Ficin nimi: Kiitollisuudesta ja kiusallisista tilanteista
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Mukana: Midoriya & Kirishima/Bakugō
Genre: Slice of life
Summary:
Hiipiessään oleskelutilan nurkalle Izuku hätkähti kuullessaan hiljaista puheensorinaa. Nähtävästi hän ei ollutkaan ainoa jalkeilla. Izuku nojasi seinää vasten ja höristi korviaan kyetäkseen tunnistamaan puhujat. Kaikesta päätellen heitä oli kaksi.
A/N: Pääsi tämäkin esiin pöytälaatikosta tyyliin kuukauden (epä)aktiivisen työstämisen jälkeen.
Otsikon keksiminen oli vaihteeksi silkkaa kauhua, voi luoja. Sen ei ollut tarkoitus olla ihan noin alleviivaava haastetta ajatellen, saati että sen olisi ollut tarkoitus alkaa K:lla. Tuntuu, että vähintään kolmasosa ficeistäni alkaa kyseisellä kirjaimella... Äh, olkoon. Osallistuu haasteeseen
Teelusikan tunneskaala II (kiitollisuus).
***
Toisinaan kello kävi ilta-aikaan tuplasti nopeammin, Izuku tuumi avatessaan asuntolan pääoven. Rauhallisen puisto-opiskelun oli ollut tarkoitus kestää vain auringonlaskuun, mutta jossain kohtaa hän oli havahtunut syttyneisiin katulamppuihin ja tajunnut ahmineensa kirjastaan yhtä soittoa lähemmäs sataviisikymmentä sivua. Sankareiden välisestä arvoasteikosta ja hierarkiasta lukeminen todella oli tempaissut mukaansa.
Jo puolisen tuntia sitten alkaneen hiljaisuuden ansiosta eteiskäytävä oli hämärä ja hiirenhiljainen. Koko rakennus vaikutti uinuvan somassa alkusyksyn viileydessä. Izuku huomasi huokaisevansa helpotuksesta astellessaan mahdollisimman hiljaa kohti oleskelutilaa ja sen toisella laidalla aukeavaa huoneisiin johtavaa portaikkoa. Hänen ei toden totta tehnyt mieli jäädä kenellekään kiinni liian myöhäisestä paluusta asuntolalle.
Hiipiessään oleskelutilan nurkalle Izuku hätkähti kuullessaan hiljaista puheensorinaa. Nähtävästi hän ei ollutkaan ainoa jalkeilla. Izuku nojasi seinää vasten ja höristi korviaan kyetäkseen tunnistamaan puhujat. Kaikesta päätellen heitä oli kaksi.
”...eikä se huonoja ennakkoarvostelujakaan ole saanut”, joku virkkoi hieman kuiskausta kuuluvammin. ”Ja sopii kai tietynlaista laatua odottaakin, jos Nintendolla on näppinsä pelissä?”
Kas, ainakin Kirishima oli hereillä.
”Aina voi asettaa odotuksia, mutta sellainen sokea fanittaminen on ihan perseestä”, kommentoi toinen poika, jonka Izuku tunnisti heti Kacchaniksi.
”Ei kai innokkaassa fanittamisessa mitään vikaa ole”, Kirishima hymähti.
”Mä puhuinkin sokeasta fanittamisesta”, Kacchan tarkensi. ”Jos jokin taho on tarpeeksi nimekäs tai vastaavaa, jotkut ääliöt nielevät kaiken tarjolle päätyvän mukisematta ja mitään kyseenalaistamatta... Ikään kuin keskinkertainenkin roska olisi jotenkin huippumahtava, jos siihen vain läntätään jokin tietty helvetin brändi.”
”Hmmm... Kai ne sellaiset tyypit ajattelevat olevansa jotenkin
vähemmän faneja, jos eivät hyppää mukaan jokaiseen juttuun, mitä nokan eteen heitetään.
”Voi olla”, Kacchan tuhahti. ”Ja sellaisia älykääpiöitä on koko maailma täynnä.”
Izuku ehti ohimennen ajatella Kacchanin yhteiskuntakritiikin osuvan naulan kantaan, mutta myötäilevä asenne muuttui varautuneisuudeksi alta aikayksikön, kun hän kuuli oman nimensä pomppaavan esiin.
”...vaikka joku saamarin Deku... Mitä tahansa All Might keksiikin, se on sille surkimukselle maailman suurin jymyuutinen.”
”Säkö sitten väität, ettei All Mightin tekemiset liikuta sua samalla tavalla?” Kirishima hymähti aprikoivaan sävyyn. ”Soimaako pata taas kattilaa –”
”Kyllä sä tajuat, mitä mä tarkoitin!” Kacchan ärähti hieman kuuluvammin, mikä sai Kirishiman sihahtamaan käskevästi. ”Aivoton ihailu on ihan helvetin noloa...”
