keskustelua suudelmista / kaikki maistuu mansikalle
Ikäraja: S
Fandom: Skam
Genre: fluffy
Hahmot: ensimmäisessä Eva/Vilde, toisessa Isak/Even
Vastuuvapaus: En omista Skamia, sen maailmaa tai hahmoja (vaikka yhden kappaleen Isakeja ja/tai Evenejä voisikin ottaa, kiitos), enkä tienaa.
Haasteet: Otsikoinnin iloja (kaksi erillistä otsikkoa), loput eritelty tekstien yhteydessä
A/N: Oikein hyvää myöhästynyttä syntymäpäivää Tuhisijalle ja Wisterialle! Skam on aivan ihana sarja, ja oli mahtavaa huomata, että kummankin toiveista se löytyi! Nämä tosiaan vähän jäivät nyt jälkijunaan, mutta rakkaudella kirjoitettu silti <3 Ensimmäinen teksti on suunnattu erityisesti Tuhisijalle femmeineen, jälkimmäinen taas Wisterialle Evakin myötä. Nauttikaahan!
välillä enemmänkin
Haasteet: Fluffy10 #2 sanalla 'kuiskaus', Ficlet300 (185. Maku)
Evan huoneessa on harvinaisen hiljaista, kun hän ja Vilde istuskelevat kumpikin koulukirjojensa ääressä ja yrittävät väkertää käsittämättömän vaikeita matematiikan läksyjä. Välillä jompikumpi tuhahtaa turhautuneena ja kysyy jotakin kaavaa, jolla ratkoa yhtälöitä. Evaa hämmentää se, kuinka keskittynyt tunnelma huoneessa on,
kerrankin.
Paikoin Vilde myös nostaa katseensa kirjasta Evan huomaamatta ja katselee sängyllä vatsallaan makaavaa tyttöä, tämän pitkiä ruskeita hiuksia, lempeitä silmiä, valkoisen T-paidan alle verhoutuvaa vartaloa. Vilde muistaa, mitä edellisenä viikonloppuna tapahtui. Eva ei taida muistaa. Vilde ei halua jäädä kiinni vaivihkaisista vilkaisuistaan, mutta yksi niistä on kohtalokas. Eva huomaa, miten Vilde katselee häntä.
”Vilde, onko sinulla jotain mitä haluat kertoa?”
”Ei… tai on… tai… äh. Tätä voi olla vähän vaikea selittää.”
”Mitä tarkoitat?”
”…”
”Niin?”
”Sinä et muista ollenkaan mitä tapahtui viime viikonloppuna Penetratorsien juhlissa, ethän?”
”…”
”Sinä olit juonut aika paljon… ja sitten sinä suutelit minua. Ja minusta se oli…”
(Eva ei saa sanaakaan suustaan.)
”Aika kivaa. Sinun huulesi ovat tosi pehmeät. Ja sinun huulikiiltosi, se mansikkainen, maistuu ihanan makealle.”
Eva pudottautuu sängyltä ja raahaa itsensä Vilden viereen. Vilde nyppii karvalankamattoa hermostuneena, kun Eva vie kätensä hänen käteensä ja hymyilee leveästi.
”Minä… muistan jotain juttuja. En paljon.”
”Mitä sinä sitten muistat?”
”Sillankaiteen. Ja sinut pitämässä minua ja hiuksiani siinä, kun oksennan.”
”Niin.”
”Se oli kovin kiltisti tehty.”
Eva nojautuu lähemmäs Vilden kalpeita kasvoja. Vilde yrittää hymyillä epävarmasti.
”Vilde, sinä olet hyvä ystävä… ja minun puolestani me voimme ihan hyvin olla välillä enemmänkin, jos sitä haluat.”
Eikä Vilde osaa vastata vaan hymyilee vain leveästi takaisin, katsoo Evan huulia ja hukkuu Evan katseeseen ja kuiskaukseen.
toisista maailmankaikkeuksista
Haasteet: Fluffy10 #2, Ficlet300 (121. Minuutti), One True Something 20 #2
Even näyttää niin rauhalliselta nukkuessaan, Isak pohtii, kun eräänä lauantaiaamuna hän herää lempeään kevätaamun aurinkoon ja katselee sinisellä tyynyllä makaavaa poikaystäväänsä. Evenin kasvot näyttävät niin täyteläisen onnellisilta, aivan kuin mikään ei voisi rikkoa tämän mielenrauhaa.
Mutta Isak tietää paremmin ja on onnellinen siitä, että Even uskaltaa puhua hänelle nykyään kaikesta ja ottaa kaiken irti heidän yhteisestä ajastaan.
”Mmh. Huomenta, Isak. Lakkaatko tuijottamasta?”
Even ei ole avannut silmiään vielä, mutta tietää kyllä Isakin aamurutiinit.
”Jos nyt tämän kerran.”
Isak painaa pikaisen pusun Evenin nenänpäähän ja Even huitaisee pojan kädellään laiskasti pois. Isak virnistää leveästi ja ryömii sängystä ylös, vetää valkoisen paidan väärinpäin ylleen ja kiskaisee punaoranssia verhoa syrjään. Even nyppää peiton silmilleen, koska haluaa jäädä vielä sänkyyn. Isak palaa takaisin makoilemaan hänen viereensä.
”Varoitan jo valmiiksi, tuntuu siltä, että tänään ei ole hyvä päivä. Ei ollenkaan.”
”Mmh. Ymmärrän. Voinko auttaa jotenkin?”
”Ei, en usko. Tuntuu vain siltä, että voisin jäädä tähän sängynpohjalle makaamaan koko päiväksi.”
”Sitten minä makaan tässä vieressäsi koko päivän myös. Ja puhun hassuja. Siitähän sinä tykkäät. Toisista maailmankaikkeuksista ja muista vastaavista.”
Even ei vastaa vaan hengittelee rauhallisesti sisään ja ulos puolen minuutin ajan.
”Jossain toisessa maailmankaikkeudessa me menemme ulos kauniiseen kevätpäivään piknikille. Ja sinä syötät minulle mansikoita, sellaisia pieniä ja söpöjä eikä mitään massiivisen teennäisiä kasvihuonemansikoita, ja makaan viltillä pää sylissäsi ja kurottaudun välillä pussaamaan.”
”Niinkö?”
”Sellainen minä olen hyvänä päivänä. Varmaan.”
”Olet. Ja olet huononakin päivänä vielä joskus, usko pois.”
”En minä jaksa sellaista. Hyvä kun tässä jaksan maata.”
”Sinä tiedät, miten meidän pitää sitten ottaa.”
Even hymähtää, Isak hykertää sisäisesti.
”Tunti kerrallaan. Tiedän.”
”Ja jos se ei riitä?”
”Minuutti kerrallaan.”
Isak naurahtaa ja suutelee Eveniä.
”Aivan. Ja minä haluaisin nyt seuraavan minuutin halia ja pussailla sinua, jos käy.”
”Hyvä on.”
Ja niin he tekevät.
