Nimi: Salaisuuden terälehdet
Kirjoittaja: SnowBlind
Beta: Vehka <3
Tyylilajit: femmedraama, opettajaihastus
Ikäraja: S
Paritus: Lavender Brown/Sibylla Punurmio
Vastuuvapaus: Hahmot ja paikka kuuluvat J.K. Rowlingille. En saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.
Yhteenveto:
Siinä, missä muiden katseet olivat olleet tiukasti poikaan käännettyinä, oli Lavender katsonut vaivihkaa kohti opettajaa. Kaikessa salaperäisyydessään nainen on vakuuttava
, hän oli ajatellut.A/N: Sibylla ja Lavender ovat molemmat minulle läheisiä ja tärkeitä hahmoja, joten mikä olisikaan sen ihanampaa kuin kirjoittaa heistä molemmista - ja vieläpä melkein (mutta valitettavasti vain melkein) canonin valossa
Osallistuu femmekybään.
Salaisuuden terälehdet
Lavender makoili sängyllänsä ennustusläksyjään tehden. Kirjan sivut olivat täynnä pientä tekstiä ja esimerkkikuvia, joissa usva pyörteili kristallipallossa ja muodosti erilaisia hahmoja. Tai ainakin sen olisi pitänyt muodostaa. Lavender koetti katsoa kuvia ja pinnistellä – hän halusi nähdä, hän halusi oppia taidon Sibyllan tavoin.
Tyttöjen makuuhuoneen ovi kävi ja sisään astuivat Parvati ja Hermione kiivaasti keskustellen.
”Miksi ihmeessä lopetit silloin ennustamisen?” Parvati kysyi ihmetellen.
”Miten niin? Yksinkertaisesti siksi, että se nainen on täysin sekaisin”, kiharahiuksinen tyttö hänen vierellään vastasi kiihdyksissään. Lavender tunsi poskiensa punastuvan.
”Älä puhu hänestä noin!” Parvati huudahti. ”Hän on oikea ennustajatar.”
”Oli mikä oli, mutta minä en ainakaan halua kuunnella hänen lorujaan. Eikä minun ole onneksi vuoteen tarvinnutkaan.”
Lavender käänsi kylkeä niin, että hänen kasvonsa olivat seinään päin. Hermione oli rasittava. Hän ei olisi halunnut kuunnella tytön perusteettomia väitteitä. Kerrankin Lavender oli löytänyt oppiaineen ja opettajan, joista hän piti, ja heti oli Hermione valittamassa. Aina, kun hän ja Parvati puhuivat jostakin ennustamiseen liittyvästä, alkoi Hermione arvostelemaan ja heittämään kärkkäitä mielipiteitään keskusteluun mukaan.
Tyttö oli luultavasti vain sokea.
Havaitsen ympärilläsi melko mitättömän auran. Sinusta ei oikein ole vastaanottamaan värähtelyjä tulevaisuudesta. Niin Sibylla oli sanonut Hermionelle ensimmäisellä oppitunnilla. Hän oli varmasti oikeassa. Ennustamisessa hänen huonekumppaninsa ei voisi käyttää kirjaviisauttaan ja paljon kehuttua älykkyyttään. Siihen tarvitsi sisäisen silmän.
Joka saattaisi herätä Lavenderilla, jos hän vain yrittäisi ja tekisi parhaansa Sibyllan opetuksien mukaan.
Oli ollut lähinnä sattumaa, että Lavender oli ottanut ennustamisen valinnaiseksi. Hän oli päättänyt aloittaa aineen vain siksi, koska Parvati oli ollut kiinnostunut.
Ensimmäinen oppitunti oli kuitenkin ollut aivan ihmeellinen. Sibylla oli herättänyt ensi sanoillaan hänen ja ystävänsä huomion, vienyt heidät kohti näkemisen jaloa taitoa. Tunnin jälkeen Lavender oli ollut haltioissaan, mutta myös järkyttynyt. Sibylla oli lausunut tunnin aikana monia ennustuksia, ja yksi niistä oli koskenut tyttöä itseään.
