Kirjoittaja Aihe: Kaikki sanat, joita ei sanottu, Sirius/Remus raapaleita, K-11, kaksi uutta 21.11.2014!  (Luettu 28876 kertaa)

lakupötkö:3

  • Kolmoispiste addikti
  • ***
  • Viestejä: 36
 :'( sait minut itkemään. (Onnittelut, tekstin täytyy olla oikeasti hyvää että se aiheuttaa minussa näin suuria tunteita!) Toivon että jatkoa tulee pian! Tämä on vaan niin älyttömän karua, kaunista ja surullista. Tykkäsin eniten tuosta juna kohdasta jossa Remus ajattelee Harrya. (En nyt rupea lainailemaan, siitä tulisi vain sähellystä koska luen tätä kännykällä)

Jatkoa odotellen, Lakupötkö:3

Sleeping Sun

  • Kuolonsyöjätär
  • ***
  • Viestejä: 346
  • Toivoton tapaus
Kiitos kommentistast, Ilargia!

Itse olen aina pitänyt Azkabanin vangista tosi paljon, joten näiden kirjoittaminen on kivaa mutta haastavaa. Mukavaa, että pidit.

Kiitos kommentistasi, lakupötkö:3!

Hienoa kuulla, että onnistuin liikuttamaan!


Noniin, nyt tulisi taas jatkoa parin raapaleen verran...



Tuplaraapale 33
Liian tuttua



Se oli jotenkin määrittelemättömällä tavalla liikaa; Tylypahka, lehdet, jotka olivat täynnä Siriusta, ja kelmien kartta viimeisenä pisarana. Se oli liian tuttua, liikaa muistoja, liikaa tunteita, jotka eivät olleet suostuneet kuolemaan. Remus tunsi itsensä kuumeiseksi eikä voinut nukkua. Hän pelkäsi, että Sirius tulisi Tylypahkaan. Ja toisaalta hän toivoi sairasmielisesti, että niin kävisi. Että hän saisi vielä kerran nähdä Siriuksen. Se tuntui jotenkin tärkeältä, ikään kuin sen jälkeen voisi kuolla onnellisena. Remuksen olisi pitänyt vihata Siriusta.

Ensimmäisen kerran elämässään Remus harkitsi vakavasti vietävänsä itsensä jojoon.

Oli kulunut kaksitoista vuotta siitä kun Remuksen maailma oli romahtanut ja yhä hänen elämänsä pyöri Siriuksen ympärillä. Koiran, joka oli pilannut kaiken ja pettänyt hänet. Yhä hän oli olemassa siksi, että Siriuskin oli. Siksi, ettei hän oikeasti voinut uskoa Siriuksen petturuuteen. Yhä hän toivoi, että jonakin aamuna hän heräisi ja kaikki olisi ollut vain painajaista.

Sirius tulisi kotiin ja nauraisi. Nauraisi Remuksen unelle ja Remuskin nauraisi. Sirius keittäisi pahaa kahvia, ja kaikki olisi niin kuin joskus oli ollut. Tai olisi pitänyt olla.
Ehkä Remus sanoisi ne kolme sanaa, joita hän ei koskaan saanut sanottua. Ehkä kaikki sitten olisi toisin ja silti niin tuttua, oikein.


Mutta se oli vain unta, joka ei koskaan toteutuisi. Remus ajatteli itsensä tappamista.



Raapale 34
Suden yö



Ei ole sanoja kuvaamaan tunnetta, joka Remuksessa heräsi, kun hän näki Peterin ja Siriuksen nimien piirtyvän karttaan. Hullu toivo, raivo, kiihtymys – Remus juoksi kovempaa kuin oli juossut vuosiin. Joku ehkä näki ja ihmetteli, mutta entä sitten?

