Kirjoittaja Aihe: Sateessa (Dramione, S) (Aloitus + 1/?) Luku 1. 11.10.  (Luettu 4264 kertaa)

KellariKummitus

  • ***
  • Viestejä: 64
  • Omituinen otus
Nimi: Puun alla, sateessa
Paritus: Draco x Hermione (Ehkä mainintoja muista)
Kirjoittaja: KellariKummitus
Ikäraja: S
Varoitukset: Pientä (suurempaakin) angstia ainakin tässä alussa
Hahmot ja kaiken muunkin minkä hänen luomakseen tunnistatte, omistaa Rowling :)

A/N: Olen jo muutaman kuukauden lueskellut täällä kirjoittamianne upeita ficejä. Niiden innoittamana kirjoitin itsekkin jotakin, nimittäin parituksesta josta olen oppinut pitämään, Dramionea siis. Pitkän arvonnan jälkeen uskaltaudun myös julkaisemaan tätä ficciä täällä. Kyseessä on siis ensimmäinen ficcini ikänä, eikä minulla ikääkään ole vielä hirvesti  ::). Kommentoikaa vapaasti, toivon saavani rakentavaa kritiikkiä ja erityisesti kirjoitusvirheistä saa ja pitää moittia kun tätä ei betattukaan ole. Pääpointti kuitenkin että ylipäänsä kommentoitte, joten tehkää se, piditte tai ette :) Niin, ja vielä sen verran etten yhtään tiedä kuinka monta osaa tähän tulee. Katsellaan :) Koetan  kielen siistinä  :D No joo, nyt kuitenkin itse tarinaan...

Aloitus
Kun vain ajattelenkin sitä, tiedän ettei siitä tulisi mitään. Tiedän jo mitä isäni sanoisi jos hän saisi tietää mitä ajattelen. "Malfoyt eivät itke, Malfoyt eivät ole kilttejä, Malfoyt eivät häpeä, Malfoyt eivät..." kuulen sanat pääni sisällä vaikka kukaan ei ole niitä sanomassa. "... JA, SINÄ OLET MALFOY". Hän pitäisi pitkän saarnan, jonka lopussa tulisi kyseinen "Malfoyt eivät.." luettelo.  Ja sen saarnan osaan ulkoa, kuten "Malfoyt eivät..." luettelonkin. Se on perheessämme kuin laki, ja jos sitä vastaan rikkoo saa varmasti rangaistuksen. En uskaltaisi ikipäivänä rikkoa näitä "lakeja" vastaan, isäni ei todellakaan pitäisi siitä ja saisin, jälleen kerran, kuulla tämän saman saarnan. Saisin myös rangaistuksen, tiedä sitten mitä isäni tällä kertaa keksisi. Tiedän vain että rangaistus joko sattuisi tai nöyryyttäisi minua. Minä en ole paha, enkä sydämetön, se on vain kuoreni, jonka olen oppinut pitämään. Jos tuota kuorta ei olisi, en pystyisi elämään. Vaikka, ei sillä, en pidä elämästäni nytkään. Elämäni olisi paljon helpompaa jos olisin sydämetön ja paha.

Ehkä joku arvasinkin, mutta taidan kertoa silti. Minä olen Draco Malfoy, vaikka mieluummin olisin joku aivan muu. Mitä jos kertoisin jollekin siitä mitä oikeasti tunnen? Etten ole ilkeä tai paha, vaan esitän sitä. Koska minun on pakko. Koska muuten minua rangaistaan. Kertoisin etten pidä itsestäni, saati elämästäni. Mitä hän tekisi? Hän nauraisi minulle päin naamaa. Hän sanoisi, että minä olen niin itsevarma, että en minä millään voi tuntea niin kuin hänelle kerron. Ei hän ymmärtäisi minua. Ei hän ymmärtäisi että se on vain ulkokuorta, että se kuuluu siihen mitä minun kuuluu olla. Malfoy.

