Title: Jälkiruoan alkuruoka
Author: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Beta: Popka <3
Rating: K-11
Paring: Tonks/Minerva
Genre: romance
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
A/N: Fanfic100-haasteen sanaan 59. Ruoka.
Jälkiruoan alkuruoka
”Meillä oli pöytävaraus nimellä McGarmiwa”, hienostuneeseen, mutta yksinkertaiseen juhlakaapuun pukeutunut vanhempi nainen sanoi määrätietoisella äänellä tarjoilijalle. Todennäköisesti vastikään töihin otettu nuorukainen siirsi katseensa harmaasta, tiukkaan punotusta nutturasta huomattavasti nuoremman naisen rohkean punaisiin hiuksiin ja niistä alemmas havainnoiden koko kokonaisuuden. Punapää nyki vaaleanvihreää kaapuaan paremmin kuin ei olisi ollut aivan kotonaan moisessa vaatekappaleessa. Tummempaan vihreään sonnustautunut loi häneen varoittavan katseen ja hän lopetti kankaan nypläämisen. Tarjoilijan kääntyessä ympäri ja lähtiessä johdattamaan heitä kohti hämyisää, rauhallista nurkkausta, naiset hymyilivät toisilleen hipaisten kuin ohimennen kätensä yhteen.
Pöydän luokse pysähdyttyään nuorempi nainen henkäisi ihastuksesta. Kaikki oli niin kaunista ja juuri sellaista kuin hän oli toivonutkin. Valkoisella liinalla peitelty pöytä oli sopivan erillä muista, jotta he saivat olla rauhassa muiden katseilta ja keskittyä vain toisiinsa. Pöydän reunassa lähellä luonnonkiviseinää oli korkeaan pulloon asetettu tummanpunainen ruusu. Sen terälehtien väri oli täydellisesti samaa sävyä kuin valitsijansa hiukset sillä hetkellä ja varsi lehtineen toisteli vanhemman naisen kaavun sävyä. Ruusun molemmin puolin paloi kaksi valkeaa kynttilää tunnelmaa luomassa. Illasta tulisi varmasti upea.
”Pidätkö siitä?” pöydän suunnittelija tiedusteli ruokalistan ylitse tarjoilijan poistuttua kohteliaasti kumartaen palvelemaan muita asiakkaita. Hän lähes pidätteli hengitystään vastausta odottaessaan, sillä hän ei ollut lainkaan varma, mitä mieltä toinen ideasta olisi. Se oli ollut yllätys, jonka tarkoitus oli tehdä illasta vielä hitusen mieleenpainuvampi.
”Ajattelinkin, että sinulla oli jokin taka-ajatus, kun vaatimalla vaadit minun pukeutuvan tähän asuun”, Minerva hymyili nostaen katseensa menustaan.
”Joko sinä valitsit, mitä haluat, Dora?”
”En vielä. Mutta sinä et vastannut kysymykseeni.”
”Tottakai pidän. Tiedäthän miten rakastan tummanpunaisia ruusuja ja kynttilöitä.” Iän kuluttama käsi tarttui keski-ikäisen naisen käteen pöydän päällä. Lämmin hymy koristi molempien huulia tarjoilijan palatessa heidän luokseen.
”Oletteko jo ehtineet päättää?”
”Alkuruoaksi haluaisin kermaista kantarellikeittoa, mutta mietin vielä pääruokaa. Olisiko teillä jotain suositeltavaa liharuokaa?” Tonks tiedusteli.
”Karitsan potka on ollut lähiaikoina erittäin suosittua. Miltäs kuulostaisi?”
”Kaipa sitä voisi kokeilla.”
”Entäpä teille?” tarjoilija kysyi suunnaten katseensa Minervaan.
”Samaa kuin hän alkuruoaksi ja pääruoaksi ankkaa mustaherukkakastikkeessa.”
”Kiitos. Entäpä juomaksi?”
”Jotain punaviiniä. Te osaatte varmasti valita sopivan”, Nymphadora vastasi hämmentäen tarjoilijapojan säteilevällä hymyllään. Jälleen kumartaen tämä lähti toimittamaan heidän tilaustaan keittiön puolelle.
”Opitko sinä ikinä olemaan flirttailematta tuolla tavalla muille? Tuo poika voisi olla lapsesi ja minun lapsenlapseni”, Minerva torui rakastaan, mutta vanhoista ryppyjen ympäröimistä silmistä paistoi kiintymys.
”Flirttailuhan minusta tekee niin valloittavan, että sorruit minuun. Enkä minä tosissani ollut, tiedäthän sinä sen. Nautitaan nyt vain tästä illallisesta”, toinen vastasi tarttuen käteen ja vei sen huulilleen.
