Nimi: Sidottavat haavat
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: K-11
Genre: Dystopia, jonkintasoinen hurt/comfort
Sidottavat haavat
Kaupunki näyttää jonkin muinaisen eläimen kuolleelta ja miltei pois maatuneelta raadolta, Seire miettii. Hän yrittää olla katsomatta ympärilleen, mutta terävät teräspalkit ja osin romahtaneet kaivostunneleiden suuaukot vetävät huomiota puoleensa. Ne tuntuvat työntyvän ulos maisemasta haluten tulla nähdyiksi. Ehkä ne on unohdettu liian pitkäksi aikaa.
Seirekin haluaisi unohtaa, mutta tämä on nyt hänen maailmansa, heidän maailmansa. Hän tietää, että edessäpäin on helpompaa, ainakin vähän, mutta ensin heidän on taivallettava tämän kuonakentän halki. Tietysti puheet elävästä maasta ja hengittävästä metsästä voivat olla sitä vain, pelkkää puhetta, mutta johonkin on pakko uskoa. Seire on päättänyt, että hänet pitää liikkeessä toivo paikasta, jossa menneiden luurankoja ei näy.
Kun hän saavuttaa kallioseinämän ja siihen luonnon muovaaman kulmauksen, Avir on jo siellä. Seire panee merkille, ettei Avir tervehdi yhtä ylitsevuotavan pirteästi kuin yleensä. Hän näyttää kalpealta ja hivenen huonovointiselta, eikä Seire usko sen johtuvan pilaantuneesta ruoasta. Luultavasti Avir ei edes ole syönyt tänään, sillä hän ei ole ollut täällä varmistamassa, että Martin antaa hänelle jotakin.
Pelkkä matkakumppanin ajattelu näyttää riittävän tuomaan hänet paikalle. Martin on keskimittainen, ei juuri Seireä tai Aviria pidempi, mutta vahva hän on. Luultavasti mies ei ole elämänsä aikana juuri huolehtinut muusta kuin omasta hyvinvoinnistaan, minkä ansiosta hän näyttää niin terveeltä, hyväkuntoisemmalta kuin suurin osa siitä laumasta, joka kiertelee pitkin raunioita ja riipii elantonsa kokoon milloin mistäkin.
Seire on päättänyt, että he hankkiutuvat miehestä eroon heti, kun tilaisuus tarjoutuu. Hän on alusta saakka vastustanut Martinin kumppanuutta, mutta tosiasia on, etteivät he voi ylenkatsoa liittolaisia, kun Avir on loukkaantunut eikä Seire kykene olemaan monessa paikassa yhtä aikaa. Heidän on vain kestettävä Martinia vielä hetki, mutta ei se sitä tarkoita, että Seiren tarvitsisi hänestä pitää. Päinvastoin, mitä pidemmälle aika kuluu, sitä vähemmän hän miestä sietää.
”Miten voit?” Seire tiedustelee, ja jättää tarkoituksellisesti Martinin huomiotta.
”Ihan hyvin”, Avir vastaa, vaikka he kumpikin tietävät se olevan valhe.
Näissä olosuhteissa ei olisi kannattanut saada rosoreunaisesta putkenpätkästä iskua kylkeensä. Toisaalta ei olisi ehkä kannattanut tällaiseen maailmaan syntyäkään, mutta sillekään he eivät mahda mitään. Sitä paitsi Avir uskoo elämään Seireä enemmän, eikä hän halua myrkyttää ilmapiiriä entisestään kyynisillä huomioillaan.
”Kyllä poika vielä muutaman päivän elää”, Martin nauraa, ja Seire haluaa kuristaa hänet paljain käsin.
Miehellä ei ole oikeutta puhua noin. Avir ei ole kuolemassa yhtään mihinkään. Seire on päättänyt pitää siitä huolen. Sitten Umin suuret, pelokkaat silmät katsovat häntä muutaman vuoden takaa, ja kylmä koura kiertyy Seiren sydämen ympärille. Jos Avir sairastuu pahemmin, jos haava tulehtuu entisestään, Seire ei voi tehdä yhtään mitään. Hänen on vain katsottava vierestä jälleen yhden ihmisen hiipuessa pois.
