Supernatural: Driver picks the music K-11 [uusia 29.10 -17]

[Violetu]

Title: Driver picks the music
Author: Violetu
Ikäraja: K-11
Fandom: Supernatural
Genre: Kaikkea mahdollista (Shuffle, eli biisi määrittää aika pitkälti genren kunkin ficletin kohdalla).
Hahmot: Dean, Sam, Castiel (myös Destieliä esiintyy).

A/N: 4 ensimmäistä biisiä on Depeche Modelta, sen jälkeen menee randomiksi. Ja nämä kaikkihan on kirjoitettu sillä shuffle-haasteen periaatteella, että kirjoittamisaikaa on ainoastaan niin kauan kun biisi kestää.

***



Personal Jesus

Kujalla on pimeää ja Dean kulkee selkä seinää vasten. Jotain pahaa tapahtuu pian, ja tunne leijuu kaikkialla kuin savu vanhoissa elokuvissa. Sam on rakennuksen toisella puolella, mutta Deanilla ei ole turvaton olo. Cas valvoo heitä molempia näkymättömissä.
Varsinainen henkilökohtainen suojelusenkeli. Dean tuhahtaa ajatukselle, mutta kaikesta huolimatta tieto siitä, että Castiel on lähellä, saa hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Castiel on ehkä enkeli, mutta Castiel on myös hänen.

*

Just can't get enough

"Vielä pari shottia!" Dean viittoo baarimikolle Castielin paheksuvasta ilmeestä huolimatta.
"Cas, älä nyt. Meillä on vapaailta! Maailmanloppu jatkuu kyllä huomenna", Dean on hyvällä tuulella, eikä peittele sitä. "Eivät meiltä työt lopu kesken."
"Täsmälleen", Castielin otsa on edelleen rypyssä ja enkelin ilme on muuttunut paheksuvasta syyttäväksi. Dean muljauttaa silmiään.
"Siinä meillä varsinainen työnarkomaani", hän tuhahtaa ja kulauttaa saapuneen shotin alas. Castiel huokaa.


Everything counts

"Särkeekö päätä?" huoneeseen tunkeutuu kirkas valo heti Castielin äänen perässä ja Dean rutistaa silmänsä kiinni. Hän ei halua tulla sokeaksi nyt kun on taas elossa.
"Cas, tuo on vaarallista", Dean mumisee tyynyynsä ennen kuin joku repii peiton hänen päältään.
"Mitä nyt, ei saa..." Dean yrittää pitää peitosta kiinni, mutta hänestä ei ole Castielille väsyneenä, krapulaisena ja häikäistyneenä mitään vastusta. Ei sillä, että olisi muutenkaan. Dean siristelee silmiään ja tajuaa pikkuhiljaa, että huoneen vallannut kirkkaus onkin ikkunasta tullutta auringonvaloa.
Castielin katse on jäätävä ja sinisen syyttävä ja Dean käpertyy pienemmäksi.
Paska.

*

Enjoy the silence

Mistään ei kuulu ääntäkään ja Castiel huokaa raskaasti nojaten valtavaan tammeen. Rauhaa, vihdoinkin. Enkelit eivät ehkä nuku, mutta se ei estä Castielia tuntemasta uupumusta. Viime päivät ovat olleet tavattoman rankkoja, eikä hän tiedä kauanko vielä jaksaa samanlaista.
Winchesterin veljesten kanssa hiljaiset hetket ovat keräilyharvinaisuuksia, ja Cas totisesti keräisi niitä, jos voisi. Silloin, kun koko juttu, maailmanloppu ja kaikki muu kävisivät liian raskaiksi, hän ottaisi ne esiin ja sulkeutuisi armolliseen kuplaan.
Dean saisi karjua hänen nimeään, hakata ja ammuskella kuplan reunoja, eikä Castiel silti kuulisi ääntäkään, jollei haluaisi. Kuplasta poistuessaan hän tuntisi olonsa levänneeksi ja rentoutuneeksi ja jaksaisi taas käydä veljesten kanssa loputtomia teologisia väittelyitä ja puolustaa isäänsä.

***

Starstrukk

Castiel marssi edeltä kahvilan ovesta sisään, eikä Dean voinut olla vilkaisematta hiukan alaviistoon. Matala vihellys karkasi metsästäjän huulilta. Hän ei ollutkaan aiemmin huomannut, miten herkulliselta Castielin takalisto näytti. Varsinainen herkkuperse suorastaan.
Sam tönäisi veljeään Deanin mielestä hiukan turhankin kovalla voimalla.
"Mitä?" Dean hieroi käsivarttaan ja kurtisti kulmiaan herra ilonpilaajalle.
"Voisi luulla, että menit sotkemaan Castielin takin tahallasi", Sam ärähti.
"Ehkä", Dean kohotti kulmiaan vihjailevasti ja Sam muljautti silmiään.

*

Lovesongs

"Ei taas", Dean manasi itsekseen ja vaihtoi radiokanavaa varmaan kolmannen kerran puolen tunnin sisään. Rakkauslaulut. Nyyhkyt ja rasittavat rakkauslaulut, ne tuntuivat vainoavan häntä. Lisäksi useimmissa laulettiin luonnollisesti enkeleistä, joita Dean ei sillä hetkellä halunnut ajatella. Tai paremminkin hän ei halunnut ajatella yhtä tiettyä enkeliä.
Castielia ei ollut näkynyt pian viikkoon, ja Dean alkoi tulla levottomaksi. Hän yritti peitellä tunnetta parhaansa mukaan, mutta oli vain ajan kysymys, milloin Sam huomaisi. Sam osasi lukea häntä aivan liian hyvin, ainakin mitä Castieliin tuli.