Juuri nyt olen niin onnellinen kuin voin olla, ja se on harvinaista. Se johtuu siitä että olen yksin eikä kukaan näe minua. Istun sateessa suuren puun alla lähellä Tylypahkaa, rauhassa, ilman että kukaan häiritsee minua. Minusta tuntuu että olen luultavasti ainoa, joka nauttii siitä että sataa, suorastaan rakastaa sadetta. Siihen on oikeastaan kaksikin syytä. Ensimmäinen on se, että, kuten jo sanottu, saan olla rauhassa ja yksin. Kukaan muu ei halua sateeseen. Toinen syy on paljon tärkeämpi. Vain sateessa voin itkeä. Ilman että kukaan kuittailee siitä tai rankaisee minua siitä. Ilman että kukaan kysyy mitään typerää. Kukaan ei huomaa että itken tai että olen itkenyt. Joku voi ihmetellä mitä teen yksin sateessa, mutta siinä kaikki.

Tällä kertaa ajattelen kuitenkin sateessa paljon muutakin kuin asioita joita yleensä silloin ajattelen kun pääsen olemaan yksin. Tai, enhän minä yleensä juurikaan ajattele mitään järkevää ollessani yksin tai ylipäänsä muutoinkaan. Se mitä ajattelen, on tämän päivän taikajuomien tunti. Tänään tapahtui jotakin. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, minusta sekä että. Kalkaros määräsi meille parityön ja totta kai, kuten opettajan yleensä päättävät tehdä, arpoi parit. Minun kohtaloni oli kauhea. Tai siis sen pitäisi olla mielestäni kauhea, ja se on kaikkien muiden mielestä kamala. Minunkin mielestäni se oli ensin kamala, mutta ei enää. Tavallaan. Nimittäin, minä sain parikseni Hermionen. Ja kyllä, sanoin juuri Hermionen, ei kuraverisen tai Grangerin kuten ennen tuntia olisin aivan varmasti sanonut. Pakko kai kertoa tarkemmin, joten palataanpa sitten taikajuomien tunnille...
« Viimeksi muokattu: 11.10.2014 22:19:41 kirjoittanut KellariKummitus »

Renneto

  • Melancholiette
  • ***
  • Viestejä: 277
  • Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää
Vs: Sateessa (Dramione, S) (Aloitus + 0/?)
« Vastaus #1 : 09.08.2014 22:26:43 »
Olipas mukava tarina. Sellainen joka voi jatkua tai joka voi olla juuri tällainen, yksittäinen poiminta erikoisella lopetuksella, toimii varmasti molemmin päin hyvin. :)

Tykkäsin kovasti tyylistä & tavasta, jotka olit tähän valinnut, nimittäin kertojaratkaisu jossa Draco puhui omalla äänellään ja omana itsenään oli hyvin virkistävä. Sen avulla tuntui pääsevän tosi lähelle hahmoa, ja tuli jopa oli, että Dracokin tarvitsi puhumista ja sitä, että joku kuuntelee häntä. Hän tarvitsee ymmärtäjää! Ehkä Hermione sitten, mikäli tarina vielä jatkuu? Muuten voi Draco päätyä terapeutille...

Lainaus
Kun vain ajattelenkin sitä, tiedän ettei siitä tulisi mitään. Tiedän jo mitä isäni sanoisi jos hän saisi tietää mitä ajattelen. "Malfoyt eivät itke, Malfoyt eivät ole kilttejä, Malfoyt eivät häpeä, Malfoyt eivät..." kuulen sanat pääni sisällä vaikka kukaan ei ole niitä sanomassa. "... JA, SINÄ OLET MALFOY". Hän pitäisi pitkän saarnan, jonka lopussa tulisi kyseinen "Malfoyt eivät.." luettelo.  Ja sen saarnan osaan ulkoa, kuten "Malfoyt eivät..." luettelonkin--

Tämä oli yksi suosikkikohtani. Siinä tiivistyy kivasti kirjoitettuna Dracon epätoivon siemeniä, ja VARSINKIN CAPS LOCKEIN KIRJOITETTU KOHTA herättää paljon huomiota, juuri niin kuin kyseisen kohdan on varmasti tarkoituskin. Sillä eikös se niin tässä tarinassa ollut, että nimenomaan Draco Malfoy Draco Malfoy ei halunnut olla?

