Title: Joulun salaisuuksia
Author: LillaMyy
Rating: S
Pairing: Luna/Hermione/Ginny, taustalla myös Harry/Ginny ja Ron/Lavender
Beta: Beelsebutt
Genre: hurt/comfort, lievä AU
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Hermione tuntee itsensä yksinäiseksi oleskeluhuoneessa parien keskellä, joten hän lähtee etsimään itselleen seuraa muualta.
Challenges: Genretasohaaste
A/N: Osallistuin tässä irkkaajien Secret Santaan, ja lahjottavakseni osui Neiti Syksy, joka toivoi saavansa postitettavan lahjan sijasta jouluisen femmeficcin. Tässä nyt ei ihan hirveästi ole joulujuttuja kuin vaan sivuosissa, mutta toivottavasti se riittää. Toivottavasti tämä muutenkin kelpaa, ja oikein hyvää joulun odotusta Syksy! <3
Joulun salaisuuksia
Hermione tunsi olonsa yksinäiseksi, kun Harry istui kuhertelemassa Ginnyn kanssa oleskeluhuoneen takan äärellä, ja Ron oli kadonnut jonnekin Lavender mukanaan. Niinä iltoina Hermione lähti yleensä vaeltelemaan ympäri Tylypahkaa, ettei hänen tarvinnut katsella toisten iloa ja onnea vierestä.
Joskus Hermione mietti itsekin, miksi hän ei halunnut katsella toisia vierestä, mutta vastaus tuli aivan yhtä nopeasti kuin kysymyskin: koska hänkin halusi vierelleen jonkun. Hän tiesi valtaosan rohkelikoista luulevan, että hänellä oli tunteita Ronia kohtaan, eikä hän ikinä vaivautunut korjaamaan toisten käsitystä. Hän ei halunnut myöntää (välillä edes itselleen), että hänen tunteensa kohdistuivat aivan toiseen yksilöön.
Hermione oli nimittäin pari vuotta aikaisemmin huispauksen MM-kisoissa huomannut pitävänsä Ginnystä, joten nyt oli tavallistakin vaikeampaa nähdä tämä Harryn kainalossa. Hermione oli kuitenkin edellisvuoden AK:n tapaamisten aikana huomannut hellien tunteidensa jakautuvan kahtia punatukkaisen rohkelikon ja vaaleatukkaisen korpinkynnen välillä. Hän ei kuitenkaan tiennyt, uskaltaisiko ikinä myöntää asiaa kummallekaan.
Eräänä iltana, kun Hermione oli taas lähtenyt Rohkelikkotornista, hän törmäsi kirjaston ulkopuolella Lunaan. Luna näytti olevan syvällä ajatuksissaan, eikä tuntunut huomaavan mitään tai ketään, joten Hermione oli kahden vaiheilla, tervehtisikö tyttö vai ei.
”Hei, Luna”, Hermione lopulta totesi tytön kohdalla, ”mitä sinä täällä teet?”
”Ai, hei Hermione. Etsin narksuja, näin joulun alla niitä pitäisi olla kaikkialla”, Luna vastasi. Hermione oli jo vastata, ettei narksuja ollut oikeasti olemassakaan, mutta antoi kuitenkin olla. Kenties liittymällä toisen seuraan hän voisi rohkaistua puhumaan itsestäänkin avoimemmin.
”Voinko auttaa sinua etsinnöissäsi?” hän kysyikin.
”Oi, tietenkin. Kaikista helpoiten narksuja löytää misteleistä, mutta ne ovat jotenkin väistäneet minua tänään”, Luna ohjeisti. Hermione nielaisi jälleen vastalauseensa narksuista ja lähti kävelemään Lunan perässä käytävää eteenpäin.
Noin tunnin etsimisen jälkeen Luna ja Hermione löysivät mistelinoksan roikkumasta ilmassa. Luna ryhtyi heti tarkastelemaan sitä löytääkseen narksuja, mutta Hermione hairahtui ajattelemaan aivan toisenlaista mistelin käyttötapaa.
”Hei Luna”, hän sanoikin hetken pohdinnan jälkeen.
”Niin, löysitkö sinä narksuja?” Luna kysyi.
”Ei, en. Minä vain… Tiedätkö sinä, mitä jästit tapaavat sanoa misteleistä?” Hermione vastasi kysymyksellä.
”Hmm…” Luna vastasi, eikä Hermione tiennyt oliko ääni myönteinen vai kielteinen vastaus.
”Jästien perinteiden mukaan mistelin alla pitäisi suudella”, hän totesikin niin nopeasti, ettei vain ehtisi katua sanojaan. Luna kääntyi nopeasti katsomaan häntä.
”Ai, tapahtuuko sitten jotain kamalaa, jos ei suutele mistelin alla?” Luna kysyi hämillään. Hetken Hermione oli jo vastata, että ei, koska se oli vain joku juurtunut tapa, mutta tulikin lopulta toisiin ajatuksiin.
”Kyllä, tapahtuu varsin kamalia, jos mistelin alla ei suudella”, Hermione totesi toivoen, että hänen valkoinen valheensa ei paistaisi hänen kasvoiltaan.
”Voi, sittenhän meidän on pakko suudella”, Luna totesi ja astui lähemmäs Hermionea.
Hermione, joka oli odottanut ja toivonut tätä jo pitkään, huomasi yhtäkkiä hyytyneensä paikoilleen jännityksestä. Hän ei osannut tehdä mitään, joten jäi Lunan tehtäväksi kävellä hänen luokseen ja painaa lämpimät huulensa hänen omiaan vasten. Hermione tunsi varpaidensakin kihelmöivän Lunan suudelman vaikutuksesta, kunnes tämä vetäytyi kauemmas.
”Mitä luulet, riittääkö tuo?” Luna kysyi.
”En tiedä, mutta kannattaako meidän ottaa riskiä, että se ei olekaan tarpeeksi?” Hermione vastasi.
”Ei varmastikaan”, Luna myönsi. Tällä kertaa Hermionekin oli jo sen verran toipunut hyytymisestään, että hän pystyi kurottamaan toista kohti. Heidän huultensa kohdatessa toistamiseen Hermione ei voinut olla kietomatta käsiin Lunan niskaan suudelman syventyessä. Hän myös tunsi Lunan kädet ympärillään, joten hän ei pitänyt omaa reaktiotaan sopimattomana.
”Minäkin pidän sinusta, Hermione”, Luna totesi irtauduttuaan suudelmasta.
”Hmm?” Hermione totesi ymmällään. Hän oli vielä liian tohkeissaan äskeisestä, ettei täysin sisäistänyt toisen sanoja.
”Minä tiedän jästien misteliperinteistä, joten tiedän myös, että mitään ei tapahdu, jos mistelin alla ei suutele”, Luna sanoi.
”Miksi sitten annoit minun höpöttää kummallisia?” Hermione kysyi nolona.
”Koska se tuntui olevan sinulle helpoin tapa myöntää itsellesi, että pidät tytöistä”, Luna vastasi.
”Kiitos”, Hermione sanoi ja suukotti Lunan poskea hellästi.
Siitä lähtien Harry ja Ginny, Ron ja Lavender sekä Hermione ja Luna ottivat tavakseen livahtaa iltaisin Tarvehuoneeseen ja tehdä sinne oman viihtyisän oleskeluhuoneensa, jossa jokaiselle parille oli oma pieni nurkkauksensa takkatulen loimun lähellä.