*

We are one

Impala kimmelsi auringonnousussa ja kolme miestä nojaili sen mustaan konepeltiin. Kaksi miestä ja enkeli, jos tarkkoja oltiin.
"Kaikki menee hyvin", miehistä pisin läimäytti veljeään olalle ja yritti hymyillä. Keskimmäinen mulkaisi ärtyneesti pidempää ja muljautti silmiään. "Kiitos vain, senkin optimisti."
Enkeli olisi halunnut vain yhden halauksen, yhden rohkaisevan sanan, mutta jälleen hän oli veljesten rinnalla pelkkänä statistina, eikä kukaan muistanut, että Castielkin oli nyt olennainen osa tätä kaikkea.

*

Yhtenä iltana

Lokkien huudon saattoi kuulla jo kaukaa ja Sam hengitti meri-ilmaa suu auki. Hän ei muistanut, koska he olivat viimeksi pysähtyneet meren rannalla. Sisämaan pellot ja vaarat olivat alkaneet käydä tylsiksi, mutta nyt hänen edessään aukesi viimein loputon ulappa, myrskyävä aava.
"Dean, tule jo!" Samin teki mieli juosta samalla tavalla kuin hän oli pienenä lapsena juossut. Käsivarret avoinna, mieli kirkkaana suoraan aaltojen syliin. Hän tiesi kuitenkin, ettei pystyisi enää koskaan tavoittamaan sellaista keveyttä ja viattomuutta. Hän tiesi nyt, mitä aalloissa saattoi vaania, eikä Dean enää pystyisi juoksemaan häntä kiinni.
Sam sulki silmänsä ja tyytyi hengittämään tätä rauhan ja idyllin harhaa. Hän rakasti merta.

*

Never too late

Talvinen harmaa ja musta tie aukeni loputtomana Deanin edessä, ja hän painoi kaasua. Ei ollut mitään syytä hidastella, sillä hänen takanaan ei ollut mitään, ei ketään, joka olisi jäänyt kaipaamaan. Ei hänen edessäänkään ollut ketään, mutta siellä oli kuitenkin ikkunoita. Ehkä jopa sisäänkäyntejä uusiin asioihin ja paikkoihin. Kaikkein tärkeimmät asiat olivat tässä, aivan hänessä kiinni.
Huriseva moottori ja pauhaava kasettisoitin, takatukkien hittiparaati, jolla Dean yritti huijata itseään uskomaan, ettei ollut niin yksin kuin todellisuudessa oli. Ei ollut Samia, Bobbya tai Castielia, Impala oli ainoa, mitä hänellä oli jäljellä.

*

It must have been love

Castiel kietoi takkiaan tiukemmin ympärilleen, vaikka enkelit eivät tunteneetkaan kylmää. Sillä tavoin hän saattoi luoda häilyvän harhan siitä, että joku oli kietonut käsivartensa hänen ympärilleen. Missään ei ollut ketään ja Castiel tiesi, ettei hän voisi enää palata.
Jos hän puristi silmänsä kiinni oikein tiukasti, hän saattoi haistaa hampurilaiset ja Impalan penkkien vienon nahan tuoksun ja bensiinin. Hän saattoi haistaa kodin. Hän saattoi kuulla Deanin kärsimättömän huokailun ja nähdä Samin kysyvät, ärtyneet, huvittuneet ilmeet.
Poskiaan pitkin valuvia suolaisia pisaroita Castiel ei kuitenkaan tuntenut. Eihän taivaassa satanut.


***
Starstrukk: Katy Perry & 3OH3
Lovesongs: Cinema Bizarre
We are one: Leijonakuningas 2
Yhtenä iltana : Sara
Never too late: Three days Grace
Must have been love : Roxette

[LumiNalle]

Oho näitähän oli monta

En ole tutustunut supernaturaliin pahemmin, kerran kävin googlesta urkkimassa, kun niin monia ficcejä olen jo kohdannut täällä. Joten en siis tiedä paljon. Enkä siis ole ehkä paras ihminen kommentoimaan, kun en tiedä aiheesta mutta kommentoin kuitenkin.

Eli siis. Tykkäsin kyllä. Joo. Kaikkein enite tuosta viimeisestä ja We are the one. Yhtenä iltana oli myös tosi ihana. Kuvailit hyvin, vaikka tää oli ilmeisti tää shuffle haaste? Ja siinä ei aina kovin syvällistä kait ehdi kirjoittaa

Joo ihan sama, mitä mä selitän? Toivottavasti tästä kommentista on jotai iloa eikä tää oo ihan turha vaikka pointti taisi hukkua jo alkumetreillä. Ja pointtihan siis oli, että tykkäsin

[Beyond]

Fandom kiinnitti huomioni, sillä olen tällä hetkellä varsin mieltynyt Supernaturaliin. Minulla on kokonaisuudesta vain kehun sanoja: otsikosta lähtien kaikki on osunut aivan nappiin. Osa kohtauksista olisi voinut olla osa itse originaalijuonta. Erityisesti viimeinen pätkä teki minuun suuren vaikutuksen. Voi Cas-pientä. Tuo viimei Tällaisia pätkiä jaksaisi lukea useamminkin. Kiitos ja kumarrus sinulle näistä Supernatural-hetkistä.

Ei mulla sitten muuta.

[Beelsebutt]

Aww, nää oli kyllä hienoja tunnelmapalasia. Jos jotain negatiivista olis pakko sanoa niin edes yhdestä olisi voinut löytyä iholle pääsyä. Enkä tarkoita korkeita ikärajoja mutta romantiikannälkäinen sieluni jäi kaipaamaan tunteiden esiintuloa ja ääneen tunnustamista. Mutta nää kaksi taitaa niin hyvin väistelyn, etten ihmettele lainkaan x)

Kiitos näistä!