Alkushokin jälkeen Lavender oli koettanut pyyhkiä ennustuksen mielestään ja suhtautua siihen huumorilla, mutta lokakuun kuudentenatoista päivänä hän oli surukseen saanut kuulla lemmikkikaninsa Binkyn kuolleen. Se ei ollut ehkä ihan se, jota Lavender oli eniten pelännyt, mutta läheltä se kuitenkin liippasi. Lavender oli ollut surullinen ja järkyttynyt. Jälkimmäistä tunnetta oli vielä lisännyt se, että Sibylla oli ollut oikeassa.
Hän oli siis oikea ennustajatar.
Lavender oli pian huomannut yhä enemmän odottavansa ennustustunteja. Ja varsinkin Sibyllan näkemistä. Ruokalassa hän oli istahtanut aina niin, että pystyi vaivihkaisesti vilkuilemaan tätä. Aikaansa hän oli ruvennut viettämään enemmän ennustusluokan lähettyvillä. Lavender oli huolestunut asiasta vasta kolmannen luokan keväällä sillä tunnilla, kun he ensimmäisen kerran opettelivat kristallipallojen käsittelemistä.
Lavender muisti sen hyvin, kuten melkein jokaisen Sibyllan tunnin sen jälkeenkin. Nainen oli tullut myöhään luokkaan ja antanut kaikkien odottaa huoneen painostavassa ilmapiirissä suitsukkeensavun ja purppuraisen hämärän ympäröiminä.
Hetken päästä hän oli tullut vastapäisellä seinällä olevan seinäverhon takaa, kuin luotuna ihmeelliseen huoneeseen. Ensiksi naisesta oli huomannut hänen suuret silmänsä, jotka olivat katsoneet oppilaita keskittyneesti pyöreiden silmälasien takaa. Sitten huomio oli kiinnittynyt hänen oranssinruskeisiin, kiharaisiin hiuksiinsa, jotka olivat sojottaneet ympäriinsä silkkisen huivin takana. Nainen oli pysähtynyt, ojentanut kaikkien viitan päällä olevien harsojensa alta laihan kätensä, ja suoristanut sen eteenpäin kohti nuoria. Lukuisat rannerenkaat olivat heiluneet hänen kätensä tärinän vaikutuksesta. Hiljaa opettajan huulilta oli päässyt matala naisen ääni.
”
Keskuudessamme on henkilö, joka tulee katsomaan itse kalmakoiraa silmästä silmään, ennen kun seuraava lukuvuosi on alkanut!”
Kaikkien kasvot olivat kääntyneet Harry Potteriin, jonka ahdistunut ilme oli kertonut enemmän turhautuneisuudesta, kuin ennustuksen pelosta. Siinä, missä muiden katseet olivat olleet tiukasti poikaan käännettyinä, oli Lavender katsonut vaivihkaa kohti opettajaa.
Kaikessa salaperäisyydessään nainen on vakuuttava, hän oli ajatellut.
Kun Sibylla oli kertonut kristallipalloista ennustamisesta, oli Lavender huokaissut vaikeasti. Se kaikki oli kuullostanut niin haastavalta. Sellaiselta se kyllä näyttikin. Sibylla antoi heille nimittäin malliesimerkin.
”Katsokaa sisään kristallipalloon, katsokaa kieppuvaan usvaan ja avatkaa mielenne tulevalle”, hän oli sanonut ja polvistunut lattialle pöydällä olevan pallon eteen. Hän oli ojentanut molemmat kätensä eteenpäin esinettä kohti ja jännittänyt sormensa ilmaan sen ympärille. Naisen olemus oli ilmaissut mitä syvintä keskittyneisyyttä.
Tuolloin Lavenderista oli tuntunut siltä, kuin hän olisi nähnyt opettajansa aivan uudestaan. Oli, kuin hänen ympäriltään olisi kääritty pois peittävä verho ja avattu suora näkymä suoraan häneen. Silmälasit lepäsivät hieman kyhmyräisellä nenällä, vaatteet laskeutuivat langanlaihan kehon päälle. Sibyllan vaateharsojen alta paljastuneet kädet näyttivät rupisilta ja punaisilta, mutta se antoi hänelle vain särmää ja elämän näköä. Lavenderin olisi tehnyt mieli mennä hänen viereensä ja laskea kätensä hänen kapeille hartioilleen, katsoa tuntuisivatko luut kankaitten läpi.