Tykkäsin myös kohdasta, jossa Draco toteaa olevansa harvinaisen onnellinen istuessaan puun alla ja jossa hän kertoo, että (ensin) Hermionen pariksi joutuminen oli ollut "kauhea kohtalo". ^^

perhosen siivenisku


KellariKummitus

  • ***
  • Viestejä: 64
  • Omituinen otus
Vs: Sateessa (Dramione, S) (Aloitus + 1/?) Uusin luku 11.10.
« Vastaus #2 : 11.10.2014 22:18:10 »
Renneto // Kiitos kauheasti kommentista, ja anteeks tämä hitaanpuoleinen vastaukseni.

Ja nyt, tosiaan, sain viimein tämän toisen luvun valmiiksi saakka  ::). Muutama muukin luku on tuossa valmisteltuina, mutta niitä tarvitsee vielä hioa ja vähän saada pituutta. (Ei sillä, että tämä luku kovin pitkä olisi  :-\).

Tiedän että tässä on paljon tätä Malfoy toistoa, jota oli jo edellisessä pätkässä. Koittakaa kestää.

Taas, saa ja pitää kommentoida :)

Luku 1
Taikajuomien opiskelua
Kalkaroksen kylmä ääni kaikui kolkossa tyrmässä. "Teillä on tämä viikko aikaa kirjoittaa esitelmä jostakin taikajuomasta, taikajuomat tulen luettelemaan myöhemmin. Juomia, joista esitelmän saa tehdä, on yksitoista eli jokaiselle parille omansa. Eli esitelmä tehdään pareittain. Pituutta esitelmällä tulee olla vähintään viisi sivua, kiitettävään arvosanaa ajatellen vähintään kuusi. Pareja en anna teidän valita itse, muuten te kaikki vain puhutte ja ettekä keskity työhön lainkaan, silloin saatte ala-arvoisia arvosanoja. Arvon parit.", tässä vaiheessa lähes jokainen oppilas puhisee vihaisesti tai huokailee kauhistuneesti, erityisen paljon ne jotka ovat edellisellä kerralla arvottaessa saaneet todella huonon parin. Arvotut parit kun eivät ikinä ole hyvät parit. Tai siltä ainakin tuntuu. "Myös esitelmän aiheet eli liemet, jos joku ei vielä ymmärtänyt että aiheet ovat liemet, jaetaan pareille arpomalla. Liemet ovat felix felicis, amontentia, totuusseerumi, monijuomaliemi, elävien kuolleiden juoma, äkämienparannusjuoma, suurennusliemi, hiustennostatusliemi, turvotusliemi, kutistusjuoma ja älynteroitusliemi.

Kalkaros pitää pienen taidepaussin luoden vihaisia katseita kaikkiin "Nyt kun, toivottavasti, tiedätte tämän, voimme mennä pareihin. En aio toistaa mitään joten KUUNNELKAA." Viimeistä sanaa Kalkaros painottaa vihaisesti mulkaisten muutamaa lähes nukkuvaa oppilasta. Tämän jälkeen Kalkaros kirjoittaa oppilaiden sekä liemien nimet lapulle ja langettaa loitsun joka saa aikaan sen että nimet järjestyvät pareihin sekä liemiin lapulle.

"Ensimmäisessä parissa ovat Draco Malfoy ja Hermione Granger. Odotan teiltä erinomaista esitelmää", voihkaisen äänekkäästi vilkaisten kyseistä rohkelikkoa murhaavasti, samaan aikaan kun tämä mulkaisee minua. Jos katse voisi tappaa, olisimme molemmat varmasti kuolleet. Sen voin vaikka luvata. Kuulen muutaman muun luihusen nauravan ääneen, mutta vaiennan heidät katseellani, minullehan ei naureta. Ei ainakaan, jos olen juuri saanut parikseni tytön, joka ei ole vain rohkelikko, vaan kuraverinen rohkelikko ja vieläpä (melkein kaikkien) opettajien lellikki. En kuuntele sen paremmin loppua parien jaosta, sillä mietin ratkaisua ongelmaani. Herään vasta Kalkaroksen sanoessa "... ja sitten, liemet. Malfoy ja Granger tekevät esitelmät felix felicistä". Yritän ajatella miten tilanteen voisi korjata. Ei se juuri onnistu, mutta tulen siihen tulokseen etten minä ainakaan voi saada Grangerin kanssa huonoa arvosanaa. Tiedän nimittäin, että Granger on hyvä liemissä, tosin hän taitaa olla hyvä kaikessa (tai sitten vain opettajien lellikki). Ja olen minäkin melko hyvä niissä.