[Violetu]

Kiitokset kommenteista Luminalle, Beyond ja katsu!
Tässä tulee 7 uutta raapaisua. Angstisen pohdiskelevia, veljellisiä, humoristisia... (ft. pari Destieliä ja yksi Sabriel).
Sellaista omituisuutta, mitä musiikilla tällä kertaa oli tarjottavanaan.


Welcome to St. Tropez

Palmuja. Dean katselee ympärilleen niin levottomasti, että Sam tarttuu varmuuden vuoksi rattiin. Jalkakäytävällä kulkee tyttöjä bikineissä ja minikokoisissa shortseissa. Castiel istuu takapenkillä ja näyttää yksinkertaisesti kauhistuneelta.
"Öh, Dean. Ollaanko me ihan varmasti oikeassa paikassa?" Samin ilme on epäuskoinen, mutta Dean ei huomioi veljensä kysymystä mitenkään.
"Me olemme eksyksissä", Castielin ääni kantautuu takapenkiltä niin hiljaisena, että sitä tuskin kuulee.
"Sam luki karttaa", Deanin hymy ulottuu korvasta korvaan ja hän  läimäisee veljeään olkapäälle.
"Olenko koskaan sanonut, että olet mahtava?"


Kizuna

Kaikkialla oli sumuista ja haalean sinistä. Dean kulki ja töni pilvenhahtuvia pois tieltä. Mikä tämä paikka oli? Deanin mieleen ei tullut muita vastauksia kuin taivas. Ajatus sai metsästäjän kulmat rypistymään. Jos tämä todella olisi taivas, missä olivat bikinitytöt? Missä oli omenapiirakka?
Dean jatkoi hapuiluaan eteenpäin, vaikka olisi yhtä hyvin voinut kulkea kehää. Kaikkialla näytti samalta.
Ehkä tämä olikin unta. Tai ehkä hän oli jonkin otuksen langettaman harhan vallassa?
"Sam!" Deanin ääni ei kantanut kauas, se kuulosti jopa hänen omissa korvissaan säälittävältä kuiskaukselta. Dean ei pitänyt tästä paikasta, ei tippaakaan. Hänen oli päästävä pois.
Dean kääntyi katsomaan taakseen.
Hänen selästään kohosi siivet.


Do you wanna touch

Sam oli umpikyllästynyt. Niin kyllästynyt, että välillä hän melkein toivoi, ettei Castiel kävisi niin usein. Sitä tuijottamista ja huulien nuoleskelua katsellessa tuli auttamatta päänsärky. Vielä pahempaa oli se, että Sam oli ainoa, joka tajusi tilanteen.
Sam ei olisi milloinkaan uskonut, että Dean saattoi olla niin sokea. Castielin hän vielä ymmärsi, eihän enkelillä ollut kokemuksia tunteista. Tai ehkä paremminkin kiimasta. Sam hautasi kasvot käsiinsä ja huokasi syvään. Siinä nuo kaksi taas kiertelivät toisiaan tuo niin ilmiselvä kiilto silmissään. Välillä Samin teki mieli vain ottaa Castielia kädestä kiinni ja viedä enkelin neitseellinen pikku kämmen Deanin pakaralle. Siitä eteenpäin enkeli varmaan osaisi jatkaa itsekin.


Nothing is what it seems

Castiel seisoo kuistilla ja enkelin taivaisiin suuntautuva katse herättää Deanissa levottomuutta. Tässä valossa hän saattaa melkein nähdä Castielin lentoon valmistautuvat siivet. Ulkona on pimeää, mutta kesän lämpö häilyy edelleen ilmassa. Dean ei tunne sitä, vaan kietoo takkia tiukemmin ympärilleen. Miksi Castiel näyttää niin surulliselta ja huolestuneelta? Dean ei tiedä, eikä Castiel suostu puhumaan. Enkeli on hiljaa jo kolmatta päivää. Dean on luovuttanut kyselemisen suhteen. Ehkä kysymyksessä on jokin vuosittainen enkelipaasto tai muu vastaava.
Jotenkin Dean kuitenkin tietää, ettei niin ole. Hän ei ole nukkunut pariin yöhön, sillä Deanista tuntuu, että Castiel katoaa samalla hetkellä, jolla hän sulkee silmänsä ja antaa unelle vallan. Eikä hän aio antaa Castielin enää kadota.
Heidän katseensa kohtaavat, mutta hiljaisuus jatkuu.


Silver lining

Pellonlaita on harmaa ja niin on taivaskin. Castiel kävelee. Hän ei jaksa juuri nyt siirtyä paikasta toiseen kuin enkeli. Kaikki on tuomittu, ja hän haluaa nauttia maailman kauneudesta niin kauan kun se vielä on mahdollista. Jos se riippuu Samista ja Deanista, aikaa ei ole enää paljon.
Castiel on vihainen. Hän tietää sen siitä polttavasta tunteesta, joka on asettunut hänen vatsansa pohjalle asumaan. Hän on vihainen kaikille maailman veljeksille, jotka ovat toistensa kurkuissa kiinni. Hän on vihainen isille, jotka ovat jättäneet lapsensa selvittämään asiat väkivallalla.
Hän on vihainen auringolle, joka heittelee säteitään pilvien välistä. Valtavasta voimastaan huolimatta tuo taivaankappale on täysin hyödytön.
Jos Castielilla olisi voimaa, hän pysäyttäisi tämän kaiken, hän loisi rauhan.
Tuo ajatus ei kerran ilmestyttyään suostu jättämään Castielia rauhaan.
Hän korjaa tämän kaiken. Hinnalla millä hyvänsä.


