Muukalainen | S, dystopia, draama

[Tikkis]

Otsikko: Muukalainen
Hahmot: ei nimetty
Ikäraja: S
Genre: dystopia, draama

A/N: Osallistuu 12+ virkettä XVII -haasteeseen. Sanalista tuttuun tapaan tekstin lopussa. Olipa virkistävää kirjoittaa jotain ihan muuta kuin koskaan aiemmin. Tällä kertaa sanat sattuivat olemaan ihan superinspiroivia!


M U U K A L A I N E N

En ole nähnyt aikoihin ketään, mutta koitan silti valita reittini siten, että saappaani osuvat siellä täällä kasvaville sammalpeitteille, ettei kulkemistani kuule kukaan. Taivas avautuu yläpuolellani harmaana. Tuulenvire, joka puskee rakennusten raunioiden lomitse, on heiveröinen. Vain hetkeä myöhemmin tunnen pisaran pirstoutuvan poskelleni ja alan automaattisesti etsiä katseellani suojaa. Tänne tuleminen on aina huono idea näin epävakaalla säällä, sillä kohta sekä sammal että marmori on liukasta ja märkää, enkä tule todennäköisesti pääsemään täältä ennen yötä lämpimämpään piiloon, mikäli sade yltyy ja pysyy yllä koko päivän. Kun liikkuu yksin, on vapaus valita minkä reitin ja paikan minäkin päivänä valitsee, mutta joskus se tuntuu olevan ennemminkin kirous kuin lahja.

Piiloutuessani suurien lohkareiden muodostamaan onkaloon huomaan ajattelevani, miten minun olisi pitänyt antaa klaanille mahdollisuus, mutta jo samalla hetkellä totean, etten olisi kestänyt Carlin tapaa johtaa ryhmää. Päätän pitää nuolikoteloni selässäni, mutta tartun entistä tiukemmin jouseeni ja nappaan kotelosta nuolen siltä varalta, että sattuisin näkemään liikettä lohkareiden väleistä, sillä sateen yltynyt ropina alkaa lamaannuttamaan kuuloaistini muilta ääniltä. Vaaroja on nykyään aivan liian monia. Jos näkee yhden villieläimen, jostain ilmaantuu aina toinen, ja klaanilaiset taas kulkevat hajautetusti, mutta aina vähintäänkin pareittain, eivätkä raatelijatkaan poikkea muista, sillä ne liikkuvat aina yhdessä isossa laumassa.

Ensimmäinen samoajien sääntö on, ettei koskaan pidä luottaa keneenkään, ja sen opin mukaan olen koittanut elää siitä lähtien, kun valitsin tämän polun – kun hylkäsin klaanilaisten tarjouksen. Tiedostan kuitenkin, ettei kesää ole enää paljoa jäljellä ja seuraavaan kevääseen on ikuisuus, joten minun täytyy alkaa etsiä liittolaisia, mikäli haluan pysyä hengissä läpi tulevan talven. Herään ajatuksistani, sillä raoista katsottuna oikealla puolellani liikkuu sateen lomassa jotain mustaa, eikä aikaakaan, kun kuulen saappaiden läiskähdykset marmoriin. Se ei ainakaan voi olla vihollinen, muttei todennäköisesti myöskään kukaan, kenestä kannattaa harkita liittolaista. Taivaanrannassa pilvipeite tummenee ja tuuli alkaa ujeltaa korvissa aina yhä kovempaa kuin kilpaillen marmoriin iskeytyvien pisaroiden kanssa.

Tumma hahmo kantaa selässään reppua ja käsissään hänellä on melko varmasti lintusaalis, ja se jos mikä saa minut harkitsemaan liittolaisuutta uudelleen, sillä en ole nähnyt ihmisten tai raatelijoiden lisäksi myöskään yhtään riistaeläintä tai lintua aikoihin. Koitan tähyillä muukalaista ilman, että tulen itse huomatuksi, ja pingotan kädessäni olleen nuolen valmiiksi joustani vasten harkiten, kannattaako minun ampua, mutta nähdessäni valtavan viillon hahmon kasvoilla, päätän olla toistaiseksi toimimatta mitenkään, sillä muukalaisen lisäksi täällä voi liikkua muitakin. Hahmo hengittää raskaasti nojatessaan pystypäin olevaan pilariin, eikä häneltä varmasti vie enää kauaa hoksata, että tämä lohkareiden verhoama onkalo on paras suojapaikka, minkä nämä vanhat rauniot voivat tällä säällä tarjota. Minun pitäisi kai pelätä, mutta aivoissani raksuttaa ja suonissani virtaa adrenaliini, enkä tunne pelonhiventäkään.