Jos Peter oli hengissä…

Remus ei ymmärtänyt alkuunkaan kaikkea, ei vielä, mutta hän saisi nähdä Siriuksen. Ja oli olemassa mahdollisuus, ettei Sirius ollut sittenkään tehnyt sitä. Kaikki muu oli sumeaa ja yhdentekevää. Remus halusi luottaa Siriukseen uudelleen. Se merkitsi Remukselle kaikkea. Koska jos kaikki, mitä Sirius oli ollut, perustui valheelle, Remuksen elämällä ei ollut koskaan ollut tarkoitusta.

Remuksen sydän pysähtyi vapisten Rääkyvä Röttelön ovelle.
Ihmisellä on tapana haluta kaikista eniten sitä, mikä hänelle kaikista huonoiten sopii.


Sleeping Sun ylpeänä(?) esittää koko tuotantonsa nyt yhdessä paikassa : Varjolapsien maailmankaikkeus ficcilistaukseni

Ilargia

  • Musarañita
  • ***
  • Viestejä: 121
  • vaanivainen siiseli
Heippa!

Olipa hauska huomata, että näitä on tullut lisää! Näin melkein-joululomalla ehtii vastailemaankin jo parin päivän kuluttua lukemisesta... ::)

Lainaus
Ensimmäisen kerran elämässään Remus harkitsi vakavasti vietävänsä itsensä jojoon.

vietävänsä -> vetävänsä

Erilliseksi kappaleeksi nostaminen tukee hyvin ajatuksen dramaattisuutta. Mietin kuitenkin tuota ilmaisua ”vetää itsensä jojoon”. Minusta se on jotenkin väärää rekisteriä, liian karkeaa tekstin – ja erityisesti Remuksen osien – yleiseen tyyliin verrattuna. Vähän samoin kuin en osaisi kuvitella Remusta sanomaan ”potkaisi tyhjää” merkityksessä ”kuoli”. No, mielipidekysymys.

Lainaus
Sirius tulisi kotiin ja nauraisi. Nauraisi Remuksen unelle ja Remuskin nauraisi. Sirius keittäisi pahaa kahvia, ja kaikki olisi niin kuin joskus oli ollut. Tai olisi pitänyt olla.

Ehkä Remus sanoisi ne kolme sanaa, joita hän ei koskaan saanut sanottua. Ehkä kaikki sitten olisi toisin ja silti niin tuttua, oikein.

Tämä on ihana, varsinkin tuo viittaus siihen, etteivät Sirius ja Remus koskaan varsinaisesti saaneet puhuttua tunteistaan. Pidin tuosta sinänsä kamalan surullisesta ajatuksesta, ettei Remuksen haikailemaa aikaa oikeastaan ehkä ikinä edes ollut.

Jälkimmäisessä raapaleessa pidin siitä vaikutelmasta, että Remus tavallaan vaistomaisesti jo tajuaa, mitä oikeasti tapahtui, muttei vielä ehdi edes tiedostaa sitä. Eipä ihme, ettei hän tuossa tunnemyrskyssä muista ottaa lientään…

Yleisesti pidin jälleen. Jätit varsin jännään kohtaan, joten jatkoa toki odottelen ;)

Kiittäen,
Ilargia
"Yölinnut nokkivat ensimmäisiä tähtiä,
jotka säkenöivät kuin sieluni kun sinua rakastan."
                                             -Pablo Neruda

"¿No viste por el aire transparente
una dalia de penas y alegrías
que te mandó mi corazón caliente?"
                                   - F. G. Lorca

Sleeping Sun

  • Kuolonsyöjätär
  • ***
  • Viestejä: 346
  • Toivoton tapaus
Kiitos kommentistasi, Ilargia!

Korjasin tuon typon... Kiva, että pidit. Remusin kielenkäyttö on tosiaan mielipidekysymys, minulla on sellainen olo, että hän oli tuossa vaiheessa sen verran sekaisin, että tuollainen siriusmainen tapa ajatella kuultaa läpi. Eikä oma suodatin toimi niin vahvasti. En sitten tiedä..

