Leikkiä vain [D/Hrm, drama, angst (fluff), K-11]

[niiina]

Leikkiä vain

Kirjoittaja: niiina
Beta: Nay-, kiitos poika!
Paritus: Draco/Hermione
Ikäraja: K-11
Lajit: drama, angst, (fluff), one-shot
Disclaimer: Rowling omistaa, minä vain leikin.
A/N: invisiblegirl haastoi minut aikanaan vanhassa finissä tekemään ficin Tiktakin kyyneleet biisistä ja tässä olisi lopputulos. Haasteen idea oli myös seurata sanoja mahdollisimman tarkasti, eli siitä tämä ihmeellinen yhdennäköisyys niin tekstin kuin vuorosanojen kanssa.
Kuvaus: Minun piti olla hänelle leikkiä.


Näin sen. Tunsin sen. Se kipusi kurkkuani pitkin kuin kuolema toivoen, ettei se kaikki pitäisi paikkaansa. En kestänyt nähdä hänen kasvojaan. Joka päivä pelkäsin hänen palaavan kotiin kertomaan kuinka näyttelen kaiken, kuinka leikin vain turhaan prinsessaa ja elän toivemaailmassani. Ei, en minä halunnut elää unelmissani. Minä halusin elää tässä hetkessä. Halusin elää uskoen hyvään.

Minä tiesin, tiesin aina millainen hän oli. Hänelle kaikki tytöt olivat vain leikkiä. He olivat huvia jolla hän sai elämästään paremman. Tai luuli saavansa. Miksi hän ei koskaan oppinut?

Sieluni oli täynnä siruja ja tiesin hänen olevan syy siihen kaikkeen.

Ovi aukesi jossain kauempana ja sen kolaus kaikui hieman isossa talossa. Talon seinät kimpoiluttivat ääntä kylmän oloisesti Hermionen korviin tämän istuessa pää painuneena olohuoneessa. Kovat askeleet kaikuivat pitkin käytäviä ja niiden jokainen kolaus sai Hermionen sydämen jättämään lyönnin väliin.

Hän tiesi mitä mies tulisi kysymään. Hän tiesi aina.

Mustaan viittaan sonnustautunut mies asteli hitaasti sisälle tummaan huoneeseen valon kajastamasta ovesta sytyttäen valot palamaan huoneeseen.

”Sammuta ne”, nainen sanoi hiljaa. Mies kääntyi katsomaan naisen suuntaan, mutta teki niin kuin tämä käski, kun ei saanut tavoiteltua naisen katsetta. Mies rypisti hieman kulmiaan ja irrotti kostean viitan päältään makaamaan läheiselle nojatuolille.

Nainen tärisi hieman pimeydessä, ja mies astui nyt muutaman askeleen lähemmäksi hahmoa istuutuen pöydän kulmalle tämän eteen.

”Miksi sinä itket?” Mies kysyi ja siveli hiljaa naisen täysin kylmää poskea. Hermione laittoi oman kätensä miehen käden päälle poskelleen, ja hän saattoi tuntea tuon lämmön kehollaan polttavana. Kivuliaasti polttavana.

Hermione työnsi miehen käden nopeasti pois ja istuutui yhdeksi mytyksi kauemmaksi miehestä, joka sai tämän häkeltymään.

”Sinä petät. Sinä tulet tänne ja sinä lähdet pois”, Hermione kuiskasi hiljaa raskaaseen ilmaan. ”Ja kysyt, miksi kyyneleet, Draco?”

Draco hiljentyi täysin ja katsoi Hermionen kosteisiin silmiin. Ne näyttivät lasilta, lasilta joka särkyisi hetkenä minä hyvänsä.

Hänen egonsa oli suunnaton. Hän puhui aina paheistaan nauraen ja minä kuuntelin täysin hiljaa. Kuuntelin kun hän kerskui saavutuksillaan. Saavutuksillaan, jotka hän oli naamioinut valeasuun. Silti minä tiesin. Tiesin, mitä hän todella tarkoitti.

