Korventava ikävä
Ikäraja: S
Genre: kaipuu, femmefluffy
Paritus: Tinka/Vivian
Summary: Ajatuskin Tinkasta vartaloon tiukasti liimautuneessa uimapuvussa sai ikävän korventamaan entistä enemmän ruskeatukkaisen tytön rintaa.
A/N: Hyvää (myöhästynyttä) synttäriä Isfet-ihanuus muru kulta rakas raksu pupu luttana söpöys ystäväiseni ja mitä näitä nyt on! <3 Toivoit teetä, melankoliaa/haikailua lunta ja parituksena kävi mikä vaan ja originaalit sykähdyttää sydäntä. Eihän tosta voi kirjottaa muuta ku originaalifemmeä? Ja Tinka/Vivian nyt sattui vaan tulemaan ekana mieleen, kun heistä oon kirjottanut tänne jo aikaisemmin
tässä (K-11) tekstissä. Toivottavasti tykkäät tästä niin paljon ku mä susta <3
-----------------------------
Korventava ikävä
Vivian istui hänen ja Tinkan yhteisen asunnon keittiössä pöydän ääressä tuijotellen yhtä yksinäistä tuoksukynttilää, joka toi lempeänoranssia valoa muutoin pimeään huoneeseen. Hän tarkasti kellon puhelimestaan, vasta seitsemän. Tinka lupasi ottaa skypepuhelun kahdeksalta, kun olisi ehtinyt sieltä Kanariansaarten lämmöstä hotellihuoneeseensa siirtyä. Vivian huokaisi haikeana. Tinka oli lähtenyt vasta pari päivää sitten hyvän ystävänsä kanssa viikon lomalle, mutta Vivianilla oli tätä vaaleansinitukkaista kultaansa ikävä jo nyt. Varsinkin, kun hän ei voinut lähteä mukaan! Tinkan kyseinen ystävä oli nimittäin yksi niistä harvinaisen ärsyttävistä ihmisistä, jotka eivät hyväksyneet heidän suhdettaan. Vivian olisi katkaissut sellaisiin ihmisiin välit heti, mutta Tinka oli liian sydämellinen ja kiintynyt tähän kyseiseen ystävään, johon oli tutustunut jo alle kouluikäisenä. Mikäs siinä, ei Vivian halunnut tyttöystäväänsä mihinkään pakottaa.
Viittä yli seitsemän. Vivian hörppäsi jo hieman jäähtyneestä teemukistaan ja maiskutteli sitten huuliaan. Keisarinmorsian-tee oli yksi hänen lemppareitaan, silloin kun hän harvoin teetä edes joi. Yleensä he joivat Tinkan kanssa iltaisin yhdessä kaakaota, mutta Vivianista tuntuisi väärältä juoda kaakaota juuri nyt. Ei se tuntuisi kuitenkaan samalta juoda sitä yksin kuin oma kulta kainalossa. Vivian vilkaisi surumielisenä ikkunasta ulos: ulkona pyrytti sankkana lunta, ja tuuli viskasi lumihiutaleita ikkunoihin niin että humahti. Yksinäinen kyynel valui Vivianin poskelle tämän kuvitellessa, kuinka hänen rakkaansa tällä hetkellä nousisi mahdollisesti turkoosinsinisestä merestä hiukset niskaan ja selkään liimautuneena. Ajatuskin Tinkasta vartaloon tiukasti liimautuneessa uimapuvussa sai ikävän korventamaan entistä enemmän ruskeatukkaisen tytön rintaa.
Vivian hätkähti ajatuksistaan kuullessaan tutun skypen saapuvan puhelun äänen. Kuinka hän oli mahtanut torkahtaa? Kiireesti tyttö riensi puolitäysi teekuppi kädessään läppärinsä luo ja vastasi salamannopeasti kultansa soittoon.
”Moi rakas!” Tinkan heleänkirkas ääni hihkaisi iloisena. Hymy nousi Vivianin kasvoille, kun kuvaruutuun tuli hänen vaaleansinitukkainen kultansa. Vivian oli arvannut oikein: tämän hiukset olivat vielä olettavasti merivedestä kosteat.
”Moi kulta”, Vivian sanoi ja näytti teekuppostaan. ”Mä täällä odotellessa hörpin vähän teetä, kun en kaakaota raaskinu juoda.”
”Voi sua höpsöä, ei sun ois mun takia tarvinnu olla sitä juomatta!” Tinka sanoi ja lähetti lentosuukon.
”Mut mä halusin. Ei se tuntuis kuitenkaan samalta kuin sillon, kun sä oot mun kainalossa.”
”Aww, sä oot subersöpö! Kerropa nyt mulle, mitä sä oot siellä tänään ehtiny tekemään? Onko lumi sortanu meidän talon alleen?”
”Hah, ei. Tälläki hetkellä kyllä pyryttää lunta, mutta vielä tää talo on pystyssä pysynyt”, Vivian kertoi ja kuuli samalla kuinka uusi tuiverrus lunta humahti taas ikkunaan. ”Tuulee aika tavalla. Entä mites siellä on menny?”
Tinka kertoi, kuinka he olivat Ellenin kanssa viettäneet lähes koko päivän rannalla, ja kuinka jotkut tanskalaispojat (Tinka osasi tanskaa, sillä hänen isänsä on puoliksi tanskalainen) olivat tulleet flirttailemaan heille. Tinka hytkyi pidätellystä naurusta tämän kertoessa, kuinka oli sanonut suoraan näille kyseisille pojille olevansa lesbo.
”Eivätpähän tullu häiritsemään toiste”, Tinka totesi. ”Olisitpa täällä rakas.”
”Samaa mäkin oon miettinyt koko päivän”, Vivian vastasi huokaisten. ”Mut onneks sä tuut jo viiden päivän päästä takas.”
Tytöt juttelivat vielä hetken ulkomaalaisista kuumista tytöistä, heidän tulevasta yhteisestä Tanskan-reissustaan sekä kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä. Pian oli hurahtanut jo tunti, ja Ellen tuli sanomaan Tinkalle tarvitsevansa tämän puhelinta johonkin, kun omasta oli loppunut akku. Tinka ja Vivian katsoivat toisiaan parin sekunnin ajan katkerina siitä yhteisestä ymmärryksestä, mikä oli Ellenin todellinen syy: hän ei enää halunnut Tinkan juttelevan tyttöystävälleen, vaan antavansa huomiota itselleen. Vivian toivoi Ellenin löytävän joskus jonkun, sillä hän tajuaisi ehkä sitten, kuinka nopeasti se aika kullan kanssa menee jutellessa pitkän välimatkan ollessa välissä. Ja he toivoivat Tinkan kanssa yhdessä, että Ellenin suhtautuminen heihin muuttuisi edes joskus myönteisemmäksi.
”Moikka sit kulta, jutellaan taas huomenna”, Tinka sanoi ja lähetti miljoona lentosuukkoa.
”Jutellaan vaan, rakas. Pidä kivaa siellä ja älä unoha mua siel kuumien gimmojen keskellä”, Vivian sanoi huvittuneesti hymähtäen ja lähetti lentosuukkoja takaisin.
Vivian sulki tietokoneensa skypeyhteyden katkettua. Hän ei jaksanut juoda jo täysin jäähtynyttä teetään loppuun vaan kaatoi sen hetkeäkään miettimättä viemäriin.
Ei se tee kuitenkaan lyö vertoja kaakaolle, tai varsinkaan siltä maistuville Tinkan huulille.
