Otsikko: Pysy luonani
Kirjoittaja: Subbe93
Fandom: Mass Effect 3
Genre: Draama, fluff
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Shepard/Kaidan
Tiivistelmä: Shepardilla on monia uskollisia ystäviä, mutta silti on olemassa yksi, joka istuu vierellä vahtimassa, että kaikki on kunnossa.
Vastuunvapaus: Mass Effect on BioWaren omaisuutta.
Haaste: Spurttiraapale III, sana: Kosketus
A/N: ”Don’t leave me behind.” Maailman kamalin pyyntö Kaidanilta Mass Effet 3:sessa. Siis luoja, miten sydämeni särkyy pieniksi palasiksi aina tuon pyynnön kohdalla. Tuntuu niin pahalta, etten ikinä pysty katsomaan Kaidanin ilmettä siinä kohtaa. Ja varsinkin, kun tiedät, että ne se saattaa olla heidän viimeinen hetki yhdessä…
Tällä kertaa minä sain onnellisen lopun. Tai no miten sen ottaa. Ja sen saattelemana halusin kirjoittaa tämän.
Pysy luonani”Älä jätä minua jälkeesi…”Silmät revähtivät auki. Kesti hetki tajuta, että hän tuijotti valkoista kattoa, seuraava siihen, että oli edelleen sairaalassa. Kolmas hetki siihen, että äskeinen oli ollut vain uni.
Sydäntä särkevä muisto…
Komentaja Shepard huokaisi syvään sulkiessaan silmänsä. Hän liikahti hyvin varoen, sillä vieläkin jokainen liike tuntui tuskalta. Kuinka kauan kestäisi, että hän paranisi? Sen hän tiesi, ettei hänen päänsä kestäisi, jos hän joutuisi kauankin makaamaan toimettomana sängyssä. Se ei vain sopinut hänen luonteelleen.
Joku kosketti hänen poskeaan. Shepard aukaisi silmänsä. Hänen yläpuolelleen oli ilmestynyt tutut, lempeästi hymyilevät kasvot.
”Hei.”
Shepardin suupielet vääntyivät hymyyn, vaikka sekin tuntui sattuvan. ”Senkin pirulainen”, hän sanoi hiljaa ja sulki vain hetkeksi silmänsä. ”Tiedätkö, miten paljon hymyileminen sattuu?”
”Anteeksi”, Kaidan naurahti. ”Voin lähteä, jos tuotan sinulle tuskaa.”
”Älä”, Shepard sanoi nopeasti, ja meinasi nostaa kätensä tarttuakseen Kaidanin käteen, mutta käsi ei noussut juuri lainkaan. Turhauttavaa. ”Älä mene…”
”Shepard…”
”Minä vain… Olen niin onnellinen nähdessäni sinut aina kun herään”, hän jatkoi ja kohtasi Kaidanin katseen. Ja se oli totuus. Kaidan oli pysynyt hänen luonaan koko sen ajan, jonka komentaja oli sairaalassa viettänyt.
Shepard muisti liiankin hyvin, miten paljon hän oli pelännyt menettävänsä Kaidanin viimeisessä taistelussa. Hän muisti, miten paljon oli satuttanut Kaidania, ja miten oli ajatellut viimeisenä miestä, kun oli ollut varma kuolemastaan.
Hän ei tiennyt, mitä oli tehnyt ansaitakseen elää, mutta sen hän tiesi, että aikoisi korvata Kaidanille kaiken sen tuskan, mitä oli miehelle tuottanut.
”Ja minä olen onnellinen joka kerta, kun näen sinun avaavan silmäsi”, Kaidan sanoi ja kosketti jälleen Shepardin ruhjeista poskea. ”En aio menettää sinua enää.”
”Kaidan…” komentaja kuiskasi nojaten poskellaan miehen kosketusta vasten. Miten paljon hän halusikaan päästä ylös sängystä ja sulkeutua miehen syliin edes hetkeksi. ”Jää luokseni.”
”Jään, jos niin haluat”, Kaidan vastasi. Shepard vastasi kiitollisella hymyllä, ja sulki silmänsä, kun mies lähestyi ja painoi suudelman noille halkeilleille huulille.