What doesn't kill you

He seisovat rinnakkain, kolmen miehen rintamana, valmiina kohtaamaan kaiken, mitä helvetti keksii heidän eteensä heittää. Olka olkaa vasten. Pitkä, ruutupaitainen Sam, vanhaan nahkatakkiin pukeutunut Dean, mielenosoituksellisesti kaulukset pystyssä. Ja Castiel, liian isoon trenssiin hukkuva enkeli, tai ainakin jokin enkelin tapainen. Puukko, colt ja haulikko ovat asennossa, valmiina mihin tahansa ja kaikkeen.
Dean tönäisee Castielia olkapäähän ja enkelin suu leviää liian suureen hymyyn.
Castielin hymy on kolmikossa ylivoimaisesti pelottavinta.


Boys boys boys

Gabrielin selkä on seinää vasten ja punaiset tiilet värehtivät kuin lämpöaallot. Arkkienkeli kiemurtelee kuin kauniit naiset kaikissa musiikkivideoissa. Ja kaiken järjen vastaisesti hän ei näytä naurettavalta vaan helvetin seksikkäältä. Lyhyenläntä Gabriel on hyvää vauhtia muuttamassa Sam Winchesterin polvia hyytelöksi ja nauttii joka hetkestä.



***
DJ Antoine: Welcome to st. Tropez
Kamenashi Katsuya: Kizuna
Glee cast: Do you wanna touch
Saosin: Nothing is what it seems
Hurts: Silver lining
Kelly Clarkson: What doesn't kill you
Lady Gaga: Boys boys boys

[Angelina]

Koluan parhaillaan Finin Supernatural (=Destiel) tarjontaa läpi ja onneksi törmäsin tähän! Tykkään niiiin lukea välillä vaan tällaisia pieniä, mutta tunnelmallisia ficlettejä raskaampien ficcien välissä. Nämä olivat ihanan kevyttä luettavaa, mutta samalla näissä oli niin paljon kaikkea hienoa. Olet saanut kirjoitettua todella hyviä ja yhtenäisiä pätkiä noinkin lyhyessä ajassa. Starstrukk ja Do you wanna touch olivat lemppareitani, koska no... Ehkä ihaninta Destieliä on se, kun nuo kaksi tajua mitään mutta Sammy tietää ja näkee kaiken Sabrieliin en ole itse vielä sen kummemmin tutustunut, mitä nyt tumblrissa törmäillyt faneihin. Ihan mielenkiintoiselta tuokin vaikuttaa, olis ollut kiva lukea heistä enemmänkin!

Lisäpätkiä lienee turha toivoa enää tässä vaiheessa, mutta kiitoksia näistä :> Tykkäsin kovasti!

[Kuurankukka]

Olen lukenut nämä raapaleet useasti läpi, mutten ole ehtinyt/muistanut kommentoida ennen kuin vasta nyt. Kappaleita en tällä kertaa kuunnellut, sillä ihan vaan "pelkissä" raapaleissakin oli niin paljon pureskeltavaa ja tutkittavaa, että ne piti ehdottomasti lukea rauhassa. En tiedä johtuuko tämä nyt vain omasta fiiliksestä vai mistä, mutta jotenkin tuntui että monet näistä raapaleista olivat aika angstisia. Mieleen jäi erityisesti Cas; enkelin kokema yksinäisyys ja turvattomuus ja ettei tätä huomioitu tarpeeksi. Olihan siellä toki muutakin, klassinen Sam huomaa mutta Dean ja Cas ei, sekä aivan ihana lopetus Sabriel (vähän yllättävä päätös ehkä, mutten toisaalta valita koska eiväthän raapaleet muodostaneet mitään erityistä sarjaa, ja kyseessä on kuitenkin yksi lempparipareistasi, sitä paitsi raapale oli kovin hieno muutenkin <3). Onhan spn itsekin lopulta aika masentava ja tuskallinen sarja, tosi monesti ainakin.

Vaikka näin tässä toki sen perinteisen Destielin, minusta oli mukavaa ettei paritusta tuputettu lukijalle väkisin, vaan jokainen sai tulkita lauseita miten tahtoi. Destiel tuntuu välillä tuntevan itsensä iiihan joka paikkaan, ja on välillä mukava lukea ficcejä jotka eivät anna vinkkejä parituksesta: plus sekin että minusta Castiel oli näistä monessa päähenkilönä, mistä tykkäsin ihan hirveästi. Liian harva Supernatural-ficci kerrotaan enkelisoturin näkökulmasta. Jokainen näistä raapaleesta oli omalla tavallaan tosi hieno ja pidin ihan jokaisesta todella paljon. Näitä oli tosi miellyttävä ja helppo lukea vaikka suurin osa aika surullisia olikin.

Omia suosikkejani olivat Kizuna, Boys boys boys, Yhtenä iltana ja It must have been love. Esimerkiksi Kizunasta pidin ensinnäkin erilaisen nimen ja uuden teeman takia: paikka johon Dean joutui vaikutti sangen mielenkiintoiselta, ja lopetus siipiin oli mukavan dramaattinen. Boys boys boys nousi suosikikseni parituksen takia toki myös, mutta ihastuin melkein vielä enemmän tuohon lämpöväreilyyn ja punaisiin tiiliin, niistä jäi todella kutkuttava mielikuva. Yhtenä iltana ihan vain Samin ja veljesten lapsuuden takia. It must have been love puolestaan satutti juuri "sopivalla tavalla", Cas oli niin kovin ihmismäinen, tekstissä oli myös lähdön tunnelmaa ja kyyneleet oli kuvattu kauniisti.