Izuku puraisi huultaan harmistuneena, mutta hänen mielenkiintonsa heräsi väkisinkin Kirishiman ottaessa kantaa Kacchanin toteamuksiin.
”Ehkä sulla kuitenkin on puurot ja vellit sekaisin Midoriyan tapauksessa”, punapää tuumasi asiallisesti. Izuku varautui vaistomaisesti korviahuumaavaan räjähdykseen, joka taatusti pamahtaisi ilmoille tuota pikaa ja herättäisi koko asuntolan.
”Miten niin muka?” kuului Kacchanin hiljainen murahdus. Izuku oli suorastaan tyrmistynyt, kun sama keskustelu jatkui ilman mitään riitelyltä tai sakinhivutukselta kuulostavaa. Kirishimakin oli vielä yhtenä kappaleena.
”Ottaen huomioon, miten ahkerasti Midoriya pitää kirjaa sankareista ja mutisee analyysejaan, ei se musta vaikuta niin aivottomalta meiningiltä”, Kirishima totesi. ”Sellainen vaatii pirunmoista omistautumista ja järjestelmällisyyttä. Ihan sitä melkein kadehtii...”
Izuku oli aina pitänyt Kirishimasta, mutta nyt hän piti tästä yhä enemmän. Punapää oli läheisissä väleissä Kacchanin kanssa, mutta se ei estänyt tätä ajattelemasta kokonaisuutta objektiivisesti tai säilyttämästä omia näkemyksiään, olivat ne Kacchanin mielipiteiden kanssa miten ristissä tahansa. Kirishima oli harvinaisen suoraselkäinen kaveri, ja se olikin yksi monista syistä, miksi Izuku tätä arvostikin kovasti.
”Se aivoton ihailu päteekin lähinnä All Mightiin”, huomautti Kacchan.
”Nääh, kaikilla meillä on omat idolimme. Mä voisin kuvitella, että Midoriyalta löytyy jotain pari sivua pelkästä All Mightista ja loput sitten monesta muusta sankarista. Onhan niitä rutkasti muitakin kuin All Might.”
Izuku huomasi hymyilevänsä vaivaantuneesti. Tosiasiassa häneltä löytyi muutama kokonainen vihko omistettuna
ainoastaan All Mightille.
Lisäksi hänellä oli yksi työn alla.
”Dekulla on aina ollut niitä vihkojaan”, Kacchan totesi sitten. ”Tyyliin lastentarhasta lähtien... Niiden iänikuinen vääntäminen on sille paskapäälle joku pakkomielle...”
”Tai sitten se on silkkaa intohimoa ja sielun paloa”, Kirishima virkkoi juhlallisen kuuloisesti. ”Ja onhan niistä ollut hyötyä meille muillekin! Tulee vastaan millainen sankari tahansa, Midoriyalta löytyy infoa jaettavaksi asti. Siinä jää kuule Wikipediakin kakkoseksi...”
Izukun olisi tehnyt mieli niiskaista ohikiitävästä liikutuksesta, mutta hänen onnistui hillitä itsensä. Mikään ei kuitenkaan valmistanut häntä seuraavaan kommenttiin.
”Hmh, joku pahuksen Dekupedia”, Kacchan tokaisi äänessään ironian häivää, ja samalla hetkellä kun Kirishima purskahti hiljaiseen nauruun, Izuku oli tehdä samoin, mutta naurahduksen sijaan hänen kurkkuunsa takertui kutittava yskähdys, joka pärskähti esiin outona köhäyksen ja aivastuksen välimuotona. Se paljasti välittömästi hänen läsnäolonsa.
”
Hei!” Kacchan ärjäisi niin kovaan ääneen, että Izuku säpsähti sydänjuuriaan myöten. ”Esiin sieltä, kuka ikinä siellä nyhvääkään!”
”Bakugō, ääliö, pienempää suuta...!”
”Anteeksi, minä se vain olin!” Izuku virkkoi hermostuneena astuessaan oleskeluhuoneen puolelle. Kacchan tuijotti häntä läheisen sohvan selkänojan yli näyttäen tuttuun tapaan siltä kuin olisi halunnut murjoa hänet muusiksi. Toisinaan pelkkä hänen läsnäolonsa riitti lietsomaan Kacchanin raivon valtaan.
”Ai, Midoriyako siellä hiippaili!” Kirishima huikkasi, heilautti jalkansa käsinojalta ja ponkaisi nojailustaan parempaan asentoon nähdäkseen hänet kunnolla. ”Moi!”
”Tuota... terve vain”, Izuku tervehti takaisin ja tunsi sanoinkuvaamatonta huojennusta sen johdosta, ettei Kirishima kuulostanut lainkaan kiusaantuneelta tai ärtyneeltä. ”En... en uskonut, että muitakin olisi yhä hereillä.”
”Joo, ei tullut vielä uni silmään”, Kirishima tokaisi. Punapään hilpeys oli häkellyttävä vastakohta Kacchanin kyräilevälle mulkoilulle. ”Entä sä sitten, missä sä pyörit tällaisiin kellonaikoihin?”
