Title: 74 sivua besoaarista
Author: Rowena
Rating: Sallittu
Pairing: Lily/Severus häiveenä
Genre: Drama
Vastuuvapautus: Maailma ja hahmot kuuluvat Rowlingille.
Summary: Onko hienoa pärjätä yksin vai pitäisikö sittenkin olla joku, jota kiittää?
A/N: Tämä osallistuu Sataseen sanalla 065, siirtymä. Ja tällä ficillä haluan onnitella uusia ylioppilaita!
74 sivua besoaarista
Siinä se oli, Severuksen väitöskirja. Tuossa pöydällä se lepäsi, neljän vuoden työ.
74 sivua besoaarista. Pohdintaa, valvottuja öitä, kymmeniä luettuja kirjoja. Kuukauden kuluttua olisi juhlallisuudet, ja Severus saisi Juomamestarin arvonimen kantaakseen. Juomamestari Severus Kalkaros, se kuulosti jo joltakin.
Severus otti väitöskirjansa varovasti käteensä. Hän oli noutanut sen Huiman Toivon Kirjojen kirjapainosta aamupäivällä, mutta oli ehättänyt selata sen läpi varmasti jo puolisataa kertaa. Kirja tuoksui tuoreelta, jos nyt niin saattoi sanoa. Uusien kirjojen tuoksu oli miellyttänyt Severusta jo pikkupoikasena. Se toi myös mieleen Lilyn, jonka kanssa Severus oli viettänyt Tylypahkan kirjastossa monta hyvää iltaa.
Severuksen mieli synkkeni ensimmäistä kertaa sinä päivänä. Tunnetta ei lieventänyt ollenkaan se, että hän avasi siinä samassa väitöskirjansa "Kiitokset"-osion. Se ei ollut pitkä, Severuksella ei ollut montaa kiitettävää. Pakolliset professorit ja väitöskirjan teossa avuksi olleet tuttavuudet, totta kai, mutta ei ketään muuta.
Todellisuudessa Severuksella ei ollut ketään muuta kuin ammatilliset tuttavuudet ja ne puolitutut, joiden kiittäminen väitöskirjassa olisi ollut vähintäänkin säälittävää. Ystäviä ei ollut. Muilla valmistuvilla Mestareilla oli liuta ystäviä kiitoksissaan, ja itselleen Severus kehtasi myöntää, että kadehti niitä siirappisia ja ulkokullattuja sanoja, joita muut Mestarit saivat Kiitoksissaan viljellä. "Kiitos Bathildalle rakkaudesta, kärsivällisyydestä ja sisäisestä kauneudesta." "Rakkaimmat kiitokseni Ludolle, suurelle ihmiselle, jolla on sydämen lisäksi suuri rahapussi." "Rakkauteni haluan lähettää Berthalle, jota ilman olisin vain kumiseva Irveta."
Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Turhanpäiväisiä sanoja, joiden kirjoittaminen ja miettiminen olisi ollut Severuksen mielestä niin kornia, että se olisi ollut jo mukavaa. Ja olisi kerrankin saanut puhua kauniisti ja sanoa, mitä oikeasti tunsi. Puhua kun Severus ei osannut, ei ainakaan kauniisti, ja sen takia hänen vähäisetkin ystävyyssuhteensa olivat kariutuneet.
Mutta ei Severus siitä oikeastaan välittänyt. Kun olivat menneet, olivat menneet. Ei parku auttanut. Mutta yhtä ihmistä Severus olisi halunnut Kiitoksissaan muistaa, jos se vain olisi ollut mahdollista. Kyseessä oli se ainoa olento, joka oli aina uskonut, että Severuksesta tulisi vielä joskus jotakin.
"Lilylle kiitos uskosta."
Ajatella sai, mutta ei sanoa ääneen.
Mestari läimäisi väitöskirjansa kiinni. Oli pakko sysätä synkät ajatukset sivuun ja keskittyä miettimään ruusuista tulevaisuutta. Severukselle avautuisi varmasti hieno ura Juomamestarina. Ura tulisi olemaan Severuksen elämän ainoa tarkoitus tästä eteenpäin, ja hyvä niin. Siihen Severus oli pyrkinyt kaikki nämä vuodet. Suurin onni, mitä Severus saattoi kuvitella, oli olla katsottuna ylöspäin, olla ihailtuna.
Tästä Severuksen elämä vasta alkaisi.