Vendela, eiköhän Shay puhalla! Mä oon muuten miettinyt aina samaa, mä en vaan pysty keskittymään samalla jalkoihini ja palloon ja sit vielä muuhun ympäristöön, haha. Miä en avokadoa voi sietää, vaikka haluaisin, joten ehkä tos oli vähä oma lehmä ojas. Kiitos itselles kommentista, pus! <3
*
A/N: No johan tää julkasu venähti. Naurattaa että Spurttiraapaleen seuraavaan kierrokseen asti odotin, haha. Mutta neljä viimeistä nyt kumminkin tässä. Pride-viikkoa tunnelmoidaan vähän myöhässä mut toisaalta, joka viikko voi olla Pride-viikko jos niin tahtoo!
IV:
200 sanaa
Jättimäisen stadionin yleisö lemusi hieltä, huulikiillolta ja ties kuinka monelta eri kukkaisparfyymiltä. Ilmapiiri ei juuri eronnut niiltä Kohtalottarien keikoilta, joilla Seamus ja Dean olivat muutamia kertoja yhdessä käyneet. Täälläkin tytöt kirkuivat innoissaan, väki tungeksi ympärillä ja Seamus joutui pitämään Deania kädestä, jotteivät he olisi kadottaneet toisiaan. Vielä kymmenen minuuttia esityksen alkuun. Lämppäri oli lopetellut puolisen tuntia sitten. Seamus katsoi vieressään seisovan Deanin kasvoja, joilta paistava innostus oli miltei käsin kosketeltavissa. Samankaltaisia tunteita näyttivät kokevan muutkin paikalle kyenneet. Jos ei laskettu huispauksen maailmanmestaruuskisoja, Seamus ei ollut koskaan aiemmin nähnyt näin montaa ihmistä kokoontuneena yhteen odottamaan samaa asiaa. Tunnelma oli vallan hurmioitunut ja Seamusin täytyi myöntää, että jästit kyllä osasivat bilettää.
Kun esiintyvästä ryhmästä ensimmäinen asteli tomerasti lavalle ja vilkutti yleisölle, väkijoukko villiintyi. Kaikki huusivat suosiotaan ja Seamuskin huomasi innostuvansa muiden mukana. Yhteensä viisi nuorta naista tepasteli lavan poikki yllyttäen yleisöä vuoroin kiljumaan, vuoroin hyppimään tasajalkaa ja taputtamaan.
”Näetkö tuon tytön, Shay? Tuon jolla on afro?” Dean karjui väkijoukon mylvinnän yli. ”Se on suosikkini! Mel B!”
”Hieno juttu!” Seamus huusi takaisin, joskin hänen äänensä hukkui ensimmäisen kappaleen alkutahtien alle. Lavalle nousseet tytöt esittelivät itsensä nopeasti ja sitten alkoi ensimmäinen heistä laulaa.
”Sooo, tell me what you want, what you really really want…!”
*
V:
300 sanaa
Huulipuna, jota Dean häivytti etusormellaan, oli saman sävyistä malvaa kuin glitterit poskipäillä. Ne yhdessä tummanvihreän luomivärin ja violetin kajaalin kanssa loivat hillityllä tavalla räikeän väriskaalan tumman velhon kasvoille. Peruukkia Dean ei laittanut, mutta olkapäille ulottuviin letteihin hän kiinnitti muutaman pinkin puuhelmen.
”Alkaako olla valmista?” Seamus huikkasi ovensuusta. Hän oli jo ahtamassa jalkateriään lenkkareihin. Vaikka he olivat menossa yhdessä klubille juhlimaan jokavuotista Pride-viikkoa, hän ei itse ollut viitsinyt pahemmin laittautua. Oli hän vasempaan poskeensa maalannut sateenkaarilipun, mutta toisin kuin Dean, hän ei kokenut tarvetta näyttää erityisen feminiiniseltä.
”Joo, melkein”, Dean vastasi asetellessaan hametta paremmin ylleen. Ulkonäöllä huomion herättäminen ei ehkä ollut Seamuksen juttu, mutta oli irlantilaisnuorukaisen pakko myöntää, että Dean näytti todella hyvältä kostyymissään.
Yksi jästien maailman parhaita juttuja oli Seamusin mielestä Pride. Velhoilla ei ollut tapana tehdä seksuaalisesta suuntautumisesta minkäänlaista numeroa, homojen kokema syrjintäkin oli pääasiassa jästien keksintöä. Joskaan eivät velhotkaan suoranaisesti ilahtuneet, jos jälkikasvu pariutui samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Samanlaista huutelua ja syrjintää esimerkiksi työ- ja asuntomarkkinoilla ei esiintynyt, mutta jos velhoperheen vesa toi näytille puolison omasta sukupuolestaan, ei kumppania yleensä kutsuttu sukujuhliin ja asiasta muutenkin vaiettiin. Tietysti se riippui perheestä ja esimerkiksi Seamusin äiti oli vain iloinen, kun hänen poikansa löysi tosirakkautensa, mutta monien Seamusin tuttavien kohdalla asia ei mennyt niin. Kaipa velhoillakin homofobiaa esiintyi, ei vain samalla lailla julkisesti kuin jästeillä.
