Nimi: Tyttäreni on taiteilija
Kirjoittanut: Chibi
Genre: Arkisen kotoisaa
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: Hahmot tai miljöö eivät kuulu minulle, enkä saa niillä leikittelystä rahallisia tai muita hyötyjä hyvää mieltä lukuunottamatta.
A/N: Hyvää syntymäpäivää
Orenji! Toivottavasti pidät! Tämä teksti osallistuu myös sisarficci-haasteeseen.
Tämän tekstin sisarficci on
FMA: Sadepäivien piristys, S-*-
Kuten joka aamu töihin lähtiessään Maes avasi jo oven, mutta painoi sen kiinni ja kääntyi takaisin. Elicia juoksi hänen peräänsä ja tarttui virkapuvun helmaan. Maes nosti tytön syliinsä leveästi hymyillen ja suukotti tätä, tytön perässä kävellyttä vaimoaan, taas tyttöä ja vielä Graciaa ojentaessaan Elician tämän käsivarsille.
”Isin on pakko lähteä, muuten Roy-setä käräyttää isin kulmakarvat”, Maes höpisi kasvot melkein kiinni tyttärensä omissa ja napautti vielä Elicien nenää. Pieni tyttö kikatti, kun Maes painoi huulensa vielä kevyesti tytön otsalle ja suuteli vaimoaan.
”Teen ruoan valmiiksi, ilmoita jos joudut jäädä ylitöihin”, Gracia sanoi lempeästi Elician kiemurellessa hänen käsivarsillaan. Maes nyökkäsi hymyillen ja painoi tumman huopahatun päähänsä ennen poistumistaan kirpeään syysilmaan.
-*-
Kaikista aamupäivän paperitöistään vihdoin suoriuduttuaan Maes asteli kasarmin ruokalaan puolisen tuntia pahimman lounasruuhkan perästä, eikä pannut ollenkaan pahakseen. Annokset olivat suurempia ja emännät ystävällisempiä, kuin lounasajan alussa. Myös kahvin saattoi saada lounaan kylkiäisenä muutamalla kauniilla sanalla ja hymyllä. Roy oli joskus ehdottanut, että emännät työnsivät kahvikupin everstiluutnantin tarjottimelle vain päästäkseen tästä eroon, mutta Maes ei ottanut ystävänsä kommenttia kuuleviin korviinsa.
”Katsokaa kuinka eläväisen kuvan suloinen tyttäreni piirsi”, Maes hihkui istuessaan pöydän ääreen Havocin ja Fueryn väliin tunkien. Hän esitteli aurinkoisen ihailevan ja leveän hymyn saattelemana epämääräistä pallojen sekamelskaa, jonka Elicia oli edellisiltana piirtänyt.
”Mitä se esittää?” Roy kysyi epäilevästi samalla napatessaan kuvan lähempään tarkasteluun. Riza kohotti katseensa lounaastaan ja vilkaisi kuvaa miehen kädessä päätään pudistellen, vaikka pieni hymy kävikin naisen kasvoilla. Maes nappasi kuvan takaisin tuskastuneena ja yritti vielä esitellä sitä Havocille ja Fuerylle.
”Ei sillä ole väliä. Ettekö näe, että tyttäreni on taiteilija”, mies huokaisi silmälasejaan korjaten ja taitteli kuvan tarkoin vaalien takaisin virkapuvun vasempaan etutaskuun. Hän taputti taskua vielä kuin korostaakseen ja tarkistaakseen kuvan tallessa oloa. Taskussa oli ainakin kolme muutakin kuvaa, joita hän kantoi mukanaan joka päivä. Housujen taskussa oleva lompakko ei enää meinannut mennä kiinni pullistellessaan kuvia Hughesin perheestä ja erityisesti Eliciasta.
”Hawkeye onko sinulla suunnitelmia illalle? Gracia pyysi kysymään liittyisitkö seuraamme päivälliselle?” Hughes ehdotti nojaten hieman pöydän yli kohti luutnanttia. Tavallisen kova ilme suli Rizan kasvoilta ennen vastausta.