Lukisin minäkin oikein mielelläni näitä vielä lisää, ehkä innostut vielä joku päivä! Ihailen myös kovasti yhtenäisyyttä, jonka onnistuit tähän luomaan vaikkeivat raapaleet varsinaisesti edes liittyneet toisiinsa, niissä oli silti aina jotain yhtenäistä niin että lopulta muodostui hieno, pieni tarina. Kiitos hurjasti näiden kirjoittamisesta <3

[Violetu]

Kiitokset kommenteista, olette molemmat pelastaneet päivän ^^
Angelina: Kiitokset kommentista, lisäpätkiä ei missään vaiheessa ole turha toivoa, näitäkin on koneella pilvin pimein, mutta olen suht valikoiva siinä, mitä julkaisen Itse tyksin myös tulkinnanvaraisesta destielistä (tai ainakin tällaisilla kriteereillä siitä on huomattavasti helpompi kirjoittaa sellaista, koska kaikki tapahtuu niin lennossa  ). Tässä tulee kommenttien innoittamana lisää, sekä koneella muhinutta, että tuoreempaa tavaraa.
Kuurankukka: Kiitokset kommentista, piristi ihanasti juhannusta, kun mökkihöperöys uhkasi. Mahtavaa, että joku näkee näissä yhtenäisyyttä, mutta toisaalta kai sitä väkisin jonkinlaista muodostuu, kun raapaisut kirjoittaa yhdeltä istumalta, olivat biisit sitten mitä tahansa. Sen saa huomata myös näistä uusista, jotka eivät halunneet irrottautua toisistaan ollenkaan


A/N: Ja kas, jälleen on huomattu, miten kommentoimalla voi vaikuttaa siihen, että tekstiä ilmestyy ja jopa syntyy
Tässä tulee taas kymmenen(?!) shufflella kirjoitettua raapaisua, jotka voi karkeasti jakaa kolmeen osioon:
-angstisuloinen destiel x4,
-Winchesterit (varsinkin Sammy) x2 (jälkimmäinen spoilaa pienesti kasikautta),
-angstinen destiel x4.
Osa näistä on muhinut koneella kauankin (taas sellaisia, joiden olemassaolon olin täysin unohtanut ) Humoristisemmat säästyköön sopivampaan joukkoon.
Nauttikaa!

***


Vie mut kotiin

Sade piiskaa maata. Trenssin helmat lepattavat myrskyisässä tuulessa ja Castiel alistuu tuulelle. Hän alistuu sateelle, koska ei jaksa enää tapella vastaan. Miksi hänen täytyisi taistella luonnonvoimia vastaan siivillä, jotka tuntuvat päivä päivältä hauraammilta?
Millä hinnalla hän taistelee, mitä saavuttaakseen? Hänellä ei ole mitään. Taivas on järjestyksessä, mutta se ei ole enää Castielin koti. Hänellä ei ole paikkaa, minne mennä.

"Dean?"
Ovi oli paiskattu kiinni ja hän oli kuullut Deanin äänen sen takaa:
"Joku ovelta ovelle saarnaaja. En usko sellaisiin."

Castiel sulkee silmänsä ja huokaa. Suussa maistuu luovuttamiselta.


Dark side

Jokaisella ihmisellä on pimeä puoli ja Dean kyllä tietää sen. Winchesterin pimeys on kuitenkin jotain niin sakeaa ja mustaa, että siihen hukkuu. Dean ei usko Castielia, kun tämä väittää, että Deanin sielu on kirkas ja kaunis. Dean ei ymmärrä, miten Castiel voi pitää jotain niin tummaa ja turmeltunutta kauniina. Castiel, joka on nähnyt hänet kokonaan, kaiken sellaisenkin, mitä ihminen ei voi toisessa ihmisessä nähdä.
Kuinka enkeli voi vielä senkin jälkeen pitää hänen kaltaistaan kauniina? Dean on raaka ja banaali, syntinen, rietas ja brutaali. Kaikki rumia ja raadollisia jopa pelkkinä sanoina ilman merkitystä.
Sellaista ei voi rakastaa. Castielin täytyy pelätä valoa.


My first kiss

Ensimmäinen kosketus on niin kevyt hipaisu, ettei Dean ole aivan varma siitä tapahtuiko sitä edes. Kun hän avaa silmänsä, Castiel on siinä, aivan lähellä. Heidän katseensa kohtaavat, mutta siltikään Dean ei ole varma tapahtuiko äskeinen oikeasti. Hän nuolaisee huuliaan refleksinomaisesti ja Castielin katse laskeutuu.
Seuraavat tapahtumat varmistavat, että se todella tapahtui. Castielin kädet kohoavat hitaasti, toinen Deanin leualle, toinen hiuksiin. Sitten enkeli painaa huulensa kunnolla Deanin omille ja Dean huokaa.
Todellisuus on vihdoin saanut hänet kiinni.


Mermaid

Uiminen on ensimmäinen asia, jossa Castiel tuntee olevansa hyvä lankeamisensa jälkeen. Uiminen on melkein kuin lentämistä, vesi pyörteilee raajojen ympärillä melkein kuin tuuli siipien poimuissa. Castiel sukeltaa ja huomaa kykenevänsä edelleen pidättämään hengitystään kauemmin kuin normaali ihminen. Se on lohdullista, ja Castiel viipyy pinnan alla minuutteja kerrallaan.
Niin pitkään, että Dean loikkaa altaaseen, koska luulee Castielin aikovan hukuttautua.
"Älä enää ikinä säikäytä minua noin", Dean sanoo vihaisesti, mutta Castiel kuulee sanoissa vain sen, että Dean välittää hänestä.

