Nimi: On kaikki kohdallaan
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: het, fluffy
Paritus: Heikki/Katariina ♥
Haaste: Hetslashfemme
A/N: Hettiä, herranjumala! Yy, melkein hävettää, kun en kirjoita tätä ikinä, mutta kun. Heikki ja Kata ovat kuitenkin hirmu söppänöitä eikä tämä ollut edes vaikeaa. Harjoittelin myös 100 sanan raapaleiden väsäämistä. Mulla on ollut ongelmia niiden kanssa. Inspiraatiomurusena toimi se ärsyttävä, kaikkialla kuuluva kesähitti Kasmirin Vauvoja. Ei tässä muuta.On kaikki kohdallaan
1.
Kesähitti asuu matona mun korvassa. Sitä on pakko välillä laulaa ääneen, vaikka Kata ei tykkää. Itekin leikin, että se biisi ärsyttää mua, mutta oikeasti se sävel ja ne sanat hymyilyttävät. Hymisen sitä, kun pakkaan kirjoja ja Kata istuu lattialla käärimässä astioita sanomalehtiin.
Ja sitkun se vahingossa jää lukemaan Keskisuomalaisen vanhoja sarjiksia, mun on pakko suudella sitä otsalle.
Tää kylmä, sateinen kesä ei niistä hetkistä kyllä parane.
Ajatella, että syksyllä me asutaan kahdestaan ihan toisessa kaupungissa yhteisessä kämpässä. Tuun todellakin jakamaan arjen kommellukset tuon tytön kanssa.
Enkä koskaan ikinä aio ajatella, että me ollaan itsestäänselvyys, jota ei tarvitse ihmetellä ja ihastella.
2.
Kaikki muuttuu.Kun Tino sanoo sen, se kuulostaa siltä kuin me oltaisiin katoamassa maailmankartalta. Karkaamassa pois, koska ollaan saatu tarpeeksi, vaikka ei me olla sellaisia.
Meidän kaverit seisoo auton vieressä. Sanottiin justiin hyvästit.
Tinon silmät kiiltää, Eeli puree huultaan ja Kalevi seisoo uhmakkaasti kädet puuskassa.
”En mä teitä hylkää”, lupaan niille. Ne eivät tunnu uskovan. ”Vitun idiootit.”
Halaan niitä. Tino alkaa itkeä, Kalevi kiroilee ja Eeli vaan halaa hiljaa ja tiukasti.
Meidän takana Katariina hymyilee, ja se hellyys sen silmissä rauhoittaa jopa mun vauhkoilevat kaverit. Ne tietää, ettei Katariina ole omimassa mua itselleen. Se ei oo niin itsekäs (kaikkea muuta.)
3.
Meitä jännittää, kun me päästään rappuun ja avataan ovi tyhjään asuntoon. Se ei enää edes tuoksu vanhoilta asukkailtaan.
”Vuokraan tätä vain pariskunnille”, vuokranantaja kertoi hymyillen.
Kata puristaa mun kättä tiukasti omassaan. Me ollaan ihan fine sen kanssa, että meistä tulee sen parijonon viimeisin lenkki.
Kämppä on sellainen kuin näytössä annettiinkin ymmärtää. Me kävellään ympäriinsä, tutkaillaan ja täytetään koko tila yhteisillä unelmilla. Tähän syvennykseen tulee sänky ja tohon nurkkaan mahtuu telkkari. Pieni kina syntyy siitä, minne kirjahylly tungetaan eikä meidän näkemykset kohtaa.
Eka suudelma tyynnyttää, ja me iloitaan vaan siitä, että me ollaan täällä nyt eikä ketään jätetty tienposkeen kesken matkan.
4.
Kun kamat on purettu, Ikean vittumaiset huonekalut koottu ja tavarat järkätty, me kaadutaan rättiväsyneinä sängylle. Kata kömpii mun kainaloon. Liikenteen huminaa ja naapureiden vaimeaa puhetta lukuun ottamatta on hiljaista.
”Ei tää vieläkään tunnu todelliselta”, Kata mutisee.
”Ei niin”, myönnän, ”mutta ehkä sitten kun koulut ja arki alkaa.”
”Eka tuparit!” Katariina muistuttaa. ”Kutsutaan koko Jyväskylän jengi tänne.”
”Jos nyt ei koko Kylää”, nauran, ”mutta joo, totta kai tai ne eivät puhu meille enää ikinä.”
Katariina hymisee mielissään ja kohottautuu suutelemaan mua. Se ei maistu uupumukselta vaan joltain ihan muulta. Katariina vetäytyy hymyillen ja heittää toppinsa lattialle.
Luoja, miten mä rakastankaan sitä.
5.
Tuparit kestää läpi yön. Aamuseitsemältä me istutaan ahtaasti lattialla tyynyjen päällä, nauretaan ja jutellaan kuin ei oltaisi nähty vuosikausiin.
Kalevi keittää kahvit, ja Tino pilkkii Eelin olkapäätä vasten. Riia letittää Katan hiuksia. Mä vain katon mun rakkaita hymyillen.
”Jos sä et varo”, Eeli nauraa mulle, ”niin virnuilet tollee ikuisesti.”
”Oisko se niin paha?”
”Ois”, Kata vastaa, ”en halua asua Jokerin kanssa.”
”Heikillähän on seksikäs hymy”, Riia huomauttaa.
”Niin onkin”, Tino vahvistaa. Katariina nauraa eikä väitä vastaan. Mun ja Tinon katseet kohtaa. Näen oman onnellisuuteni sen säihkyvissä silmissä.
Katariinan sormet lomittuu mun omiin, ja mä tiedän, että mulle on annettu paljon.