”Kiitos kutsusta, mutta vietän aikaa miesystäväni kanssa.”
”Ai sen, josta et suostu kertomaan mitään, vaikka olette olleet yhdessä jo ikuisuuden”, Havoc puuttui keskusteluun virnistäen kulmiensa alta. Rizalta oli joskus lipsahtanut sananen seurustelusta, mutta muuta kukaan ei ollut saanut luutnantista irti.
”Juuri hänen. Aamulla vaikutti kyllä siltä, että hän saattaa joutua jäädä ylitöihin. Paperityöt tuntuvat aiheuttavan päänvaivaa”, Riza vastasi ilmeettömänä eikä kiinnittänyt lainkaan huomiota Royn murahdukseen vieressään.
”Kuulostaa hurmaavalta”, Maes sanoi hieman sarkastisena, mutta hymyillen. Havoc pyöräytti silmiään ja nousi pöydästä suunnaten askelensa epäilemättä ulkoilmaan.
”Miten sen nyt ottaa. Hän on toisinaan maanvaiva. Etenkin sadepäivinä”, Riza kertoi. Maes henkäisi huolestuneena ja levitteli käsiään niin, että Fuery joutui siirtämään tarjotintaan.
”Joudut siis kestää sadepäivien kiukuttelua sekä kotona, että töissä? Sääliksi käy. Halutko, että otamme Royn itäsiipeen, kunnes sade lakkaa?” Maes sanoi päästäen sekä äänenkorkeutensa, että sävynsä nousemaan. Kenellekään ei voinut tehdä hyvää katsella kiukuttelua koko päivää. Maes oli joskus viettänyt Royn kanssa maastoharjoituksessa viikon, jonka jokaisena päivänä oli satanut. Vaikka eversti olikin kasvanut harjoituksen jälkeen iällisesti ja ihmisenä, hänestä näkyi edelleen sadepäivinä se mököttävä nuorimies, joka ei läpimärkänä pystynyt käyttämään alkemiaa.
”Luutnantti on sadepäivieni ainoa piristys. En todellakaan ole tulossa itäsiipeen teidän kanssanne”, Roy vastusti kohottaen haarukkaansa, kuin uhkailisi Hughesia sillä. Maes vain nauroi ja kumartui sitten Royn puoleen.
”No tule sinä meille edes syömään”, Maes haastoi, vaikka osasi odottaa Royn vastausta.
”Minulla on treffit”, eversti vastasi puolihuolimattomasti ja virnisti. Maes pyöräytti silmiään kommentille. Hän oli melkein loukkaantunut siitä, kuinka Roy kehtasi luulla, ettei hän ollut huomannut tilanteen kulkua jo aikapäiviä sitten.
”Säästähän edes treffiseurasi sadepäiviesi kiukuttelulta”, Maes naljaili vinosti hymyillen ja iski silmää vilkaisten vielä pikaisesti Royn ohitse myös Rizaa. Roy kurtisti kulmiaan ja huokaisi syvään kommentille keskittyen sitten takaisin ruokailuun.
Maes oli tiennyt jo kauan, ehkä kauemman, kuin Roy itsekään, että tämä ja Riza kuuluivat yhteen. Roy antoi edelleen itsestään kuvan pahaisena naistenmiehenä, mutta Maes oli huomannut, ettei tämä ollut pitkään aikaan huomioinut ketään muita, kuin Rizan. Vaikka pari toimi aina äärettömän ammattimaisesti, Maes oli tuntenut Royn tarpeeksi kauan tunnistaakseen tämän katseessa aivan erityisen sävyn sen osuessa Hawkeyeen. Myös miehen huolenpito naista kohtaa oli alusta asti tuntunut olevan hieman liian lämmintä sen ollakseen vain ammatillista tai vastuun kantamista. Viimeisen varmistuksen Maes oli saanut, kun toissa päivänä luutnantin korvissa olivat olleet samat korvakorut, jotka Roy oli ostanut kultasepän liikkeestä vain viikkoa aiemmin muka jollekin seuralaiselle.