Katsotaan saanko tässä lähipäivinä väännettyä seuraavat raapaleet. Vaikea kohta vaan kirjoittaa tuo seuraava, kun on käytössä vain muutama sata sanaa ::)

- Sleeping Sun
Ihmisellä on tapana haluta kaikista eniten sitä, mikä hänelle kaikista huonoiten sopii.


Sleeping Sun ylpeänä(?) esittää koko tuotantonsa nyt yhdessä paikassa : Varjolapsien maailmankaikkeus ficcilistaukseni

Sleeping Sun

  • Kuolonsyöjätär
  • ***
  • Viestejä: 346
  • Toivoton tapaus
Sain sen vaikean kohdan lopulta kirjoitettua!

Joten tässä tulee uutta materiaalia... Kirjoitin samantien putkeen seitsemän osaa, mutta julkaisen nyt vain kaksi. Kommentoikaahan niin laitan lisää ;D


Raapale 35
Kohtaaminen


Sirius näytti hirveältä. Hän oli likainen ja laiha, irvikuva itsestään. Silmät olivat syvällä päässä ja epätoivosta mustat. Remus tunnisti Siriuksen ennen kaikkea hajusta.  Hän ei ollut koskaan lakannut ajattelemasta Siriusta sinä nuorena ja komeana miehenä, jonka hiuksiin hän oli painanut kasvonsa.

Remus toimi nopeasti. Ehkä hän vaikutti harkitulta ja hallitulta. Silti hän ei ollut koskaan elämässään ollut niin kiihtynyt.

Remus tarvitsi vastauksen vain kahteen kysymykseen. Hän halusi olla varma ennen kuin toimi.

Vetäessään Siriuksen ylös lattialta ja halatessaan häntä Remus tunsi järjetöntä, sielun sopukoista kumpuavaa riemua. Sirius haisi hirveältä, mutta silti niin itseltään. Remus ei olisi halunnut päästää koskaan irti.


Tuplaraapale 36
Pako


Meni aivan liian kauan saada Harry ja hänen ystävänsä ymmärtämään. Aika pakeni Kuutamon ja Anturajalan ulottuvilta. Ilta pimeni ja tuli yö. Remus oli unohtanut ottaa liemensä, eikä hän kiihtymykseltään tuntenut täysikuuta vartalossaan.

He olivat todistaneet, että Anturajalka oli syytön. He olivat todistaneet, että Sirius oli se, jona Remus oli hänet tuntenut.  Hänen paras ystävänsä ei ollut petturi. Remus ei ollutkaan rakastanut olematonta. Hänen elämällään oli sittenkin ollut tarkoitus.

Sirius halusi tappaa Peterin. Hän ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta, ja Remus ymmärsi sen. Siriuksella oli ollut kaksitoista vuotta aikaa kerätä vihaa. Remus oli tuskin ehtinyt tajunnut totuutta. Hänen vihaansa sekoittui vielä epäuskoa.

Harry ei antanut Remuksen ja Siriuksen tehdä sitä murhaa. Remus ymmärsi senkin, vaikka vastahakoisesti.  Sirius tuskin ymmärsi senkään vertaa, mutta hän kuunteli kummipoikaansa. Ja kuinka he olisivat ilman Peteriä voineet todistaa Siriuksen olevan syytön?

Lopulta kaikki meni kuitenkin pieleen. Ja mitä uutta siinä lopulta oli? Kaikki meni aina pieleen, kun kyse oli Remuksesta ja Siriuksesta. Onnelliset tähdet eivät olleet ikinä loistaneet heille. Niin ei ollut tarkoitettu.

Remus muuttui ihmissudeksi ja raateli Siriusta. Peter, rotta ja petturi, pakeni, ja Sirius vangittiin.

Remus juoksi sutena pitkin metsiä tietämättä, että oli jälleen tuhonnut kaiken. Remus juoksi tietämättä kuinka vihaisi itseään muututtuaan ihmiseksi.
Ihmisellä on tapana haluta kaikista eniten sitä, mikä hänelle kaikista huonoiten sopii.