Ehkä homofobian julkisuuden ja ongelman suuruuden vuoksi jästit olivatkin perustaneet liikkeen, jossa seksuaalista vähemmistösuuntautumista juhlittiin näinkin räväkästi. Seamus rakasti niitä juhlia. Miehet meikeissä ja mekoissa, naiset tanssimassa avoimesti tyttöystäviään vasten, muunsukupuolisiakin Seamus oli tavannut, ja vaikkei aluksi ollut tajunnut mistä oli kyse, Dean oli kärsivällisesti selittänyt käsitteen auki ja päälle päätteeksi tunnustanut, että hänen omakin sukupuoli-identiteettinsä oli vaihteleva. Seamusin mielestä se oli yksinomaan siistiä eikä seikka saanut häntä rakastamaan aviopuolisoaan yhtään vähempää.
”Tule jo, ettei myöhästytä, kaunotar”, Seamus nauroi ja auttoi Deania pukemaan korkokengät jalkaan.
*
VI:
200 sanaa
Eräänä päivänä Seamusin ja Deanin kävellessä pitkin Viistokujaa, eräs etäisesti tutun näköinen miekkonen pysäytti heidät. Se tapahtui heidän suhteensa alkuaikoina, olivatkohan he olleet edes kuukautta yhdessä. Heidät pysäyttänyt mies sylkäisi Deanin jalkoihin ja huusi tälle päin naamaa: ”Saastainen kuraverinen!”
Deanin kasvoille levisi häivä synkkää varjoa, mutta hän ei sanonut mitään. Seamus sen sijaan raivostui, otti kiinni puolitutun kauluksista (huutaja oli eräs heitä muutaman vuoden vanhempi entinen rohkelikko) ja kohotti taikasauvansa. ”Sano vielä kerran se k-sana, niin loitsin raajoistasi palsternakkaa!”
Tönäistyään inhottavan miekkosen pois päin itsestään, Seamus kääntyi poikaystävänsä puoleen antaen huutelijan painua matkoihinsa. ”Kaikki okei, Dean?”
”Joo”, Dean vastasi hymyillen hivenen väkinäisesti. ”Tai siis, ei tämä ole mitenkään uutta. Velhojen keskuudessa tällaista tapahtuu paljon vähemmän.”
”Mitä tarkoitat?” Seamus kysyi.
”Voi kuule, veren puhtaus on jästeille ihan yhtä iso juttu. Ehkä isompikin kuin velhoille. Jästit ei ehkä välitä siitä taionko, eihän ne tiedä, mutta ihoni melatoniinipitoisuudesta saan kuulla vaikka millä mitalla.”
”Ai siis siitä että sinulla on tumma iho? Mitä väliä sillä on?”
Dean kohotti huvittuneena kulmiaan. ”Jästeille siinä on isokin ero oletko musta vai valkoinen. Etkö tiedä mitään jästien historiasta?”
Nolostuneena Seamus pudisti päätään.
”Ääh, kun mennään kotiin minä kerron. Kiitos muuten, kun puolustit minua.”
”Älä kiitä. Tein vain velvollisuuteni.”
*
VII:
250 sanaa
”Rouva Finnigan puhelimessa.”
”Hei, Dean täällä, Dean Thomas.”
”Ai, hei, kulta! Miten siellä sujuu? Kai Shay muisti käydä katsastamassa Lachlan-sedän voinnin?”
”Joo, voi oikein hyvin. Kuule, minulla olisi vähän kysyttävää.”
”No kerro.”
”Meillä on yksivuotishääpäivä ensi lauantaina, ja –”
”Joko nyt? Kylläpä aika rientää!”
”Niin tekee. Joka tapauksessa, olen miettinyt ja miettinyt Shaylle lahjaa, enkä keksi mitään.”
”Voi, hän tulee iloiseksi mistä vain kunhan se on sinulta!”
”Haluaisin silti antaa jotain erityistä. Sattuisiko sinulla olemaan ideoita?”
”Annas kun mietin…”
Kolmen vartin juttutuokion päätteeksi Dean kiitteli sydämensä pohjasta Seamusin äitiä ja sulki puhelimen lähteäkseen ulos. Hieman järjestelemistä lahja vaatisi, mutta Dean oli varma, että pystyisi haluamansa hommaamaan, vaikka joutuikin pyytämään seuraavien kolmen kuukauden palkan ennakkoon ja lainaamaan rahaa vielä vanhemmiltaankin. Mutta siitä huolimatta, kun Dean iltasella kattoi pöydän ja sytytti muutaman kynttilän juuri ennen kuin Seamusin oli määrä tulla töistä kotiin, hän suorastaan puhkui intoa.
”Hei, Dean… oho, mitäs tämä on?” Seamus kysyi hymyillen astuessaan olohuoneen takasta ulos.
”Ajattelin, että me voitaisiin syödä hääpäivän illallinen jo tänään”, Dean vastasi. ”Päivä itse tulee olemaan kiireinen.”
”Mitä oikein olet suunnitellut?”
”Ostin sinulle lahjan.” Dean ojensi vaaleanvihreän kirjekuoren aviomiehelleen. ”Avaa se.”
Kun kirjeen sisältö paljastui kahdeksi lentolipuksi Kalliovuorille Seamus ei osannut sanoa mitään. Hän vain aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla ennen kuin halasi puolisoaan tiukasti. Dean ei tarvinnut sanoja, hän kyllä ymmärsi.
"Mistä sinä tiesit?" Seamus henkäisi. "Minä olen aina... Aina... Lapsuudesta saakka... En ole ikinä kertonut kellekään, sillä minusta se oli noloa..."
"Sanotaan, että pikkulinnut lauloivat", Dean myhäili ja suuteli miestään poskelle.