Zoomaan edelleen katseellani muukalaista koittaen mittailla hänen vaatteitaan etsiäkseni teräviä tai kulmikkaita muotoja tunnistaakseni mahdollisia aseita, mutta toistaiseksi en ole nähnyt mitään epäilyttävää. Kun hahmo on tasannut hengityksensä, hän tarkastelee ympäristöään, laskee katseellaan marmorilaattoja, jotka muodostavat kompleksisen ristikon yhdessä sammalmättäiden kanssa. Muukalaisen kasvoilla häivähtää ilo, kun hän huomaa piilopaikkani. Minun pitäisi kuulla lähestyvät askelet tai vähintäänkin sateen ropiseva ääni, mutta päässäni jyskyttää enää pelkkä hiljaisuus. Tunnen, kuinka ihoni nousee kananlihalle pidellessäni toisessa kädessä tiukasti jousta ja toisessa vielä tiukemmin nuolta. Kun muukalainen saavuttaa onkalon suuaukon, kohtaan hänen yllättyneen katseensa, enkä ole vieläkään varma tapanko, tulenko tapetuksi vai sainko juuri liittolaisen.


1. sammal
2. harmaa
3. heiveröinen
4. pisara
5. marmori
6. vapaus
7. antaa
8. napata
9. vaara
10. yhdessä
11. ettei
12. kevät
13. musta
14. vihollinen
15. pilvi
16. kantaa
17. viilto
18. pilari
19. kai
20. kulmikas
21. ristikko
22. ilo
23. hiljaisuus
24. iho
25. varma

[Arte]

Oi vitsi. Olipa tämä hengästyttävä. Jännittävä. Tykkäsin.

Alun kuvailu oli tosi tunnelmaista. Ihanaa, miten tuuli mainitaan monta kertaa. Muutenkin tässä on sellainen varovainen ja tarkkaileva tunnelma, ja jännite rakentuu hyvin.

Loppuhan on aivan ihana. Rakastan tällaista ettei kerrota, miten tarina loppuu, minkä ratkaisun tyyppi tekee. Toki sitä toivoo, että näistä kahdesta tulisi ainakin hetkeksi liittolaisia.

Sanat oli käytetty tosi hyvin! En tienny niitä etukäteen, mutta olisin voinut arvata ehkä marmorin ja pilarin kohdalla, että nämä on sen verran erikoisia, että ovat varmaan listasta. Ylipäänsä tosi sujuvasti toteutettu.

Tykkäsin tästä, oispa tällaista lisää 💚

[Tikkis]

Arte: Ai että, kiitos ihanasta kommentista. <3

Ekaa kertaa ikinä ei tuntunut väkinäiseltä upottaa virkehaasteen sanoja tekstiin! Sekin on saavutus sinänsä, koska niiden kanssa on monet kerrat painittu. Tää haaste on Finin parasta antia, koska ikinä ei tiiä, minkälaisia tarinoita niistä saa aikaiseksi. :>

Oon superonnellinen, että tykkäsit tästä tekstistä, koska jotenkin itekin ihastuin tähän maailmaan ja sen kuvailuun. Tuntuu siis että on osannut ainakin tällä kertaa välittämään sen fiiliksen, mikä itselläkin oli tätä kirjoittaessa.

[Pura]

Kommenttikampanjasta hyvää iltaa!

Tämän kierroksen sanat 12+ virkettä -haasteessa olivat todellakin inspiroivat ja on hurjan kiinnostavaa nähdä, millaisia tekstejä muut ovat saaneet niistä aikaan! Haasteen laatu tuntuu tuottavan usein tunnelmaltaan todella vaikuttavia tarinoita, ja sitä tämäkin originaali ehdottomasti on. Virkkeiden rajattu määrä tekee niistä helposti pitkiä ja polveilevia, minkä luoma hengästyttävä tunnelma sopii tähän tekstiin todella hyvin.

