Fandom: Kuroshitsuji
Disclaimer: Yana Toboso omistaa hahmot ja maailman, minä leikin ilman mitään hyötyä.
Otsikko: Tuulen tavoittelua
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Sebastian/Ciel
Ikäraja: K-11
Genre: romantiikka ja angsti
Varokaa: pedofiliaksi tulkittavaa paritusta
Summary: Sillä tavalla he toimivat.A/N: Tuli ihan vastustamaton inspiraatio Kaiken maailman ficlettejä 4 -haasteesta, jossa aiheena viikolla 32 on kuvasta lähtevä inspa. Katsoin
tätä kuvaa ja oli vain pakko kirjoittaa tämä, ei voinut mitään. Pistetään myös One True Something 20 -haasteeseen, fandomina Kuroshitsuji.
Tuulen tavoitteluaKynttelikön värjyvä valo oli ajanut varjot Cielin makuuhuoneen nurkkiin. Sebastian ei ymmärtänyt miksi Ciel vieläkin pelkäsi pimeää, vaikka tällä oli hänet. Pimeydessä ei ollut mitään, mitä hän ei olisi nähnyt tai muuten aistinut, se oli hänen valtakuntaansa ja olemustaan, kuin turvallinen peitto jonka hän pystyi kietomaan herransa ympärille. Ciel heittäytyi siihen halukkaasti iltaisin ja salli mustuuden syleillä itseään, mutta herätessään painajaiseen Ciel halusi valoa.
Ja sitten Sebastian huomasi, että hänet oli potkaistu pois Cielin pehmeästä pylvässängystä. Ciel vaati häntä seisomaan huoneen keskellä ja pitelemään kynttelikköä ja 'vartioimaan', eikä mikään vakuutus siitä, että vartiointi olisi huomattavasti helpompaa ja mukavampaa pimeydestä ja vuoteesta käsin, mennyt läpi.
Miten heikkoa. Miten ärsyttävää. Ja miten viehättävän ihmismäistä.
Ciel oli vetänyt peiton niin tiukasti ympärilleen, ettei Sebastian nähnyt tästä edes päälakea tai nenänpäätä. Peiton alla oli joka tapauksessa pimeää, joten mikä tarkoitus valolla oli? Sebastian oli kerran kysynyt sitä, ja saanut vastauksen, ettei hänen tarvinnut tietää. Hänen tarvitsi vain totella, niin se oli.
Ja niin se todellakin oli... sillä tavalla he toimivat. Heikko, hauras ja kuolevainen ihmisherra, ja lähes kuolematon voimakas demonipalvelija – he olivat lähes tasapainossa sillä tavalla, kumpikaan ei koskaan saisi absoluuttista valtaa toisen yli.
Elämänsä aikana Sebastian oli antanut lukuisille isännille ja emännille aivan samat sopimusehdot kuin Cielille. He saivat päättää, mihin halusivat sinettinsä, miten paljon halusivat valtaa häneen. Ciel oli halunnut kaiken, heti ja empimättä. He saivat myös päättää miten valtaansa käyttivät, mitä häneltä vaativat. Hän oli leikitellyt heillä vaivattomasti kuin kissa hiirellä ennen kuin söi sen.
Ciel Phantomhive – tämä hiiri vastasi samalla mitalla. Sebastian pystyi joskus johtamaan Cieliä harhaan niin halutessaan, mutta ei koskaan kauan, ja Ciel iski aina takaisin vähintään yhtä kovaa. Se oli mielenkiintoisin peli johon hän oli törmännyt, sellainen josta hän ei halunnut luopua. Ja se, että vastapuolena oli fyysisesti heiveröinen ja sairaalloinen teinipoika, teki siitä vieläkin parempaa. Vastakohta viehätti. Ciel oli... kaunis.
Tällaiset ajatukset olivat vaarallisia ja katkeria, mutta myös muistuttivat Sebastiania siitä, että asioista oli syytä nauttia niin kauan kuin suinkin saattoi. Se loppuisi pian.
Ihmiseen kiintyminen oli kuin tuulen tavoittelua, turhaa ja ohimenevää. Sitä ojensi kätensä ja tunsi hetken verran kevyen ilmavirran sormenpäitään vasten, ja sitten se olikin jo poissa, ja jäljellä oli vain kourallinen tyhjyyttä.
Ehkä juuri siksi demonit eivät rakastaneet. He tiesivät vaistomaisesti, että ikuisuus oli liian pitkä aika kantaa särkynyttä sydäntä.