”Kakista saman tien ulos”, Kacchan ärähti väliin.
”Ei sille ole mitään järkevää selitystä! En yksinkertaisesti huomannut ajan kulumista lukiessani puistossa...” Izuku selosti huitoen käsillään kiihtyneenä.
”Voi rähmä, niinkin voi sattua!” Kirishima virnisti.
”Miten ei voi muka tajuta, milloin ilta vaihtuu yöksi,
vitun pässi...” Kacchan puuskahti kuin ei olisi uskonut hänen selityksestään puoltakaan tavua. ”Mitä lie sä ikinä vehkeiletkin nurkkien taakse livahdellen ja salakuunnellen –”
Ärhentely olisi taatusti jatkunut vielä hyvän tovin, ellei Kirishima olisi kyynärpäällään pukannut Kacchania pehmeästi ja noussut sohvalta. ”Jopas, tässä meinaa oikeasti jo silmät urvahtaa umpeen. Eiköhän painuta yöpuulle hyvän sään aikana!”
”Ei minun takiani tarvitse...!” Izuku kiirehti sopertamaan osaamatta määritellä lainkaan, miksi edes päästi moista suustaan. Ehkä hänestä vain tuntui liikaa, että hänen ilmaantumisensa paikalle oli osunut vähän huonoon saumaan.
”Ei tässä sun takiasi ole kukaan tekemässä yhtään mitään –” Kacchan pomppasi pystyyn ja oli aikeissa marssia häntä kohti, mutta Kirishima tarttui tätä molemmin käsin hartioista ja käänsi vakaasti kohti portaita.
”Menepä sä nyt siitä, mä tulen pian!”
Kacchan silmäsi heitä molempia kulmiensa alta ja käänsi sitten selkänsä. ”Pah, ihan sama...”
Kacchanin lampsittua portaat yläkertaan Izuku huomasi hengittävänsä astetta kevyemmin. Varsinainen kuumakalle tämä osasikin olla.
”Sori tuosta, Midoriya”, Kirishima sanoi sitten keskeyttäen hänen tuumailunsa. ”Se on vähän väsyksissä ja siksi tuollainen kiukkuperse.”
Toteamus olisi voinut olla asiaankuuluvampi, jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu kuin Kacchan.
”Tätä se on aina, jokainenhan sen tietää”, Izuku hymähti takaisin osoittaen samalla, ettei tarvinnut anteeksipyyntöä, vaikkakin se lämmitti.
”No joo, mutta silti”, Kirishima naurahti poskeaan rapsuttaen.
”Meillä sattuu olemaan omat värikkyydet keskinäisessä historiassamme...” Izuku totesi keksimättä mitään parempaakaan. ”Joka tapauksessa... kiitos, Kirishima-kun.”
”Mistä niin?”
”Siitä, että pidät Kacchanista huolta.”
Hänen olisi oikeastaan pitänyt kiittää Kirishimaa jo monta kuukautta sitten.
”Häh, ai, eipä mitään!” Kirishima naurahti takaisin toivuttuaan hienoisesta hölmistyksestään. Izuku oli näkevinään tämän poskilla punan häivää. ”Tai siis, ei sillä, että Bakugō kenenkään huolenpitoa edes tarvitsisi...”
Izuku naurahti hiljaa. ”Tiedä häntä, ehkä ei. Siltikin... hän seuraa sinua omasta tahdostaan, ja sinä teet samoin... Se on jotain epätavallista ja aika hämmästyttävääkin.”
Kirishima kallisti päätään leppoisasti, vaikkei varmaan tajunnutkaan hänen pointtiaan täysin. Izuku yritti pukea ajatuksensa sanoiksi parhaansa mukaan.
”Mielestäni Kacchan on onnekas, kun hänellä on sinut, Kirishima-kun”, hän sanoi sitten katsoen punapäätä silmiin.
”On vai? Tai no, kiitti, mä, tuota...” Kirishima punastui niin helakasti, että väri kilpaili leiskuvien hiusten kanssa.
Izuku hymähti myötätuntoisesti punapään hötkyilylle ja viittasi sormellaan portaisiin. ”Pitäisi varmaan käydä hiljalleen unille?”
”J-joo, varmaan pitäisi”, Kirishima hengähti ja rykäisi kurkkuaan tointuen hänen sanojensa aikaansaamasta tunnekuohusta. ”Ööh, öitä vain, Midoriya!”
Izuku vastasi toivotukseen ja tajusi siinä samassa, että he jatkoivat kuitenkin matkaansa samaan suuntaan, mikä teki portaita nousemisesta kohtalaisen kiusallista. Sellaisiin tilanteisiin päätyminen oli yksi Izukun vakioharrastuksista, mutta näköjään sille illalle sitä oli luvassa tavallistakin enemmän.
