Ficin nimi: Mamman paluu
Kirjoittaja: Ygritte
Ikäraja: S
Fandom: Muumit/Star Wars (VII)
Genre: crossover, seikkailu
Hahmot: Muumipeikko, Muumipappa, Muumimamma, Rey
Osallistuin tonttuiluhaasteeseen ja sain lahjottavakseni
Odon! Sain pitkän listan fandomeja, joista valita, sekä kasan inspiraatiomuruja. Niiden pohjalta syntyi tämä Star Wars/Muumit crossover! Odo oli kirjoittanut tekstilahjatoiveista kertomaansa viestiin, että “rohkeasti vain” ja tätä neuvoa annoin mielikuvitukseni nyt kuunnella
Tämän fikin myötä siis ihanaa joulunodotusta
Odolle!<3
Mamman paluuOli kaunis, seesteinen aamu Muumilaaksossa. Muumipeikko oli juuri herännyt makoisilta yöuniltaan. Hän käveli portaita alaspäin kohti heidän pyöreän kotitalonsa alakertaa, jossa hänen äitinsä, itse rauhallisuuden ja kärsivällisyyden tyyssija, Muumimamma, odottaisi varmasti jo valmiin aamiaisen kera.
Muumipeikko venytteli kävellessään ruokapöydän viereen. Hänen isänsä, Muumipappa, istui jo pöydän ääressä lukien päivän lehteä. Muumipapalla oli tuttu musta silinteri päässään, eikä hän edes nostanut katsettaan lehdestä, vaikka Muumipeikko huikkasi kuuluvasti “huomenta” saapuessaan huoneeseen. Kaikki oli siis niin normaalisti, kuin vain saattoi olla, eikä mikään tulisi muuttumaan tänään, eikä huomenna, eikä ylihuomennakaan, koska sellaista Muumilaaksossa nyt vain sattui olemaan.
“Huomenta Muumipeikko! Maistuvatko pannukakut?” Muumimamma köpötti esiin keittiöstä ja hymyili lempeästi. Muumipeikko nauroi. Miksi Mamma edes kysyi, Muumipeikkohan rakasti pannukakkuja!
Muumimamma asetti lautasen Muumipeikon eteen, nosti sille höyryävän kuuman pannukakun, ja siveli sen päälle vaapukkahilloa. Sitten Mamma siirtyi passaamaan Pappaa. Asetti pannukakut kauniisti lautaselle, siveli ne vaapukkahillolla, ja täytti Muumipapan kahvikupin. Kaikki hymyilivät hölmön onnellista hymyä toisilleen.
“Kiitoksia Mamma!” Pappa kailotti, nosti kahvikupin huulilleen ja hörppäsi reilun kulauksen tuoretta kahvetta. Pappa oli juuri laskemassa kuppia takaisin tassille, kun idyllisen harmonian rikkoi ulkoa kuuluva valtava rysäys.
Muumipeikko säntäsi ulos katsomaan mistä räjähdys kuului. Paniikkia ei syntynyt, elettiinhän Muumilaaksossa, jossa erilaiset rysähdykset olivat arkipäivää. Mutta mitään hyvää ei seurannut siitä, ettei mennyt katsomaan, joten pihalle päästyään Muumipeikko säntäsi suoraan kohti tummaa savupilveä, joka oli ilmestynyt Muumitalolle johtavalle tielle.
Sehän oli avaruusalus. Eikä edes ensimmäinen, jonka Muumipeikko näki, sillä olivathan avaruusotukset ennenkin vierailleet Muumilaaksossa.
Avaruusaluksesta nousi kaksi henkilöä, mies ja nainen. Nainen lähestyi Muumipeikkoa, eikä hän vaikuttanut uhkaavalta, joten Muumipeikko päätti tervehtiä häntä reippaasti. Niin häntä oli opetettu tekemään.
“Tervetuloa Muumilaaksoon, minä olen Muumipeikko ja tässä…” Muumipeikko aloitti, mutta nainen huitaisi ilmaa jollain vihreällä, kohtuullisen uhkaavan näköisellä esineellä, ja hyssytti hänet hiljaiseksi.
“Missä on Muumimamma?” Nainen sanoi välittämättä Muumipeikon sanoista. Muumipeikko räpäytti silmiään muutaman kerran, kunnes onnistui nostamaan kätensä ja osoittamaan kohti Muumitaloa. Nainen lähti harppomaan taloa kohti, miehen jäädessä vahtimaan avaruusalusta. Muumipeikko kipitti naisen perään. Mitä kummaa tämä tahtoi Muumimammasta?