Käsi kuitenkin nykäistiin pois nopeasti tarjoilijapojan lähestyessä pöytää pariskunnan alkuruokien ja viinipullon kanssa. Tyynestä itsevarmuudestaan huolimatta Minerva ei ollut ikinä tottunut julkisiin hellyydenosoituksiin. Sisäoppilaitostyylisessä koulussa, missä hän oli viettänyt suurimman osan pitkästä elämästään, kun sellaisiin ei suuremmin ollut ollut mahdollisuuksia. Nyt, kun hänellä oli nainen, jota rakastaa ja joka rakasti häntä, hänellä oli vaikeaa olla luontevasti tunteikkuutta ja hellyyttä avoimesti osoittavissa tilanteissa.
He keskustelivat niitä näitä syöntinsä lomassa, ylistivät ruokaa ja nauttivat viinin aromikkaasta mausta. Oli mukava vain olla ja keskittyä siihen hetkeen ajattelematta sen kummemmin mitään muita asioita. Se oli heidän romanttinen illallisensa kahdelle, jota ei mikään pilaisi.
”Näyttääpäs sinun ankkasi hyvältä”, nuorempi naisista ihasteli tyhjentyneiden lautasten vaihduttua pääruokiin.
”Saisinko maistaa sitä?”
”Kyllä, mutta omalla haarukallasi.”
”Ilonpilaaja”, Tonks hymähti hymyn koreillessa suupielessä ja seivästi Minervan valmiiksi leikkaaman palasen haarukkaansa. Hän sujautti sen raollaan olevien huuliensa välistä suuhunsa ja pureskeli sen hitaasti ja nautiskellen sen täyteläisestä mausta, varmistaen kahlitsevansa toisen katseen itseensä.
”Yritä nyt hyvä nainen käyttäytyä. Tämä on hienostunut ravintola, eikä tuollainen käytös sovi tänne, neiti Tonks.”
”Kyllä, professori”, Nymphadora vastasi ilveillen vastikään eläkkeelle jääneen opettajarakkaansa lipsahdukselle.
”Anteeksi, vanhat tavat istuvat tiukassa.”
”Ei se mitään, tiedän miten vaikeaa sinun oli jättää Tylypahka. Mutta emme ole enää siellä, joten voin vallan hyvin tehdä vaikka näin”, Tonks sanoi ääntään madaltaen.
Pieni yllättyneisyys karkasi Minervan kasvoille, kun Nymphadora äkkiarvaamatta sujautti jalkansa sivelemään kaavun peittämää säärtä. Jalat olivat aina olleet vanhemman naisen herkkä kohta, ja hänen naisystävänsä tiesi sen. Hitaasti varpaat kiipeilivät pitkin kankaan verhoamia jalkoja edeten aina polvien tasolle ja sitten takaisin alas nilkkoihin. Mutta juuri kun Tonks oli sujauttamassa kengästään ulos otetun jalkansa helman alle, Minerva keskeytti hänet.
”Lopeta.”
”Älä huolehdi, ei kukaan näe. Pöytäliina peittää kaiken.”
”Vielä ei ole jälkiruoan aika.”
”Ei olekaan, ensin pitää syödä pääruoka”, Tonks totesi naama peruslukemilla ja jatkoi kaikessa rauhassa karitsanpotkalla herkuttelua samalla kun jalka pujahti kankaan alle kutittelemaan herkkää ihoa.
Varpaat sivelivät ohuiden sukkien peittämää säärtä ja karkasivat pohkeellekin. Kutiteltavaksi tulleella naisella oli täysi työ keskittyä ankkaansa aivan kuin pöydän alla ei tapahtuisi kerrassaan mitään, mikä häiritsisi hänen keskittymistään piinaavilla mielikuvilla. Polvien tasolle nouseva ja siitä yhä eteenpäin etenevä jalka oli hissunkissun lähestymässä hänen kosketusherkkiä sisäreisiään. Minerva toivoi ja samalla kammoksui sitä, että Tonks saavuttaisi määränpäänsä ja hipaisisi edes varpaankärjellään hänen herkintä aluettaan.
Kauaa Minervan ei täytynytkään odotella ja hän onnistui juuri ja juuri estämään itselleen epätyypillisen voihkaisun, jonka kosketus oli aiheuttanut, kun tarjoilija tuli tiedustelemaan heidän jälkiruokatilaustaan. Pariskunta loi toisiinsa merkitsevän salaliittolaiskatseen, joka kieli siitä, että myös jälkiruoalla tulisi olemaan alkuruoka. Yhteistuumin he kuitenkin päättivät tilata molempien suurinta herkkua, lämmintä suklaakakkua vaniljajäätelöllä. Vaikka myöntää täytyi, että molemmat olisivat nauttineet jäätelöä mieluummin jonkun muun kuin kakkupalan päältä.
