaminen ei vaan sujunut. Onneksi tämäkin ilmeisesti kuitenkin toimi :3 Mä itse välillä suoranaisesti vihaan tälläsiä loppuja lukijana, mutta kirjottajanahan ne on ihan eri juttu Kiva kuulla että tykkäsit <3 Ronja/Peppiä pitäis kyllä kirjottaa taas, tää on niin erilainen paritus mutta siitä huolimatta sen pariin on kiva palata!

[hiddenben]

Tämä oli aivan ihanan haikea ja tunnelmallinen teksti, ihan sydämessä läikähti, kun tässä on niin lempeän lämmin ja välittävä tunnelma ♥ Rivien väliin mahtuu valtavasti, mutta samalla se isoin asia, kaipaus ja epävarmuus siitä, mitä viiden vuoden jälkeen voi toiselta odottaa, tulee vahvasti esiin Ronjan ajatuksista. Teksti maalaa myös hienon ja elävän kuvan tuosta hetkestä lukijan mieleen, kuinka Ronja seisoo Huvikummun portilla ja sitten kuistilla ja lukijalle välittyy jotenkin niin tunteita täynnä oleva hetki, että huh.

Monet ovat kommentoineet tekstin samaistuttavuutta ja kyllähän se pitää paikkaansa. Omassa elämässä tosin pitkäksi venähtäneet vastausvälit johtuvat jostain hyvin arkisista asioista tai lähinnä prokrastinaatiosta, kun elämässä on liikaa menoa, mutta Ronjalla taas on mielestäni enemmän kuin ymmärrettävät syyt, miksi paluussa on kestänyt niin kauan. Oma uteliaisuuteni heräsi tuossa, kun mainitaan viivästymisen syyt: milloin Matiaksenlinnan suojauksia oli pitänyt korjata, milloin ajattarat olivat hyökänneet, milloin hänen äitinsä oli sairastunut… Ronjan maailmasta riittää niin paljon kirjoitettavaa! Haluaisin lukea näistä kaikista ja juurikin aikuisesta Ronjasta, koska on todella mielenkiintoista päästä hänen päänsä sisään näin aikuisena.

Pidin myös siitä, miten elämä on kulkenut eteenpäin Ronjan poissaolon aikana. Etenkin se, että herra Tossavaisesta on tullut vanha, sai sydämeni vähän särkymään! Tommi ja Annika ovat molemmat tahoillaan löytäneet rinnalleen jonkun ja perustaneet perheen, mutta palaavat silti Huvikumpuun viettämään joulua - se kertoo paljon heidän ystävyydestään ja miten se on kantanut kaikki nuo vuodet. Silti se, että Peppi on ollut jossain ulkona ehkä kävelemässä eikä ole sisällä muiden kanssa, yhdistettynä tuohon aivan viimeiseen toiveikkaaseen kysymykseen, kertoo paljon siitä, että vaikka vuodet ovat vierineet, mikään ei ole muuttunut ♥

Tämä oli aivan ihana tunnelmapätkä, iso kiitos tästä! Sain tonttuiluhaasteessa kommenttilahjakohteekseni sinut, mutta kyllähän tässä nyt tuntuu siltä, että minä sain suuremman tonttuilulahjan, kun pääsin lukemaan tämän ♥

[Angelina]

hiddenben: Apua, menin vähän sanattomaksi tästä kommentista! Tai menin kun luin sen ensimmäistä kertaa ja nyt menin uudestaan, kun yritin aloittaa vastaamisen :'D Ihana kuulla, että teksistä välittyi sekä tunne että samaistuttavuus ♥ Herra Tossavainen vähän särki myös mun sydämen, mutta sillä sai melankolisesti kuvattua sitä, miten paljon aikaa onkaan kulunut! Tommin ja Annikan halusin ehdottomasti ajatella olevan edelleen tärkeä osa Pepin elämää, vaikka välillä Peppi saattaakin tuntea olonsa hieman ulkopuoliseksi - se osaltaan selittäneekin juuri tuota, miten hän on yksin ulkona juuri sopivasti Ronjan saapuessa :3 Kiitos tuhannesti ihanasta kommentista <3