Kun he pääsivät sisään he löysivät Papan istumassa edelleen aamiaispöydässä. Hän oli nostanut sanomalehden uudelleen eteensä, vakuuttuneena siitä, että Muumipeikko kyllä kertoisi, jos jysähdyksen syy olisi lainkaan mielenkiintoinen. Olihan hän kokenut seikkailija, eikä yksi pieni tussaus vielä saanut häntä sijoiltaan, toisin kuin poikaansa.
“Missä on Muumimamma?” Nainen toisti kysymyksensä nähdessään Muumipapan. Muumipappa laski lehteään alaspäin nähden sen reunan yli tiukkailmeisen nuoren naisen.
“Mitä kummaa tämä on?” Muumipappa sanoi ja heitti lehden sylistään pöydälle. Vaistomaisesti hän etsi katseellaan Mammaa, mutta tämä näytti kadonneen paikalta.
“Mamma ahertaa varmasti keittiössä.” Muumipeikko sanoi ja osoitti kädellään jälleen oikeaa suuntaa. Hän näki pöydän päälle jääneen pannukakkunsa, ja hänen vatsansa alkoi kurnia. Vieras varmasti löytäisi Mamman ilman hänenkin apuaan, hän söisi ensin massunsa täyteen, ja palaisi sitten asiaan.
Vieras palasi kyökistä kuitenkin ennen kuin Muumipeikko oli ehtinyt syödä ensimmäistäkään pannukakkua loppuun.
“En löydä Muumimammaa. Missä hän on? Missä piilottelette häntä?” Nainen seisoi aivan pöydän vieressä uhittelemassa. Muumipeikolle tuli epämukava olo.
“Painukaa hiiteen kodistani!” Muumipappa hikeentyi, kun huomasi, että nainen nosti miekan ilmaan ja osoitti sillä Muumipeikkoa. Muumipeikko tuijotti vuoroin naista, vuoroin vihreänä loistavaa miekkaa, ja teki sen, minkä hän osasi parhaiten. Aloitti sydäntä särkevän vollotuksen ja huusi Mammaa.
“Jätä perheeni rauhaan.”
Kaikki kolme kääntyivät säpsähtäen ääntä kohti. Olohuoneeseen vievän oven edessä seisoi Muumimamma. Omassa raidallisessa essussaan, käsiveska kädessään, viha leimahdellen vihreissä silmissä. Ensimmäisenä yllätyksestä tuntui toipuvan vieras nainen.
“Muumimamma!” Nainen sanoi, ja polvistui Mamman eteen. Muumipeikko ja Muumipappa jakoivat keskenään kysymyksiä täynnä olevan katseen.
“Onneksi löysin teidät viimein! Kuuman Lähteen Etsijät tarvitsevat apuanne!” Nainen jatkoi ja nousi seisomaan.
“Olette varmasti erehtyneet henkilöstä!” Muumipappa puuttui keskusteluun ja käveli Mamman viereen. Muumimamma huokaisi kuuluvasti.
“Mitä? En. Kuuman Lähteen Etsijät tarvitsevat apua. Viimeisen jedin apua.” Nainen tuijotti Muumimammaa intensiivisesti silmiin.
“Olen lopettanut ne hommat jo kauan aikaa sitten.” Muumimamma sanoi rauhallisesti, mutta niin tylyllä äänensävyllä, ettei Muumipappa ollut koskaan ennen kuullut sitä.
“Ilman sinua tuhannet kuolevat!” Nainen parahti. “Galaxi tarvitsee sinua.”
“Riittää!” Mamma karjaisi ja kääntyi poistuakseen. Muumipappa jäi hölmistyneenä katselemaan vuoroin kumpaakin naista.
“Mitä ihmettä tämä on,
Mamma?” Muumipappa sanoi. Korostaen Mamma-sanaa, koska niin Muumit olivat selviytyneet vuosisatojen ajan. Laittamalla kaiken uskon ja luoton Mammoihin.
“Ole sinä nyt perkele kerrankin hiljaa!” Muumimamma karjaisi niin voimakkaasti, että Muumipappa kellahti pyllylleen. Muumipeikko säntäsi hänen viereensä.
“Isä, mitä tarkoittaa perkele?” Muumipeikko kysyi hiljaa ja auttoi isänsä ylös lattialta.
“Ei aavistustakaan.” Muumipappa vastasi ja hieroi kipeytynyttä takamustaan. Mamma puhui outoja ja käyttäytyi kuin vieras. Muumipapasta tuntui, että hänen pasmansa menivät täysin sekaisin. Olisiko nyt hyvä hetki hakea tussari ja häätää vieras nainen lopullisesti tiehensä? Aseella uhittelu kuitenkin toimi naisiin, oltiinhan se nähty Mörönkin kanssa.