”Mitä sinä puhut?” Draco kysyi hiljaa pää painuneena maahan.
”Sinä vain leikit – Vain leikit…” Hermione tuhahti kyyneltensä välistä. ”Tajuatko sinä kuinka sinä satutat minua?”

Tiesin ettei hän ymmärtänyt minua. Hän ei ymmärtänyt, kuinka jokin oli kuollut sisältäni kauan aikaa sitten. Ja se mitä hän ei varsinkaan tiennyt, oli se, että hän oli tappanut sen.

”En minä halua sinua satuttaa”, Draco vastasi viimein ja nosti katseensa Hermionen tärisevään olemukseen. Nainen oli kietonut kätensä jalkojensa ympärille ja katsoi suurilla silmillään Dracoa epäuskoisesti.

”En tiedä mikä minuun on mennyt… Kaikki vain karkaa käsistäni”, Draco sanoi ahdistuneesti ja hieroi ohimoaan. Mies yritti kädellään tavoitella Hermionen kättä, mutta nainen vei omansa kauemmaksi.

”Älä”, Hermione sanoi hiljaa.
”Hermione, sinä tiedät, etten koskaan ole halunnut satuttaa sinua. Tehtäväni, se vaatii tätä. Sinä tiedät miten vaikeaa minun on vakoilla hyville. Ja kun Voldemort tarjoaa minulle naisia, kuinka minä voisin kieltäytyä. Mitä minä hänelle sanoisin?” Draco selitti hädissään.
”Mitä sinä hänelle sanoisit?” Hermione vastasi sarkastisesti.
”Niin!” Draco ärähti hieman, ja nainen pystyi lukemaan pelon miehen silmistä.

Minun piti olla hänelle leikkiä.

”Sinä voit sanoa, että se vain häiritsee täydellistä keskittymistä, ja että saat naisia omasta takaakin. En voi uskoa, että edes sinä olisit noin tyhmä...” Hermione selitti hysteerisesti ja nousi ylös sohvalta. Huoneen ilma tuntui synkistyvän hetki hetkeltä ja molempien silmät paloivat pelkoa.

Draco nousi nopeasti seisomaan ja lähti hitaasti lipumaan naisen perään.

”En halunnut satuttaa sinua, siksi en kertonut sinulle. En tee sitä enää koskaan, minä lupaan sinulle”, mies selitti hiljaa naisen perässä.
”Sinä vain leikit…” Hermione mutisi hiljaa ja avasi makuuhuoneen oven. Huoneen tunnelma oli varjostava, ja nainen matkasi nopeasti makaamaan selälleen sängyn pehmeää pintaa vasten. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja yritti ajatella paremman maailman. Maailman, jossa hän voisi antaa anteeksi ja korjata sielunsa sirpaleet liimaamalla ne takaisin yhteen.

Miehen askeleet herättivät naisen ajatuksistaan ja tämä tunsi kuinka Draco istui sängyn reunalle saaden sängyn toisen puolen laskeutumaan alemmaksi.

”En tiedä, kuinka pyytää anteeksi”, Draco kuiskasi hiljaa. Hermione huomasi miehen poskea pitkin valuvan kyyneleen, joka matkasi hitaasti kohti tämän vahvaa leukaa, josta se tipahtaisi miehen rinnuksille.
”Sanat eivät merkitse mitään”, Hermione sanoi hiljaa. Kyyneleet valuivat kuumana janana naisen poskilla kohti tyynyn pehmeää pintaa. Naisen hiukset lojuivat sekaisesti sängyn peitteen päällä, kuten hänen revitty sielunsakin.

Haluan leikkiä prinsessaa. Haluan herätä takaisin haaveisiini. Ehkä hän oli oikeassa. Ehkä minä vain näyttelen.

”Hermione, minä en leiki…” Draco sanoi, nostaen nyt katseensa takaisin naiseen. Hermionen silmät eivät värähtäneetkään tämän katsoessa miehensä katuvia koleanharmaita silmiä. Dracon hiukset roikkuivat sateen kastelemina tämän otsalla saaden hahmon näyttämään vielä säälittävämmältä.