Avir nousee kuitenkin jaloilleen ja peittää miltei kokonaan kivun sävähdyksen. Seire kääntyy kannoillaan ja tietää katsomattakin Avirin seuraavan tiiviisti perässä. He eivät halua vaihtaa siteitä Martinin nähden. Osaksi syynä on yksityisyys, osaksi se tosiseikka, etteivät he halua antaa miehelle yhtään ylimääräistä syytä kuvitella itseään heitä voimakkaammaksi. Jos haava pahenee, he ovat päättäneet pitää asian salassa niin pitkään kuin mahdollista. Seire ei usko Martinin kaihtavan ajatusta heidän peittoamisestaan, jos hän uskoo siihen pystyvänsä ja saavuttavansa siten hyötyä itselleen. Heidän on vaikutettava vahvoilta, vaikkei heistä siltä tuntuisikaan.
Aika ajoin Seire huomaa leikittelevänsä mahdollisuudella toimia itse ensimmäisenä. Kun Avir olisi paremmassa kunnossa, saattaisi olla järkevintä päästää Martin päiviltä ennen kuin hän ennättää yrittääkään mitään. Suunnitelmista on kuitenkin pitkä matka itse tekoihin, ja Seire tietää sen.
Kun Seire on varma, ettei Martin enää erota heitä, hän pysähtyy ja viittaa Avirin istumaan puolikuolleen puun juurelle. Hänkin laskeutuu polvilleen maahan ja odottaa, kun Avir riisuu ylävartalonsa paljaaksi. Vaatteet ovat jälleen pesun tarpeessa. Heidän pitäisi löytää pian juomaveden lisäksi myös pesuvettä. Erityisesti nyt on tärkeää, ettei lika pääse haavaan ja saa sitä märkimään. Se olisi lähestulkoon varma kuolemantuomio varsinkin, kun talvi lähenee koko ajan, eikä heillä nytkään ole ruokaa läheskään riittävästi.
Side on hyytyneestä verestä jäykkä, Ja Seire irvistää sen nähdessään. Ei ole hyvä merkki, ettei haava ole vieläkään umpeutunut. Reunat ovat rosoiset ja rikkonaiset. Mitä muutakaan voi olettaa, kun aseena käytettiin metalliputken epätasaisen terävää päätä. Seire värähtää vain ajatellessaankin, kuinka likainen metallin reuna on ollut.
”Voisi olla pahempikin”, Avir toteaa optimismia tavoitellen.
”Voisit maata haudassa”, Seire myöntää ja Avir naurahtaa.
Heidän huumorintajunsa on pahasti kieroutunut, mutta niin on tämä maailmakin, jossa heidän on elettävä. Kuin hänen ajatuksensa vahvistaakseen haava alkaa jälleen vuotaa pahemmin. Seiren mielessä käy, onko hänen alkeellinen hoitonsa ehkä Avirille vaarallisempaa kuin hoitamatta jättäminen.
Siteiden vaihto sujuu jo rutiininomaisesti, mutta vieläkään Seire ei ole tottunut siihen, miltä Avir kivuliaan operaation jälkeen näyttää. Hän on tällä kertaa kalpeampi kuin vielä koskaan, ja hampaansa hän on purrut tiukasti yhteen kuin estäen itseään huutamasta ääneen. Mikään näistä merkeistä ei lupaa hyvää.
”Tiedäthän sinä, että tästäkin selvitään”, Avir kuitenkin vakuuttaa.
Seire nyökkää ja uskoo, vaikka haluaisikin pitäytyä tiukasti realismissa. Ehkä hänkin tarvitsee Avirin sitomaan haavojaan, vaikka ne tällä kertaa hänellä ovatkin henkistä laatua. Johonkin on pakko voida luottaa, ja Seire päättää laskea toivonsa Avirin lupausten varaan.