Sleeping Sun ylpeänä(?) esittää koko tuotantonsa nyt yhdessä paikassa : Varjolapsien maailmankaikkeus ficcilistaukseni

Ilargia

  • Musarañita
  • ***
  • Viestejä: 121
  • vaanivainen siiseli
Heipä hei,

en ole ihan viime aikoina jaksanut edes avata koko Finiä, niin että kaikki kommenttini ovat taas vaihteeksi myöhässä… No, tämän viikon jälkeen intensiivikurssi on ohi ja elämä on toivottavasti muutenkin helpompaa.  :) Asiaan.

Edellisiin raapaleisiin liittyen: tuo siriusmaisen ajattelun läpikuultaminen oli kiinnostava näkökulma. Ei tullut itselle mieleen, mutta ymmärrän kyllä nyt ratkaisusi. :)

Sitten näistä uusista. On kyllä helppo uskoa, että näiden kanssa on saanut painia – sata sanaa on niin tolkuttoman vähän!

Pidin siitä, miten eläinkuviot tulivat taas mukaan hajusta tunnistamisen muodossa. Samalla syntyi peili aiempaan Sirius-raapaleeseen, jossa hän haistoi Remuksen läsnäolon. Tuntuu myös uskottavalta, että Remus on ajatellut Siriusta ulkoisesti muuttumattomana, vaikka teoriassa olisi varmasti osannut järkeillä, ettei se ole mahdollista. Ei sitä jotenkin silti osaa hahmottaa. (Tunnen itseni tädiksi, kun tapaan pitkästä aikaa jonkun lapsen ja ihmettelen, miten siitä on jo tullut minua pidempi. Onneksi en ole vielä sortunut päivittelemään asiaa ääneen. :P)

Lainaus
Lopulta kaikki meni kuitenkin pieleen. Ja mitä uutta siinä lopulta oli? Kaikki meni aina pieleen, kun kyse oli Remuksesta ja Siriuksesta.

Surullisen totta… Muistan, että aluksi Azkabanin vangin loppu ärsytti minua ihan kohtuuttomasti. Ei siksi, että se olisi ollut juonellisesti tai muutenkaan huono, mutta sisäinen idealistini kärsi suunnattomasti, kun hetken jo näytti, että kaikilla olisi niin kivaa… :P Myöhemmin siihen alkoi suhtautua toisin, mutta sulattelu otti aikansa.

Jännään nähdä, miten juttu tästä kehittyy ;)

Kiitokset jälleen!
Ilargia
"Yölinnut nokkivat ensimmäisiä tähtiä,
jotka säkenöivät kuin sieluni kun sinua rakastan."
                                             -Pablo Neruda

"¿No viste por el aire transparente
una dalia de penas y alegrías
que te mandó mi corazón caliente?"
                                   - F. G. Lorca

Sleeping Sun

  • Kuolonsyöjätär
  • ***
  • Viestejä: 346
  • Toivoton tapaus
Kiitos kommentistasi,  Ilargia!

Mukavaa, että olet ehtinyt kiireistäsi huolimatta jättää muutaman rivin ;) Tsemppiä tähän viikkoon!

Azkabanin vanki olisi myös minun puolestani saanut loppua vähän eri tavalla ;D Suosikki Potterini se silti on ;)

Laitankin uusia raapaleita heti tulemaan...



Tuplaraapale 37
Kun maailma herää



Remus jätti Tylypahkan lukuvuoden viimeisenä päivänä. Hän oli vihainen itselleen, niin kovin vihainen, että hänen teki mieli tehdä itselleen pahaa, mutta silti hän oli helpottunut. Sirius ei ollut saanut ankeuttajan suudelmaa. Häntä ei ehkä ollut todistettu syyttömäksi, mutta hän oli vapaa. Remus tiesi kuinka paljon sellainen merkitsi Siriukselle.