Pidän siitä, miten teksti rakentuu niin, että lukija saa tietoa maailmasta luontevasti samalla, kun hahmo liikkuu ja toimii ja pohtii tilannettaan. Sellainen toimii usein paremmin kuin infodumppaus, ja olet tehnyt sen tosi hyvin. Teksti on lyhyt, mutta maailmaan pääsee silti hyvin sisälle ja se tuntuu tulevan tosi lähelle lukijaa. Minäkertoja vahvistaa sitä vaikutelmaa ja on tässä hyvä valinta.

Päähenkilöstä muodostuu mielenkiintoinen kuva, ja olisi kiva tietää hänestä lisää, kuten myös klaanista, jossa hän ei halunnut olla. Toisaalta tämä toimii hyvin tällaisena tunnelmallisena palana, jossa ei välttämättä tarvitsekaan tietää hahmoista sen enempää. Tunnelma ja hieno ypäristönkuvailu riittäävät hyvin kantamaan tekstiä ja pitämään lukijan mielenkiinnon yllä, ja ihailin myös upeita sanavalintoja, kuten poskelle pirstoutuva pisara ja päässä jyskyttävä hiljaisuus. <3

Suosikkini on ehkä kuitenkin viimeinen kappale, jossa jännite kiristyy ja kiristyy kunnes teksti loppuukin juuri, kun päästään huippukohtaan. Mielenkiintoinen valinta! Luin tämän jo muutama päivä sitten vaikka ehdin kommentoimaan vasta nyt, ja koko tämän ajan olen aina välillä palannut pohtimaan tätä loppua ja sitä, mitä seuraavaksi mahtaakaan tapahtua. Melkein toivon, että kirjoittaisit tälle jatkoa, vaikka toisaalta tämä toimii loistavasti itsekseenkin osittain juuri siksi, että tätä jää pohtimaan pitkäksi aikaa jälkeenpäin.
Kiitos tästä, tykkäsin todella paljon! <3

[Tikkis]

Pura: Onpa ihanaa, että valitsit tämän tekstin kommiksesta kommentoitavaksi. Virkehaasteet on haastavia ja ehkä juuri siksi niin kutkuttavia! Tunnustan, että tässäkin tarinassa virkkeistä alkoi muodostua melkoisia lausehirviöitä, mutta muutamiin sanoihin on niin vaikea ujuttaa se teksti, jonka haluaa kertoa. Hyvä, ettei pitkät virkkeet liiaksi haitanneet vaan toi ennemminkin enemmän tunnelmaa. Oon ihan hirveesti innostunut dystopia-jutuista tässä hiljattain, joten sekin on tosi kiva kuulla, että ympäristönkuvailu ja tunnelma tuntui pitävän kiinnostusta yllä.
Pakko hymyillä myös tuolle sun viimeiselle kommentille siitä, miten oot jäänyt pohtimaan tätä tarinaa lukemisen jälkeenkin. Se on mulle ihan supersuuri kehu! Kiitos tosi ihanasta kommentista. <3

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Valitsin listauksestasi tämän tekstin, koska kiehtova nimi, dystopia ja 12+ virkettä -haaste innostivat minua. 12+ virkettä on ihan loistava haaste, ja parasta on, miten erilaisia mutta aivan yhtä hienoja tekstejä ihmiset saavat aikaan samoista sanoista! Itsekin olen kirjoittanut tälle kyseiselle kierrokselle, ja jaan mielipiteesi siitä, miten inspiroivia sen sanat olivat. Minun tekstistäni tuli synkähkö erodraama, jossa liikutaan varsin arkisissa tunnelmissa, ja oli ihanaa sukeltaa nyt sen vastapainoksi kokonaan erilaiseen yhteiskuntaan ja maailmaan!

Tässä tekstissä on mielestäni tosi voimakas miljöö, joka tempaisee lukijan heti mukaansa ja pitää otteessaan. Rakennusten raunioita, marmorilaattoja ja sammalmättäitä... Miten vähillä sanoilla voikaan välittää kokonaisen kuvan tuhoutuneesta sivilisaatiosta! Tai minulle ainakin tulee heti mieleen ihmisten rakennuksia, jotka seisovat hylättyinä luonnon armoilla. Vähitellen luonto levittäytyy, ottaa taas omansa, puskee sammalta marmorin läpi... Todella elävä ja vavahduttava mielikuva. Olen kiinnostunut erilaisista dystopioista, ja tämä tarina kutkuttelee mielikuvitustani juuri sopivalla tavalla tarjoamatta kuitenkaan tukahduttavan paljon vastauksia. Pidän siitä, miten kertojan tekojen ja ajatusten lomassa selviää tiedonmurusia tilanteen taustalta, mutta lukijalle ei kuitenkaan tarjota valmiita avaimia käteen. Tulkinnoille jää tilaa, mutta on kuitenkin selvää, että arjesta on tavalla tai toisella muodostunut selviytymiskamppailu, jossa pitää tehdä vaikeitakin valintoja. Valitako klaanin tuoma turva ja toisaalta sitoutua johtajan kyseenalaisiin arvoihin, vai kulkeako omillaan, suojattomana mutta toisaalta vapaana tekemään omat päätöksensä? Ei käy kateeksi kertojaa, kun hän joutuu kamppailemaan tällaisten kysymysten äärellä, huhhuh. Tulee sellainen fiilis, että yksikin väärä valinta voi maksaa hengen, eikä talvestakaan välttämättä selviä ilman liittolaisia.

