Nimi: Ja tanssimme demoniesi mukaan
Kirjoittaja: sademestari
Ikäraja: K-11
Genre: Angst
Paritus: Harry/Ginny, Harry/Draco
Disclaimer: En omista Harry Potteria, kaikki tunnistettavissaoleva menee J. K. Rowlingille.
Haasteet: Lyrics Wheel 18
A/N: Enpä olisi uskonut, että jonain päivänä vielä kirjoittaisin Drarryä, mutta näin tässä nyt sitten kuitenkin kävi, vaikkakin eniten tässä silti kuuluu Ginnyn ääni. LW18-haasteesta saamani lyriikat osoittautuivat haastaviksi, mutta vahvimpana itselle sieltä välittyi kipu, päättynyt rakkaus ja pettäminen. Tykkään lopputuloksesta kuitenkin ihan jonkin verran, joten toivottavasti sieltä biisi jollain tavalla välittyy, vaikka taiteellisia vapauksia taisin vähän ottaa. Tapahtumat jää tässä ficissä tarkoituksella vähän auki, ehkä jossain toisessa ficissä jonain toisena päivänä niihin sukelletaan syvemmälle, who knows. Lukuiloa! (Ja ainiin, sanat löytyy tekstin lopusta!)
Ja tanssimme demoniesi mukaan
Ginny Weasley istuu Vuotavan Noidankattilan nurkkapöydässä. Edessään hänellä on lähes koskematon kermakalja ja tyhjä shottilasi tuliviskiä. Viereisellä tuolilla istuu Harry Potter, puoliksi juotu kermakalja kädessään. Kumpikaan ei ole sanonut mitään kymmeneen minuuttiin.
”Näytät hyväl-”
”Älä viitsi, Harry.”
Hiljaisuus.
”Sori. Minä vain,” Harry aloittaa, mutta hiljenee jälleen hetkeksi, ”tarkoitan vain, että siitä on vuosi, kun ollaan viimeksi nähty.”
”Niinhän siitä taitaa olla”, Ginny vastaa ja vihaa sitä, ettei kuulosta niin kylmältä, kuin haluaisi.
***
Takan liekit leimahtavat vihreinä ja Ginny seisoo vihdoin omassa olohuoneessaan. Ajatukset ovat matkanneet jo kylpyhuoneeseen ja vaahtokylpyyn, jossa hän aikoo lillua niin kauan kuin on tarpeellista saada työpäivän kipeyttämät lihakset rennoiksi.
Ginny on puolimatkassa kohti portaita, kun keittiöstä kuuluu särkyvän lasin ääni.
”Harry?” Ginny huikkaa keittiötä kohti, mutta varmuudeksi vetää myös taikasauvan valmiiksi esille. Harryn ei pitäisi olla vielä kotona.
”Ginny? Hei. Olet aikaisin kotona”, Harry tervehtii häntä keittiön ovella.
”Sinä tässä aikaisin olet kotona”, Ginny hymähtää ja suutelee aviomiestään nopeasti. ”Särjitkö jotain?” hän kysyy ja jatkaa Harryn ohi keittiöön. Jos Ginny odottikin näkevänsä maassa lasinsirpaleita, niin hän ei todellakaan odottanut näkevänsä Draco Malfoyta niitä keräämässä.
”Hei, Ginny”, Draco Malfoy tervehtii häntä.
Jälkeenpäin Ginny on miettinyt paljon tuota hetkeä ja sitä, kuinka hänen olisi pitänyt tajuta kaikki heti ja jo paljon aiemmin. Mutta hämmennys, koko tilanteen absurdius oli estänyt häntä näkemästä niitä pieniä merkkejä siitä, kuinka hän oli keittiön kynnyksen ylittäessään astunut sisälle salaisuuteen. Hän ei huomannut kuinka Dracon poskilla oli kevyt puna, tai kuinka yleensä niin huolitellut hiukset olivat takaa hieman sekaisin. Hän ei ollut tuntenut Harrya suudellessaan, kuinka miehen huulet olivat jo olleet syljestä märät, toisen suudelmista punaiset ja turvonneet. Salaisuus oli ollut siinä, kosketusetäisyydellä, ja silti Ginny ei ollut sitä kyennyt koskemaan.***
”Miksi sinä halusit tavata, Harry? Eikö kaikki ole jo sanottu?” Ginny kysyy. Harry laskee kermakaljan pöydälle ennen kuin vastaa.