Näiden ajatuksien jälkeen häntä oli alkanut nolottaa ja hän oli kääntänyt katseensa pois.
Lavender ei osannut suhtautua tunteisiinsa opettajaansa kohtaan. Hän kehtasi juuri ja juuri kirjoittaa naisesta päiväkirjaansa, eikä hän tuolloinkaan maininnut sanaakaan ihastumisesta tai rakkaudesta. Yleensä merkinnöissään hän siteerasi Sibyllan viisaita sanoja. Muusta hän ei koskaan kirjoittanut.
Lavender muisti toisen luokan, jolloin Gilderoy Lockhart oli ollut koulussa pimeyden voimilta suojautumisen opettajana. Usea tyttö oli ollut tulisesti ihastunut häneen, ja monet näyttivät sen varsin avoimestikin. Kuten Hermione, Lavender ajatteli penseästi. Mutta tämä oli täysin eri asia. Gilderoy oli ollut hyvännäköinen ja kuuluisa nuori mies. Sibylla ei ollut erityisen hyvännäköinen tai tunnettu. Kaiken lisäksi hän oli Lavenderia kolmekymmentä kymmentä vuotta vanhempi nainen.
Lavender ei koskaan edes ajatellut kertovansa kenellekään. Sibylla oli niin erilainen...
Lavenderin onneksi Parvati oli myös avoimen innostunut ennustamisesta. Hänen ollessa aktiivinen tunneilla ja kysellen ihmeissään ja vaikuttuneena Sibyllalta erilaisia kysymyksiä, oli hänenkin helppo olla mukana ihastelemassa. Ilman Parvatia olisi kaikki ollut vaikeampaa. Lavender oli tottunut pitämään ääntä itsestään, mutta Sibyllan kanssa se ei ollut niin helppoa. Hän ei olisi halunnut antaa itsestään lapsellista kuvaa, mutta halusi silti vaikuttaa kiinnostuneelta. Hän ei myöskään halunnut pistää liiaksi silmiin muiden oppilaiden mielissä olemalla erityisen tuntiaktiivinen.
Erään ennustustunnin jälkeen Parvatilla oli kiire lähteä pois tapaamaan Padmaa, joten Lavender pystyi jäämään hetkeksi luokkaan kahden Sibyllan kanssa. Hän halusi kerrankin uskaltautua jäämään opettajan kanssa kahden. Vatsanpohja kipristellen hän jäi pakkaamaan hitaasti tavaroitansa koululaukkuun.
Sibylla oli kadonnut luokan toisella puolella olevan tummanvioletin verhon taakse kuten usein ennenkin tunnin jälkeen. Lavender ei tiennyt, mitä kankaan toisella puolella oli. Hän odotti vielä hetken, miettien kuumeisesti mitä sanoisi sitten, kun Sibylla tulisi mahdollisesti takaisin. Kysyisikö hän lisätietoja läksyistä? Tai kenties pyytäisi tarkempia neuvoja tunnilla käsiteltyyn asiaan, kuukarttaan?
Sibyllaa ei kuitenkaan kuulunut takaisin luokkaan. Lavender yskähti pari kertaa ilmoittaakseen olemassaolostaan, mutta mitään ei tapahtunut. Verhon takaa ei kuulunut pienintäkään pihausta. Tyttö avasi pitkät, vaaleat hiukset poninhännältään ja antoi niiden valahtaa selälle. Hän asetteli siististi otsatukkansa ja hiipi hiljaa lattiaa laahaavan kankaan luo. Hän oli saanut idean siitä, mitä voisi Sibyllalta kysyä.
Nyt hänen piti vain uskaltaa.