Tunnelma tiivistyy hienosti loppua kohden, ja pidän kovasti siitä ratkaisusta, että loppu jää tulkinnanvaraiseksi. Haluaisin luottaa siihen, että tästä jännittävästä kohtaamisesta syntyy vielä uusi, vankka ja luotettava liitto!

Kun hahmo on tasannut hengityksensä, hän tarkastelee ympäristöään, laskee katseellaan marmorilaattoja, jotka muodostavat kompleksisen ristikon yhdessä sammalmättäiden kanssa.

Haluan lainata tämän kohdan, koska tässä on niin ovelasti hyödynnetty tuota ristikko-sanaa, joka oli mielestäni yksi kierroksen vaikeimmista! Tosi luonteva tapa, ja se saa aikaan kauniin, omalaatuisen kuvauksen.

Kiitos kovasti tästä tarinasta! Tässä on sellainen sateisen raikas ja kuulaan jännittynyt tunnelma, johon tykästyin kovin. -Walle

[Tikkis]

Moi Walle! Virkehaaste on foorumin yksi parhaista haasteista. Jaan siis täysin mielipiteen kanssasi siitä, että virkehaasteen hienous on juuri upeissa ja niin erilaisissa teksteissä, vaikka jokainen kirjoittaja saa aihiokseen täysin samat sanat. Rupesi tietysti heti kiinnostamaan tuo kirjoittamasi draama näiden sanojen pohjalta, joten täytynee etsiä se jostain uumenista, ellet halua laittaa tähän tai yksällä linkkiä. On kyllä aina niin ihana lukea kommentteja, ja sitä millaisia fiiliksiä ja ajatuksia omat tekstit herättää ja olikin mielenkiintoista kuulla, millaisena sä näet maailman, jonka olen tähän luonut, koska omissa mielikuvissa se on rakentunut niin selvänä. Se on kyllä mielikuvituksen hienous, kun se osaa rakentaa maailmaa ja mielikuvaa niiden vihjeiden avulla, joita kirjoittaja tarjoaa. Kiitos kommentista. <3

PS. Muistan pähkäilleeni ristikko-sanaa pitkään, joten hyvä, että olen sen käytössä tässä tekstissä onnistunut!

[Larjus]

Uuu, tää oli makee. Kiehtova, ihanan salaperäinen ja jotenkin tosi intensiivinenkin. Tykkäsin siitä, miten tässä oli runsaasti kuvailua mutta samalla ei selitetty oikeastaan mitään. Kertoja ihan kuin olettaisi, että lukija tietää, mutta eihän sitä voi tietää Sellainen sopii tosi hyvin tämän salaperäisyyteen, ja sitä lukee eteenpäin yrittäen kerätä matkalta edes jotain tiedonjyväsiä, jotta saa kokonaiskuvaa hahmotettua mielessään. Loppukin jäi tosi avonaiseksi ja jäinkin uteliaana miettimään, oliko muukalainen ystävä vai vihollinen. Tarinahan ei kerro sitäkään, ja oikeestaan tykkään niin paljon siitä, että lopussa kysymyksiä on ainakin sata enemmän kuin alussa!

Sanalistaakin olit hyödyntänyt tässä tosi hienosti ja saanut se sopimaan tekstiin saumattomasti. Munkin on pakko mainita erikseen siitä, miten nokkelasti olit keksinyt kirjoittaa sanan "ristikko" mukaan, se kuulostaa just semmoselta sanalta että varmasti toi monille haastetta. Mut ihan A-luokan suoritus kyllä! 👍👍