"Siirtykää kirjastoon. Aikaa ei ole paljoa, ainakaan jos aiotte tehdä tätä vain tunneilla. Suosittelen kuitenkin tekemään tätä myös muulloin." Kalkaros hoputtaa ja siirrymme kirjastoon. "No, kuraverinen, mistä aloitamme?" kysyn ivallisella sävyllä Grangerilta. Hän on tähän asti katsonut jonnekin, mihin hänen ystävänsä menivät. Nyt hän kuitenkin siirtää katsettaan, niine että hän katsoo minua suoraan silmiin "Etkö voi yrittää olla edes muutamaa tuntia vähän mukavampi? Ei voi olla liikaa vaadittu. Ei tämä ole minun vikani. Malfoy", viimeisen sanan - sukunimeni, hän sanoo ivalliseen sävyyn. Tai, oikeastaan, hän sanoo kaiken vähän ivallisesti, mutta painottaa sukunimeäni. En tarkkaan tiedä miksi, luulen että hämmästyneenä siitä että Granger sanoo vastaan noinkin vakaasti. Johtui se mistä hyvänsä, jään tuijottamaan tytön syvän ruskeita silmiä ja kohautan olkiani kuullen sanovani, ivaamatta, "No, mistä aloitetaan?". Tämä on minullekin yllätys, saati sitten Grangerille joka tuijottaa minua kuin nähtyään jästin Tylypahkassa.

Hetken kuluttua olemme jo etsimässä tietoa kirjoista ja keräämme kaiken löytämämme omiin pergamentteihimme. Tavoitteena on etsiä tarpeeksi tietoa, jotta saamme koottua kuusi arkkia tietoa. Yhtäkkiä huomaan, että muut alkavat valua ulos. Olen kuitenkin uppoutunut kirjaan, joten kysyn "Hermione? Jään vielä lukemaan. Jäätkö sinäkin niin saadaan tämä nopeasti valmiiksi?". Melkein meinaan lisätä "eikä meidän tarvitse sietää toisiamme", mutta päätän olla sanomatta sitä. Tyttö nostaa katseensa kirjasta jota on ollut lukematta ja kysyy hämmästyneen näköisenä "Mitä sanoitkaan?" kun alan toistamaan lausetta "Herm..." tajuan itsekin ja jään katsomaan tyttöä. Tämä sanoo "Voin jäädä", kun alamme uudelleen lukea, kuulen yhtäkkiä tytön heleän naurun. "Mitä?" kysyn ja kuulen Grang- tai siis Hermionen sanovat "No, tämä on todella outoa. Draco Malfoy kutsuu minua Hermioneksi eikä yritä edes haukkua. Se on outoa ja tiedät sen itsekin." Kuulen pienen pienen ivan tytön äänessä, mutta en välitä siitä juuri nyt. En vastaa mitään, sillä Hermione on oikeassa. Se on outoa. Nostan katseeni kirjasta, katson jo omaansa syventynyttä Hermionea ja hymyilen. Hän on sievä. Mitä minä juuri ajattelin? Ajattelinko Hermione Grangerin olevan SIEVÄ... Taisin ajatella...

Hetken kuluttua Hermione lähtee kirjastosta muualle ja jään sinne yksin. Nappaan hyllystä taruolentoihin liittyvän kirjan lukeakseni sitä. Lukeminen ei kuitenkaan suju, sillä tunnin tapahtumat jäävät pyörimään mieleeni. Kuin salama kirkkaalta taivaalta tajuan. Hermione on oikeasti sievä, kuten ihan nopeasti jo mielessäni kävikin, ja varmaan hän on ihan mukavakin tyttö. Ongelma on että hän on kuraverinen, rohkelikko ja kaiken lisäksi sen Potterin ystävä. Ei sillä, ei tämä minua haittaa. Sukuani se haittaa paljon enemmän. Sillä, taitaa todella olla niin että, olen ihastunut tuohon ruskeat silmät omaavaan tyttöön.