Ulkopuolisten silmin näytti siltä, että Remus palasi vanhaan elämäänsä. Silti kaikki oli aivan toisin kuin aikaisemmin. Se, mikä oli ollut tyhjää pimeyttä, oli täyttynyt Remuksen sisällä. Värit olivat palanneet, ja äkkiä Remus näki maailman kuin olisi vasta herännyt unesta.

Remus hengitti, hänen sydämensä löi, hän tunsi veren virtaavan ihonsa alla. Remus eli. Ja vaikka siinä ei ollut mitään järkeä, Remus huomasi, ettei enää vihannut sitä että oli elossa.

Remus ei uskaltanut ottaa yhteyttä Siriukseen. Hän pelkäsi Siriuksen jäävän kiinni, eikä hän edes tiennyt Siriuksen olinpaikkaa. Silti se oli vain tekosyy.

Siriusta Remus pelkäsi.

Hänen reaktiotaan. Vuosia oli heidän välissään pienen avaruuden verran. Remus ei tiennyt, mitä Sirius ajatteli hänestä, ja hän oli ehdottomasti aivan liian pelkuri edes yrittääkseen ottaa selvää. Remus eli mieluummin epätietoisuudessa kuin tuli torjutuksi. Ennen kaikkea hän toivoi, että Sirius oli kunnossa. 

Remus tilasi lehden ja pani tyytyväisenä merkille, ettei Ministeriöllä ollut aavistustakaan Siriuksen olinpaikasta. Remus saattoi hengittää vapaasti.



Tuplaraapale 38
Ehkä typerää, mutta kuitenkin



Remus ei saanut töitä. Säästöillään hän pystyi maksamaan vuokransa ajallaan. Päivät olivat jälleen pitkiä ja yksinäisiä, mutta tällä kertaa Remus ei jäänyt toimettomaksi.

Hän siivosi asuntonsa. Pesi pois vuosien likakerroksen yrittäen samalla pestä pois merkit siitä, että oli viettänyt viimeiset kaksitoista vuotta sängyssä maaten. Hän ei olisi ikinä kehdannut kertoa Siriukselle. Hän ei halunnut Siriuksen saavan koskaan tietää, millaisessa jamassa hän oli ollut.

Remus korjasi rikkinäisen päiväpeitteen ja osti kaappeihin ruokaa. Käytettyjen kaapujen kaupasta hän sai täydennystä vaatekomeroonsa. Remus yritti kaikkensa saadakseen asuntonsa näyttämään siltä, että hän oli elänyt siellä normaalia elämää.

Remus tiesi itsekin, että se kaikki oli ehkä vähän typerää. Sirius ei ollut tulossa kahville hänen luokseen. Hänen ei olisi tarvinnut yrittää todistaa mitään kenellekään. Silti Remus tunsi, ettei voinut olla enää aivan välinpitämätön elämäänsä kohtaan. Ehkä Sirius ei ollut tulossa kahville, mutta kuitenkin.

Jos Sirius olisi ollut tulossa kahville, Remus ajatteli usein.

Hän ei pystynyt täysin hylkäämään ajatusta Siriuksesta istumassa pöydän toisella puolella.

Jos Sirius olisi tulossa kahville, Remus haluasi, että hän pystyisi sanomaan kaiken olevan aivan hyvin, ja kaiken olleen aivan hyvin kaikki ne vuodet. Se olisi todellinen emävale, mutta Remus halusi jostakin syystä Siriuksen uskovan sen.

Kai se oli osoitus Remuksen viimeisistä jäljellä olevista itsekunnioituksen rippeistä.

« Viimeksi muokattu: 13.05.2014 07:37:58 kirjoittanut Sleeping Sun »
Ihmisellä on tapana haluta kaikista eniten sitä, mikä hänelle kaikista huonoiten sopii.


Sleeping Sun ylpeänä(?) esittää koko tuotantonsa nyt yhdessä paikassa : Varjolapsien maailmankaikkeus ficcilistaukseni

Ilargia

  • Musarañita
  • ***
  • Viestejä: 121
  • vaanivainen siiseli
Hei taas pitkästä aikaa!