-*-
Ilta pimeni jo, kun Maes palasi kotiin hyräillen. Paljon aikaa eri yksiköissä viettäessään ja ympäri aluetta matkustellessaan hän oli niin paljon poissa kotoa, että otti kaiken irti jokaisesta siellä viettämästään hetkestä. Yläkerran makuuhuonetta lukuun ottamatta kaikissa ikkunoissa hohti valo. Elician hahmo näkyi hetken olohuoneen ikkunassa.
Maes astui eteiseen ja ehti vain juuri ja juuri sulkemaan oven, kun Elicia tarrautui hänen jalkaansa.
”Tervetuloa kotiin isi!” tyttö hihkaisi ja irrotti otteensa Maesin jalasta, jotta tämä saattoi nostaa hänet syliinsä. Maes nosti tytön suorille käsivarsille, laski alemmas suukottaakseen tätä ja nosti taas ylös toistaen saman pariin otteeseen.
”Kultaseni isi riisuu kengät ja sitten mennään katsomaan mitä äiti tekee”, Maes sanoi laskiessaan tytön lattialle. Elicia nyökytteli innokkaana ja vaihteli painoa jalalta toiselle rauhattomana koko sen ajan, mitä Maesilla meni kenkien avaamiseen ja jaloista potkimiseen. Ulkotakin ja huopahatunkin löydettyä paikkansa naulakosta Elicia melkein syöksyi kohti keittiötä Maesin seuratessa puolijuoksua perässä.
”Äiti laittoi riisiä ja kalaa”, korkealle tuolilleen tiskipöydän vierelle kivunnut Elicia kertoi osoitellen hellan viereistä tasoa, johon Gracia oli jo nostellut valmiit ruoat. Pöytä oli katettu pelkistetysti, mutta Maes huomasi taiteellisen tyttärensä osallistuneen. Servietit oli taiteltu mitä erikoisimmin tavoin, eikä hän ollut aivan varma voisiko tuhota tyttärensä taideteosta pyyhkimällä suunsa siihen. Ehkä hän työntäisi servietin tytön muiden taideteoksien seuraksi taskuunsa.
”Pyysitkö Rizaa syömään?” Gracia kysyi Maesin astuessa aivan hänen viereensä. Mies kietoi kätensä vaimonsa hartioiden yli ja seurasi sivusilmällä Elician kiipeämistä alas tuolilta. Tyttö katosi olohuoneen puolelle ja pian kuului sohvan narinaa.
”Pyysin, ja Royta myös, mutta heillä oli muita suunnitelmia”, Maes kertoi ja suukotti vaimoaan. Gracia hymyili lempeästi, avasi essunsa ja laski sen huolettomasti taiteltuna Elician korkealle tuolille.
”Erikseen?”
”Yhdessä, mutta se on salaisuus”, Maes vastasi haikeasti hymyillen. Joskus miehestä tuntui, että Gracia osasi lukea hänen ajatuksiaan. Nainen nosti kätensä silittämään sänkistä poskea ja huokaisi lämpimästi.
”Roy kertoo, kun on valmis.”
”Minä tiedän”, Maes myöntyi, suuteli Gracian kämmentä ja vihelsi kovaan ääneen kiinnittääkseen tyttärensä huomion. Sohva narahti pari kertaa ja Elicia ilmestyi takaisin keittiöön. Sanaakaan sanomatta, mutta leveä hymy kasvoillaan tyttö kipusi paikalleen pöydän ääreen ja odotti vanhempiensa istuutuvan myös.
Ruoan jälkeen Maes oli jo taittelemassa serviettiä taskuunsa talteen. Elicia kuitenkin huomasi tämän pyyhkimättömät suupielet ja, sen sijaan, että olisi kiertänyt pöydän, kömpi pöydän alitse isänsä syliin. Tyttö nappasi lautasliinan, rypisti sen ja pyyhki Maesin suupielet niin tomerasti, että ne punoittivat operaation jälkeen.
-*-
