Ficin nimi: Ikävään auttava t-paita
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus: Otayuri
Genre: Slice of life, ripaus jotain söpöä
Summary:
Kaukosuhteet todella olivat perseestä.A/N: Voi näitä kahta. *huokaisee syvään*
Osallistuu
Otsikkohaasteeseen esine- / motiiviotsikolla. Olin jälleen kerran iloinen osallistumisestani kyseiseen haasteeseen tarinan nimen tuottaessa vaihteeksi päänvaivaa...
***
Yuri kirosi jälleen kerran taitoaan kadottaa jokainen omistamansa hiuslenkki samanaikaisesti. Otabekia ei kuitenkaan häirinnyt liikaa, vaikka hän mahtoi näyttää Skype-ikkunassa vain sumealta möykyltä kävellessään näytön ohi edestakaisin.
”
Soitinko kuitenkin huonoon aikaan?” tämän oli silti pakko kysyä päivän kuulumisten kertoilun välissä.
”Et todellakaan, mutta odotas hetki”, Yuri huikkasi takaisin, kumartui kirjoituspöytänsä alle kokeillakseen onneaan ja saikin yllättyä positiivisesti löytäessään yhden ehjän mustan lenkin. Kiedottuaan suihkun jäljiltä vielä aavistuksen kosteat hiuksensa sykerölle kasvojen tieltä Yuri poimi kannettavan tietokoneensa pöydältä ja laski sen vuorostaan sängylleen. ”Olit sanomassa?”
”
Sanoin pahoittelut siitä, että soitan tähän aikaan.”
”Sehän on täällä vasta jotain yksitoista.”
Otabek kohautti olkiaan. ”
Sinulla lienee aikainen herätys.”
”Totta, mutta viis siitä. Toki minä haluan kanssasi jutella”, Yuri tuhahti käyden kyljelleen koneensa ääreen. ”Viktor ja Katsudonkin valvovat vielä... Siellä kello taas taitaa olla jo lähemmäs kolme yöllä?”
”
Kahden tienoilla”, Otabek tarkensi. ”
Tuntuu kuin olisi vasta alkuilta. Sen siitä saa, kun reissaa minnekään kauemmas.”
Vaaleaverikkö hymähti myötätuntoisesti. Viikon mittaisen Venäjän-matkan päätyttyä Otabekilla kuluisi tovi toipua aikaerosta ja palata normaalilta tuntuvaan Kazakstanin rytmiin.
”Kiva kun reissasit”, Yuri sanoi tuntien inhan solmun kuristavan rintaansa. Ei hänen vielä ollut pitänyt antautua ikävälle, mutta sen viheliäisiltä hampailta oli mahdotonta paeta. Se oli iskenyt kiinni jo lentokentän etuovella ja jäytänyt häntä tyytyväisenä jo kuluneen vuorokauden. Yuri oppisi elämään arkeaan sen kanssa, mutta se laskisi kunnolla irti vasta seuraavan kerran, kun hän näkisi Otabekin muutenkin kuin vain videon välityksellä. Siihen asti hän saisi nyhjätä aloillaan ja kärsiä.
Kaukosuhteet todella olivat perseestä.
"Minäkin ikävöin sinua.”
”Tiedän. Samat sanat”, Yuri mumisi omituisen tunteellisuuden puuskan kangistaessa hänen ulosantiaan.
”
Ensi yöstä tulee kylmä ja ankea nukkua yksin”, Otabek sanoi kuulostaen äkkiä oudon asialliselta, vaikka sävyssä oli aistittavissa teennäisyyden kaikua. ”
Täytyy kai pukea jotain päälle.”
Yurille ei ollut kauaa arvoitus, mistä tummatukka mahtoi jaaritella, etenkin kun tämän katse näytti olevan kiinnittynyt suurimmaksi osaksi mustaan t-paitaan hänen yllään.
”Tarvitset tällaisen kuin minulla”, hän virkkoi nykäisten paidanhelmaa, ja Otabek virnisti ruudun toisella puolella.