Draco asetti kätensä Hermionen sängyllä makaavan käden päälle. Miehen kädestä oli kadonnut se lämpö, joka siinä oli vielä hetki sitten ollut. Hermione antoi käden painautua omaansa vasten pitkän nyyhkäisyn saattelemana.

Minä tiesin aina jääväni luoksesi, niin minä aina tein.


TikTak - Kyyneleet

Sä sanot että mä näyttelen, elän leikkien prinsessaa
Sulle suru on temppu vain, vika sielussain, juoni vain

Sulle tytöt on leikkiä vain, ne on huvia huoletonta
Sulta säröjä sieluuni sain - yhden liian monta

Sä kysyt miksi kyyneleet - mistä silmät itkeneet
Ja sä petät, sä tuut ja sä meet, ja kysyt miksi kyyneleet

Sun egos on ihan suunnaton, markan Morrison, tunteeton
Sä puhut paheistas nauraen ja mä kuuntelen, vaieten

Mä olen sulle kai leikkiä vain - pelkkää huvia huoletonta
Sulta säröjä sieluuni sain - yhden liian monta

Sä kysyt miksi kyyneleet, mistä silmät itkeneet
Ja sä petät, sä tuut ja sä meet
Ja kysyt miksi kyyneleet
Sä näet silmät eksyneet ja kysyt miksi kyyneleet
Ja sä petät, sä tuut ja sä meet ja kysyt miksi kyyneleet

Loukkuun jäin, jokin kuoli sisälläin
Sä vain otit ja käytit ja heitit pois ja silti luoksesi jäin

Sä kysyt miksi kyyneleet, mistä silmät itkeneet
Ja sä petät, sä tuut ja sä meet ja kysyt, miksi kyyneleet?


A/N: Pidän kommenteista, tietysti. Vanha ficci tämäkin, mutta viimein oli aikaa lisäillä näitäkin tänne. ^^

[Morelen]

Hmm... Olen pahoillani, mutta minulla ei ole nyt muuta sanottavaa kuin että "ihan kiva" ja tiedän, että se on inhottava palaute saada. Voi olla, että eräs tänään aikaisemmin lukemani juttu(ficci) vaikutti minuun niin voimakkaasti hienoudellaan, että muut jutut menettävät sen tähden arvoaan. Valitan.
No, muutama sananen, jotka mieleeni pälkähtivät tuota lukiessani.
Tarina ei vanginnut. Siinä ei ollut sitä koukkua, jonka takia, sitä tahtoo ahmia tauotta, eikä malta lopettaa. Tiesin kuitenkin lukiessani, että olisin voinut ehkäpä jättää sen kesken.
Toki tarina oli hyvin rakennettu biisin sanojen ympärille, mutta jäin kaipaamaan erilaisuutta, persoonallisuutta ja "sitä jotakin", jota en osaa määritellä.
Hypin välillä rivien yli ja lopetettuani ei tuntunut juuri miltään. Olen pahoillani, etten osaa antaa kunnon palautetta nyt. Oli ficissäsi ripaus jonkinlaista kauneuttakin, muttei sitä särmää ja persoonaa, jota olisin kaivannut.
Inhottavaa antaa tällaista palautetta, kun itse olen varmasti mitä huonoin kirjoittamaan mitään.
Mutta nämä ovat vain minun pieneen päähäni tuppautuneita ajatuksia, eikä kannata ottaa turhan vakavasti. Varsinkaan, kun en osaa edes neuvoa mitenkään.
Kiitos silti lukukokemuksesta!
-mori-

[niiina]