”Kai minä vain halusin pyytää anteeksi vielä kerran.”
”En minä kaipaa enää yhtään anteeksipyyntöä.”
”Et niin, mutta olen silti pahoil-”
”Harry, älä”, Ginny keskeyttää miehen jälleen ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Harry istui pöydän ääreen, hänen silmissään välähtää jotain muutakin kuin tuskaa ja kipua.
”Onko sinun pakko olla noin kylmä? Sanot, että olet jo antanut minulle anteeksi, mutta kohtelet minua silti kuin jotain kuolonsyöjää”, Harry ärähtää.
”Kuin kuolonsyöjää? Siinä tapauksessa olisit Azkabanissa, etkä Vuotavassa Noidankattilassa. Yritä nyt edes vähän”, Ginny ärähtää takaisin.
”Ginny.”
”Harry.”
He tuijottavat toisiaan vain kuin eronnut aviopari voi tuijottaa. Kumpikaan ei peräänny toisen kipinöivän katseen edessä, mutta molemmat tuntevat silti, kuinka neljäntoista yhteisen vuoden palaset makaavat jalkojen alla. Se yhteinen menneisyys oli palanut rakkaudesta poroksi jättäen jälkeensä vain kekäleitä ja tuhkaa tulevaisuuden perustaksi.
***
Vihkisormus painaa Harryn nimettömässä, kun hän istuu Dracon viereen hämyisen jästibaarin pimeimmässä nurkassa. Työtapamaaninen, hän kuiskaa hiljaa mielessään, tämä on vain työtapaaminen.
”Hei”, Draco hymähtää, melkein hymyilee.
”Hei”, Harry hymyilee takaisin.
”Ministeriö siis lähetti sinut tekemään listaa perheeni hallussa olevista pimeän taikuuden esineistä?” Draco kysyy, eikä irrota katsettaan hetkeksikään Harrystä.
”Juuri niin”, Harry vastaa (työtapaaminen, työtapaaminen), kaivaa laukustaan ministeriön antaman listan ja hipaisee vahingossa Dracon reittä matkalla. Dracon katse paljastaa, että hän tietää sen olleen täysin tahallista.
He käyvät listaa yhdessä läpi, istuen hetki hetkeltä lähempänä toisiaan tuntien kuluessa.
”Käänteisavaruuden lunaskooppi?”
”Kadonnut.”
Käsi Harryn polvella.
”Pimeyden taikajuomakokoelma?”
”Kellarissa lukitussa arkussa.”
Peukalo sivelee Harryn sisäreittä.
”Luihuisen kunnian käsi?”
Dracon huulet Harryn huulia vasten.***
”Draco ei koskaan halunnut tulla sinun ja minun väliin”, Harry sanoo lopulta, kun he ovat jälleen istuneet iäisyyden hiljaa.
”Mutta tuli silti”, Ginny tuhahtaa.
”Älä syytä häntä. Minä olin se, joka sen aloitti. Minä olin se, joka hänet toi siihen tilanteeseen”, Harry vastaa äänessään sävy, joka kertoo Ginnylle, ettei hänen kannata mennä pidemmälle. Sävy, joka kertoo sen olevan Draco, jota Harry nykyään suojelee samalla vimmalla, kuin häntä silloin joskus.
”Olet oikeassa, kerrankin. Sinähän se olit, joka minulle ne kaikki valheet syötit. Työkavereita. Teit kaikesta viatonta ja minä nielin sen kaiken.”
Ginny näkee, että Harry on aikeissa sanoa jotain, ehkä pyytää jälleen anteeksi, mutta hän nostaa käden pystyyn merkiksi olla hiljaa.
”Tiedätkö mikä tässä on ollut kaikista vaikeinta, Harry? Mikä on tehnyt niin kipeää?” Ginny kysyy. Harry pudistaa päätään, koko olemus kireänä.
”Se, etten minä oikeasti kykene vihaamaan sinua. En tosissani.”
***
”Miksi?”
Kysymys putoaa Ginnyn huulilta, ennen kuin hän ehtii pysäyttää sitä.
Harry istuu sohvan käsinojalla, pää kämmeniin nojaten. Joku toinen voisi luulla hänen itkevän, mutta Ginny tietää, ettei kyynelistä tule olemaan tietoakaan, kun Harry viimein nostaa päänsä.
