Nimi: Metsän häät
Kirjoittaja: Aelina
Ikäraja: S
A/N: Pahoittelut nyt jo etukäteen muutamasta ratkaisusta. Olen alunperin julkaissut tämän neljä (!) vuotta sitten jossakin. Muokkailin hieman tekstiä, mutta muutamia ratkaisuja säilytin, joista en pitänyt liiemmin. Kuitenkin, tyylin on tarkoitus olla vähän tunnelmoiva ja jossain määrin romanttinen, mutta oikein genreä en löytänyt tälle. Sen kummempaa juonta tällä ei ole, kuten ei myöskään pituutta. (Minäkö kriittinen? Eh...)
Suosittelen lukemaan tekstin hitaasti
tämä taustamusiikkina.
METSÄN HÄÄT
Metsä elää. Siellä kaikuu musiikki lintujen lennellessä taivaalla. Musiikki on sanatonta ja vie jokaisen mennessään. Eräs tyttö on lähtenyt tanssahtelevin askelin musiikin kuljettamana kävelemään syvemmälle metsään. Puut roikottavat oksiaan kohti maata, ja tunnelma on mitä ihanin. Musiikki on haikeaa ja tuo kyyneleet silmiin.
Tyttö niiailee puille ja antaa perhosten laskeutua kämmenilleen. Metsässä on taikaa. Taikuus nostattaa sumun, joka muuttaa tytön lumenvalkean mekon polvipituiseksi. Mekko on olkaimeton, ja kukkaisvyö köyttää sen tytön vartalon ylle.
Tyttö tanssii paljain jaloin sammaleilla. Ajatukset ovat sumeita, eikä hän tiedä iloitseeko hän vai onko surullinen. Metsässä ei voi ajatella. Kyyhkysparvi lehahtaa lentoon läheisistä puista. Ne kaartavat ensin kerran tytön pään ylitse ja sitten toisenkin. Erään linnun sulka putoaa ja koskettaa tytön hiuksia. Hiukset rullautuvat nutturalle, johon sulka jää. Kaarnanruskeat hiukset väistävät nurmenvihreiden silmien edestä. Valo suodattuu puiden läpi, ja on alkanut hämärtää.
***
Poika astelee saappaat jaloissaan hämärtyvään metsään. Musiikki on viekoittelevaa ja väkevää, väkevämpää kuin viina. Muurahaiset kävelevät maata pitkin, kunnes niiden eteen osuvat saappaat. Niistä välittämättä he kävelevät niiden yli kadottaen ne. Polvien likatahrat katoavat, ja paita hohkaa valkoisuuttaan.
Pojan taivaansiniset silmät ovat uteliaat, kun kettu kävelee vastaan ja koskettaa ohi mennessään valkealla hännänpäällään pojan housuja muuttaen ne valkoisiksi. Tuulenvire kulkee ilmassa tasoittaen vaalean tukan siistimmäksi ja putsaten lehdet edessä aukeavalta polulta.
Matka jatkuu yhä edemmäs.
***
Lintujen laulu alkaa hiljentyä väistyen voimistuvan metsän musiikin tieltä, kunnes sekin on enää vain taustahälyä kaiken muun rinnalla. Musiikki kuljettaa kahta kulkijaansa yhä syvemmälle metsän taikaan.
Tuulenvire tulee jälleen esiin asetellakseen punaisen maton polulle, ja maton toiseen päähän puisen pöydän. Pöytä kannattelee päällään herkkuja ja juomia. Kaikki pöydällä on kuvioitu ja väritetty luontoa kunnioittaen ja sen mukaan. Keksit ovat kuin perhosia, rouheet kakun päällä tuovat mieleen ketunhännän ja juoma on väriltään kuin auringonsäteet.
Tyttö on kävelemässä maton toiseen päähän katsomatta edes ympärilleen. Hän leikittelee perhosten kanssa. Yhtäkkiä hän huomaa seisovansa matolla, ja hänen edessään seisoo poika. Pojalla on kädessään kukkakimppu. Ja millainen! Kukat ovat kirkkaimmissa väreissä, mitä tyttö on koskaan nähnyt. Tyttö niiaa pojan ojentaessa kimpun hänelle. Yhdessä he lähtevät kävelemään kohti pöytää. Metsän musiikki sanelee kävelyn tahdin hitaaksi ja rauhalliseksi. Kumpikaan ei katso toista. Linnut tuovat häähunnun tytön hiuksiin ja asettelevat pojan kaulaan punaisen rusetin.
Pöytä houkuttelee syömään antimiaan, mutta kumpikaan - tyttö tai poika - ei saa katsettaan irti toisesta. Tilannetta ei tunnu voivan kesyttää, se elää elämäänsä välittämättä ihmisen tahdosta tai määräyksistä. Se ei anna ihmiselle edes valtaa. Luonto on päättänyt jo tämän kaiken.
“Luonto on tämän kaiken tehnyt, eikä luontoa voi vastustaa.” Pojan sanat kiertävät metsää ja houkuttavat eläimiä paikalle. He istuvat aukeaman reunoille ja katselevat uteliaina tilannetta. “Joten... tuletko vaimokseni?”
“Tulen.”
Ja siitäkös vasta juhlat alkavatkin.