Verhon takana oli pieni, suorakulmion muotoinen huone täynnä ennustamiseen liittyvää tavaraa. Vanhoilla hyllyillä lepäsi pari kristallipalloa, monta erilaista teekuppisarjaa, teelehtiä, kortteja, rullalla olevia julisteita, jotka olivat ilmeisesti jonkin sorttisia tähtikarttoja, isoja kasoja ennustamisen oppikirjoja, suitsukkeita sekä monia muita ihmeelisiä esineitä, joiden merkityksestä tai käyttötavasta Lavenderilla ei ollut harmainta aavistustakaan. Tilassa oli tunkkaisempi haju, kuin luokan puolella. Se oli selvästikin jonkinlaien varasto, jossa Sibylla säilytti ylimääräisiä välineitään pölyttymässä. Luokan puolella oli ilmeisesti naisen parhaimmisto – siellä kaikki oli puhtaampaa ja kiiltävämpää
Lavender jatkoi hiljaa eteenpäin ja tuli raollaan olevalle ovelle. Vihdoinkin hän alkoi kuulla elämisen ääniä – oli kuin vesikattila olisi porissut hellalla.
Tyttö asetteli vielä kerran hiuksensa kunnolla ja katsoi, että oli kaikin puolin siisti. Sitten hän koputti oveen.
”Sisään”, kuului Sibyllan kutsu, sillä tutulla äänellä, jota Lavender oli niin useasti kuunnellut. Hän avasi oven huomaten kätensä tärisevän. Vatsanpohjassa jännitys tuntui voimakkaasti.
”Hei. En kai vain häiritse?” Lavender kysyi hiljaisemmin kuin oli tarkoittanut.
Sibylla katsoi häntä pitkään.
”Et toki. Haluaisitko tulla peremälle?” hän vastasi viimein hieman hämmästyneen oloisena. Lavender nyökäytti ujosti päätään ja astui sisään.
Lavender oli edellisen varastotilan jälkeen hyvin yllättynyt astuessaan huoneeseen, joka näytti selvästikin Sibyllan asuintilalta. Edellisen huoneen tavarapaljouden jälkeen tila näytti melkein tyhjältä. Nurkassa oli yksi kellertävällä peitolla koristettu sänky, lattiaa peitti nuhjuisen oloinen vaalea matto, ja nurkassa oli hella, joka lämmitti kattilassa olevaa vettä kiehuvaksi. Keskellä huonetta oli pieni puupöytä ja kaksi tuolia.
Sibylla katsoi Lavenderia kysyvästi.
”Minulla olisi sinulle yksi kysymys. Tai pyyntö oikeastaan enemmänkin. Olisiko sinulla hetki aikaa? Tai siis, enhän keskeyttänyt mitään?” tyttö kysyi koettaen saada ääneensä enemmän varmuutta.
Nainen hymyili ja pudisti päätään. ”Istahda siihen”, hän sanoi vain osoittaen yhtä tuolia pöydän ääressä ja meni hellan luokse kaatamaan kiehuvan veden pyöreään, sammaleenvihreään teekannuun. Hän lisäsi siihen pienellä mitalla erilaisia teenlehtiä lasipurkeista, jotka olivat kauniisti rivissä hellan vierellä olevalla tasolla.
Sibylla kattoi kupit pöytään puhumatta mitään. Lavender tunsi hiljaisuuden vaivaannuttavaksi, vaikka koettikin taistella tunnetta vastaan. Hän keskittyi katselemaan naisen työskentelyä teekannun kanssa. Sitä, kuinka hän laittoi teepurkit takaisin kiinni ja kuinka hän kiersi kannussa molempiin suuntiin pitkää ja kapeaa metallilusikkaa.
Tuollekin on varmaan joku oma, salainen koodinsa, Lavender hymähti mielessään.
Vain sellainen, jonka Sibylla tietää.
Vasta kaadettuaan teen kuppeihin, Sibylla kysyi Lavenderin tulemisen syytä.
Lavender rykäisi pienesti, keräsi rohkeutensa ja katsoi sitten Sibyllaa suoraan silmiin.
”Minä ajattelin vain, että voisitko sinä ennustaa minulle?”
Ensin Sibylla ei tehnyt mitään. Katsoi vain Lavenderia takaisin usvanharmailla silmillään, ja tyttöä pyörrytti pahemmin kuin koskaan. Hän ei kuitenkaan antanut katseensa lähteä harhailemaan vaan yritti parhaansa mukaan katsoa takaisin, suoraan toisen silmiin.
”Totta kai minä voin ennustaa sinulle. Minkälaista ennustusta haluat?”
”Ei sillä väliä”, sai Lavender sanotuksi.
”Entäs jos minä ennustaisin kädestäsi?”