Morelen, ei minua haittaa yhtään, koska ihmisillä on paljon eri mielipiteitä, tyhmäähän se olisi jos kaikkia samat jutut miellyttäisi. Sain kumminkin kommentistasi kuvan, että olet juuri hyppinyt joidenkin kohtien (lauseiden) yli, joten miten voi saada tunnelmasta tai mistään kiinni jos tekee niin ja vielä näin lyhyen pätkän kohdalla? Tekisi ehkä vain mieli sanoa, että olisit vain jättänyt kesken jos tämä ei täyttänyt vaatimuksiasi. Ja turha pelätä minun ottavan oikein mitään vakavasti tai pahasti itseeni, jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä (: Ja enhän minä tekstejä julkaisisi, jos en osaisi ottaa palautetta vastaan. Tarinassa ei periaatteessa ollut muuta kuin tuo yksi hetki. Ja minusta jokaisen teksti on omalla tavallaan persoonallinen, koska ei kukaan tasan samallalailla kirjoita, erilaisuudesta en mitään osaa oikein sanoa tai 'siitä jostakin', koska ficci tosiaan seuraa melkein suoraan laulunsanoja. Silti oli hyvä kuulla sinun rehellinen mielipiteesi! Tosiaan en osaa oikein sanoa mitään kommenttiisi, koska itse en ole tätä aikoihin läpi lukenut, koska tämä on tosiaan jo vanhempaa tuotantoa. Kiitoksia kommentistasi!

[Spookie]

Minä tykkäsin tästä. Vaikka luen harvoin tällaisia lässynlässyn-ficcejä, tykkäsin tästä kaikesta huolimatta. Tuli kovin nostalginen olo tuon Kyyneleet-biisin takia, sillä satuin tykkäämään siitä ihan hirveästi joskus vuosikausia sitten. Biisin sanat ja ficci sopivat erittäin hyvin yhteen ;> Paritus on kiva, ja vaikka tämä ei ollut niitä kaikkein syvällisimpiä ja koskettavimpia lukemiani ficcejä, oli tämä silti mukavan suloinen ja hyvin kirjoitettu.

[emmöö]

Hejj, niiinaa!
Tämä ei ole mahdollista, ei sitten ollenkaan. Miten en aikasemmin ollut tätä lukenut? Luulin että olen lukenut kaikki Hermione/Dracosi. Mutta ei. Niiinas mind, sieltä minä tämänkin bongasin. Taidokasta kuvailua ja ihania tunteita, jotka painuvat ainakin minun mieleni joka sopukkaan. Se on niin kaunista. Ihanaa, kirjoitit jälleen Dracon niin syötävän ihanaksi, hih. Eihän se kyllä aina ole niin hieno juttu, kyllä minustakin joskus tuntuu siltä, että kirjoitat aina samaa. Mutta ei se ole niin helppoa, ja olet sinä kirjoittanut kovaakin Dracoa. Niin, sekin luonnistuu, totta kai.
 Tämä on hieno pätkä kuvaamassa kirjoittamistasi, ihan tyypillinen niiina. Äsh, minä taas ihkutan vain sinun kirjoittamistasi, mihin se rakentava jäi? Nukkumaan vai? Huoh.
Minulle tuli mieleen Suolaa ja sokeria, jotain samaa. Mutta siinä Draco ei ollut pettänyt, kumpikaan ei ollut.
 

Draco hiljentyi täysin ja katsoi Hermionen kosteisiin silmiin. Ne näyttivät lasilta, lasilta joka särkyisi hetkenä minä hyvänsä.

Oi, minä niin pidän tuollaisista lasisilmä kuvauksista, ne ovat ihania. Tuo oli sitä paitsi vähän vahvempi kuvaus kuin yleensä, jokin siinä sykähdytti, ihan hassulla tavalla.
 Äh, ei oikeasti mitään rakentavaa, mutta tiedäthän sinä nämä minun kivat kommat.. c(;
 >emmöö

[Neme]

Oi ihanaa, pieni angst. Välillä on todella kiva lukea tämmöistä, ja välillä lukee jotain ihan täyttä sokeria. Kiitos hei, oli hyvin kirjoitettu!=)

[Musta-Enkeli]

Tosi kiva.Aika dramaattinen.<3

[Eowyn]

Todella koskettava.