Paluu tähän hetkeen
Takaisin tähän hetkeen. Miksi pitäisi itkeä, jos on muutamaa tuntia aiemmin ymmärtänyt olevasi ihastunut kauniiseen ja fiksuun tyttöön? No, mutta, sehän on varsin yksinkertainen kysymys. Mielessäni ivaan itseäni, sillä sattumoisin olen haukkunut tuota tyttöä jo useamman vuoden, vain koska sukunimeni ja tupani sen tavallaan velvoittavat. Ja siitä johtuu että tyttö vihaa minua. Kuinka muutenkaan, mikä syy hänellä olisi olla vihaamatta minua? Että voinkin olla idiootti.

Miksi en voinut ihastua keneen hyvänsä muuhun? Luihusessakin on kauniita tyttöjä, tosin he ovat totaalisia pölkkypäitä. Tai sitten he ovat fiksuja, mutta rumia. Niin, ja sitten on tietysti Pansy. Hän on inhottava ja itsevarma tyttö joka on koko tylypahkan ajan roikkunut kiinni minussa. En pidä hänestä, mutta hän on jääräpäinen ja liimaantuu minuun kiinni kuin takiainen. Hän näyttääkin ihan mopsille, ja kimittää typerästi.

Ehkä minun kannattaa vain yrittää unohtaa Hermione. Vaikka se on kyllä vaikeaa, kun pitää se parityökin saada tällä viikolla valmiiksi. Niin, ja istun ties kuinka monessa aineessa luokan perällä, niin että näen hänet kokoajan. Hänen hiustensa kiharat ovat kauniit, ja niiden väri korostaa hänen kauniita tummia silmiään... Entä ne huulet sitten...? Ei, kyllä tämä nyt saa luvan loppua. En voi istua täällä kylmässä sateessa itkemässä tai unelmoimassa rohkelikkoon kuuluvasta, vieläpä kuraverisestä, tytöstä joka on maailmanpelastajakakara Potterin ystävä. En vain voi, minähän olen Malfoy.

Kävelen märkä kaapuni päällä sisälle ja Luihusen oleskelutilaan. En todellakaan halua törmätä Hermioneen nyt. Enkä kyllä keneenkään muuhunkaan. Käyn siistiytymässä ja vaihdan kaapuni, palatessani oleskelutilaan Pansy on siellä. "Draco hei, tule tänne istumaan", tyttö lähes hihkuu minulle kimittävällä äänellä. Heitän tytön suuntaan kylmän katseen, mutta siirryn hänen viereensä. "Onneksi minä sain parikseni Vincentin. Miksi ihmeessä jäit vielä ylimääräistä aikaa sen kuraveri-Grangerin kanssa kirjastoon? Sinähän vihaat häntä!". "En..." huomaan mitä olen sanomassa, joten muutan lausetta kesken kaiken ja jatkan "... minä sinne muuten, mutta pääsenpä nopeammin H... Grangerista ja siitä typerästä aineesta eroon". Päätän häipyä, ja siirryn makuuhuoneeseen makaamaan. Niin, ja unelmoimaan Hermionesta. Tämä ei tule päättymään hyvin. Olen ihastunut Hermione Grangeriin, minua ärsyttää kun muut kutsuvat häntä Grangeriksi tai kuraveriseksi ja kaiken lisäksi pelkään törmätä tyttöön. Niin, ja jo tänään meinasin kutsua häntä Hermioneksi Grangerin sijaan Pansyn kuullen. Valitettavasti minulla on huomennakin taikajuomien tunti. Miksi juuri Hermione? Eivät Malfoyt voi rakastua rohkelikkoihin, kuraverisiin, saati sellaisiin jotka kuuluvat Voldemortin vastapuolelle. Minulla ei ole mitään ongelmaa rohkelikkoja tai kuraverisiä kohtaan, ja totta puhuen, kaikkein mieluiten tahtoisin Voldemortin pois pelistä. Kuolevan. Ikuisesti. Mutta voinko sanoa tätä ääneen? En, olen edelleen Malfoy. Ja Malfoynä pysyn, vaikka en haluaisikaan.