”Minun koko elämäni oli ennalta suunniteltu, Ginny, ja minä hyväksyin sen suunnitelman. En vastustellut sitä, en vaikka olisin halunnut jotain muuta. Sodan jälkeen kaipasin jotain turvallista, tuttua. Me kaikki kaipasimme. Ja sinä olit läsnä, olit lähellä, lämmin, tuttu, turvallinen. Osa suunnitelmaa. Joten en kyseenalaistanut sitä kalvavaa tunnetta, joka sanoi, ettei tämä ole se mitä haluan, mistä haaveilen öisin, sillä vuosien saatossa minusta oli tullut aika hyvä vaientamaan tuo ääni”, Harry naurahtaa, mutta naurussa ei ole pisaraakaan iloa.
”Minä olin rikkinäinen poika, joka ei koskaan korjannut itseään ehjäksi. Minä toivoin, että elämä sinun kanssasi saisi halkeamat sulkeutumaan, että voisin unohtaa koskaan olleeni poika, joka elää. Mutta eihän se niin mene, rakas Ginny, ei todellakaan. Sinä olet osa suunnitelmaa, sinun seurassasi olen aina se arpiotsainen Harry Potter, joka pelasti taikamaailman.”
”Mutta hänen seurassaan et ole”, Ginny kuiskaa hiljaa. Harry katsoo vaimoaan, vihreät silmät vuosien tuskasta vääristyneinä.
”Hänen seurassaan en ole.”***
Ginny katsoo Harrya kunnolla, oikeasti kunnolla, ja huomaa miten väsynyt miehen olemus on. Sysimustan tukan sekaan on ilmaantunut harmaita hiuksia, eivätkä vihreät silmät tuiki enää kuin ennen. Ginny kurottaa pöydän ohi ja ottaa Harrya kädestä. Puristaa ja Harry puristaa takaisin.
”Minä rakastin sinua ja sinä rakastit minua. Me jaoimme neljätoista vuotta toistemme elämän, puolet niistä sormukset sormissamme. Mutta se menneisyys ei ole enää tulevaisuutemme. Sinun ja minun jäljellä olevat vuodet eivät ole yhteen kiedottuja. Sinä pidit huolen siitä, että ne on järjestelty täysin uudelleen”, Ginny sanoo ja tuntee enää vain sääliä miestä kohtaan. Jos Ginny on viettänyt viimeisen vuoden käsitellen tunteitaan ja menneisyyttä, Harry ei niin ole tehnyt.
”Minä olen onnellinen, Harry, kaikesta huolimatta”, Ginny sanoo ja nousee seisomaan. Hän vetää takin päälleen, kietoo kaulahuivin kaulaansa ja ottaa muutaman askeleen kohti ulko-ovea, ennen kuin pysähtyy.
Vielä viimeisen kerran hän kääntyy katsomaan taaksejäänyttä pöytää, miestä, elämää.
”Ehkä sinäkin olet jonain päivänä.”
Ginny Weasley poistuu Vuotavasta Noidankattilasta koleaan Lontooseen, eikä enää käänny katsomaan taakseen.
Years & Years - Up in Flames
I'm touching a secret
He's asking forgiveness
Tell me your pain
Is it haunting you now?
Fourteen years and it's crumbling down
You gotta be strong boy
You gotta be tough
Don't you know you're a man?
Anyone could have played ya
Weakness won't be your saviour
They said it's innocence
Cast out the devil sins
Don't wanna come between you and her, keep arguing
I'll remember everything, I
I dreamed of a life so big and tall
An escape from who I was
And our past is going up in flames
And the future can be rearranged
Oh
And we're dancing to the sound
Of your demons falling down
And our past is going up in flames (flames)
And the future will be rearranged
Shes got a new life, you know
She's happier but she wonders, what now?
Is all of this pain what I wanted?
The branches of me are distorted
They said it's innocence
Cast out the devil sins
Don't wanna come between you and her, keep arguing
I'll remember everything, I
I dreamed of a life so big and tall
An escape from who I was
And our past is going up in flames
And the future can be rearranged
Oh
And we're dancing to the sound
Of your demons falling down
And our past is going up in flames
And the future will be rearranged
I dreamed of a life so big and tall
An escape from who I was
And our past is going up in flames
And the future can be rearranged
Oh
And we're dancing to the sound
Of your demons falling down
And our past is going up in flames
And the future will be rearranged