“Rey, sinä tiedät, etten voi palata.” Muumimamma sanoi hetken rauhoituttuaan. Muumipappa ja Muumipeikko seurasivat sivussa, kun vieras nainen, jonka nimi oli ilmeisesti Rey, käveli aivan Muumimamman eteen.
“En olisi täällä ellei minun olisi pakko.” Rey sanoi hiljaa, ymmärtäväisesti. Hän tiesi, mitä Muumimamma voisi menettää, mutta jos Muumimammaa ei saataisi heidän puolelleen, koko Muumi-planeetta tuhoutuisi. Monien muiden mukana.
“Olen tuntenut merkkejä. Muutoksia Voimassa. Olosuhteet ovat kiristyneet. Tunnen seikkailun, kohtalon. Mutta en ole valmis.” Muumimamma sanoi hiljaa.
Muumipappa ja Muumipeikko vaihtoivat jälleen pöllämystyneen katseen. Muutoksia Voimassa? Seikkailu, kohtalo?
“Palatsin Portinvartijat ovat heränneet. He ovat voimakkaampia, kuin koskaan. Pian he voivat uhmata Tasavaltaa. Vain pieni joukko meitä, Kuuman Lähteen Etsijöitä, vastustaa enää heitä.”
“Minä en ole enää Kuuman Lähteen Etsijä! En ole enää jedi!” Muumimamma käänsi taas katseensa pois. Nainen harppasi hänen eteensä ja tarttui Muumimamman käteen.
“Sinä tunnet Voiman! Tiedät, mitä on tapahtumassa! Ja tiedät kuka johtaa Palatsin Portinvartijoita. Kuka ottaa käskynsä itse Itsevaltiaalta, ja on valmis tappamaan kaikki toteuttaakseen hänen tahtonsa!” Nainen puhui kiihtyneellä äänensävyllä.
“Minä tiedän.” Muumimamma sanoi. Tuska kuului hänen äänestään niin selvästi, että nainen irrotti otteensa, ja katsoi häntä myötätuntoisesti.
Muumimamma nosti kätensä ilmaan. Samassa, kuin taikaiskusta, hänen käteensä iskeytyi samanlainen miekan kappale, jota nainen piteli käsissään. Muumimamma käveli rappuset ylös makuuhuoneeseen, ja saapui hetken kuluttua alas pukeutuneena vaaleanruskeaan kaapuun ja viittaan. Hän käveli Muumipapan ja Muumipeikon eteen ja katseli heitä kyyneleet silmissään.
“Minun on mentävä.” Muumimamma sanoi ja kumartui halaamaan Muumipeikkoa. Sen jälkeen Muumimamma halasi vielä Pappaakin, vaikkei heillä ollut ollut tapana halailla enää sen jälkeen, kun Muumipeikko oli saanut alkunsa.
Muumipappa ja Muumipeikko katsoivat ikkunasta, kuinka Mamma nousi avaruusaluksen kyytiin. Sanoja ei tarvittu. Muumit elivät seikkailulle. Tämä oli Mamman kohtalo, hänen oli tartuttava siihen. Mamma kertoisi kaiken olennaisen, kun saapuisi takaisin.
Mamma istui pitkään vaitonaisena avaruusaluksen ohjaamossa. Oli niin kauan siitä, kun hän oli viimeksi puuttunut Galaxien välisiin asioihin, että hänen muistonsa tuntuivat häilyviltä. Paitsi muisto hänen elämänsä ensimmäisestä rakkaudesta. Se sai hänen sydämensä täyttymään surun sekaisesta kaipauksesta.
Mamman oli pakko tarttua Reyn käsivarresta muiston palattua hänen mieleensä.
“Onko hän vielä elossa?” Mamma kysyi arvoituksellisesti. Hän toivoi, että Rey ymmärtäisi ilman, että hänen täytyisi käyttää tarkoittamansa henkilön nimeä.
“Poikasi?” Rey kuitenkin kysyi varovasti ja nyökkäsi. Mamma pudisti päätään. Hän tunsi Voimassa, että hänen poikansa oli elossa. Voima eli vahvana hänen vanhemmassa pojassaan. Jos tälle olisi tapahtunut jotain, hän olisi tuntenut sen. Mutta Muumimamma ei tarkoittanut lapsiaan.
“Ei. Pojan isä. Onko Han Solo vielä elossa?”