***


Bye bye bye

"Mene sitten! Aloita uusi elämä, jätä kaikki tämä paska taaksesi!" Deanin ääni raikuu terävänä ja silti karheana. Sam perääntyy monta askelta, ennen kuin alkaa huutaa takaisin.
"Ja mitä sitten? Viimeksi kun yritin, sinä syyllistit minua siitä viikkokaupalla! Me molemmat melkein kuolimme sen takia!"
Dean on hetken hiljaa, hengittää vain kiivaasti nenänsä kautta.
"Ehkä me olemme turvassa, jos minä katoan. Sitten sinä voit vihdoin elää rauhassa sitä kauan haikailemaasi normaalia elämää."
"DEAN!" Sam on menettänyt malttinsa tyystin.


Give your Heart a break

Sam etsi repustaan suolapatruunoita, mutta sattumoisin hänen kätensä osui nahkaiseen hihnaan. Koira. Hän ei ollut ajatellut normaalielämänsä maistiaista pitkään aikaan, hän ei ollut enää edes aivan varma, miltä Amelia näytti hymyillessään. Muistikuvat olivat viikkojen aikana puuroutuneet melkein tunnistamattomiksi.
Sam istahti raskaasti huokaisten sänkynsä reunalle, ja melkein heitti hihnan huoneen toiselle puolelle, mutta muutti viime hetkellä mielensä. Hän ei edes muistanut, miksi hihna oli jäänyt hänelle. Ehkä se oli ollut silkka vahinko. Välillä Samista tuntui, että koko hänen normaalielämänsä oli ollut silkkaa vahinkoa. Sehän oli alkanutkin silkasta vahingosta, ja Amelia oli ollut toinen.
Miksi ainoastaan vahingot tuntuivat tekevän hänet onnelliseksi?

***

Shattered

Castiel vuotaa verta. Se ei ole ensimmäinen kerta, mutta tällä kertaa haava on syvä ja vuotaa kuin pieni punainen suihkulähde. Eikä Castiel voi tehdä asialle mitään. Hän painaa kätensä heikosti haavan päälle ja tuntee, miten iho kastuu vereen. Tunne muistuttaa sateessa kastumista, käsien kastelemista hanan alla. Veri on kuitenkin liukasta, eikä hänen kätensä tule kastumisesta yhtään puhtaammaksi.
"CAS!"
Deanin hätääntynyt huuto saa Castielin kohottamaan katseensa rinnassaan kasvavasta punaisesta suihkulähteestä, ja hän hymyilee Deanille rauhoittavasti. Dean, joka harvoin hätääntyy mistään, näyttää olevan aivan paniikissa, eikä Castiel ymmärrä miksi.
"Kaikki on hyvin", hän haluaisi sanoa, mutta onnistuu vain yskimään verta kädelleen.
Kaikki ei ole hyvin.


I never told you

"Cas, hemmetti, et mene minnekään! ET MENE VALOA KOHTI!" Deanin ääni pitää Castielin tajunnan jotenkin maallisessa maailmassa, mutta Castiel ajattelee vain valoa. Valo. Koti. Taivas.
Entinen enkeli rypistää kulmiaan. Ajatusketjussa on jotain pielessä. Yksi sana ei kuulu joukkoon.
"Dean", Cas onnistuu kähisemään, ja tuntee jonkun käden painuvan olkapäälleen.
"Cas, olen tässä. Me saadaan sinut kuntoon. Sam on kulman takana ja lainaa meille ambulanssia, pysy siinä."
Castiel nauraisi, jos henki hänen keuhkoissaan riittäisi sellaiseen suoritukseen.
Minne hän muka tästä menisi?


Undisclosed desires

Castiel on pimeydessä. Hänellä ei ole vaatteita, ei edes kenkiä. Maa on musta, ja niin on myös taivas. Castiel kipristelee varpaitaan, mutta ei tunne jalkojensa alla sen paremmin tietä kuin nurmeakaan. Ei edes vettä. Castiel katselee ympärilleen, mutta kaikkialla on pelkkää pimeää. Eikö Dean ollut sanonut jotain valosta vain hetki sitten? Dean.
Ajatus piirtyy ilmaan Castielin eteen kuin joku olisi piirtänyt sen siihen valkoisella valolla.
No niin, nyt alkoi näyttää joltakin. Castiel ajattelee Deania uudestaan, aloittaa vihreistä silmistä ja etenee huulia, pisamia ja vahvoja hartioita pitkin alaspäin, aina länkisääriin asti.
Jokaisen ajatuksen myötä valo hänen edessään muuttui selkeämmäksi, kunnes pienet pisteet muodostivat Dean Winchesterin aivan Castielin eteen.
"Tule", valosta koostuva Dean ojentaa kätensä, ja Castiel tarttuu siihen hetkeäkään epäröimättä.


Memories

"Meidän piti lähteä yhdessä", kuiskaus hukkui öiseen tuuleen ja ruohon kahinaan autiolla pellolla. Dean oli nostanut takkinsa kaulukset ylöspäin ja puhui maata kohti, yksinäiselle harmaalle kivelle, joka ei vastannut.
"Cas", tukahtunut henkäys, maahan putoava suolainen pisara.
Lisko kurkisti kuihtuvan lehden alta ja työnsi kielensä ulos sateen toivossa.
Dean puristi kätensä nyrkkiin.
Sinä sanoit, että kaikki olisi hyvin, hän halusi huutaa, syyttää. Hän halusi olla Castielille vihainen, mutta ei pystynyt. Kaikki oli oikeasti hänen syytään, ei kenenkään muun.
Eikä yksinäinen harmaa kivi voinut sanoa Deanille, että Castiel oli valinnut tiensä itse.