Ja kiitokset tsempistä! Se tulikin tarpeeseen, sillä intensiivikurssin jatkoksi ilmestyi kaikkea muuta kivaa pientä aktiviteettia, jota en aiemmin ottanut laskuihin mukaan...  :P No, jospa elämä nyt olisi rauhallisempaa. Hetken. Ehkä...

Näissä viimeisimmissä on yhtä aikaa surullista ja suloista, miten pelkkä tietoisuus Siriuksen vapautumisesta (niin vankilasta kuin syyllisen roolistakin) saavat Remuksen innostumaan uudelleen elämästä. Surullista lähinnä siksi, että reaktio osoittaa, miten vahvasti Remuksen koko elämä on kiinni Siriuksessa, vaikkei hän koskaan ole pystynyt kertomaan sitä. Tietysti se, miten vahvasti Remus rakastaa Siriusta on myös hyvin kaunista, mutta silti…
 
Lainaus
Jos Sirius olisi ollut tulossa kahville, Remus ajatteli usein.
 
Hän ei pystynyt täysin hylkäämään ajatusta Siriuksesta istumassa pöydän toisella puolella.
 
Jos Sirius olisi tulossa kahville, Remus haluasi, että hän pystyisi sanomaan kaiken olevan aivan hyvin, ja kaiken olleen aivan hyvin kaikki ne vuodet. Se olisi todellinen emävale, mutta Remus halusi jostakin syystä Siriuksen uskovan sen.
 
Kai se oli osoitus Remuksen viimeisistä jäljellä olevista itsekunnioituksen rippeistä.

Jotenkin taas ne arkiset asiat ovat ehkä se, mikä tekee tästä niin erityisen sympaattista. Remus lukemassa lehteä, pesemässä ikkunoita, kuvittelemassa Siriusta kahville. Ja sitten taas toisaalta: on kamalan traagista, ettei Remus uskalla ottaa kohdata Siriusta eikä myöntää, miten paljon tämän menettäminen sattui.

Jännittävää nähdä, mitä Siriuksen elämään tällä välin kuuluu.

Kiitokset taas!

Terveisin,
Ilargia
« Viimeksi muokattu: 14.06.2014 00:13:11 kirjoittanut Ilargia »
"Yölinnut nokkivat ensimmäisiä tähtiä,
jotka säkenöivät kuin sieluni kun sinua rakastan."
                                             -Pablo Neruda

"¿No viste por el aire transparente
una dalia de penas y alegrías
que te mandó mi corazón caliente?"
                                   - F. G. Lorca

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 376
Ohhoh.

Miksen minä ikinä ole lukenut näitä?! Sirius/Remus on kuitenkin yksi suosikkiparituksistani. Vieläpä raapalemittainen.. oijoijoi <3

Voin sanoa rehellisesti pitäneeni jokaisesta raapaleesta. Kaikki olivat niin erilaisia ja silti samanlaisia, selvästi samaan maailmaan kuuluvia.
Voi Remus. Toivon niin kovasti, että onnelliset tähdet loistavat vielä hänellekin.

Eipä minulla muuta, anteeksi tämä lyhyt kommentti ja jään seuraamaan.
Kiitos ^^

~ Zar

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

Sleeping Sun

  • Kuolonsyöjätär
  • ***
  • Viestejä: 346
  • Toivoton tapaus
Hei!

Anteeksi, etten ole vastannut kommentteihin. Olen ne kyllä aikanaan lukenut ja ilahtunut! Kiitos molemmille hirveästi!

Tässä on nyt sitten jatkoa neljän raapaleen verran kerralla. Lopetan lusmuilun, amen!


Raapale 39
Kirje ystävälle


Meni aika kauan ennen kuin Sirius sai kirjoitettua Remukselle kirjeen. Ei niin, etteikö hän olisi yrittänyt. Mikään ei vain kuulostanut millekään, tai jos kuulosti, niin sitten aivan liikaa.