Alise-Mary

  • ulkopuolinen
  • ***
  • Viestejä: 214
  • Luotathan?
Vs: Sateessa (Dramione, S) (Aloitus + 1/?) Luku 1. 11.10.
« Vastaus #3 : 14.10.2014 21:03:20 »
Suhteellisen sinppeli juoni ja suoraan itse ongelmaan paneudutaan. Eikä kierrellä ja kaarrella miljoonan mutkan kautta. Ne ovat sekä hyveitä, että vahvuuksia.
Jään mielelläni lukemaan jatkoa. ;)

KellariKummitus

  • ***
  • Viestejä: 64
  • Omituinen otus
Vs: Sateessa (Dramione, S) (Aloitus + 2/?) Luku 2. 14.10.
« Vastaus #4 : 14.10.2014 23:13:25 »
Alise-Mary // Kiitos kommentista :) Ihana kuulla että tästä pidetään.

Nyt siis luku 2, enenpää minulla ei vielä kokonaan valmiina olekkaan. Jos vain kirjoitusintoni pysyy yllä, saattaa olla että tämä tulee jatkumaan jo pian.

Luku 2.
Tänään taikajuomien tunti ei ala tyrmissä, vaan suoraan kirjastossa. Huono juttu, ainakin minun kannaltani.  Tunnen nolostuvani Hermionen lähellä. Onneksi kukaan ei taida huomata, sillä kaikki joko puhuvat parinsa kanssa tai etsivät tietoa. Menen mahdollisimman kauas tytöstä etsimään tietoa ja tekemään listaa.

Noin puolen tunnin kuluttua kuulen takaani äänen, ja arvaan sen olevan Hermione. "Malfoy?". Niinpä tietysti, Malfoy. Ei sillä, en minä ollutkaan uskonut että tyttö minua Dracoksi kutsuisikaan. Miksi kutsuisi? "Niin?" vastaan katse kirjassa, ja tyttö sanoo "Verrataanko listojamme ja katsotaan mitä kaikkea olemme löytäneet?". Joudun vastaamaan myöntävästi, vaikka mieluummin pysyisin kauempana Hermionesta koska pelkään että tunteeni näkyvät. Ne eivät saa näkyä. Minä olen Malfoy. Malfoyt eivät näytä tunteitaan. Eivätkä Malfoyt rakastu, eivät ainakaan kuraverisiin rohkelikkoihin.

Hermione alkaa luettelemaan listoista niissä lukevia asioita ja tekee välillä joitain sivuhuomautuksia. Minä sen sijaan kirjoitan parhaani mukaan tyhjälle pergamentille kaikkea rohkelikon minulle luettelemaa. Lopulta tyttö lopettaa ja kysyy kuinka paljon listassa on asioita. Nostan katseeni ja kohtaan hänen kauniit, tummat, lähes ystävälliset silmänsä. Tajuan kuitenkin vastata "Aika paljon. Kokeillaanko paljonko näistä kirjoitettua, sinä saat kirjoittaa, kuraverinen." Tunnen kuinka sydäntäni vihlaisee sanoessani Hermionea kuraveriseksi, ja nähdessäni hänen kylmän mulkaisunsa. En tiedä miksi sanoin niin. Kai vanhasta tottumuksesta. Tyttö sanoo kylmästi "Vaikka." Olen niin tyhmä.

Pian muut lähtevät kirjastosta. Tunti päättyy. Minä ja Hermione jäämme siis kirjastoon kahden. Hetken tutkailemme hiljaisuudessa muistiinpanoja, ja sitten sanon "No, aloitetaanko?" Hermione nyökkää ja hakee jostakin uuden pergamentin. Tyttö nappaa muistiinpanot ja alkaa kirjoittaa. "Ei minusta näköjään ole hyötyä." sanon kysyvästi ja Hermione katsoo minuun, sanoen jääkylmällä äänensävyllä "Sanoit että minun pitää tehdä tämä. Olenhan kuraverinen!". En osaa kuin olla hiljaa ja tuijottaa Grangeria, en vain osaa sanoa mitään. Hän näyttää hyvältä vihaisenakin. Vaikka mieluummin, hän saisi hymyillä minulle ja olla ystävällinen. Kuten ystävilleen. Mutta ei hän ole ystäväni. Ajatuksenjuoksuni keskeyttää Hermionen kysymys. "Miksi sinä vihaat minua?" Hengitän syvään lähes tytön kysymystä säikähtäen. Mitä tuohon voisi sanoa? Että en vihaa häntä? Että pidän hänestä? Ei. En minä niin voi sanoa. "Minä... " ääneni hiljenee lähes kuiskaukseksi ennen kuin jatkan. "... minä..." saan jälleen ääneni kuuluviin, ja jatkan "äsh... En minä tiedä!"