***
Palautetta?

[Angelina]

En meinannut uskoa silmiäni kun huomasin että näitä on tullut lisää! Ihan mahtavaa, näitä lukee kyllä oikeesti mielellään.

Turha varmaan sanoa, että noi angstinsuloiset Destielit oli ehdottomasti mun lemppareita. Ei sillä etteivätkö muutkin olisi olleet hyviä, mutta kyllä tollaset aww-hetket menee ehdottomasti kärkeen My first kiss ja Mermaid oli ehkä ihanimmat ja varsinkin tämä:

Niin pitkään, että Dean loikkaa altaaseen, koska luulee Castielin aikovan hukuttautua.
"Älä enää ikinä säikäytä minua noin", Dean sanoo vihaisesti, mutta Castiel kuulee sanoissa vain sen, että Dean välittää hänestä.

Koska no, aww <3

Sitten tuon Samin ja Deanin riidan jälkeen tulikin semmoinen olo että voi apua tää ei kyllä voi päättyä hyvin ja noi viimeiset pätkät sitten särkikin sydämen :< Mutta tottakai Cas tulee vielä takaisin, tuleehan??

Kirjoitat kyllä hyvin, toistan itseäni mutta saat kyllä näinkin lyhkäsiin pätkiin mahtumaan hienoja juttuja ja näitä on mukava lukea.

[Violetu]

A/N: Kiitos kommentista Angelina^^
Hirveän vaikeaa jatkaa noista edellisistä, joten mennään jonnekin ihan muualle, siihen iloiseen versumiin, jossa kaikki ovat ainakin hetkellisesti elossa
Huomattavasti kepeämpää ja humoristisempaa kamaa kertaa 3.


***

Moves like Jagger Jared

Dean istuu hirven selässä ja Sam tuijottaa. Castiel tuijottaa.
"Hirvi?" sana putoaa yhtä aikaa molempien ihmettelijöiden huulilta ja Dean hymyilee. Ei kuitenkaan yhtä leveästi kuin Crowley, joka on äkkiä ilmestynyt Samin ja Castielin taakse.
"Hirvi", mustapukuinen demoniherra nyökkää hyväksyvästi ja katseet siirtyvät Deanista Crowleyyn.
"Mitä helvettiä?" Kysyy Bobby, joka on rullannut paikalle uskomattoman huomaamattomasti.
"Pieni lahja", Crowley kääntää katseensa vanhimpaan metsästäjään.
Sam ja Castiel jäävät muljauttelemaan silmiään.


Heart Attack

Charlie viilettää ostoskeskuksen käytävällä monta metriä Deania ja Castielia edellä. Tytön punainen tukka heiluu ees ja taas, kun Charlie vähän väliä kääntyy vilkuilemaan, että Dean ja Castiel varmasti seuraavat häntä.
Castielin on aika vihdoin saada muitakin vaatteita kuin iänikuinen trenssi, joka on Charlien mielestä "hiukan itsensäpaljastelijamainen, kaikella kunnioituksella."
Deania naurattaa, mutta hän yrittää Castielin takia pitää virneensä jossain määrin kurissa.


Get Lucky

Dean hihitti hiukan itsekseen törmätessään eteisessä seinään, jonka ei muistanut olleen siinä. Varmasti hän tulevina vuosina oppisi bunkkerin pohjapiirroksen ulkoa. Nyt hänellä oli kuitenkin liian hauskaa, muutama tuplaviski porisi veressä, ja mieliala oli sopivan hilpeä ja kiimainen.
Olikohan Castiel jo nukkumassa? Dean yritti muistaa enkelin huoneen sijaintia, mutta hänellä oli vaikeuksia muistaa omaansakaan.
"Beibe tänä yönä kannattaa olla oikeassa paikassa", Dean kuiskaili itsekseen ja toivoi koko ajan enemmän, että olisi sittenkin pyytänyt Castielia muuttamaan samaan huoneeseen kanssaan.
"Meillä on aikaa aamuun asti..." Dean mutisi kulkiessaan käytävää eteenpäin ja aukoessaan ovia siinä toivossa, että sattuisi osumaan Castielin huoneeseen.
Hän ei löytänyt, vaan sammahti lopulta oleskeluhuoneen sohvalle. Ehkä seuraavalla kerralla.



***
Palautetta?

[Violetu]

A/N: Supernatural-innostus taas menossa, joten shuffleja pukkaa. SPOILAAVAT pienesti ysikautta.
Tarjolla kuusi (viisi?) toisiinsa liittyvää pätkää kuuden biisin pohjalta, joskin tuo viimeinen ei varmaan ihan vastaa shufflen sääntöjä venähtämisensä takia, mutta tarina vaati saada jonkinlaisen tyydyttävän lopetuksen.
Nämä eivät liity millään lailla edellisiin tekstipätkiin vaan toimivat ihan omana tarinanaan


***



Incomplete

Castiel vaeltelee kaduilla, yksin, sateessa, siivetönnä. Tai ainakaan hänen siipensä eivät enää suojaa sateelta. Ajatukset Deanista ja bunkkerista eivät enää lämmitä hänen mieltään, sillä Dean ei tarvitse, ei halua häntä enää luokseen. Castiel käpertyy katuojaan. Ihmisjätettä, jota kukaan ei enää halua.