Olen kuullut kyseisen biisin ihan liiankin monta kertaa, mutten ole aikaisemmin ajatellut sen sanoja sen enmpää. Aika jännästi keksitty koko idea. En varsinaiseti tiedä mitä koko ficistä tulisi ajatella, sillä Dracon olemus ja muutenkin se, että tämä itki vaikutti hyvin todelliselta, mutta silti Hermione piti tätä pahana. Oliko näiden tapahtumien takana vielä jotakin sellaista, mitä ei kerrottu ficissä?

Kuitenki sait minut ajattelemaan. Kiitoksia
                           Eowyn

[postimyyntivaimo]

Ihana, mutta surullinen ja koskettava.

Hermionen tuska oli kuvattu aidosti. Myös Dracon tunteiden sekaisuus välittyi varsinkin lopussa, jossa hän itki. Se ei olekaan ihan Dracomaista, mutta se sopi mielestäni tähän hyvin.

En oikein osaa sanoa mitään... Kuuntelen tässä linnun laulua ja mietin nukkumaan menemistä, mutta taidan jatkaa ficciesi lukemista. Taitaa olla vielä jokunen jäljellä... .)

Kiitos tästä!

♥ mmariaä

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Innostuin tarttumaan juuri tähän tekstiin siksi, että Tiktakia tuli paljon laulettua lapsena kavereiden kanssa ja muistan tämän nimenomaisen biisin hyvin. Oli kiinnostavaa lukea siitä Dramione-tulkinta. Anteeksi kun kaivan vanhan tekstin esille, mutta olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että tämä teksti todellakin kestää päivänvalon vielä näin vuosia myöhemminkin! Songfic on haastava laji, ja tässä tapauksessa tarina on mielestäni saatu rakennettua lyriikoiden ympärille oikein onnistuneesti.

Jotenkin Dramioneen minusta sopii tällainen tumma melankolia. On iso talo ja ehkä näennäisen onnellinen nuoripari, mutta yhteisten seinien sisälle kätkeytyy kuitenkin paljon kipeitä tunteita ja vaikeita hetkiä. Koin tarinan myötä pääseväni hyvin kummankin hahmon pään sisään ja ymmärtäväni heitä. Kun miettii Dracon taustaa, jossa hänen on pitänyt mukautua monenlaiseen muottiin ja muiden sanelemiin vaatimuksiin, on helppo uskoa hänen hukkuvan tällaiseen kyseenalaisten valintojen kurimukseen, vaikka hän tietääkin sen satuttavan Hermionea. Hermionen taas näen sieluni silmin istumassa yksin itkemässä, sillä tottahan hän tarkkanäköisenä ja -vaistoisena naisena tajuaa, mitä Draco hänen selkänsä takana puuhaa.

Tässä tarinassa on viiltävän samaistuttavia ja todentuntuisia kuvauksia, kuten tämä:

Hermione laittoi oman kätensä miehen käden päälle poskelleen, ja hän saattoi tuntea tuon lämmön kehollaan polttavana. Kivuliaasti polttavana.

Kosketus on kaunis ele, mutta samalla tuskallinen, ehkä koska se saa muistamaan hyvät asiat ja samalla tiedostamaan kaiken pahan, mikä on vallannut sijaa yhteisessä elämässä. Niin riipaisevaa! Tässä tekstissä on paljon muitakin sykähdyttäviä kuvauksia ja vertauksia, kuten lasinhaurailta näyttävät silmät.

Tulkitsen lopusta kaikesta huolimatta varovaista toivoa paremmasta, yhteisestä huomisesta. Jotenkin haluan uskoa, että Draco puhuu totta vakuuttaessaan, ettei enää jatka samaan malliin. Moni rikkinäinen parisuhde jää polkemaan paikalleen, kun mikään ei lupauksista huolimatta muutu ja toinen osapuoli silti aina vaan jää, mutta toivottavasti tässä tapauksessa lopputulos on onnellisempi. Kummallakin vaikuttaa ainakin yhä olevan rakkautta ja tahtoa korjata asiat.