Jotain muljahti Lavenderin vatsassa. Hän sai vain nyökäytetyksi päätään ja ojennettua ujona kätensä toiselle.
Sibyllan käsi oli kylmä ja hänen otteensa hento, kun hän tarttui pehmeästi Lavenderin ranteeseen. Vaaleahiuksinen tyttö hätkähti, kun nainen ojensi toisen kätensä koskettamaan käsivarren herkkää ihoa. Pitkät sormet liikkuivat hivellen aina kyynärkuopasta rystysiin saakka. Naisen silmät olivat kiinni. Lavender istui jännityksestä jäykkänä ja mietti, miten saisi itsensä vaikuttamaan mahdollisimman luonnollselta. Sitä ei ollut ainakaan hänen tihentynyt hengityksensä ja pienoinen tärinä. Samaan aikaan hänen katseensa kierteli ympäri huonetta. Aina välillä se tarkentui ennustajatteren keskittyneihin kasvoihin, mutta silloin, kun naisen katsominen kävi liiaksi alati tihentyvässä tunnelmassa, rupesi katse etsimään pakoreittiään seiniltä ja pöydän puupinnasta.
Yhtäkkiä Sibylla alkoi puhua hiljaisella, matalalla äänellä.
”
Sinä piilottelet sydämessäsi sellaista, jota et muille halua näyttää. Se on sinun salaisuutesi, kuin nuppu, joka ei koskaan aukea. Luulet olevasi tuomittu häpeän tielle, sillä uskot, että kukaan ei sinua ymmärrä. Jos teet oikeita valintoja kohtalon meressä, joku läheltäsi on tuleva saamaan nuppusi aukeamaan. Hän on tuleva olemaan se, joka ymmärtänee salaisuutesi terälehtien arvon.”
Sibylla laski Lavenderin käden rauhallisesti takaisin pöydälle ja avasi hitaasti silmänsä. Tyttö ei tiennyt, mitä tulisi seuraavaksi tekemään. Hän halusi paeta huoneesta oman peittonsa alle ja maata siellä seuraavaan aamuun asti, mutta hän halusi myös jäädä naisen kanssa tähän yksinkertaiseen huoneeseen, teekupin äärelle.
Kumpikaan ei sanonut hetkeen sanaakaan, ei nainen eikä tyttö, ei opettaja eikä oppilas.
”Minä en saanut tietää enempää Tulevaisuudelta. Uskon kyllä, että sinä osaat nähdä, mitä lausumani tarkoittaa.”
Se oli viimeinen niitti.
”Kyllä, kyllä minä tiedän”, Lavender sanoi hätäisesti ja nousi ylös. ”Kiitos paljon”, hän huusi rynnätessään ovesta ulos. Hänen oli pakko päästä pois.
Tornin rappusilla Lavender istahti portaille. Pyyhkiessään kaavunhelmallaan pieniä kyyneleitä poskiltaan purskahti hän kunnolla itkuun. Järkytys oli ollut täydellinen: Lavender ei olisi koskaan arvannut, että Sibyllan ennustus olisi ollut tällainen.
Hetken päästä Lavender kuuli askelia portaiden alapäästä. Pelästyneenä hän nousi ylös ja koetti epätoivoisesti siistiä itseään. Hän tiesi kasvojensa olevan punaläikikkäät ja turvonneet itkemisestä.
Tulija lähestyi. Viimein Lavender huomasi helpotuksekseen Padman huolestuneet kasvot.
”Lavender! Täällähän sinä olet. Minä ennätin jo huolestua, kun sinua ei näkynyt. Muut sanoivat, että he eivät olleet nähneet sinua tunnin jälkeen missään. Mitä sinä täällä teet?”
Lavender punastui.
”Minä vain-. Tai en mitään oikeastaan. Jäin tänne vain ajattelemaan.”
”No, ei sillä niin väliä. Tule, niin mennään käymään oleskeluhuoneessa ennen päivällistä.”
Padma otti Lavenderin kädestä kiinni ja lähti kävelemään portaita alas tyttö perässään. Hän katsoi Padman tummia hiuksia ja mietti, olisiko hän se henkilö, joka osaisi lukea ja arvostaa Lavenderin salaisuuden terälehtiä.
Sibyllan sanojen mukaisesti.