Step up

Castiel alkaa elää. Viis Deanista. Hänelle sanottiin, että hän osaa tanssia, ja Castiel tanssii. Tuntuu kuin vanhan takin mukana taakka olisi pudonnut harteilta, ja Castiel pystyy nyt liikkumaan niin kuin ei ole koskaan aiemmin pystynyt. Naiset tanssivat häntä vasten, joskus miehetkin, ja Castiel painautuu heitä vasten, nauttii lämmöstä ja siitä, että joku haluaa häntä edes pienen hetken ajan.


I need a hero

Välillä tanssivat ihmiset haluavat Castielia niin paljon, että pyytävät häntä lähtemään mukaansa, mutta enkeli sanoo aina ei. Hän tuntee elävänsä tanssiessaan, sillä hän on oppinut miten se tehdään. Makuuhuoneessa Cas tietää olevansa hyödytön, hän pelkää tulla taas torjutuksi, koska ei osaa tai pysty olemaan sitä, mitä muut tarvitsevat tai haluavat.
Hän jää yökerhoon, tilaa vielä yhden juoman ja tanssii itsensä ihmisten hikeen.
Häntä tarkkaillaan ja Castiel tuntee tanssin pakenevan verestään, kun hän kohtaa vihreät silmät baaritiskillä.  Dean näyttää ensin aivan yhtä säikähtäneeltä ja kääntää sitten katseensa pois. He eivät koskaan edes nähneet toisiaan.


Fading like a flower

Castielin veri kiehahtaa. Hän tiesi Deanin osaavan olla ylisuojeleva, tahditon, toisinaan julmakin, mutta ensimmäisen kerran hän näkee, että Dean on pelkuri. Castiel jatkaa tanssimista, siirtyy hitaasti lähemmäs Deania.
Vaikka Dean ei haluakaan häntä enää, se ei tarkoita, etteikö Castielilla olisi ikävä. Hän on niin paljon enkeli, ettei ole katkera, mutta niin paljon ihminen, että kaikkialle sattuu, kun hän ajattelee Deania, ja hän tekee sitä usein.



Heartbeat & Trouble

Kun Castiel lopulta on Deanin vieressä, metsästäjä suostuu katsomaan tätä. Musiikki katoaa, ja Castiel kuulee vain oman sydämensä äänen. Se lyö nopeasti. Dean nuolaisee huuliaan ja Castiel kallistaa päätään.
Hänen kurkkunsa on niin kuiva, suusta ei tule ääntäkään.
"Hei", Dean sanoo ensimmäisenä ja ojentaa Castielille oluen, "vai juotko sinä?"
Castiel juo.
Sitten hän laskee kätensä Deanin olkapäälle ja tönäisee tämän baaritiskiä vasten.
"Sinä et halua minua enää", enkeli syyttää.
"Haluan, aina", Dean vastaa pöllämystyneenä.
"Sitten sinä et tarvitse minua enää", Castiel vastaa ja kulauttaa oluestaan yrittäen olla näyttämättä surulliselta.
"Minusta ei ole sinulle enää hyötyä", Castiel jatkaa ja unohtaa pitää hymyn kasvoillaan.
Dean tuijottaa. Nostaa kätensä kaipaava katse silmissään. Ezekiel on kieltänyt häntä kertomasta Castielille. Samin henki, vai Deanin enkelin loukatut tunteet?
Dean ei sano mitään, laskee vain kätensä Castielin olalle, liu'uttaa sormet niskaan ja silittää.
"Haluan ja tarvitsen", hän vakuuttaa, "mutta ei vielä."
"Nämä ihmiset haluavat minua", Castiel sanoo äkkiä ja siirtyy kauemmas Deanista, mutta metsästäjä ei päästä sormiaan lipeämään enkelin iholta.
"Eivät niin paljon kuin minä", Dean sanoo ja katsoo tiukasti ympärilleen. Castiel tuntee, miten vatsaan putoaa lämpöä, kun Dean kääntää taas katseensa häneen. Polttaa.

Dean tarttuu enkelin käteen ja lähtee johdattamaan tätä uloskäyntiä kohti. Castiel seuraa, sillä olut on juotu, ja suurin osa ihmisistä on muutenkin lähdössä.
Dean saa luvan näyttää, että todella haluaa hänet, parantaa kipeän ikävän Castielin sisältä. Castiel odottaa näkevänsä Impalan parkkipaikalla, mutta he jatkavat kävellen. Dean ei päästä Castielin kädestä irti, ja enkelillä on lämmin ensimmäistä kertaa kuukausiin.
Motellilla Dean painautuu Castielia vasten, otsa otsaa vasten ja huokaa niin, että Castielin huulia kutittaa.
"Minä haluan, että sinä olet aina minun", Dean mutisee Castielin poskea vasten, huulia vasten.
Castiel ajattelee muita ihmisiä, sillä häneen sattuu, ei lakkaa sattumasta, vaikka Dean on siinä, vaikka Castielin nyrkit ovat Deanin takinliepeissä. Vaikka he ovat niin lähellä toisiaan, vaikka Dean sanoo haluavansa hänet.
Tuskainen äännähdys pakenee Castielin kurkusta, mutta vaikka hän taistelee, kädet eivät suostu päästämään Deanista irti.
"Cas, minä haluan sinut aina, aina. Vaikka maailma syttyisi tuleen ja sinä et voisi tehdä mitään", Dean tarttuu hänen leukaansa, pakottaa katsomaan itseään silmiin. Vihreä häikäisee, vaikka yö on laskeutunut, on jo kääntymässä aamuksi.
"Sinä olet tärkeä. Sinä olet kaikkein tärkein, Cas."
Dean suutelee, painaa enkelin lujasti itseään vasten, ja vihdoin Castiel uskoo. Ainakin pienen hetken hän uskoo, että merkitsee Deanille jotain.