Nooan lähtö | one-shot | S

[Nuudeli]

Ficin nimi: Nooan lähtö
Kirjoittaja: Nuudeli
Tyylilaji: draama
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Irina ja Nooa
A/N: Tämä olis sitte eka novelli/teksti netissä ikinä. En ole aikaisemmin paljoa kirjoitellut, joten jättäkää rehellistä kritiikkiä. Pyydän anteeksi jo heti monesta kirjoitusvirheestä.




Kello on viisi aamulla. Rautatieasema on hiljainen. Ulkona on vielä valoisaa, olihan kesä vasta vaihtumassa syksyksi. Vain Irina ja Nooa olivat rikkomassa hiljaisuuden. Irina tutkaili miehen naamaa. Hän yritti painaa kasvojen piirteitä muistiinsa vimmatusti, koska pian veli lähtisi kuukausiksi pois. Kuukausista saattoi tulla vuosia. Hän ei haluaisi unohtaa hailakoita silmiä ja hymykuoppia. Irinan silmät alkavat kostua uhkaavasti.

“Älä pillitä”, Nooa tuhahtaa. Tämän äänessä on kuitenkin samanlaisia säröjä. Irinan suupieli kääntyi virneeseen. “Vitut mä itken”, Irina kielsi ja pyyhki silmäkulmiaan. He naureskelivat hetken menneille ajoille, kunnes hän vilkaisi kelloa. “Se tulee puoli kuusi”, hän kertoi. Irina kietoo kätensä toisen ympärille. Nooa tuoksuu vielä kodilta.

Juna saapui raiteille. Irina irrottautui halauksesta. “Hei”, hän sai pihistyä. Puhumisesta tuli yhtäkkiä hankalaa. “Koita pärjätä”, Nooa vastaa. Irina jää katselemaan katoavaa selkää, kun mies kävelee matkalaukkuineen  junaan. Sitten juna lähtee pois Nooa mukanaan. Irinasta tuntuu lopulliselta, mutta se on ehkä vain aikuistumista. Asioista tulee pysyvää. Hän ei enää voi pidätellä itkua. Kyyneleet vierivät poskille ja paidalle.

Ja Irina miettii: Hyvää matkaa, rakas isoveli.  

[Arte]

Onneksi olkoon ekan tekstin julkaisusta! (: Kiva saada uusia kirjoittajia Finiin!

Voiii, vähänkö tämä oli söpö! Ihanaa, miten suloista tekstiä voi kirjoittaa sisarusrakkaudesta. Yleensä tällaiset lähtötarinat keskittyvät parisuhteisiin, joten tässä oli tosi kivaa ja tuoretta tuulahdusta tällaisen sisarusrakkauden näkökulmasta. Oli todella suloista, kuinka paljon Irina välitti veljestään ja kuinka selvästi hän tiedosti sen, että tulee ikävöimään tätä. Nooalla taas oli sellaisen ehkä juuri kotoaan lähtevän nuoren miehen uhoa, "kyllä mä pärjään enkä varmasti märise". Kiva pieni hetki!

Irinan suupieli kääntyi virneeseen. “Vitut mä itken”, Irina kielsi ja pyyhki silmäkulmiaan. He naureskelivat hetken menneille ajoille, kunnes hän vilkaisi kelloa. “Se tulee puoli kuusi”, hän kertoi.

Sulla oli vahingossa lipsahtanut näissä virkkeissä kerronta imperfektin puolelle, vaikka teksti muuten oli preesenssissä. Tätä käy mullekin joskus - sitä aloittaa tekstin preesenssissä, mutta sitten tarina haluaakin kertoa itsensä imperfektissä ja lopuksi pitääkin sitten selata teksti läpi ja miettiä, että kummassa aikamuodossa sitä tämän nyt lopulta kertoisi!

Sun virkkeet olivat tässä tosi lyhyitä, mutta musta ne sopivat kyllä tunnelmaan. Jotenkin niistä tuli fiilis, että tässä ollaan nyt pysähdytty tähän hetkeen ennen kuin kaikki muuttuu. Ehkä joitain lauseita olisi voinut kuitenkin yhdistää, jotta teksti olisi ollut paikka paikoin hieman soljuvampaa. Tosi hyvä teksti tää oli kyllä, toivottavasti jatkat kivaa harrastusta jatkossakin. (:

[Nuudeli]

Arte:    Kiitos kommentistasi! Sisarusrakkaus on vähän pyhä asia mulle. Yritin tunkea tähän mun pareja, mutta Nooasta ja Irinasta on helpoin kirjoittaa. Onneksi sanoit tuosta aikamuodosta. Pitää ensi kerralla katsoa tarkemmin. Jatkan kirjoittamista varmasti, joten viestisi auttaa paljon.