"Onko sinun sitten pakko vihata minua?" Hermione kysyy. Minä sanon epävarmasti, hapuillen, "Tavallaan... tai siis kyllä... Suku velvoittaa." Tyttö kohauttaa olkiaan ja katsoo minuun ilmeellä jota en todellakaan osaa tulkita. Ehkä siinä on ripaus sääliä tai surua? Se saattaa todellakin merkitä tytölle itselleen mitä vain. Minä tiedän vain, että voin istua Hermionen kanssa kirjastossa ilman että kukaan ihmettelee, ja ilman että minun on pakko nimitellä häntä tai hänen paeta minua. Mutta se on väliaikaista. Tavallaan toivon, että tämä parityö ei päättyisi koskaan.

Hetken kirjoittamisen jälkeen Hermione toteaa että tarvitsemme vielä yhden sivun. "Sehän on melkein mahdotonta..." puhahdan, ja Hermione puistaa päätään ilmeisen ärtyneenä "Melkein. Mutta ei ihan. Ainakin kannattaa yrittää. Vaikka sitten joudunkin sietämään sinua. Aion saada hyvän numeron, vaikka sinä ajattelisit mitä." Vastaan tytölle "Niin kai. Kai minun on vain siedettävä sinua vielä jonkin aikaa", en todellakaan tarkoita sitä mitä sanon.

Lähdemme kirjastosta molemmat omille tahoillemme. Valitettavasti. Menen ulos kävelemään, mutta pian kuulen Pansyn narisevan äänen takaani "Minä jo luulin että aiot viipyä ikuisesti sen kuraverisen kanssa. Onneksi et." Pansy on erityisen ärsyttävä nyt, sillä en hakua kuulla Hermionea sanottavan kuraveriseksi, mutta en voi kertoa sitä Pansylle. Ja tietysti, olisin halunnut olla yksin. En vastaa tytölle mitään ja tämä kimittää jotakin korvani vieressä. Ei kiinnosta. Kuunnellessani puolella korvalla Pansya, näen kuinka Potter, Weasley ja Hermione kävelevät meitä kohti nauraen jollekin. Voisinpa minä olla siinä Hermionen kanssa.

Kun ohitamme toisemme, minä en jaksa sanoa mitään ja kolmikko katsoo meihin päin kylmästi. Pansy alkaa kiljumaan kimeästi jonkinlaisia loukkauksia heille, en jaksa kuunnella joten jatkan matkaa huutaen Pansylle "Tule jo!". Pansy tottelee minua, kuten aina ja joka asiassa, rasittavaa. Tyttö katsoo minuun kummeksuen "Mitä nyt? Ettet vain olisi ihastunut siihen rumaan kuraveriseen." Itsekin vihaista ja melko kovaakin äänensävyäni säikähtäen sanon "Niinkö sinä luulet? MINÄ OLEN MALFOY. EN OLE IHASTUNUT YHTÄÄN KEHENKÄÄN KURAVERISEEN. Eihän Granger ole edes kaunis." Juttu jää siihen, onneksi. Tai niin minä luulen. Kunnes näen Hermionen jääneen lähistölle. Hän on kuullut koko jutun.

teenlehtia

  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Sateessa (Dramione, S) (Aloitus + 1/?) Luku 1. 11.10.
« Vastaus #5 : 30.12.2017 23:17:55 »
Ois ihan huisin mahtavaa jos jatkaisit tätä tarinaa :) ihan sairaan ihana kyllä  ;D rakastin tätä