Sirius toivoi, että Remus kirjoittaisi ensin. Olisi niin paljon helpompi vastata kuin kysyä. Mutta Remus ei kirjoittanut, ja miten hän olisi voinutkaan? Ei Remus tiennyt, missä Sirius oli.
Ja ehkä Remus ei halunnutkaan kirjoittaa. Sirius ei voinut tietää, vaikka hän kyllä useimmiten uskoi, että Remus välitti heidän vanhasta ystävyydestään. Remus välitti ystävistään.

Kirjoittaminen oli niin vaikeaa, aivan naurettavan vaikeaa. Niin kuin joskus teininä. Vaikka se oli vain, hitto vieköön, kirjeen kirjoittamista ystävälle.



Raapale 40
Minä tässä


Hei, Kuutamo, minä tässä.

Aurinko paistaa. Söin juuri päästäisen, tiedät varmaan, miten hiton pahalta ne maistuvat?
Olen ihan kunnossa. Minua ei osata etsiä täältä ja vaihdan usein paikkaa.

En tiedä oletko huolissasi. Jos olet, niin ei tarvitse olla.

Oletko sinä kunnossa?

Harry kertoi, ettet enää opeta Tylypahkassa. Olen tosi pahoillani. Sehän oli juuri se, mitä olet aina toivonut. Ja olisit voinut pitää Harrya silmällä.
Hänestä minä olen huolissani.

Ei tarvitse vastata tähän kirjeeseen, jos et halua.
Mutta toivottavasti saat tämän kuitenkin. En ihan tarkkaan tiedä, missä asut.

Jos vastaat, lähetä vastaus paluupöllöllä. Tämä on Harryn pöllö ja löytää minut kyllä.

Anturajalka



Raapale 41
Ja vastaus


Hei Anturajalka!

Kyllä minä olen huolissani. Toivon tosiaan, että ymmärrät pysyä poissa ihmisten näkyvistä. En kestäisi, jos jäisit kiinni. On minun syytäni, ettei sinua ole jo julistettu syyttömäksi. Olen niin vihainen itselleni. En tajua, miten saatoin olla niin tyhmä, että jätin sudenmyrkkyjuoman ottamatta!

En kysy, missä olet, mutta haluaisin niin kovasti tietää. Toivottavasti siellä on mukavaa. Älä syö päästäisiä, jooko? Ne eivät ole hyväksi sinulle.

Minä voin ihan hyvin. Mutta sillä nyt ei ole merkitystä. Pääasia, että sinä olet kunnossa.

Oletko ilmoittanut Dumbledorelle? Hän on varmasti myös huolissaan.

Kirjoita minulle, kun pystyt, mutta älä saata itseäsi sen takia vaaraan.

Kuutamo




Raapale 42
Vuosien jälkeen


Sirius tunsi olonsa sietämättömän hermostuneeksi, kun valkoinen pöllö toi lopulta odotetun vastauksen. Kädet täristen hän irrotti pergamenttirullan ja kääri kirjeen auki. Sirius pelkäsi kirjeen lukemista, vaikka jo se, että hän oli saanut vastauksen, oli hyvä merkki.

Silti Remus voisi sanoa mitä tahansa. Sirius oli kuvitellut tuhat kertaa, mitä kirjeessä voisi pahimmillaan lukea.

Sirius kääri kirjeen auki ja luki sen useita kertoja peräkkäin. Vähitellen hänet valtasi lämmin tunne.

Vastaus oli mukava. Ja Remus kuulosti aivan Remukselta: niin tutut sanankäänteet, niin pakahduttavan tuttu käsiala. Siriuksen sisintä kouristi. Hän istui kivellä puristaen Remuksen kirjettä käsissään kyyneleet kasvoilleen valuen.

Sirius istui kivellä ja itki.
Ihmisellä on tapana haluta kaikista eniten sitä, mikä hänelle kaikista huonoiten sopii.


Sleeping Sun ylpeänä(?) esittää koko tuotantonsa nyt yhdessä paikassa : Varjolapsien maailmankaikkeus ficcilistaukseni