Kiitos tästä riipaisevasta mutta kauniista lukukokemuksesta! -Walle

[niiina]

Kiitos kaikille tähän tekstiin kommentoineille! En tiedä miksi en ole muistanut vastata, mutta kaikki on luettu ajatuksen kanssa silloin kun ne on tullut ja on yhtä tärkeitä!

Waulish, sä oot ihan mahdoton! Oon listannut sut jo sellaiseksi, joka kaivaa näitä vanhoja hirviöitä tuolta syövereistä. En itse edes voi lukea tätä tekstiä enää uudestaan tähän hetkeen. Olen kirjoittanut tämän tekstin todella nuorena, koska tuo 2007 ei pidä edes paikkaansa, kun teksti on vielä vanhasta Finistä tänne siirretty. Olen siis ollut ihan junnari. Mutta hyvä jos tämä sun mielestä kestää päivänvaloa. xD Naureskelen täällä.
Oon ehkä ite shokissa, että oon tosiaan teininä voinut kirjoittaa mulle ihan todella tärkeästä parista myös useamman tämmöisen surullisemman tekstin, mutta johonkin se oma pahaolo on pitänyt näköjään purkaa. Varmaan omakin ajatus on ollut kuitenkin jonkunlainen onnellisuus siellä lopulta sitten, mutta se hetki on ollut surullinen, mitä on kuvattu. Oot analysoinut tätä tosi kivasti, mitä itse muistelen kirjoittaneeni, että varmasti monet noista sinun ajatuksistasi pitää hyvin paikkansa. Tuokin on vaan totta, että kukaan harvoin muuttuu, vaikka haluaisikin. Kuitenkin haluan uskoa, että Draco tässä olisi kuitenkin saanut muutoksen aikaan. Kiitos sulle kommentistasi, ne on aina niin hurjan ihania ja analyyttisia ja kaikkea. Ihanaa kuinka joku jaksaa panostaa oikeasti kommentointiin noinkin kovasti. <3

[Felia]

Ooh, angstia!

Heti ensimmäiseksi täytyy tunnustaa, että tätä lukiessa tuli jotenkin tuttu tunne. Itsekin joskus nuorempana tuli kirjoiteltua juurikin tämän tyylisiä angst-tekstejä, joten tämä oli samalla nostalgiamatka omaankin kirjoitusmenneisyyteen. Hienosti olit rakentanut tapahtumat lyriikoiden ympärille ja väkisinkin sympatiat oli Hermionen puolella. Ei varmasti ole helppoa olla suhteessa, jossa tietää, että ei ole ainoa nainen. Eniten toki sattuu se, ettei hän vain itse tehnyt päätöstä lähteä suhteesta, mutta sekään ei varmasti ole niin yksinkertaista. Tunteiden takia sitä saattaa olla valmis kestämään mitä vain. Tai sitten sitä jotenkin vain uskoo, että ehkä se toinen joskus muuttuu.

Ei Dracollakaan varmasti helppoa ole, kun pitää yrittää vastata kaikenmoisiin odotuksiin jne. mutta onneksi tämä sentään on pahoillaan Hermionen satuttamisesta. Harvoin sitä kukaan ehdoin tahoin haluaa toista loukata ja satuttaa, mutta joskus asiat eivät vaan ole niin yksinkertaisia. Ja jos ongelmia on, niin jokainen käsittelee niitä eri tavoin. Dracolle kyllä sopii tuollainen kyseenalainen toiminta, vaikka kyllä tästä sai sellaisen kuvan, ettei hän sitä tosiaan niin mielellään tee.

Tuo angsti tuli hyvin iholle, mistä pidin kovasti. Joskus on kiva lukea vähän surullisempaakin tekstiä ja mielestäni tämä oli hieno teksti siitä huolimatta, että tämä on kirjoitettu junnuna. Taitoa sulla on silloinkin ollut. Ymmärrän toki, että omia vanhempia tekstejä harvemmin haluaa muistella jne. mutta kuten Wallekin kommentissaan totesi, niin kyllä tämä todellakin kestää päivänvalon vieläkin. Hienoa työtä olet tehnyt!

Suuret kiitokset! ♥