Kiitos kommentistasi,
Ilargia!
Mukavaa, että olet ehtinyt kiireistäsi huolimatta jättää muutaman rivin
Tsemppiä tähän viikkoon!
Azkabanin vanki olisi myös minun puolestani saanut loppua vähän eri tavalla
Suosikki Potterini se silti on
Laitankin uusia raapaleita heti tulemaan...
Tuplaraapale 37
Kun maailma herää
Remus jätti Tylypahkan lukuvuoden viimeisenä päivänä. Hän oli vihainen itselleen, niin kovin vihainen, että hänen teki mieli tehdä itselleen pahaa, mutta silti hän oli helpottunut. Sirius ei ollut saanut ankeuttajan suudelmaa. Häntä ei ehkä ollut todistettu syyttömäksi, mutta hän oli vapaa. Remus tiesi kuinka paljon sellainen merkitsi Siriukselle.
Ulkopuolisten silmin näytti siltä, että Remus palasi vanhaan elämäänsä. Silti kaikki oli aivan toisin kuin aikaisemmin. Se, mikä oli ollut tyhjää pimeyttä, oli täyttynyt Remuksen sisällä. Värit olivat palanneet, ja äkkiä Remus näki maailman kuin olisi vasta herännyt unesta.
Remus hengitti, hänen sydämensä löi, hän tunsi veren virtaavan ihonsa alla. Remus eli. Ja vaikka siinä ei ollut mitään järkeä, Remus huomasi, ettei enää vihannut sitä että oli elossa.
Remus ei uskaltanut ottaa yhteyttä Siriukseen. Hän pelkäsi Siriuksen jäävän kiinni, eikä hän edes tiennyt Siriuksen olinpaikkaa. Silti se oli vain tekosyy.
Siriusta Remus pelkäsi.
Hänen reaktiotaan. Vuosia oli heidän välissään pienen avaruuden verran. Remus ei tiennyt, mitä Sirius ajatteli hänestä, ja hän oli ehdottomasti aivan liian pelkuri edes yrittääkseen ottaa selvää. Remus eli mieluummin epätietoisuudessa kuin tuli torjutuksi. Ennen kaikkea hän toivoi, että Sirius oli kunnossa.
Remus tilasi lehden ja pani tyytyväisenä merkille, ettei Ministeriöllä ollut aavistustakaan Siriuksen olinpaikasta. Remus saattoi hengittää vapaasti.
Tuplaraapale 38
Ehkä typerää, mutta kuitenkin
Remus ei saanut töitä. Säästöillään hän pystyi maksamaan vuokransa ajallaan. Päivät olivat jälleen pitkiä ja yksinäisiä, mutta tällä kertaa Remus ei jäänyt toimettomaksi.
Hän siivosi asuntonsa. Pesi pois vuosien likakerroksen yrittäen samalla pestä pois merkit siitä, että oli viettänyt viimeiset kaksitoista vuotta sängyssä maaten. Hän ei olisi ikinä kehdannut kertoa Siriukselle. Hän ei halunnut Siriuksen saavan koskaan tietää, millaisessa jamassa hän oli ollut.
Remus korjasi rikkinäisen päiväpeitteen ja osti kaappeihin ruokaa. Käytettyjen kaapujen kaupasta hän sai täydennystä vaatekomeroonsa. Remus yritti kaikkensa saadakseen asuntonsa näyttämään siltä, että hän oli elänyt siellä normaalia elämää.
Remus tiesi itsekin, että se kaikki oli ehkä vähän typerää. Sirius ei ollut tulossa kahville hänen luokseen. Hänen ei olisi tarvinnut yrittää todistaa mitään kenellekään. Silti Remus tunsi, ettei voinut olla enää aivan välinpitämätön elämäänsä kohtaan. Ehkä Sirius ei ollut tulossa kahville, mutta kuitenkin.
Jos Sirius olisi ollut tulossa kahville, Remus ajatteli usein.
Hän ei pystynyt täysin hylkäämään ajatusta Siriuksesta istumassa pöydän toisella puolella.
Jos Sirius olisi tulossa kahville, Remus haluasi, että hän pystyisi sanomaan kaiken olevan aivan hyvin, ja kaiken olleen aivan hyvin kaikki ne vuodet. Se olisi todellinen emävale, mutta Remus halusi jostakin syystä Siriuksen uskovan sen.
Kai se oli osoitus Remuksen viimeisistä jäljellä olevista itsekunnioituksen rippeistä.