”
Minä jo ehdin ihmetellä, kun sitä ei löytynyt laukustani enää täällä. Guns N’ Roses pukee kyllä sinuakin.”
”Se olikin päällimmäinen syy, miksi lainasin tätä.”
”
Paremmin sanoen kähvelsit sen.”
”Lainasin luvatta”, Yuri myönsi hilpeästi näpelöiden kangasta. ”Tämä on niin kiva.”
”
Sen oli tarkoitus lentää pyykkikoriin heti kotiin päästyä”, Otabek tuumasi näyttäen vähän kiusaantuneelta. ”
Se haisee varmasti ihan hieltä.”
Yuri viittasi kintaalla toteamukselle. ”Pyh. Sinulta se tuoksuu ja siksi minä sen tahdoinkin. Nyt voin edes leikkiä, että olet täällä etkä siellä miljoonan kilometrin päässä.”
”
Kuten haluat”, Otabek sanoi hymyillen tavalla, joka sai Yurin mahanpohjan kipristelemään.
Hänestä todella oli kehkeytynyt pehmo.
”
Lainajutuista tuli mieleeni: minullakin on vähän tunnustettavaa”, Otabek sanoi ja kurkotti sivummalta jotain käteensä. Oranssi, vähän jurottava kissapehmolelu näytti ensin vain hyvin tutulta, sitten Yuri käsitti sen omakseen.
”Milloin sinä tuon käänsit?”
”
Toissapäivänä”, Otabek sanoi huolettomasti. ”
Se oli päätynyt lattialle laukkuni viereen, ja käteni lipsahti nappaamaan sen mukaan.”
”Kuvittelin, että Potya on leikkinyt sillä ja jättänyt sitten johonkin päin taloa, kun en nähnyt sitä hetkeen”, Yuri hymähti ja katsoi miten Otabek painoi lelukissan naaman poskeaan vasten. Yuri ei ollut koskaan haaveillut olevansa pehmolelu, mutta nyt hän huomasi ajattelevansa toisin.
”
Tämä näyttääkin ihan sinulta”, Otabek virnisti tutkaillen kissaa tarkemmin.
”Kohtele sitä hyvin”, Yuri käski etusormeaan heristäen.
”
Vaalin kuin kalleinta aarrettani”, tämä lupasi. ”
Tai toiseksi kalleinta. Listan ensimmäinen kun on parhaillaan toisessa maassa miljoonan kilometrin päässä.”
”N-nyt, Beka...” Yuri ei mahtanut poskiensa kuumotukselle mitään. ”En todellakaan ole oikeassa mielentilassa kuunnellakseni tuollaisia hattarahöttöheittoja.”
Otabek kohotti kulmaan. ”
Minä puhuin kylläkin tuosta paidasta, mutta miten vain.”
”Hyvin hauskaa, kananaivo”, Yuri irvi. ”Mene jo nukkumaan siitä.”
”
Ehkä pitäisi. Ehditkö soitella huomenna?”
”Pitää katsoa, meneekö liian myöhään. Onneksi on viestit.”
”
Onneksi”, säesti Otabek ja kohotti kissapehmolelua ruudulle. ”
Nuku hyvin Yura. Sano tällekin öitä.”
”Öitä vain”, Yuri virnisti. ”Öitä sinullekin.”
Skype-puhelun lakattua Yuri sulki tietokoneensa ja kellahti sängylleen olon tuntuessa niin tyhjältä, että miltei ahdisti. Ehkä hänen todella oli syytä käydä suorinta tietä nukkumaan. Isoisän neuvojen mukaan aamulla kaikki näytti valoisammalta ja uni auttoi ajattelemaan.
Elämänohjeita mielessään pitäen Yuri hautautui peiton alle, silitti hellästi viereen mönkinyttä Potyaa ja nuuhki t-paidasta tuttua tuoksua, joka lämmitti hänen sisintään kuin takkatuli raivoavan myrskyn riehuessa ulkona.
Sen lisäksi, että paidan kangas oli mukava ihoa vasten, sen helmaan oli oivallista pyyhkäistä pari silmänurkasta livahtanutta kaipuun kyyneltä.