Title: Miksi jouluna pitää olla kiltti?
Author: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Beta: ei ole, jollei Pops sitten sattunut lukemaan läpi ja korjaamaan (Pops huom, kyllä luki läpi, eli on siis betattu)
Rating: S
Pairing: ei ole pääosassa, mutta Andromeda/Ted Tonks tietysti mainintana
Genre: drama, paritukseton
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
A/N: Finin 2008 vuoden joulukalenterin 7. luukku. Fanfic100-haasteen sanaan 77. Mikä?.
Miksi jouluna pitää olla kiltti?
Jyhkeän puusta valmistetun vaatekaapin ovi raottui pienten sormien vetäessä kahvasta. Jakkaran jalat raapivat pitkin parkettilattiaa, kun sen liikuttelijan pituus ei riittänyt kantamiseen. Tuoli hilattiin paikoilleen kaapin eteen ja pieni tyttö kiipesi sen päälle. Jalat eivät olleet täysin samanmittaiset ja tyttö joutui varomaan, ettei olisi keikauttanut jakkaraansa nurin.
Hyllyistä tukea ottaen tyttö nousi ylemmäs ja ylemmäs, kunnes vihdoin sai suoristettua itsensä koko lyhyeen pituuteensa. Mutta tuoli oli liian matala, sillä vain tytön silmät ylettivät juuri ja juuri ylimmän hyllyn tasalle. Hän kohotti toisen kätensä ja sysi hivenen syrjään hyllyn etualalla olevia tavaroita. Äidin hatut ja laukut kätkivät taakseen jotakin rapisevaa ja punaisena kimaltelevaa, mitä tylleröinen ei kuitenkaan aivan päässyt tutkiskelemaan lähempää.
Itsekseen jupisten tyttö nyrpisti nenäänsä keskittyneesti ja samassa hänen kätensä venähtivät ja päänsä humahti kymmenisen senttiä korkeammalle. Tyytyväisenä neronleimauksestaan tyttö kurottui ottamaan pakettia hyllyn perältä muistamatta pitää silmällä tasapainoaan.
Äkillinen keinotekoinen kasvupyrähdys oli ajoittunut katastrofaaliseen kohtaan ja tuolilla keikkuva tyttö yritti turhaan hapuilla tasapainoaan takaisin suuri paketti pienissä käsissään. Kuului ryminää ja kolinaa ja rapinaa, kun jakkara keikahti nurin kyytiläisensä mukanaan. Hetkessä lattialle oli muodostunut lähinnä jaloista koostuva kasa, jonka koko komeutta kruunasi tytön vatsan päälle tipahtanut punapaperinen joululahjapaketti.
Että pitikin sattua.
Kiiruhtavat askeleet kielivät rymistyksen kuuluneen toiselle puolelle taloa. Äidin huolestuneet, pehmeän ruskeiden kutrien kehystämät kasvot häälyivät tyttärensä yllä ja pian isän punakat kasvot tekivät äidille seuraa. Isä nosti paketin tytön päältä äidin kaapatessa lapsen syleilyynsä.
”Sattuiko sinuun, Nymphadora-kulta?” äiti hössötti ja etsi mahdollisia kuhmuja ja haavoja.
”Ei”, tyttö vastasi jurosti isän testatessa hänen raajojensa toimivuutta mahdollisten murtumisten varalta.
”Oletko varma?” isäkin tenttasi huolissaan.
”Joo.”
Varmistuttuaan rakkaan tyttärensä olevan kunnossa muuttui ääni äidin kellossa, aivan kuten enkelikellon kaunis rauhallinen helinä muuttuu sekavaksi kilinäksi, jos sitä pyörittää liian nopeasti.
”Miksi sinä kiipeilit siellä tuolla tavalla? Kuinka monta kertaa minä olen sanonut sinulle, että joululahjoja ei saa etsiä etukäteen.”
”En minä ollut etsimässä niitä”, Nymphadora juksasi.
”Et vai? Miksi tuo paketti sitten tipahti päällesi ja sinä olit ihan venähtänyt?” isäkin puuttui keskusteluun saaden tyttären lehahtamaan punaiseksi hiuksia myöten.
Aina tämä hassu voima pilaa kaiken.
”No kun... No kun minä yritin vain lainata äitin hattua leikkeihin, mutta en ylettänyt siihen kunnolla”, tyttö yritti pitäytyä valkoisessa valheessaan. Eihän sitä voinut paljastaa, että äiti oli oikeassa.
”Minä voin auttaa. Minkä hatun sinä halusit?” isä kysyi ja nousi kyykkyasennostaan ylös. Nymphadora vilkaisi nopeasti hyllylle.
”Tuon sinisen”, hän sanoi ja osoitti sulka- ja kimallekoristeista hattua, jonka isä ojensi hänelle.
”Kiitos, isä”, tyttö hymyili ja yritti poistua paikalta.
”Ei niin nopeasti”, äiti esteli.
”Muistathan, mitä tapahtuu, jos joulun alla ei muista olla kiltisti?”
”Muistan”, Nymphadora mutisi helottaen jälleen kilpaa punaisen lahjapaketin kanssa.
”Mitä sitten?”
”Jos en ole kiltisti joulun alla, niin isovanhemmat vievät minut viettämään joulun kanssaan ja pukevat minut yltä päältä luihuisen väreihin”, tyttö mumisi tuskin kuuluvasti jo muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran kuulemansa hokeman, jolla vanhemmat olivat häntä uhkailleet.
”Aivan niin. Nyt voit mennä, mutta muista olla kiltisti”, äiti huikkasi jo pois loikkivan tyttärensä perään. Nymphadora heilautti hattua myöntämisen merkiksi, mutta virnisteli itsekseen vanhempiensa huomaamatta.
Kaikessa tohinassa hän oli kuin olikin onnistunut näkemään paperin revenneestä kohdasta pilkistävän nurkkauksen lahjastaan.
Tehtävä suoritettu.
